Yleinen

MEDELLIN, KOLUMBIA part 1, 3.11. – 11.11.2017

tiistai, marraskuu 14, 2017

Hola amigos!

Enimmäinen viikko Medellinissä ja Kolumbiassa takana, jännää! Lensin Medelliniin New Yorkista Miamiin kautta. Oli muuten elämäni ehkä stressaavimmat lennot. Ensimmäisellä lennolla mun edessä istuva nainen sai sairaskohtauksen ja hetken aikaa olin aika varma, että hän ei ollut elossa. Hänen ystävät menivät tietty paniikkiin ja hetken aikaa lennolla oli hirveä härdelli, kun henkilökunta yritti saada naista reagoimaan johonkin. Hän sai happimaskin, mutta kun palasi tajuihinsa, hän yritti repiä sitä pois. Ihan kauhea tilanne, mutta nainen alkoi onneksi virota tajuihinsa kymmenessä minuutissa. Seuraavalla lennolla, kun alettiin laskeutua Medelliniin, ajauduttiin hirveään turbulenssiin ja tuntui kun kone olisi pudonnut kymmeniä metrejä kerrallaan. Tämä jatkui varmaan viisi minuuttia ja ihmiset kirkuivat henkensä edestä. Mä olin kanssa aika paniikissa ja huomasin jossain kohtaa, että en vetänyt ollenkaan henkeä, kun jännitin niin paljon. Yritin hengitellä rauhassa ja vieressä oleva mies tarjosi kättään, mistä olisin voinut pitää kiinni. Hänen vieressään istui vanhempi jenkkimies, joka kertoi olleensa 20 vuotta ilmavoimissa ja rauhoitteli, että ei ole mitään hätää. Eikä loppujen lopuksi ollutkaan ja laskeuduttiin turvallisesti Medellinin kentälle. Ennen turbulenssin alkamista ehti nauttia onneksi hienoista vuoristomaisemista! 😉

Lentokentällä mua oli vastassa joogastudion lähettämä kuski, joka vei mut suoraan Flying Tree Yoga studiolle. Siellä puolestaan vastassa oli paikan house manager, joka esitteli mulle meidän huoneen sekä yleiset tilat. Joogastudio on todella symppis ja viihtyisä. Tapasin myös osan tulevista kurssikavereista. Voisinkin hieman kertoa tästä joogakurssista, koska se on syy miksi tällä hetkellä olen Kolumbiassa. Suoritin joogaopettajakoulutuksen tänä keväänä Intiassa. Tämän jälkeen olen opettanut joogaa lähinnä töissä työkavereille sekä muutamia tunteja kavereille. Terkkuja mun vakioasiakkaille Tainalle ja Harrylle! Kaipasin ehkä hieman suuntaa uutena joogaopena sekä lisää kokemusta myös tuntemattomien ohjaamisesta. Kesällä näin netissä ilmoituksen joogaopettajaharjoittelusta ja mietin heti, että toi kuulostaa ihan mun jutulta! Seuraavalla viikolla juttelinkin jo Skypessä paikan omistajan kanssa ja hän toivotti mut tervetulleeksi. Päätös oli nopeasti tehty, vaikka Kolumbia maana hieman jännitti. Olin aikaisemmin sanonut, että en lähtisi Etelä-Amerikkaan yksin, mutta tämä tilaisuus kuulosti niin hyvältä, että päätin tarttua siihen. Ja lopultahan kävi niin, etten edes lähtenyt kurssille yksin vaan kaverini Minnan kanssa. Kurssi kestää neljä viikkoa, jonka aikana saa paljon mahdollisuuksia opettaa joogatunteja täällä studiolla. Sen lisäksi kahden ensimmäisen viikon aikana opiskellaan joogasanastoa espanjaksi.

Saavuttuani tänne Medelliniin olin kyllä aika pyörällä päästäni. Aikaeroväsymys sekä matkustaminen vei aika hyvin voimia, joten ekan päivän lepäilin täällä studiolla. Flyin tree yogassa on myös huoneita ja me siis asutaan täällä. Tämä on vähän kuin sellainen mini-ashram eli jooga-asuntola. Usein kokataan omat ruuat paikan keittiössä. Naapurusto on todella viihtyisä ja turvallinen. Kadut on vehreitä ja puiden ympäröimiä. Saavuin tänne perjantaina 3.11. En tainnut silloin juuri muuta saada aikaiseksi, kuin hakea lähikaupasta banaaneja ja tomaattikeittoa. 😀 Menin todella aikaisin nukkumaan ja heräsin yöllä hetkeksi, kun Minna pääsi vihdoin perille. Sain onneksi nopeasti uudestaan unta ja aamulla olin valmis osallistumaan ensimmäiselle joogatunnille. Joogatunnin jälkeen lähdimme parin muun kurssilaisen kanssa markkinoille, jotka pidetään kerran kuussa. Olin jo jutellut ranskalaisen kurssilaisen Estellen kanssa ja hän kertoi tekevänsä koruja erilaisista kivistä. Missioni markkinoilla oli löytää sopiva kivi, josta hän tekisi mulle kaulakorun. Tämä päivä oli täydellinen siihen, koska oli täysi kuu ja Estelle kertoi puhdistavansa kivet, jolloin koru toisi mulle parhaan mahdollisen hyödyn. Valitsin itselleni turkoosin akvamariinin, aikalailla siksi, että se miellytti eniten silmää. Myöhemmin Estelle kertoi kiven ominaisuuksista ja ne osui kyllä niin sopivasti mun tarpeisiin. Meidän ryhmässä on erittäin spirituaalisia tyyppejä ja mun mielestä on ollut erittäin mielenkiintoista oppia heiltä vähän enemmän tästä puolesta joogaa! Markkinoiden jälkeen käytiin vielä syömässä paikallisessa food market-tyylisissä paikassa. Medellin on kyllä yllättänyt mut täysin puhtaudellaan, ihmisten ystävällisyydellä sekä turvallisuuden tunteellaan. Ei ollenkaan sitä mitä odotin Kolumbialta! Täällä ei kukaan huutele perään tai yritä väkisin myydä jotakin. Eli tähän mennessä erittäin hyvät fiilikset tästä kaupungista! Tietenkin pitää olla järki päässä eikä heilua kadulla GoPro selfietikun päässä. Viime kurssilaiselta tytöltä oli varastettu kaksi puhelinta, niin että joku oli vaan napannut ne hänen kädestään.

 

Meidän kurssi alkoi varsinaisesti sunnuntaina, jolloin tutustuttiin toisiimme ja asetettiin ensimmäisen viikon tavoitteet. Mä oon loppujen lopuksi aika kova jännittäjä ja siitä syystä halusin opettaa ensimmäisellä viikolla vain yhden tunnin ja senkin vain meidän ryhmäläisille. Ajattelin, että se riittää espanjan opiskelun lisäksi aivan varmasti. Espanjan tuntien lisäksi me osallistutaan kaikille toistemme tunneille ja ekalla viikolla kävin joka päivä kahdella joogatunnilla lauantaita lukuunottamatta. Lauantaina me tehtiin päiväretki Guatapen kaupunkiin ja siitä voisin kertoa ensi kerralla. Meidän ryhmässä on muuten neljä jenkkiä, yksi ranskalainen ja me kaksi suomalaista. Sen lisäksi espanjan kurssilla on yksi britti ja yksi jenkki.

 

Maanantaina meillä alkoi espanjan kurssi. Ekana päivänä opiskeltiin ruuminosat, seuraavana opettamiseen liittyviä verbejä, keskiviikkona prepositioita ja torstaina opetettiin toisiamme espanjaksi muistiinpanojen avulla. Melko kovaa touhua, voin kertoa! Tahti on aikamoinen.. Yllättävää miten paljon aivot jaksaa loppujen lopuksi ottaa vastaan. Torstaina olikin sitten mun vuoro opettaa eka joogatunti. Jännitin sitä tosi paljon pari tuntia ennen, mutta jotenkin sai kuitenkin hermot pidettyä kurissa. Eka puolisko tunnista meni jonkinlaisessa pienessä jännitystilassa. Sitten jotain tapahtui ja sain itsevarmuusbuustin ja lopputunti meni todella hyvin. Vaikka olen opettanut työkavereita jo useasti, tämä oli eka kerta kun tunsin itseni ammattilaiseksi. Olin asettanut itselleni tavoitteen nousta matolta ja kierrellä tunnin aikana tekemässä korjauksia asentoihin. Tämä tavoite toteutui ja sain tosi hyvää palautetta tunnin jälkeen. 🙂 Turhaan siis hermoilin!

Mitäs muuta.. Joogatuntien, espanjankurssin ja opetuksen lomassa on ehtinyt hieman tutustua asuinalueeseemme, istuskella kahviloissa ja käydä drinkeillä. Lähikauppa on jo tullut tutuksi ja siellä käydään melkein joka päivä ostamassa tuoreita kasviksia pilkkahintaan. Siellä maksaa avokadot n. 0,60 senttiä kilo! Muutkin kasvikset on tosi halpoja ja ollaankin Minnan kanssa kokkailtu yhdessä melkein joka päivä erilaisia kasvisruokia. Kaiken kaikkiaan reissu on siis alkanut todella hyvin ja oon aika varma, että tämä eka kuukausi tulee olemaan todella antoisa, vaikkakin ajoittain aika rankkakin. Täytyy pitää ”eyes on the prize” ja ottaa kaikki irti tästä mahdollisuudesta!

Ensi kertaan,

Susanna

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Yleinen

VANG VIENG & VIENTIANE, LAOS 13. – 21.1. 2016

perjantai, helmikuu 19, 2016

Palasin siis takaisin Vang Viengiin, koska se vaikutti niin ihanalta pieneltä paikalta! Löysin hostellin kohtuulliseen kolmen euron hintaan, joten täällä voisi viihtyä vaikka pidempäänkin! Jo ekana aamuna tutustuin hostellilla muutamaan mahtavaan tyyppiin ja lähdettiin aamupalalle yhdessä. Mentiin paikallisten pieneen ravintolaan, josta sai muistaakseni eurolla jättimäisen kulhon nuudelikeittoa. Meistä muodostui nopeasti sellainen noin viiden hengen porukka, jonka kanssa hengattiinkin koko Vang Vieng aika. Yks parhaimmista oli Nepalilainen Udjwall, jolta opin kyllä niin paljon. Sen lisäksi oli kanadalainen Andy, iranilainen Sherry, muutama hollantilainen liittyi seuraan silloin tällöin sekä toinen kanadalainen.

image

image

Vang Vieng oli vielä muutama vuosi tunnettu lähestulkoon vain siitä, että reppureissaajat menivät sinne tubeilemaan eli vähän niinkun kaljakellumaan joessa. Joen varressa oli noin 20 baaria, jossa voi pysähdellä ja hyppiä jokeen liaaneilla. Tähän laitettiin stoppi vuonna 2012 kun ihmisiä menehtyi jokeen niin paljon. Varsinkin aussit olivat kunnostautuneet näissä tilastoissa ja Australian hallitus otti kantaa, että nyt täytyy laittaa homma pakettiin. Tänä päivänä baareja on jäljellä kaksi. Tottahan toki meidän piti mennä kokemaan tämä, vaikkakin se oli aika paljon rauhallisempi kokemus kuin muutama vuosi sitten. Olen tosi iloinen, että kaupunki on ”siivottu” hullusta bilettämisestä, koska se on oikeasti tosi kaunis ja sympaattinen paikka. Ja mikä parasta, aivan mielettömän kauniissa ympäristössä!

image

image

Yhtenä aamuna siis päätettiin lähteä tubeilemaan. Käytiin ekana aamupalalla ja mun piti käydä nostamassa rahaa… Noh, mun hölmöys laitettiin taas todelliseen testiin kun päätin jättää kortin sinne automaattiin. Yleensähän automaatti antaa kortin ulos ensin ja sitten vasta rahat. Tämä kone sylki ensin rahat tiskiin ja mä nappasin ne ja jostain syystä lähdin vaan menemään. Tajusin virheeni tuntia myöhemmin ja luonnollisesti iski aikamoinen paniikki. Juoksin takaisin automaatille, mutta ei sitä tietenkään siellä enää ollut. Onneks mun Nepalilainen ystävä oli mun kanssa ja rauhoitteli mua, kun meinasin hermostua. Lähdettiin hostellille, että voin sulkea kortin netissä. Kuitenkin ajattelin, että ehkä joku olis napannut sen talteen ja lähdin takaisin. Menin viereiseen kauppaan kysymään, että mistäköhän voisin kysellä korttia. Tää tyttö oli ystävällisin laosilainen kehen tähän mennessä törmäsin ja hän kädestä pitäen opasti mut läheiseen pankkiin. Sinne sitten selittämään tapahtunutta. Kukaan ei oikein puhunut englantia, mutta jollain ilveellä sain selitettyä mikä on tilanne. Kehoittivat tulemaan kahden tunnin päästä takaisin niin joku on käynyt katsomassa on kortti koneen sisällä. Enhän mä tietty voinut odottaa niin kauaa, koska jos joku muu oli ottanut kortin niin kahdessa tunnissa saa paljon tuhoa aikaiseksi.. Onneks Uddjwal oli mun mukana ja jaksoi selittää tilannetta uudestaan ja uudestaan. Mulla ei tietty ollut passia mukana, joten pankki-ihmiset kehottivat menemään hakemaan passin hostellilta ja he tulevat automaatille 20 minuutin päästä. Mikä helpotus! Juoksin hostellille ja sitten automaatille ja nää virkailijat odottivat jo siellä. He avasivat automaatin ja nostivat yhden kortin sieltä ulos. Näin kulmassa Lähitapiolan logon ja aloin hyppii tasajalkaa ilosta! Virkailijat olivat tosi virallisia eivätkä arvostaneet kun yritin hypätä heidän kaulaan.. Kumma juttu. 😀

image

image

Meidän oli pitänyt nähdä meidän loppu tubeilu-porukka jo tuntia aiemmin, joten kiirehdittiin äkkiä tapaamispaikalle. Siellä odottelikin iloinen seurue ja lähdettiin vuokraamaan renkaita. Tämä lysti maksoi muistaakseni 65 000 kipiä eli alle kympin. Melkein saman verran piti jättää panttia, jonka saa takaisin illalla renkaan palauttaessa. Sitten hypättiin lava-auton kyytiin ja meidät kärrättiin yläjuoksulle, josta kelluminen alkaisi. Ei muuta kuin kamat vedenpitäviin pussukoihin ja homma käyntiin. Ensimmäinen baari olikin heti viiden minuutin kelluminen päässä. Yritettiin pitää toisistamme kiinni, kun joki virtasi koko ajan alaspäin ja pysähtyminen oli vähän hankalaa. Hetken ihmeteltiin, että miten päästään sinne ravintolaan kun virta vie mukanaan, mutta sieltä näppärät nuoret miehet heitti siiman päässä kapulan sulle ja hinasi janoiset asiakkaat peremmälle.

image

image

Ekassa baarissa oli kaikenlaisia leikkejä ja muita hassutuksia, jos olisi halunnut osallistua. Muun muassa ”musical chairs” mutakuopassa. Isoon mutalätäkköön laitettiin niitä kelluntarenkaita, sitten musiikki päälle ja kun musiikki loppui, piti sännätä äkkiä renkaaseen istumaan. Jos jäi ilman, putosi pelistä pois. Mun synttäreillä pelattiin aina tätä leikkiä kun olin pieni. Iskä soitti kitaralla sitä ”kolme varista, istui aidalla, silivati seilaa”-biisiä ja me juostiin tuolien ympärillä.. Heh. 🙂 Mä en osallistunut tähän mutaversioon, mutta näytti ihan hauskalta sivusta katsottuna. Muutenkin tuolla se meno meinas olla vähän riehakasta, mutta meidän porukka otti aika rauhaksiin. Otettiin muutama olut ja juteltiin ja pelailtiin pelejä. Seuraavassa baarissa pelattiin petanque-ottelu, jonka tietty mun tiimi voitti! Siellä soi koko ajan ”twist and shout” niin tottahan toki siinä piti vähän tanssahdellakin. Tästä kuvamateriaalia alla! Tulee siitä biisistä muuten aina muuan Peter Fonsen mieleen, kun jollain firman kekkereillä hän innostu twistaamaan Pappa Järvisen kanssa kilpaa. Tästäkin löytyy muuten todistusaineistoa jostain iCloudin syövereistä! 😉

image

image

Loppuiltapäivä menikin aika pitkälti siinä itse kelluessa. Jossain vaiheessa aurinko alkoi laskea ja tuli aikamoinen vilu! Myönnettäköön, että kolme meidän porukasta luovutti ja nousi joesta ennen päätepistettä. Otettiin tuktuk alle ja paineltiin palauttamaan renkaita. Oli tosi kiva päivä ja jatkettiin iltaa vielä nuotion äärellä lämmitellessä. Illalla käytiin jo perinteeksi muodostuneessa Sakura Barissa. Jokainen joka on Vang Viengissä käynyt, tietää aivan varmasti paikan. Siellä on happy hour klo 20-21, joka tietää sitä, että saa ilmaista Laolao-viskiä, niin paljon kun ehtii pöytään kantamaan. Erittäin petollista, mut onneks toi viski ei oo niin mun juttu! Täytyi sitä tietenkin muutama mukiloinnista testata… Hauskin osa Sakura-illoista alkoi sitten kun korealaiset turistit pääsivät bilefiilikseen ja tanssivat ihan hulluina pöydillä ja lavalla. En tiedä miksi juuri tämä kaupunki houkuttelee korealaisia niin paljon, mutta tuostakin baarista varmaan 80 prosenttia oli heitä, ja loput 20 muita reissaajia. Hauskaa oli kyllä joka ilta kun siellä käytiin! Ja annas olla kun Gangnam Style lähti soimaan, hyvä ettei baari revennyt liitoksistaan! 😀

image

Seuraavana päivänä olin sopinut yhen saksalaisen pojan kanssa, että lähdetään skootterilla käymään sinisellä laguunilla. Meillä oli ehkä vähän venähtänyt edellinen ilta, joten odotin vaan että pääsen skootterin taakse istumaan ja katselemaan maisemia. Noh, tämä herrasmies ilmoitti, ettei luota itseensä kuskina eli haittaisko jos otettais fillarit? En kehdannut paljastaa heikkoa olotilaani, joten suostuin tähän ja käytiin vuokraamassa polkupyörät. Matkaa tulisi kertymään sellaiset 16 kilometriä, mikä ei toki ole paljoa… Lähdettiin liikkeelle ja täytyy sanoa, että menomatkalla kyllä testattiin mun kisakuntoa. Kokoajana ylämäkeä ja meikäläinen puuskutti menemään. Maisemat oli kyllä mitä hienoimmat taas ja se helpotti mun tuskaista taivalta! Itse laguuni oli kyllä pettymys kaiken hehkutuksen jälkeen. Se oli lähinnä joki, johon tutut korealaiset hyppi liaanilla, pelastusliivit päällä toki! Siellä oli myös iso luola, johon kiivettiin tutustumaan. Takaisin päin matka ei tuntunut yhtään niin pahalta! Pysähdeltiin ottamaan kuvia ja nautittiin maisemista. Matka takaisin oli ehdottomasti tämän päivä kohokohta, kun ajeltiin pienten kylien ja peltojen halki takaisin kaupunkiin.. Päätettiin vielä, että ajellaan näköalapaikalle ennen fillarien palautusta. Sinne saikin kiivetä aika lailla pystysuoraa seinämää joku puolisen tuntia. Tuli muuten hiki! Mutta jälleen kerran maisemat pelasti aika paljon.. Nähtiin koko Vang Vieng, joka ei toki ole kaupunkina kaunein, mutta ympäröivät maisemat sitäkin upeampia.

DCIM101GOPROGOPR1430.

image

Kaiken kukkuraksi, koska oltiin lähdetty niin aikaisin liikkeelle, oltiin takaisin ennen klo 13 joten mulla oli koko loppupäivä aikaa rentoutua. Päätin satsata muutaman euron ja maksoin itseni sisälle yhden hotellin uima-altaalle. Siellä menikin sitten auringonlaskuun asti. Söin siellä reissun tähän asti tulisimman papaija-salaatin. Yritin pyytää sen ”little spicy” mut meidän asteikot ei nyt tällä kertaa kohdannut. Musta tuntui, että itse kokkikin tuli seuraamaan mun yritystä syödä tää salaatti, sen verran taistelua se oli. Huomasin kun työntekijät kävi vuorotellen kurkkimassa kaiteen yli altaalle kun söin. 😀 Ja suurin osa jäi syömättä, ekaa kertaa koko reissulla! Vettä valu silmistä ja nenä vuosi kuin hana.. Mulla ei ollut muuta juotavaa kuin lämmin kokis, ja vaikka tiesin että se vain pahentaa polttelua, oli pakko hörpätä siitä.. Virhe! 😀 Mitä tästä opimme: jos Aasiassa menussa lukee spicy niin se on silloin SPICY! Ihan kuin en sitä olisi aiemmin tiennyt, mutta oli ehkä vähän suuren luulot omasta kestävyydestä tässä kohtaa reissua.

image

Päivät Vang Viengissä siis kului melko rennoissa merkeissä ja ihmisiin tutustuessa. Olisin ehkä viipynyt päivän pidempään, mutta mun uusi Nepalilainen ystävä oli lähdössä seuraavana päivänä ja mulla oli kytenyt yksi idea päässä, jota en halunnut toteuttaa yksin. Ehdotinkin Udjwalille, että mitä jos liftattaisiin Vang Viengistä pääkaupunkiin! Hän innostu heti ja kävi perumassa bussilippunsa. Seuraavana päivänä herättäisiin ajoissa ja päämääränä olisi päästä peukalokyydillä seuraavalle etapille! Toki viimeisen illan kunniaksi piti käydä vielä viimeisen kerran Sakura Barissa. Onneksi oli rauhallinen ilta ainakin itsellä (matkakaverista en mene takuuseen ;)), joten olin skarppina aamulla ja valmiina aloittamaan koitoksen! Käveltiin hieman isomman tien varteen ja ei muuta kuin peukku pystyyn. Päivä oli aivan tajuttoman kuuma, joten vuorotellen seistiin tien laidalla kun toinen oli varjossa. Kaikki ohimenevää autot joko tööttäsivät tai vilkuttivat pitkiä valoja, mutta kukaan ei pysähtynyt! Oltiin siinä ehkä kolme varttia ja päätettiin, että lähdetään kävelemään eteen päin bussiaseman toiselle puolen.. Rinkat takaisin selkään ja lähdettiin kävelemään. Näin että takaa tulee yksi auto ja nostin vielä peukun ylös. Ja se auto pysähty! Uudenkarhea lava-auto avasi pelkääjän ikkunan ja kysyi että mihinkäs matka. Kerrottiin ja hänellä kun oli sama matka niin hypättiin kyytiin. Meidän avulias kuski oli kiinalainen vanhempi herrasmies, joka poltti ketjussa ja kuunteli kiinalaista audiokirjaa. Hänellä oli mukana myös ilmeisesti hänen poikansa. Englantia ei kumpikaan juurikaan puhunut, joten kommunikointi oli hieman vaikeaa. Sen verran ymmärrettiin, että hän oli jade-kauppias ja työmatkalla. Hän otti meistä videon ystävilleen, kun oli niin iloinen yllätysmatkustajista! Puolessa välissä matkaa pysähdyttiin lounaalle johonkin kiinalaiseen ravintolaan. Meillä ei oikein ollut nälkä niin ei tilattu mitään (tosin kaikki menut oli kiinaksi, että se olisi ollut hieman vaikeaakin) mutta hetken päästä alkoi tulla pöytään ruokaa ihan mielettömiä määriä. Loppujen lopuksi annoksia taisi olla viisi! Suuri osa jäi syömättä vaikka parhaamme yritettiin. Oli kiva syödä kunnon kiinalaista ruokaa välillä! Ja meidän uusi ystävä ei suostunut ottamaan lounaasta mitään korvausta, vaikka kovasti yritettiinkin maksaa oma osuutemme. Loppumatka meni musiikkia kuunnellessa ja mukana laulaessa. Voi että, mikä tuuri taas kävi 🙂 Kun päästiin Vientianeen, meidän kuski antoi Udjwalille vielä askillisen kiinalaista tupakkaa ja kutsui meidät Kiinaan luokseen. Vieraanvaraista!

image

image

image

Seuraavat kaksi päivää vietin Vientianessa eli Laosin pääkaupungissa. Siitä ei nyt hirveesti jäänyt kerrottavaa.. Yhtenä päivänä mentiin Udjwalin kanssa kaupungin ulkopuolella olevaan buddha-puistoon. Se oli suuri puisto, jossa oli todella isoja buddhismiin liittyviä patsaita. Olin niin onnekas että olin siellä sellaisen ihmisen kanssa, joka harjoittaa kyseistä uskontoa. Udjwal kertoi mulle melkein jokaisesta patsas-rykelmästä siihen liittyvä uskomuksen tai tarinan. Tää oli aivan mielettömän mielenkiintoista! Lupasin hänelle, että jossain vaiheessa luen jonkun ”Buddhismi aloittelijoille”-kirjan. 😀 Musta oli todella upeaa, että hänelle uskonto oli iso asia ja muisti niin paljon eri tarinoita ja kertoi vielä omia henkilökohtaisia muistojaan niihin liittyen. Ihan kierroksen loppupäässä oli alttari, jossa voi käydä rukoilemassa tai sitten hakea itselleen ennustuksen. Tämä toimi niin, että puisessa kulhossa oli pitkiä tikkuja, joissa kaikissa oli numero. Kulhoa heilutettiin niin kauan, että yksi tikku putosi ja siitä sitten katsottiin numero ja valittiin kyseisen numeron kohdalta paperi, johon ennustus oli kirjoitettu. Mä halusin kokeilla ja menin hakemaan omaa ennustustani. Noh, mun tuurilla sitä numeroa minkä sain, ei ollut enää jäljellä. Vartijakin tuli seuraamaan tätä tilannetta ja käski mun kokeilla uudestaan. Olin vähän kahden vaiheilla, kun mun mielestä se olisi huonoa onnea jos kokeilen uudelleen. Päätin kuitenkin kokeilla eikä seuraavaakaan numeroa ollut. Kolmannella kertaa sain sellaisen numeron, josta ennustus oli vielä jäljellä. Vartija oli jo aiemmin luvannut, että kääntää sen mulle englanniksi. Kuinkas kävikään, se oli kuulemma niin huono ennustus, ettei hän halunnut kertoa sitä mulle ja kehotti vielä kokeilemaan uudestaan. Tässä kohtaa mulle riitti ja päätin, että se eka ois ollut mun oikea ennustus ja se olisi varmasti ollut joku hyvä, koska ne laput oli loppu. 🙂 Mutta en siis koskaan saanut tietää, mitä siinä lapussa olisi lukenut…

image

image

Seuraavana päivänä kävin vaan pyörimässä kaupungilla. Oli vähän totuttelemista autoihin ja ruuhkaan useamman viikon pienemmissä paikoissa olon jälkeen.. Niin ja käytiinhän me leffassakin! Käytiin katsomassa The Big Short, mikä oli kyllä ihan mielenkiintoinen. Kertoi jenkkien asuntomarkkinaromahduksesta.. Ei kyllä kuulosta yhdessä lauseessa ollenkaan mielenkiintoiselta. 😀 Illalla kävelin jokea pitkin iltamarkkinoille. Kello oli juuri lyömässä kuusi ja kuvailin joen varrella auringonlaskua. Näin kun ihmisiä alkoi kerääntyä yhdelle aukiolle ja ihmettelin, että mitäs täällä mahtaa tapahtua. Kohta alkoi kaiuttimista raikaamaan musiikki ja ihmisjoukon eteen raahattiin koroke. Korokkeelle nousi aerobic-ohjaaja ja jumppatunti jokinäkymällä sai alkaa. Näitä aerobikkaajia oli useampi sata ja kuulemma tämä on jokailtainen tapahtuma! Näytti hauskalta ja harmittelin kun mulla oli sandaalit jalassa niin en voinut osallistua..

image

Menin viimeisenä Laosin iltana aikaisin nukkumaan, koska herätys olisi kello neljä, jotta ehdin Bangkokin lennolleni. Thaimaassa vierähtikin se kaksi viikkoa aika kepeästi ”lomaillessa” 🙂 Siitä ajasta en jaksa kirjoittaa sen enempää, mutta teen kuvakoosteen kun ehdin!

ps. Lukeeko tätä enää kukaan? 😛

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Yleinen

Joogaretriitti Nong Khiaw & Luang Prabang, Laos 7. – 10.1

perjantai, helmikuu 12, 2016

Apua, nyt roikkuu blogi pahasti jäljessä. Saavuin viikko sitten Filippiineille ja 30 tunnin matkustamisen jälkeen pääsin Siargaon saarelle. Tää on aivan ihana paikka! Laosin jälkeen ehdin viettää kaksi viikkoa Thaimaan saarillakin! Se oli vähän niinkuin loma mun lomasta, en tehnyt juuri muuta kuin lepäillyt ja nauttinut tunnelmasta 🙂 Kävin Koh Changilla, Koh Makilla ja Koh Koodilla. Teen saarista jonkun kuvakoosteen kun kerkiää..

image

image

Nyt vois kuitenkin palata vielä hetkeksi Laosiin. Don Detin jälkeen mulla alkoi aika helvetillinen viiden päivän matkustusrupeama pohjois-Laosiin. Laosissa välimatkat saattaa olla lyhyitä, mutta teiden kunnosta johtuen matkustamiseen meni ihan hirveesti aikaa. Don Detillä päätin että katkaisen mun pitkän matkan kolmeen osaan. Menin toimistoon, jossa myyvät bussilippuja ja valitsin seuraavan kohteen aivan summanmutikassa osoittamalla yhtä kaupunkia. Yksi lippu tonne kiitos. Kaupunki oli nimeltään Thakhek ja matka alkaisi seuraavana aamuna klo 09 ja kestäisi 7 tuntia. Ajattelin mielessäni, että yeah right. Ja niinhän se matka kesti sitten sellaiset 14-15 tuntia. Olin varannut hotellista itselleni huoneen yhdeksi yöksi, koska mulla oli sellainen fiilis, että saavutaan perille vasta pimeällä. Bussissa oli mun lisäksi kaksi muuta ulkomaalaista joten lyöttäydyttiin Thakhekin päässä yhteen ja otettiin tuktuk hotellille. Mä olin syönyt viimeksi aamulla ja guesthousen ravintola oli kiinni. Normaalisti mulla on aina yks purkki nuudeleita laukussa hätätapauksia varten, mutta nyt en ollut ehtinyt ostaa uutta purkkia. Nälkä oli kova ja hirveä väsymys.. Sen lisäksi mun huone näytti tältä:

image image

Siinä koeteltiin taas Kuusiston flikan seikkailumieltä, mutta ei auttanut muuta kuin painaa pää tyynyyn.. Ihan kuin olisi vankisellissä nukkunut. 😀 Seuraavana päivänä lähdin seikkailemaan kaupunkiin ja etsimään aamupalaa. Täytyy sanoa, että tää päivä oli ehkä mun reissun raskain. En oikein edes tiedä miksi, mutta jotenkin oli edelleen kauhea ikävä Kambodzaan ja Laos ei vieläkään päässyt vaikuttamaan muuhun samalla tavalla. Mun ajatus oli viettää Thakhekissa kaksi yötä, mutta illalla päätin, että lähdenkin yöbussilla jatkamaan matkaa. Kumma juttu, ettei tuo mun hotellihuone houkutellut viettämään siellä toista yötä. Myös saksalaistyttöjen jatkoivat matkaa ja yhdessä päiviteltiin, miten erilaisia Kambodzalaiset ja Laosilaiset on.. Oli kiva kuulla, etten ollut yksin tämän ajatukseni kanssa. Seuraava pysäkki oli pääkaupunki Vientiane, josta jatkoin suoraan Vang Viengiin päästäkseni lähemmäs määränpäätä.

image

Vientianeen saavuttiin viideltä aamuyöllä ja mun seuraava bussi lähtisi kaupungin toiselta puolelta. Taas hypättiin tuktukiin ja kuski lupas viedä eka mut pohjois-terminaaliin ja sitten saksalaistytöt niiden hostelliin. Hinta sovittiin sopivaksi ja jo tässä kohtaa olis ehkä pitänyt hälytyskellojen soida, koska mun matka oli paljon pidempi mutta maksoin silti vain saman hinnan kun tytöt maksoi keskustaan. Lähdettiin liikkeelle ja päästiin bussiasemalle. Kuski osoitti tien toiselle puolelle ja sanoi vaan että puoli tuntia niin lähtee Vang Viengin bussi. Sain just ja just napattua rinkan, kun kuski kaasutti jo pois. Pian ymmärsin, että miksi hällä oli niin kiire. Se oli väärä bussiasema. Yritin kysellä asemalta, että mistäs se mun bussi lähtee ja kaikki oli vaan, että ei ainakaan täältä. Tuktuk-kuskit ympäröi mut ja olivat valmiita viemään mut perille 50 000 kipin hintaan, joka oli tietenkin aivan ryöstöä! Mulla alkoi siinä sitten palaa hihat oikein kunnolla ja korotin ääntäkin, että on se nyt saatana, kun just maksoin ton verran bussilipusta maan toiselta puolen ja vielä tuktuk-kuskille, joka toi mut väärään paikkaan. Ja nyt te haluatte 50 000?? Ei onnistu. Täällä kun ei ole tapana niitä tunteita kauheasti näyttää, niin äijät peräänty vähin äänin ja mä menin mököttämään ainoalle penkille jonka löysin. Hengittelin siinä syvään hetken ja mietin vaan, että nyt sisua Susanna. Noh, aloin katsella ympärilleni ja näin paikallisbussin, jossa luki South Bus Terminal. Mun pitäisi päästä North Terminaliin, joten näppäränä tyttönä mietin, että onhan sinnekin mentävä bussi. Kysyin varmaan viideltä ihmiseltä neuvoa, kunnes eräs vanhempi herrasmies osoitti mut oikeaan suuntaan. Lähdin kävelemään sinne ja vieläkin sain pari tuktuk-kuskia seuraamaan itseäni. Väittivät kiven kovaan, että ei sinne mitään bussia mene. Teki mieli vaan huutaa niille, mutta kävelin vaan vähin äänin pois. Ja sieltähän se kulman takaa näkyi: Bus to North Terminal! Taputtelin itseäni olalle, että onneks jaksoin taistella tieni sinn. Maksoin 5000 kipiä eli kymmenesosan siitä, mitä nää kuskit olis pyytäneet. Toki munhan olisi pitänyt päästä sinne sillä hinnalla, mitä maksoin mun ekalle kuskille jos se ei olis kusettanut mua tahallaan. Noh, se oli pieni hinta ja pahempaakin voi sattua. Ilman unta kello viisi aamulla tää vaan tuntui aivan hirveeltä. Päätin, että jos Laos ei kohta ala tuntua paremmalta, niin lähden joogaretriitin jälkeen jatkamaan matkaa. Voin paljastaa sen verran, että vietin kyllä sen koko 3,5 viikkoa Laosissa eli ei siellä niin kauheeta ollutkaan. 😀

imageimage

image

Viimeinen välipysäkki ennen retriittiä oli Vang Vieng. Rakastuin siihen paikkaan ihan täysillä ja päätin tulla sinne takaisin heti joogailun jälkeen. Nyt kuitenkin jatkoin vielä matkaa Luang Prabangiin, jossa tapaisin mun tulevan joogakämppiksen Emman! Pääsin illalla perille ja Emma oli hommannut meille huoneen hotellista, joten suuntasin sinne. Heti kun tavattiin Emman kanssa, niin meillä vaan synkkas niin hyvin! Harvoin tapaa sellaisia ihmisiä kun voi heittää mitä vaan eikä tarvii murehtia että mitä toinen ajattelee (terkkuja vaan Kambodza-Jannelle :D). Päiviteltiin koko retriitin ajan miten onnekkaita oltiin, että saatiin toisemme kämppiksiksi. Lähdettiin illalliselle ja muutamalle drinkille juhlistamaan meidän uutta ystävyyttä! Seuraavana aamuna lähdettäisiin Nong Khiawin kylään, jossa vietettäisiin seuraavat neljä päivää. Ainiin! Matka Vang Viengistä Luang Prabangiin oli aivan jäätävän pelottava! Pientä kiemuraista vuoristotietä ja heti tien reunasta oli monen sadan metrin pudotus.. Maisemat oli aivan sairaan hienoja toisaalta!

image

image

Kun seuraavana päivänä päästiin vihdoin perille, kaikki mun antipatiat Laosia kohtaan katosivat. Nyt oltiin tultu niin lähelle paratiisia kun voi päästä. Kylä oli todella pieni, joen varrella, vuoren juurella. Mullahan kävi mieletön tuuri ja sain viimeisen paikan joogaretriitistä. MUTTA. Kävi taas onni onnettomuudessa, koska jos olisin varannut paljon etukäteen, olisin varmaan valinnut halvemman huoneen. Nyt ainoa vapaa paikka oli kalliimmassa huoneessa, mutta kun nähtiin meidän näköala, se 20 extra dollaria ei kiinnostanut pätkääkään! Suoraan meidän partsin edessä virtasi joki, jonka toiselta puolelta kohosi jäätävän kokoinen vehreä vuori. Me hypittiin ja kiljuttiin kun pikkutytöt, oltiin niin onnellisia. Tarinan opetus: miksi tehdä mitään tänään, jos sen voi jättää huomiseen. 😀 Tällä ollaan menty 28 vuotta ja hyvin pärjätty. Välillä tämä mun luonteenpiirre kyllä aiheuttaa ihan liikaa ylimääräistä stressiä, mutta välillä se palkitsee. Ja minkäs sitä itselleen voi… Seuraavat neljä päivää vietettäisiin täällä ja tiesin jo nyt, että tästä tulee hienoa. Kaikki kävi vuorotellen juttelemassa meidän opettajan kanssa ja käytiin läpi perusjuttuja. Jossain kohtaa meidät jaettaisiin pienempiin ryhmiin ja sai toivoa, että mihin haluaisi keskittyä näissä pienemmissä ryhmissä. Mä ilmoittauduin ryhmään, jossa harjoitellaan päällä- ja käsillä seisontaa, tietty. 😛

image

image

Meidän päivät alkoi aina 6:30 hengitys- ja meditaatioharjoituksilla. Ensin Julie opetti meille hengitystekniikan ja sitten sitä harjoiteltiin meditaation aikana. Tämä kesti 1,5 tuntia ja sen jälkeen oli teepaussi. Tuollahan oli tosi kylmä eli aina piti olla huppari ja villasukat ja viltti mukana kun meni päivän ekalle tunnille. Oltiin siitä onnekkaita, että just tämä viikko oli sellainen, että aurinko nousi meidän ekan harjoituksen aikana. Eli kun mentiin aamulla meditaatioon, oli täysin pimeää. Sitten sen aikana nähtiin kun usva siirtyi ja vuori alkoi kohota sumun takaa meidän silmien edessä. Ihan siisti fiilis! Teetauon jälkeen alkoi päivän eka joogaharjoitus. Käytiin läpi paljon perusasentoja ja jokaisen kohdalla vielä tarkemmin, että miten tietty asana (eli asento) toimii sun oman kropan kanssa. Pidin näistä aamupäivätunneista ehkä eniten. Niissä sai oikeasti tehdä duunia ja ymmärsin paljon paremmin niitä liikkeitä mitä oon tehnyt jo vuosia.. Se kesti kanssa 1,5 tuntia ja sen jälkeen oli kyllä ihan puhki! Mutta ei hätää, koska sitten olikin aamupalan vuoro. Meille kuului joka päivä aamupala- ja illallisbuffetti ja siis se ruoka oli taivaallista! Aamupalalla oli itsetehtyä leipää, juustoa, leikkeleitä, hedelmiä, mehuja, teetä, muroja, jogurttia ja sitten kahta tai kolmea paikallista ruokaa, yleensä paistettua riisiä, kananmunaa jossain muodossa ja välillä keittoa. Ei jäänyt nälkä. 😀 Aamupalan jälkeen oli vapaa-aikaa iltapäivä kahteen asti. Me yleensä vaan rentoudutaan Emman kanssa kämpillä tai altaalla. Iltaisin meillä oli buffet-illallinen. Joka ilta oli eri teema. Oli paikallista ruokaa, intialaista, kreikkalaista ja kiinalaista. Vedettiin aivan sairaat ähkyt joka ilta, koska ruoka oli taivaallista!

image

Yhtenä päivänä lainattiin resortilta fillarit ja lähettiin tutustumaan kylään. Siinä ei tosin mennyt kuin alle tunti, kun ollaan vain pienessä vuoristokylässä. Maisemat oli taas kyllä ihan uskomattomia. Pelkästään meidän partsilla hengailu oli jatkuvaa päivittelyä, että miten siistit maisemat meillä on. En laskenut kuinka monta kertaa todettiin ääneen, että kylläpäs ollaan onnekkaita, mutta kymmenen kertaa per päivä ei varmaan riitä. Iltapäivällä meillä oli joogan filosofiaa. Kuulostaa puuduttavalta, mutta oli itseasiassa todella kivaa oppia vähän joogan historiasta ja ajatusmaailmasta sen takana. Jooga ja buddhismi on aika paljon kietoutunut yhteen ja sen mitä oon oppinut, siellä on paljon sellaisia ajatuksia jotka kohtaa mun oman ajatusmaailman kanssa. Lähinnä ajatus siitä, että yrittää olla paras mahdollinen versio itsestään, on mun mielestä aika pätevä. Tapasin seuraavalla viikolla Nepalilaisen Ujwal-pojan, jolta opin paljon lisää buddhismista ja pommitin häntä kymmenillä kysymyksillä. Mut älkää pelätkö, en oo vaihtanut uskoa tai hihhuloitunut ihan täysin! Mutta tällä kaavalla meni meidän päivät retriitillä ja oli kyllä uskomaton kokemus, yksi parhaimmista koko reissulla. Välillä sniikattiin Emman kanssa kaljalle kylälle 😀

image

Neljä päivää meni kuin siivillä. Mun kämppis Emma oli kyllä niin loistotyyppi ja päätettiinkin vielä Luang Prabangiin palatessa ottaa yhteinen huone, ennen kuin Emma jatkaisi matkaa Kambodzaan. Lähdettiin illalla joogaporukan kanssa ulos (mun ja Emman ehdotuksesta tietty). Luang Prabang on tosi symppis pieni kaupunki ja kaikki paikat menee kiinni jo yhdeltätoista, joten hulluille bilettäjille se ei oikein sovi. Mä jäin sinne vielä kahdeksi yöksi kun Emma lähti. Ekaa kertaa vähän kivemmassa hotellissa jossa oli KUUMA suihku!! Otin tästä luksuksesta kaiken irti, koska Luang Prabangissa oli oikeasti kylmä iltaisin. Kun on tottunut trooppisen ilmastoon niin 15 astetta tuntui ihan jäätävältä! Nukuin villasukat jalassa 😀 tätä ei tosin sopinut kauheasti Suomeen huudella kun siellä oli just silloin hirveät pakkaset ja minä parka jouduin pitämään iltaisin hupparia! Auringonlaskut täällä olivat kanssa aivan mielettömiä. Yksi ilta kävelin joen rantaan katsomaan sitä. Joku soitti taustalla akustista kitaraa ja lauloi, melko mahtava fiilis…

image

image image

Luang Prabangin lähellä on aivan uskomaton rykelmänä turkooseja vesialtaita javesiputous, jota kävin yhtenä päivänä ihastelemassa.

image image

Mun viimeisenä iltana Luang Prabangissa lähdettiin vielä muutaman joogatytön kanssa viettämään ilta. Ensin mentiin joenrannassa olevaan kuppilaan, jossa oli tosi paljon muita reppureissaajia. Paikka meni kiinni taas yhdeltätoista. Kuten sanoin aiemmin, kaupungissa ei ole baareja MUTTA… Jos menojalkaa vipattaa vielä yhdentoista jälkeen, on yksi mahdollisuus jatkaa iltaa. Kun lähdettiin tästä kuppilasta, ulkopuolella oli hirvee hälinä ja varmaan kymmenen lava-autoa odottamassa. Kuskit tulivat tarjoamaan kyytiä keilahalleille. Siinä hetki ihmeteltiin mistä on kyse ja kun kaikki muut reppureissaajat hyppäsivät lava-autojen kyytiin, minä ja ruotsalainen Sara tehtiin samoin. Kymmenen minuuttia myöhemmin saavuttiin kaupungin laitamilla oleville keilahalleille, jossa olikin jo tunnelma kohdillaan. Varmaan 15 keilarataa ja baari, josta sai olutta ja viskipulloja! Lyöttäydyttiin yhteen kolmen britin kanssa ja otettiin rata. Siinähän menikin muutama tunti ihan siivillä ja oli aivan sairaan hauskaa! Siellä oli varmaan puolet paikallisia ja puolet reissaajia. Musiikki soi ja kaikilla oli hyvä fiilis. Taas yksi aikoa unohtumaton kokemus!

image

Sitten olikin aika vaihtaa maisemaa ja palata mun aikaisemmalle välipysäkille Vang Viengiin! Odotin sitä aika innolla, vaikka se tarkoittikin, että jouduin palaamaan samaa hullua vuoristotietä.. Kuusi tuntia pomppuja ja kurveja ja kohtuutonta tilannenopeutta. En yleensä kärsi matkapahoinvoinnista, mutta nämä Laosin tiet on saanut mut voimaan aika huonosti. Yleensä pidän mun unimaskia silmillä, se auttaa.. Matka meni kuitenkin tosi kivuttomasti ja pääsin perille Vang Viengiin. Seuraavat päivät menisi näissä maisemissa!

image

image

ps. Viime blogikirjoituksesta on tosi paljon aikaa, kun mulla ei ole vaan ollut yhtään fiilistä kirjoitella. Eikä kyllä aikaakaan 😀 mut nyt kun sain tän valmiiksi, muistin taas miten kiva näitä asioita on kirjoitella ylös! Yritän siis saada lisää tekstiä ulos nopeasti!

pps. Loppukevennyksenä kuva-arvoitus! Arvatkaa kumpi puoli kuvasta on meikäläisen sänky ja omaisuus? 😀

image

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube