Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kuudes kerta Singaporessa. Onks mitään uutta?

Kävimme joulukuun alussa Singaporessa koko perheen voimin ja olimme vajaan viikon siellä. Teimme siis pelkän kaupunkimatkan Singaporeen 2 vuotiaan lapsen kanssa ja olimme perillä vain viikon. Usein sitä kuulee, ettei pikkuskidin kanssa kehtaa lentää kymmentä tuntia suuntaansa viikon matkan takia, mut meillä oli kyl ihan kivaa.

Annin lentomatkat on ihan oma lukunsa. En ehkä tiedä, onko paremmin lentävää lasta olemassa. Anni oli vaan innoissaan kaikesta, eikä vanhempien tarvinnut hävetä, että lapsi otettiin mukaan finskin platinum wingiin. Lentokoneessa Anni valvoi, noin puolikahteen asti ihan siitä syystä, ettei malttanut laittaa silmiä kiinni, kun on niin kivaa. Hän nukkui koko matkan, kunnes ruvettiin tuomaan aamiaista. Se on niin mukavaa, kun vihdoin lapsella on oma paikka, niin ei tarvitse kestää, että koko lentomatkan on apina sylissä repimässä tukkaa. Sanoisin, että jopa melkein nautinnollinen kokemus.

Singapore oli yhtä upea, kuten aina aiemminkin. Saimme, jopa kokea ruuhkan, kun tiet oli suljettuna maratonin ajaksi. Tuttuun tapaan otimme matkan ajaksi kaksi erilaista hotellia, joista yksi oli aivan uusi Grand Park City Hall ja toinen kertalleen testattu Oasia Downtown.

Uusi asia #1

Aiemmin meillä ei ollut tapana syödä tai edes testailla food courteja, jostain syystä menimme aina ravintoloihin. Kerran kävimme syömässä satayt Arab streetillä, siinä on ehkä hieman sellaista food court meininkiä, mutta varsinainen food court -neitsyys meni vasta nyt. Mitäs niistä voi sanoa? Paikoin safka on sairaan hyvää, pääsääntäisesti melko hyvää kaikkialla. Nää kojut on myös ihan sairaan halpoja, parilla eurolla voi saada mahan täyteen ja neljällä eurolla sellainen jättibisse kylkeen. Jotkut kojut on niin suosittuja, että niihin saattaa olla todella todella pitkät jonot. Ne paikat on ainakin kokeilemisen arvoisia. Minulla on nyt unelma, jonka saatan joutua toteuttamaan vasta silloin, kun pääsemme Singaporeen ilman Annia. Haluaisin vetää tumut tollaisessa Food Courtissa ja ottaa joka kiskasta kaikesta oudoimman ruoan ja sitten vaan olla ja maistella. Singapore saatto olla se paikka, jossa opin juomaan viinin sijasta olutta. Se safka on vaan sellainen, että kylmä bisse maistuu sen kanssa älyttömän hyvältä.

Uusi asia #2

Gardens by the Bay – illasaikaan. Kuulostaa jopa hullulta, mutta kävin tosiaan vasta toista kertaa Gardens by the Bayssa ja vasta nyt ensimmäistä kertaa pimeällä. Mutta eipä se ollut myöskään ihan perusreissu Singaporen psykedeeliseen puutarhaan, vaan siellä oli hillitön joulumaa. Se oli HILLITÖN! Meillä oli Antin kanssa jäätävä tappelu päällä, ja yritin parhaani mukaan piilottaa innostumisen ko paikasta ja seistä periatteiteni takana. Mistä tapeltiin? Enpä muista enää, mutta onneksi se sitten loppui ja pääsimme keskittymään hauskanpitoon.

Siellä oli pomppulinnapuisto, joulupukin paja, valaistu piparkakkutalo ja esitykset tasaisin ajanvälein. Kaikkialla soi jenkkiläiset joululaulut ja kun taivaalta rupesi sataa ”lunta”, olin enemmän innostunut, kuin meidän lapsi. Siinä kohtaa, kun tulimme pimeästä ja lumettomasta Suomen marras/joulukuusta oli ihan mieletöntä päästä tälläiseen joulumaahan.

Uusi asia #3

Ekaa kertaa tulimme Sentosalle cable carilla. Kätevää ja kivaa! Anni oli mielissään ja kaikin puolin onnistunut kokemus.

Uusi asia #4

Ensimmäistä kertaa kävimme Sentosa Sea Worldissa, se oli tosi näyttävä ja meidän Anni huus melko monta kertaa ”kala ui” ja ”iso kala ui”. Ensimmäistä kertaa myöskin jotkut pöljät turistit tuli napsii meistä kuvia ilman lupaa (enimmäkseen Annista).

Uusi asia #5

Ensimmäistä kertaa kävimme Singaporen eläintarhassa ja se oli aivan huikea! Siis ehkä elämäni hienon eläintarha ikinä. Puhumattakaan, että suuri osa eläimistä oli siinä ylipäänsä vapaana. Eläimiä oli tosi paljon ja niillä oli hyvät oltavat. Eläintarhassa on tapahtumia about aamusta iltaan ja siellä voi helposti viettää, vaikka koko päivän. Myös täällä saatoin olla enemmän innoissani, kuin Anni. Eikä haitannut, että kastuimme kummatkin vesileikeissä ihan litimäriksi.

Uusi asia #6

Ensimmäistä kertaa kävimme sisällä ArtScience Museumissa Singaporessa. Kävelimme sen ohi lukuisia kerto ja ihailimme rakennuksen näyttävyyttä, mutta ikinä ei otettu selvää, että minkälainen se on sisältä ja mitä siellä näkee. No, tämäkin paikka oli HILLITÖN, mökötin Antille puoli päivää, kun hän halusi lähteä liian nopeasti pois. Se oli itselle jotenkin aivan surrealistinen kokemus ja en voi kuvitellakaan, mitä se oli pienelle lapselle ja minkälaisia unia hän näki sen jälkeen.

Uusi asia #7

Tämä on näistä kokemuksista vähiten kiva, sillä Anni sai elämänsä ensimmäisen korvatulehduksen, eikä me vanhempina osattu epäillä mitään muuta, kuin perusflunssaa. Reissun loppua kohti Anni oli jotenkin niin kitisevä ja levoton ja vasta päästyään Suomeen menimme lääkäriin, kun Anni ei kotonakaan rauhoittunut, eikä alkanut syödä normaalisti, niin siellähän se oli korvatulehdus ja niin pahana, kuin vaan voi olla. Nyt on sekin koettu.

Uusi asia #8

Sain vihdoin maistettua kauan toivomaani chilli crabia. Mitä jäi mieleen? Se oli kyl aika hyvää ja sen syönti on saakelin likaista hommaa. ÄLÄ laita mitään valkoista päälle, kun päätät maistaa. Peratessa rapua, punaista kastiketta lentää joka paikkaan.

Kaikki, mitä halusit tietää Pietarista.

Miksi Pietari on ihana?

Olen sieltä kotoisin ja aina välillä minun on pakko käydä siellä, koska joku sisäinen magneetti vaan vetää minut entiseen kotimaahani. Jos ei puhuta minusta, niin kukaan kuka kävi Pietarissa seurassani ei jäänyt kylmäksi kaupunkia kohtaan. Se on kaunis, historiallinen, turvallinen ja yllättävän eurooppalainen.

Mitä erityistä siellä on suomalaismatkailijalle?

No kaikesta eniten ennakkoluulojen murtumista ja yleissivistyksen kannalta kaikkien täytyy tutustua lähimpään suurkaupunkiin. Ei se tarvitse oikeasti tarvitse edes mitään mainontaa, jokaisen kuuluu nähdä sen, erityisesti jos takana on useita kymmeniä reissuja Tallinnaan tai Tukholmaan. Olen vienyt Pietariin, sekä niitä, kenelle Pietari on tuttu esim. 20 vuoden takaa, kuten vaikka appini ja myös niitä, kenelle kaupunki on täysin tuntematon. Kaikki ovat olleet matkoista mielissään, toki tiedostan sitä, että siihen vaikuttaa myöskin hyvät järjestelyni ja halu pitää vieraat tyytyväisenä.

Mitä ensikertalaisen kannattaa kokea Pietarissa?

No se kuuluisa Eremitaasi, kirkkoja. Lähtökohtaisesti kannattaa nähdä kaupunki maasta ja vedestä, eli risteilyn muodossa. Parinkymmenen minuutit helikopterilennot maksaa alkaen 100€ per henkilö. Pietarissa on valtavasti ravintoloita, jotka sijaitsevat upeissa paikossa. Kesäaikaan on tietenkin pakko nähdä avonaiset sillat. Grand Hotel Europa on yksi pietarin kalleimmista hotelleista ja on myös tunnettu brunsseistaan, jotka sisältävät myös free flow alkoholijuomia. (Vinkkejä eremitaasiin)  x    

Mitä ensikertalaisen kannattaa huomioida ennen matkaa Pietariin?

Tietenkin on hyvä ottaa selvää viisumikäytännöistä. Kortti toimii melkein kaikkialla, mut käteistä toki kannattaa varata mukaan. Edullisinta on vaihtaa eurot paikan päällä, silloin saa aina parhaimman kurssin. Liikenteessä on helpointa hyödyntää aplikaatioita, kuten Uber ja Yango. Toki kantsii myös laskeutua maan alle ja vilaista metro, esimerkiksi kuuisa Avtovo. Tarjoilijat eivät yleensä jaa laskuja ravintolassa seurueen kesken, maantapa on, että tilataan yksi yhteinen lasku ja jokainen laittaa siihen oman osuuden käteisellä. Jakaminen tarjoilijan toimesta on myös joskus onnistunut, mutta he eivät tee sitä kovin mielellään. Tämän siis on hyvä muistaa, kun reissaa isommalla porukalla.

Miten paikalliskulttuuri näkyy matkailijalle ja miten siihen kannattaa valmistautua?

Venäläiset on todella vieraanvaraisia ja pääsääntöisesti ravintoloissa saa huipputasoista palvelua. Jos panostaa ja edes yrittää sanoa pari sanaa paikallisella kielellä, antaa varmasti hyvän kuvan itsestään ja murtaa jään. Jos joskus saa tylyä palvelua, sitä ei kannata ottaa liian lähelle sydäntä, suosittelen ottamaan sen hymyllä vastaan ja ihailla, kuinka hartaasti kansa säilyttää Neuvostoliiton aikaisia perinteitään :))

Millainen hintataso?

Löytyy joka lompakolle jotakin, lähtökohtaisesti kuitenkin samalla rahalla, kuin täällä saa paljon tasokkaampaa ruokaa ja palvelua. Joskus huippuhotelleihin, kuten vaikka Kempinkiin pääsee alkaen 150€ yö ja aamiasella saa shampanjaa, samalla rahalla meillä pääsee Sokos -hotelliin. Limusiinitaksit Uberilla ja Yandexilla on tosi edullisia suomalaiseen hintatasoon nähden, S-mersulla tai 7-bemarilla pääsee ajelee reilulla kympillä jo aika pitkän matkan.  Paikalliset pikaruokalat on aivan ilmaisia- esimerkiksi chainaja lozhka (чайная ложка) on mun suosikki.

Monesti kuulen, kuinka Pietaria mainostetaan edullisena kohteena, mutta itse muistan vielä hyvin, aikoja ennen kriisiä, kun kurssista johtuen hinnat on olleet puolet korkeammat, kuin nyt. Silloin mielestäni sellaiset ”laadukkaat” paikat oli vähintään Suomen hinnoissa tai ehkä jopa vähän enemmän. Tällä hetkelle kurssi on meille tietenkin hyvä ja edullinen, mutta ainakin meillä Pietarissa menee jostain syystä tavallista enemmän rahaa, kun näennäisesti kaikki on ”halpaa” silloin saattaa kuluttaa paljon enemmän. Myös kannattaa muistaa, ettei Pietari ole mikään ostoparatiisi, vaikka kaikkia kauppoja siellä on laidasta laitaan. Syy siihen on se, että vaatteet on kalliimpia, kuin meillä, siitä syystä myöskin venäläiset itse tulevat tänne ostoksille.

Millä alueella kannattaa majoittua? Ensikertalaisen näkökulma?

Eremitagelta ihan maksimissaan Nevskin puoleen väliin. Jos ei ole kovin taitava suunnistamaan, silloin myös se Nevsky prospekti on tosi hyvä maamerkki ja sen kyllä löytää sitten. Älä antaudu houkutukselle ottaa hotelli väärästä päästä Nevskyä, se metro ei aina ole mukavin tapa liikkua, ja jos on ruuhkaa, niin pelkästään Nevskin ylittäminen autolla saattaa viedä 30 min. (Hotellisuosituksia)

Oma ehdoton suosikkikohde, mitä suosittelet?

Riippuu aivan ajankohdasta, Baletti toimii aina. Kesällä Peterhof on tosi upea ja ylipäänsä jos on aikaa, niin lähikaupungit kuten carskoe selo, missä on katarinan kesäpalatsi. Kesällä on mainioita yökerhoja Petrovsky avenuella , joissa kannattaa olla niin kauan kunnes aurinko nousee.

Mikä on paikka tai elämys, jota matkailijat ei yleensä löydä, mutta mikä kannattaa käydä kantsomassa?

Erikoinen juttu, mutta tämä liittyy yökerhoihin. Pietarissa on mieletön karaoke kulttuuri ja se tarkoittaa taustalaulajia ja kunnon viihdettä. Pietarilaiset ”karaokekapakat” on siistejä yökerhoja ja melkein kaikkialla on ruokailumahdollisuus. Ensimmäinen Pietari Suuren perustettu museo kunstkamera ei taida olla suosituimpien listalla, mutta on erikoinen paikka käydä. Museossa ei ole taidetta, vaan epätavanomaisia esineitä, joita kansa ymmärsi taidetta paremmin. Pietarissa on konsertteja todennäköisesti joka ikinen päivä ja myöskin on olemassa useita showravintoloita, joissa tarjoilijat saattaa laulaa ja tanssia. Nykytaidemuseoita on perustettu useita, ne on tutustumisen arvoinen paikka, esimerkiksi Erarta ja Etazhi. Rubinsteina katu pursuaa yksi toinen parempia ravintoloita ja baareja ja sijaitsee aivan Nevskin kupeessa, sillä ei kuitenkaan varsinaisesti ole baarikadun mainetta. Baarikatu, jota kannattaa välttää on Dumskaja kadulla, siellä kuulemma sataa tyrmäystippoja laseihin.

Mitä kannattaa maistaa Pietarissa?

No niitä oikeita blinejä, zakuski eli alkupaloja, georgialaista keittiötä eli shahslik. Mari Vanna ravintola on täydellinen, jos haluaa viettää iltaa, niin kuin venäläisen babushkan luona. Kantsii myös tilata sokkona ruokia niin paljon, ettei niitten alta näe pöytää ja siihen pyytää rohkeasti tarjoilijalta apua analysoimatta ruokia liikaa. Krapulassa kannattaa tietenkin maistaa jotain laatupontikkaa tai tosi hyvää itsetehtyä makuviinaa. (ravintolavinkkejä)(ravintolavinkkejä)(ravintolavinkkejä)

 

 

Brunei -matkailua kuuluisan sulttaanin maahaan.

Tämä on poikien A-luokan reissun jatko-osa (Nepal) ja myös tämän postauksen takana on ystävämme Henri Heikkinen. Pojilla on tapana reissata yhdessä silloin tällöin ja he ovat käyneet yhdessä Israelissa, Brasiliassa, Myanmarissa, Riiassa, Laosissa, Singaporessa, Portugalissa ja Espanjassa. Seuraavakin reissu taitaa olla jo kalenterissa ja se on vajaan viikon reissu Hong Kongiin, jonka aikana he käyvät ”katsomassa” Macaon kasinoita ja lähtevät seikkailemaan Kiinaan jonnekin tehtaalle.

Brunei

Nepalista pienen tankkausvälilaskun kautta päädyimme Bruneihin, joka lienee tunnetuin sulttaani Hassanal Bolkiah:in uskomattomasta omaisuudesta. Sulttaanilla on kymmenien miljardien omaisuus, palatseja – mukaan lukien maailman suurin asumiskäytössä oleva linna, tuhansien autojen kokoelma, Boeing 747 yksityiskoneena ja muuta mukavaa. 

Ensimmäinen hoksaus Bruneista oli, että siellä on kaikki kiellettyä. Alkoholia ei myydä ja sitä saa tuoda rajallisesti maahan juodakseen yksin neljän seinän sisällä. Tupakointi on kiellettyä käytännössä kokonaan ja tietysti kaikesta hauskanpidosta aina homoilusta huumeisiin on voimassa jopa kuolemanrangaistukset. Sen verran tullissa kuitenkin selvisi, että maahan saa viedä nuuskaa, joten siinä suhteessa Brunei on parempi paikka kuin esimerkiksi Singapore. 

Vahva muslimikulttuuri tuli myös esille siinä, kun olimme varanneet yhteisen hotellihuoneen Radissonista. Respa suorastaan kauhistui kun sanoimme, että olemme menossa samaan huoneeseen ja pyysimme erillisiä sänkyjä. Hotellissa ei kuulemma ole yhtään huonetta erillisillä sängyillä. Asia sitten järjestyi niin, että minä sain nukkua sellaisessa siirettävässä lasten vuoteessa. Elämäni ehkä huonoiten nukutut hotelliyöt koskaan. 

Ulkoisesti Brunein pääkaupunki Bandar Seri Begawan on verrattain nuhjuinen siihen nähden, että maan pitäisi olla BKT:n perusteella yksi maailman rikkaimpia. Hienoimpia rakennuksia olivat isolla rahalla rakennetut moskeijat ja edellä mainitun sulttaanin palatsit. Ehkä suuri bruttokansantuote on vain näennäistä ja kaikki rahat valuvat suoraan sulttaanin taskuihin, joka sitten jakaa almuja alamaisille. 

Nähtävyydet

Brunein pääkaupungin parasta antia oli käydä veneretkellä suistossa. Oli sen verran hiljaista, joten venekyydin hinnan sai tingittyä niin alas, että mekin raaskimme lähteä. Helteellä jokea pitkin ajelu tuntui virkistävältä ja matkalla näki mm. pylväiden päälle rakennetun kaupunginosan, krokotiilin (tai kaimaanin), erilaisia apinoita ja lintuja. 

Toiseksi parasta antia on tutustua aiemmin mainittuihin moskeijoihin. Uskonto unohtaen, on kyseessä kuitenkin poikkeuksellisen hienoa arkkitehtuuria jota voi paatuneinkin ristiretkeilijä ihailla. Jollain tapaa hauska oli myös sulttaanin oma museo, joka oli täynnä valokuvia sulttaanista, hänen henkilökohtaista esineistöään ja lahjoja joita sulttaani oli saanut muualta.

Kun emme muutakaan tekemistä keksineet, palkkasimme itsellemme oppaan, joka kierrätti meitä ympäri pääkaupunkia ja lähiseuduilla. Siinä missä muualla maailmassa saattaa taksikuski yrittää myydä huumeita, tarjosi kuski meille mahdollisuutta ostaa olutta. Emme kuitenkaan tarttuneet tähän, koska ajatus ylihintaisesta lämpimästä oluesta ei suuresti innostanut. Kuskin palkkio oli vain kymppejä ja maa jäi muutenkin mieleen poikkeuksellisen edullisena.

Valitettavasti vain oikeastaan mikään mitä näimme, ei herättänyt kovinkaan suuria tunteita. Oli hiekkarantaa, mutta ei niin houkuttelevaa kuin muualla, sulttaanin palatsirakennuksista näkyivät vain katot ja paikallisessa teknologiamuseossa oli lähinnä keppejä ja kalaverkkoja.

Ehkä Bruneistakin saisi enemmän irti kun lähtisi seikkailemaan Borneon viidakoihin. Tiedä häntä, me pakkasimme jo parin päivän jälkeen tavararamme ja lensimme Kuala Lumpuriin, josta voitkin lukea Irinan kokemuksia (täältä).

Kokemuksia Nepalista, A-luokan reissu hipstereiden pyhättöön.

Tämä on vieraspostaus, jonka kirjoitti ystävämme Henri Heikkinen hänen ja mieheni yhteisestä reissusta Nepaliin. Heillä on ollut vuosia tapana matkustaa yhdessä ainakin kerran vuodessa ja joskus, jopa enemmän. Nykyään annan siunauksen poikien suunnitelmille, sillä ehdolla, että saan blogiini postauksen Henkalta ja kuvia Antilta. A-luokan reissu tarkoittaa muuten matkaa ilman vaimoja. Heidän aiemmasta reissusta Myanmariin voit lukea täällä

Tässä heidän tarinansa Nepalista. 

Meillä on Antin kanssa tapana käydä aina jossain sellaisessa paikassa jossa emme ole aiemmin käyneet. Kun useimmat “perusmaat” on vähintään jompi kumpi kiertänyt, täytyy mennä sellaisiin paikkoihin jotka eivät ensimmäisenä tule mieleen. Tällä kertaa ohjelmassa olivat Nepal ja Brunei. Tässä on ainakin se hyvä puoli, että Irinaa ei niin innosta käydä näissä paikoissa, jolloin saamme mennä Antin kanssa keskenämme. 

Itselleni Nepalista tulevat päällimmäisenä mieleen vuoret ja brittien puolesta taistelleet Gurkha -sotilaat. Ensimmäiset näkyivät varsin selkeästi horisontissa ja jälkimmäiset katukuvassa kun jokaisesta matkamuistomyymälästä voi ostaa itselleen gurhkien käyttämiä kukri-veitsiä ja baarissa myydään Gurkha -olutta. 

Etukäteen ei tiedetty tarkalleen millaisia ihmisiä nepalilaiset ovat. Paljastui, että siellä on kahdenlaista väkeä. Kiinalaisen näköisiä ja intialaisen näköisiä. Buddhalaisia ja Hinduja. He sitten siellä elävät ainakin näennäisesti sulassa sovussa, joskin jäi sellainen mielikuva, että paikallinen yläluokka koostuu näistä intialaistaustaisista.

Se, mikä Nepalista olisi pitänyt arvata on turistien laatu. Koska Intian ja Kiinan välissä sijaitseva Nepal ei ole “mikään turistikohde” on se täynnä hipsterituristeja. Jo lentokentällä kävi ilmi, että me emme kuulu joukkoon kun olimme ainoat kaksi matkustajaa matkalaukkujen kanssa. 

Sisäistä Cartmaniani kyrsi koko matkan kun joka paikka oli täynnä enemmän tai vähemmän hipin näköisiä hampuuseja reppuineen ja takatukkineen. Pussihousut tulevat Kelan rahoilla eksoottiseen Nepaliin polttamaan pilveä ja kiertämään minibussilla vuorenjuurta, minkä jälkeen mennään sitten Kallion lähikapakkaan kertomaan, että nyt on valaistunut mieli vaeltajalla, eivätkä maalliset murheet enää paina. 

Minibusseista puheenollen, köyhässä Nepalissa oli maailman hienoimmat taksit. Siis hienoimmat sillä tavalla, että kaikki taksit olivat jotain vanhoja japanilaisia Kei -autoja. Kyseinen termi tarkoittaa siis sellaisia mopoauton kokoisia miniautoja. Siinä on jotain hyvin romanttista kun kaksi lihavaa länsimaalaista ahtautuu sellaiseen pölyiseen koirankoppiin. 

Vaikka Nepal on yksi maailman köyhimpiä maita, ei ainakaan pääkaupungissa Katmandussa ollut puutetta kahdesta asiasta – pölystä ja temppeleistä. Autot olivat pölyisiä, huoneet pölyisiä ja ilmassa leijaili pölyä. Temppelit taas olivat ainutlaatuinen sekoitus Buddhalaista ja Hindulaista perinnettä ja pääkaupungin ehkä mielenkiintoisin nähtävyys.

Toisaalta aikalailla myös ainoa nähtävyys. Jos olisi jotain muuta halunnut nähdä kuin vanhoja temppeleitä ja rakennuksia, olisi pitänyt lähteä kiertelemään maata, eikä meillä ollut siihen aikaa, koska Irina ei anna Antin lähteä kovin pitkäksi aikaa matkoille.  

Nepalista sellainen mielenkiintoinen anekdootti, että kruununprinssi päätti 1. kesäkuuta 2001tappaa kaikki ja ampui mm. vanhempansa ja itsensä. Koska kuningas oli yksinvaltias, kruunattiin koomassa maannut prinssi kuninkaaksi. Hänen kuoltuaan valtaan nousi kuninkaan nuorempi veli, jonka satuimme näkemään yökerhossa. Nyttemmin Nepali on jonkun sortin demokratia, jota pyörittävät sosialistit niinkuin kaikissa köyhissä maissa.

Eli summa summarum, jos suunnittelet menevästi Nepaliin, niin ota mukaan sellainen pölysuoja naamalle, käy tutustumassa temppeleihin ja lähde sitten seikkailemaan muualle maahan. Yleisesti ottaen näinniinkuin Intiassa ja Kiinassa käyneenä, Nepal oli vähän kuin Intia ilman paskaa kaduilla ja kerjäläisiä katuojissa. Siellä ei itse asiassa näkynyt yhtään nälkäisiä tai aliravittuja ihmisiä, mikä on aina positiivista kun käy köyhissä maissa. 

 

Sharing

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail