Thaimaahan muutto – puolesta ja vastaan

Oletko haaveillut irroittautuvasi tutusta suomalaisesta arjesta tai oravanpyörästä? Oletko miettinyt millaista olisi asua Thaimaassa, luvatussa hymyjen ja ikuisen kesän maassa, jossa merivesi on turkoosia, ranta puhtaan valkoista ja kaikkialla kasvaa kookoksia vain odottamassa poimijaansa. Turisti ei välttämättä lyhyen lomansa aikana ehdi näkemään kaikkea, varsinkin kun kaikkea uutta pitää kokeilla ja rannallakin olisi mukava rentoutua ainakin välillä.

Kuten myös Suomessa, myös Thaimaalla on omat heikkoudet ja vahvuudet, sillä mikään ei ole mustavalkoista ja asioiden pitää olla tasapainossa keskenään. Kaikella täytyy olla oma yin ja yang. Nyt reilun kolme kuukautta täällä asuneena on tullut tutuksi niin positiiviset, kuin negatiivisetkin asiat, joten jos katsot Thaimaata vaaleanpunaisten lasien läpi, saattaa niihin tulla kohta pieni särö. Meidän näkemyksemme kuitenkin pohjautuu pelkästään Koh Samuin saarella kokemaamme ja näkemäämme, joten emme osaa sanoa kuinka seuraavat asiat toimivat esimerkiksi Bangkokissa.

Puolesta:

Kiireettömyys. Pätee käytännössä kaikkialla muualla, paitsi liikenteessä. Kiireettömyydelle, sisäiselle rauhalle ja rennolle elämäntyylille on täällä oma sanansa; sabai. Käytännössä sabai on mukana lähes jokaisen thaikun elämässä, sillä jokaisen olemuksesta ja elämänasenteesta paistaa jo kauas jonkinlainen rauhallisuus ja positiivisuus. Asiat rullaavat täällä omalla painollaan, eikä hoputtaminen auta yhtään mitään. Länsimaiseen kiireiseen elämäntyyliin tottuneelle tämä saattaa vaikuttaa laiskuudelta, sillä aiempaan postaukseemme viitaten ihmiset saattavat pitää kahvitaukojaan työpäivän ohessa maaten huonekaluosaston mukavalla sohvalla tai rakennustyömaiden rekkojen lavoilla. Mutta taas toisaalta, toisin kuin Suomessa, täkäläiset tekevät kuusipäiväistä työviikkoa, kymmenen tunnin työpäiviä ja palkkaa tulee jotakin 250 ja 500 euron väliltä. Varmasti itsekin saattaisit vähän syyllistyä kyseiseen toimintaan. Sabai-kulttuuri myös tarttuu, sillä kyllä tässä itselläkin on se Suomessa kasvanut stressikyttyrä kadonnut jo lähes kokonaan.

Luonto. Tämä tulee Samuista ensimmäisenä mieleen, sillä luonnollisestihan saarta ympäröi lämmin meri kaikkine mahdollisuuksineen ja saaren keskus on käytännössä valtavan korkea vuori täynnä mitä eksoottisempia kasveja ja elukoita. Korkeuserot ovat valtavat ja korkeimmalle vuorelle kivutessa korvat menevät lukkoon ja alastullessa skootterin jarruista katoaa osa pidosta. Syynä tähän on tien jyrkkyys, sillä välillä tuntuu että ajaisi pystysuoraa seinää pitkin. Hattua täytyy nostaa niille kavereille, jotka ovat vetäneet vuorelle asfaltoidun tien. Itselläni ei nimittäin kantti kestäisi. Täytyy myös sanoa se, että Suomen neljä vuodenaikaa ovat varmasti joillekin siunaus korkeammalta taholta ja paras juttu ikinä, mutta henkilökohtaisesti on paljon mukavampaa suunnitella tulevaisuutta ilman talven tuomia haasteita ja rajoituksia. Ja onhan se mukavaa kun aurinko nousee kuudelta ja laskee kuudelta ja yökin tuntuu oikeasti yöltä, sillä silloin on PIMEÄÄ. Ei ainakaan tarvitse herätä ja tarkistaa kellosta onko yö vai päivä, aurinko kyllä kertoo. Tai viimeistään se naapurin kanalauma viiden kukkonsa kanssa.

PS: Kukot muuten kiekuvat jo ennen auringonnousua, valitettavasti.

Ruoka. Thaimaalainen ruoka (muutamine poikkeuksineen) on äärimmäisen hyvää, terveellistä, ravintorikasta ja edullista, ja sitä on tarjolla lähes jokaisessa kadunkulmassa, ainakin jossain muodossa. Tienvarsilta löytyy moottoripyöräkärryjä sivuvaunuineen, josta ohikulkija voi ostaa itselleen erilaisia kepakoita, hedelmiä ja ties mitä herkkuja. Mikäli thaikkuruoka ei maistu, on ravintolatarjontaakin laidasta laitaan. On laadukkaita ravintoloita valkoisine pöytäliinoineen, eurooppalaisia ruokia tarjoavia sporttibaareja, aitoja italialaisia pizzerioita, ja itävaltalaista buffettia. Ja onhan täällä myös Burger King, McDonald’s ja Hooters, jota ei lakiasioiden takia Suomeen tulla saamaankaan. Tuoreita hedelmiäkin löytyy kaupoista ja toreilta ”törkyhalvalla” ja paikallinen mango onkin tullut vakiovarusteeksi jääkaappiin. Ja kasvaahan meillä etupihalla oma pieni banaanipuukin.

PS. Jos jotain saaren marketeista et löydä, joku sitä todennäköisesti kuitenkin tekee. Että jos kaipaat vaikka ruisleipää tai vegaanista juustoa, sitä kyllä saa. Täytyy vain tietää mistä etsiä ja keneltä kysyä. Kuten seuraavassa kohdassa.

Muut expatit. Expatit = farangeja = muualta muuttaneita ulkomaalaisia, eli mamuja. Kuten myös me. Jos jotakin tarvitset etkä tiedä mistä ja milloin sen saa tai tarvitset mitä tahansa apua missä tahansa asiassa, expatit auttavat. Facebook-ryhmät ovat pelastaneet meidät monestakin ongelmasta ja sitä kautta olemme myös tavanneet ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi kutsuneet meidät yhden pesukoneenosto-operaation perusteella seuraavan viikon grillibileisiin. On vaikea sanoa millainen yhteisö vähemmistöllä on Suomessa, mutta veikkaan jotain samankaltaista. On vaikea esimerkiksi etsiä rautakauppaa kaupungista, jota et tunne. Tai löytää oikea asianajaja hoitamaan viisumiasioiden ongelmissa. Expatit auttavat, sillä aina löytyy joku, joka tuntee jonkun. Jokainen on miettinyt aikanaan samoja asioita, joten niitä on hyvä jakaa eteenpäin seuraaville.

Hintataso. Tämä on hyvä mainita, vaikka tilanne ei olekaan enää niin hyvä kuin vuosia sitten. Hinnat ovat pikkuhiljaa nousseet ja euron kurssi suhteessa bahtiin huonontunut, mutta yleisesti ottaen Thaimaa on silti edelleen halpa maa verrattuna Suomeen. Ei kuitenkaan jokaisessa asiassa, mutta siitä myöhemmin lisää. Hedelmät, liha ja varsinkin kana ovat aivan naurettavan halpoja verrattuna Suomeen. Hedelmät tietysti ymmärtää, sillä Suomessa niitä ei kasva ja täällä voi vaikka hakea itselleen uunituoreen durianin suoraan puusta kilometrin päästä, jos siltä tuntuu. Kanan ja lihojen hintoja on vaikea arvioida, sillä emme ole niitä koskaan ostaneet, emmekä osta, ruokavaliosyistä.

Eniten hintataso näkyy varmaan silti asunnoissa. Otetaan vaikka ihan uudet asunnot vertailuun. Millaisen asunnon saat 200 000 eurolla Suomessa? Ei nyt oteta huomioon Helsinkiä, jossa saat kyseisellä hinnalla 15 neliöisen koirankopin jota voit kutsua yksiöksi, vaan muualta Suomesta? Täällä saat samalla hinnalla 200 neliöisen villan merinäköalalla, omalla uima-altaalla ja portinvartioinneilla. Ei tarvitse paljon miettiä mitä saat jos tuplaat ostohinnan.

Aktiviteetit. Tekemistä piisaa ja riittää varmasti jokaiselle. Vesiurheilu onnistuu niin sukeltamisen, uimisen, vesijettiajelujen ja muiden vesiurheilulajien muodossa. Jos haluat mennä katsomaan delfiinejä – onnistuu. Sukeltamaan kilpikonnien sekaan? Hoituu sekin. Saarella sen sijaan on mahdollista tehdä kaikkea motocrossista mönkijäsafareihin ja golfista mikroautoiluun ja elefanttipuistoihin. Jälkimmäisessä täytyy muistaa kuitenkin tarkistaa niiden eettisyys, sillä saarella on vain kaksi oikeasti suojelukohteena toimivaa elefanttipuistoa. Muut tarjoavat elefanttiratsastusta ja sellaistahan sinä et missään nimessä tahdo tukea.

Pyssymiehille löytyy myös ampumarataa niin perinteisessä, kuin myös sotilaallisemmallakin radalla. Aseitakin löytyy vaikka mitä sorttia, jos vain lompakosta löytyy seteliä. Ja mikäli ryyppääminen ja ladyboyt ovat sen sijaan ”sun juttu”, ei hätää! Chawengin neonvalot, halvat viinat ja uhkeat ladyboyt ovat vieneet monet miehet mennessään.

Ystävällisyys. Osittain ehkä feikkiä, mutta ystävällisyyttä sekin silti on. Kaupoissa asiakaspalvelun merkitystä toteutetaan jopa hieman överisti, kuten aiemmista postauksista on käynyt ilmi. Naapurit ja samalla tiellä asuvat hymyilevät ja nostavat kättään tervehdykseksi. Yleisestikin toisen ihmisen huomiointi on täällä huomattavan isossa roolissa, nimenomaan positiivisessa merkityksessä. Monessa kaupassa ja erikoisliikkeessä vieraillessa monet asiat tehdään jopa ilmaiseksi, vaikka olisikin syytä laskuttaa vähän ekstraa. Esimerkkinä vaikka meidän lähellä sijaitseva intialaisravintola kuljettaa meille ruoat täysin ilman lisäkustannuksia, vaikka varmasti huomaa pihaan saapuessaan että voisi ensi kerralla laittaa kuljetusmaksunkin hintaan. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Sama tilanne paikallisessa K-Raudassa, josta ostimme kasan hyllyjä kotiinkuljetuksella. Tuotteet maksoivat vähemmän kuin ”ilmaisen kotiinkuljetuksen raja”, mutta emme silti joutuneet sitä maksamaan. Vaikka olemme länkkäreitä. Yleisesti ottaen on tietystikin tiedossa, että farangit maksavat kaikesta ekstraa, mutta ei se ainakaan ihan kaikkeen päde.

Osaaminen > paperit. Tämä on hieman kaksiteräinen miekka, sillä jonkin asian osaamista arvostetaan täällä enemmän, kuin jonkun alan korkeakoulututkintoa. Mekaanikon papereilla ei korjata moottoripyöriä, mutta taitavilla käsillä ja kokemuksella kyllä. Mutta sitten tulee se terän toinen puoli, jossa sähkömies asentelee kilometrin verran kaapelia sähkötolppaan, jättää 900 metriä tyhjää ja vakuuttaa olevansa ammattimies. Lopputuloksena asiat kyllä toimivat, mutta kuinka hyvin ja turvallisesti? ”Same same” vastaa hymyilevä ja peukkua näyttävä sähkömies ja lähtee pois. Samaa tekee myös vesipumpun asentaja, joka muuten onkin se sama sähkömies. Ja edellispäivänä sama kaveri oli myös puutarhuri. Sitä edellisenä päivänä muuttomies. Papereita miltään alalta? No have! :)

Töitä riittää, mikäli osaat tehdä hommasi kunnolla tai ainakin sinnepäin. Huonot kyllä karsiutuvat pois kun asiakas ei enää tule takaisin ja puskaradiossa sana leviää nopeasti. Emme osaa sanoa toimiiko täällä myös ns. vanhan ajan kaupanteko, jossa puutarhuri esimerkiksi ostaa itselleen ruoka-aterian naapurilta ajamalla tämän nurmikon, mutta vahva veikkaus on, että kyllä.

Spurguttomuus. Juoppoja ei täällä näy. Niitä saattaa ehkä olla, muttei näy, ainakaan kadulla. Kodittomia jonkin verran kyllä ja hekin saattavat istuskella 7 Elevenin kulmalla kahvikuppi vierellään, mutta eivät ole millään lailla häiriöksi. Syitä on varmasti monia, mutta yhtenä isona syynä on se, että toisin kuin Suomessa, täällä työttömällä ei ole varaa juoda viinaa eikä se myöskään kuulu samalla tavalla täkäläiseen kulttuuriin. Mikäli talo menee alta syystä tai toisesta, ei thaikkumies ala etsimään onnea pullosta, vaan lähtee yrittämään elämäänsä uudelleen. Paikalliset tuntuvat muutenkin auttavan maanmiehiä keskimääräistä enemmän ja jokaiselle varmasti saa rakennettua jonkinlaisen hökötyksen päänsä päälle sadetta varten, vaikka sitten aaltopellistä ja kepeistä. Nälkään täällä tuskin kuolee harva, sillä ruokaa saa merestä ja hedelmiä puista. Niistä saakin jo taiottua pienellä vaivalla aikamoisen aterian. Kädentaito yleisestikin on täällä huomattavasti isommassa roolissa kuin länsimaissa.

Vastaan:

Liikenne. Olimme luoneet päähämme romantisoidun mielikuvan, jossa lähdemme kävelemään aamupäivästä töihin, nappaamme kadunkulmasta kahvin mukaan ja seuraavasta risteyksestä aamupalan kyytiin, jonka sitten voi siinä töihin tallaillessa napostella menemään. Totuus iski vasten kasvoja hyvin äkkiä, ettei tällainen tule kuuloonkaan. Mikäli lähdet kävelemään viiden kilometrin päässä sijaitsevalle työpaikalle, kuolet viimeistään ensimmäisen kolmensadan metrin jälkeen kun ylitsesi ajaa ensin Mario Kartia leikkivä betonirekka, sen jälkeen Hurjapäät-leffaa liikaa katsonut bensalenkkari tuninkiautollaan ja kolmanneksi vielä muropaketista ajokortin löytänyt katuhaukka, joka ajaa kolmeasataa taajamassa. Ja ilman skootteria tai muuta ajoneuvoa täällähän ei kuljeta yhtään minnekään. Ei ole olemassa mitään kävelykatuja (Chawengin keskustaa lukuunottamatta), on vain katuja ja niihin mahtuu kaikki vermeet polkupyörästä siihen edellämainittuun betonirekkaan.

Turistit sitten ovatkin taas omaa luokkaansa, sillä siinä missä thaikuilla on jonkinlainen taito tai onni välttää onnettomuudet, ovat turistit vain tiellä ja yleensä vielä poikittain. ”Samui tattoo” onkin yleinen vitsi, jolla viitataan turistien saamiin asfalttipusuihin. Lähes päivittäin vastaan tulee joku, jolla on joku raaja siteiden peitossa tai naama ruvella. Ja se etujarrun käyttö… On kumma miten suorallakin tiellä ihminen onnistuu vetämään lipat skootterin kanssa. Mutta eipä ihme jos kuudenkympin vauhdista vedetään etujarru pohjaan.

PS: Se on muuten kumma miten kotimaasta lähtiessä aivot tuntuvan jäävän lentokentälle ja kypärän käyttö unohtuu aivan täysin. Jos kotimaassa ajetaan kypärä päässä moottoripyörällä rajoitusten mukaan, miksi sitten täällä asia on toisin? Maassa, jossa liikenne on aivan varmasti vaarallisempaa kuin kotona, ihan sama mistä sitten ikinä tuletkaan. Ei tulisi mieleenkään lähteä liikenteeseen ilman asianmukaista turvavälineistöä vain siksi, että nyt ei olla Suomessa. Miten monta turhaa kuolemaa olisikaan vältetty, jos ihmiset käyttäisivät kunnollista kypärää? Thaimaan liikenteessähän kuolee viikoittain noin 500 ihmistä ja pelkästään Samuilla 30 ihmistä kuukaudessa.

Kulkukoirat. Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Ja lisää tulee koko ajan, vaikka paikalliset eläinsuojelujärjestöt leikkaavatkin niitä tasaisin väliajoin isoina määrinä. Sääliksi käy sitä yhtäkin yksilöä, joka päivät viettää läheisen BigC-marketin parkkipaikalla, luut paistaen, näyttäen siltä että seuraavaa päivää ei enää vastaan tule. Välillä meininki niiden kanssa on kuin jossain Hopeanuolessa, jossa kadunvarsilla kulkee kunnon koirajengi etsimässä ruokaa ja puolustamassa reviiriään. Ihmisillehän koirat eivät tee mitään, ellei niitä mene ärsyttämään, mutta liikenteessä näiden kanssa saa olla varuillaan. Yleisesti ottaen koirat osaavat kulkea liikenteessä kunnolla ja ovat tottuneet sen kaoottisuuteen, mutta välillä tielle saattaa yhtäkkiä juosta yksittäistapaus, joka vaikuttaa siltä että on päättänyt siirtyä vihreämmille niityille juoksentelemaan.

Likaisuus. Mitäpä veikkaat, onko Thaimaassa kierrätys samalla tasolla kuin vaikkapa Suomessa? Mitä tehdään kasalle muovia, jota tulee päivittäin puolikas jätesäkillinen? Tai lasipulloille tai peltipurkeille? Samaan kasaan kaikki. Ja mielellään vielä yhteen läjään tien viereen. Siinä sitten tulee neljä ohikulkijaa tuomaan omat roskansa samaan kasaan ja viides saapuu bensakanisterin kanssa ja tuikkaa koko paskan tuleen. Siinä thaimaalaista kierrätystä kerrakseen. Ja kun tämän tekee joku meidän tiellä asuvista, on se roskakasa savuamassa tuossa meidän portin pielessä seuraavat kolme tuntia niin ettei aurinkoa läpi näe. Ja tämä sama meininki on aivan varmasti kaikkialla saarella. Jonkinlainen kaatopaikka täällä on olemassa, koska sen vahingossa löysimme, mutta ne roskat eivät päädy sinne niin hyvin kuin kuuluisi. Katujen varsilla näkyy turhankin usein pieniä roskakasoja vain odottamassa sitä viidettä kaveria.

Entäs rannat sitten? Turistit viskovat Coca-Cola-pullojaan pitkin rantaviivaa ja aallot huuhtovat merelle dumpatut roskat takaisin rannalle. Onneksi täällä on rantasiivoajia ja erilaisia ekojärjestöjä hoitamassa asiaa ja olemmekin kuulleet huhua, että Thaimaassa olisi tarkoitus kieltää muovipussien maahantuonti ja levittäminen vuoteen 2021 mennessä. Saa nähdä miten käy. Turistit ovat kuitenkin rantaroskaajien suurin syy, sillä he rantoja eniten käyttävät ja he niitä myös eniten pilaavat. *Krhm Koh Phi Phi*

Turismi ja hymyt niiden takana. Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu siinä mielessä, että turismi on Thaimaan yksi pääelinkeinoista. Valitettavasti bahtin huono kurssi vaikuttaa täällä Samuilla suuresti, jolloin firmat menevät konkurssiin syystä, että turismi on vähentynyt viime vuosien aikana kriittisesti. Toisaalta paikalliset ovat hyvin kyllästyneitä turisteihin ja heidän toilailuihinsa ja näkevätkin nämä vain kävelevinä pankkiautomaatteina. Olemme pikkuhiljaa päässeet turistileimasta eroon ainakin joissain paikoissa, mikä on kyllä iso etu. On vaikea olla länkkäri, olematta turisti. Jokainen pukumyyjä on heti kävelemässä perässä ja tyrkyttämässä Batistini-asuaan ja mahdollisesti vielä puhumassa pari sanaa suomea ja jossei se tehoa, niin kokeilee vielä saksaa siihen perään. Sama juttu thaihieronnoissa, ravintoloiden sisäänheittäjissä ja ”Cabaret-tanssijoissa”. Mikäli turistit osaisivat kunnioittaa Thaimaan tapoja ja kulttuuria, eivätkä menisi esimerkiksi temppeleihin puolialastomina kalja kädessä ottamaan selfietikulla kuvaa itsestään, olisi meillä muillakin helpompaa. Nyt joutuukin selittämään jokaiselle kysyjälle ettemme ole täällä vain käymässä tai lomailemassa, vaan asumassa.

Ötökät. On sanomattakin selvää, että Thaimaan eläinkunta on hyvinkin väkirikasta, värikästä ja monialaista. Erilaista ötökkää löytyy niin lentävänä, mönkivänä, pyörivänä, matelevana, törmäilevänä, sirisevänä ja pörisevänä. Emme ole tähän mennessä kohdanneet mitään ylitsepääsemättömän ällöttävää (seuraavaa kappaletta lukuunottamatta) ja hyppyhämähäkitkin alkavat olla jo sokerimuurahaisten tasolla meidän silmissä. Käärmeitäkään ei ole toistaiseksi näkynyt, pieniä viisisenttisiä lieroja lukuunottamatta. Kaipa sitä vain tottuu pikkuhiljaa siihen, että kun menee laittamaan ulkona sijaitsevaan pesukoneeseen pyykkejä, pitää koneen rumpu ensin tarkistaa ja ehkä pelastaa yksi rukoilijasirkka tulevalta pyöritykseltä.

Emme olleetkaan vielä maininneet nykyiseen asuntoon muutostamme ja siihen liittyvästä torakkaongelmasta. Asuntomme suihkussa oli muutama torakka, joten päätimme täräyttää hieman ötökkämyrkkyä nurkkiin ja viemäreihin. Eipähän tullut mieleenkään, että viemäristä puskisi ulos toistakymmentä peukalonmittaista torakkaa karkuun täydellistä joukkotuhoa. Kun nykyään käyttää samaa pesuainetta kylppärin pesuun kuin mitä käytimme vuoden 2019 Torakkasotaan, alkavat välittömästi pyörimään silmissä kaikenlaiset ”Vietnam-flashbackit”.

Länkkäriukot ja palkintovaimot. Tämä on tähän mennessä ollut yksi suurimmista kulttuurishokeista, näitä kyseisiä ”pariskuntia” tulee vastaan vähän liikaakin. Nainen on näissä tapauksissa alle nelikymppinen, niukkoihin vaatteisiin pukeutunut, mahdollisesti kauneuskirurgilla käynyt tapaus, joka yleisellä tasolla on keskivertoa huolitellumpi ja kävelee kaupassa sata metriä miestään edellä. Ulostultaessa nainen menee purkamaan ostoskärryä autoon, sillä aikaa kun keski-iän ylittänyt, harmaahapsinen ja kaljamahainen, mies istuu rööki kädessä autossa odottamassa. Tai mahdollisesti sen vieressä tuijottamassa puhelintaan. Kun nainen on saanut tehtyä kaiken työn, he lähtevät paikalta sanomatta sanaakaan toisilleen. Kyseinen tapaus on siis ihan oikeasti tapahtunut paikallisen Tokmannin parkkipaikalla. Emme sano että tietäisimme mikä tässä kaikessa on takana, mutta tämä nyt on yksi viidestäkymmenestä identtisestä tilanteesta. Kun tätä kuolleen romantiikan suhdetta katsoo sivusta, on vain pakko ihmetellä että mitenhän tähän tilanteeseen on päädytty. Jos syynä ei ole raha, niin mikä sitten?

Korruptio. Rahalla pääsee ja rahaa vaaditaan. Meille tästä ei ole ollut henkilökohtaisesti haittaa, mutta monelle on. Poliisi saattaa pysäyttää liikenteessä ja pyytää vaikkapa reppua näytille. Kun siinä sitten aletaan kaivelemaan, löydetäänkin yhtäkkiä jokin täysin älytön asia joka nyt kuulemma on rikollista omistaa tai tehdä ja nyt pitäisi maksaa ja paljon. Vaihtoehto on maksaa hieman vähemmän suoraan kyseiselle poliisisedälle, jonka jälkeen matka saa taas jatkua kuten ennenkin. On tosin vaikea sanoa kuinka iso ongelma tämä on Samuilla, mutta sitä varmastikin on, ainakin jossain muodossa. Emme ole aivan varma ovatko kypäräratsiat sellaisia, sillä täällä ilmeisesti on kuitenkin jonkinlainen kypäräpakko, joka koskee vain turisteja, mutta lakia ei juurikaan valvota. Paitsi satunnaisesti tapahtuvassa kypäräratsiassa. Sellaiseen kun pärähdät ilman kypärää, pääset irti vain maksamalla 500 bahtia suoraan poliisille. Ilmeisesti näihin voi myös jäädä paikallinen, sillä osa näistä roikuttaa kypärää käsikahvassa, mutta päähän asti sitä ei saada vedettyä. Tällä hetkellä emme tosin osaa sanoa onko kyseinen ”tarkastus” vain turistien rahastusta varten, vai onko sillä olemassa myös jokin suurempikin merkitys, paikallisia ajatellen. 500 bahtin sakko paikalliselta on nimittäin ihan kiitettävä summa rahaa.

Visa-runit = Viisumisäädöt. Kuten aiemmin mainittu, farangin pitää käydä kolmen kuukauden välein ulkomailla uusimassa viisuminsa. Miksi? Koska syyt. Mitkä syyt? No ne syyt. Enempää ei tarvitse tietää. Ainoa mitä sinun tarvitsee tietää, on että kolmen kuukauden välein sinun pitää poistua maasta ja hommata passiisi muutama leima, joiden avulla saat viettää taas seuraavat kolme kuukautta maassa. Miksi? Kukaan ei tiedä. Ainakaan me, tai kukaan keneltä olemme kysyneet, ei tiedä. Näin vain on. Ja tämä saattaa muuttua hetkenä minä hyvänsä ja yleensä vieläpä huonompaan suuntaan. Tämä viisumipelleily ei vie pelkästään rahaa, vaan myös aikaa, sillä kolmen kuukauden välein joudut miettimään sopivaa ajankohtaa kahden päivän matkalle + kaikki se paperisota ennen sitä. Ja sitten maksat vielä 300 euroa tähän päälle. Täysin turhaa touhua, joka on thaimaalaisten mielestä bisnestä. Ensimmäiset viisumireissut menivät sentään firman piikkiin, mutta saa nähdä miten jatkossa käy ja onko siinä vaiheessa laki jo muuttunut että reissu pitää tehdä kahden kuukauden välein.

 

Tuloerot. Tämä näkyy ja pahasti. Itse asumme suht leveästi, vaikka meidänkään asunto ei ole mikään modernin maailman linna. Kuitenkin tuossa 30 metrin päässä asuu naapurissa perhe, jonka talo koostuu aiemmin mainitusta aaltopellistä, kanaverkosta, kuormalavoista ja muusta juuri ja juuri sateen kestävästä materiaalista. Tämän lisäksi, kun muutaman kerran olemme päätyneet Facebook-myyntiryhmien johdosta noutamaan joitakin tavaroita muilta farangeilta, olemme ajaneet muutaman oljista ja peltiromuista rakennetun ”talon” ohi, jonka naapurissa sijaitseekin sitten valtavan kokoinen lukaaki uusine autoineen, moottoripyörineen, sähköisine sulkuportteineen ja vartioineen. On jotenkin käsittämätöntä, ettei täällä oikeastaan ole ”köyhien ja rikkaiden” alueita erikseen, vaan ne ovat kaikki sekaisin vieri vieressä, miten sattuu. Tuntuu välillä itsestäkin vähän pahalta tilata jotain kotiinkuljetuksella tämmöiseen asuntoon, kun naapuri näyttää siltä että varaa on hädintuskin elämän perustarpeisiin. TOISAALTA TAAS; heillä on vuoden 2018 Isuzu D-Max -lava-auto ja meillä kasaan teipattu Honda Click-vuokraskootteri.

Huh, löytyihän sitä sanottavaa. Mikäli jaksoit lukea jokaisen kohdan ja loppuun saakka, kiitos ja onneksi olkoon! Kuten suomalaisille yleisesti, negatiiviset asiat on hyvinkin helppo löytää omasta arjesta, omasta lähiympäristöstä, tuttavapiiristä ja työasioista. Mutta koitapa löytää yhtä paljon hyviä puolia? Siinä onkin vähän enemmän haastetta meille, jotka emme osaa iloita kun asiat ovat hyvin tai tuulettaa kun onnistumme jossain. Mutta kyllä niitäkin löytyy, pitää vain istahtaa alas ja miettiä hetki. Täällä asustellessa olemme molemmat koittaneet päästä irti tästä suomalaisesta perisynnistä ja kirouksesta, jonka myötä näemme ja muistamme asioissa vain ne huonot puolet.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Ile 15.9.2019 at 11:03

    Onpa tuttuun tapaan mukavaa luettavaa ja kiinnostavaa tietää, miten se arki siellä rullaa.
    Tsemiä jatkoonkin, ja seuraavaa blogausta odotellen.

    • Reply hopintomyboots 15.9.2019 at 15:44

      Kiitoksia! Täällä arki rullaa oikein nätisti, vaikka se jokseenkin onkin erilaista siihen tuttuun suomalaiseen arkeen verrattuna. Yritetään silti keksiä aina jotain jännää kirjoitettavaa ja kerrottavaa, sillä täällä kyllä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista! -Markus

    Leave a Reply