Browsing Category

South Africa

16.7. Torstai Kohti Aussia

Aamusuihkun jälkeen kävimme aamupalalla, samalla setillä kuin eilen. Kamat oli nopeasti pakattu kasaan ja pääsimme lähtemään kymmenen jälkeen kohti uusia seikkailuja. Meillä oli reilusti aikaa ehtiä Johannesburgiin, koska lento lähtee vasta kymmeneltä illalla. Maisemat olivat tuttuja sunnuntailta. Tzaneenin ja Polokwanen välissä moottoritien jakamassa kylässä oli melkoisen iso ostoskeskus. Pysähdyimme siinä vessassa ja kävimme tutustumassa pariin vaatepuotiin. Continue Reading

15.7. My Africa

Saimme nukkua ”ruhtinaallisesti” klo 6.30 asti. Lodgemme aamupalasta saimme myös nauttia tänä aamuna ensimmäisen kerran kun emme olleet safarilla aamutuimaan. Omavalintaisen omeletin kanssa oli tarjolla paahtista, hedelmäsalaattia ja jugua. Omatoimiretkemme kohti etelämmässä olevaa Hoedspruittia starttasi klo 7.40. Reilun tunnin ajomatka taittui hiukan huonompikuntoisella tiellä kuin mitä olimme Johannesburgista Phalaborwaan ajaneet sunnuntaina. Asfaltissa oli painaumia ja reikiä, joita oli hyvä varoa ja mahdollisuuksien mukaan kiertää. Moholoholo Wildlife Rehabilitation Centre sijaitsee muhkean vuorijonon suojassa, puolen tunnin ajomatkan päässä Hoedspruitista. Continue Reading

14.7. Tiistai Leijonaa mä metsästän

Morning Drive alkoi yhtä aikaisin kuin eilen, mutta tänään meillä oli privaattikyyti. Ilma oli pilvisyyden vuoksi vähän lämpimämpi emmekä olleet siksi niin hätää kärsimässä kuin eilen. Lisäksi tänään olin pukenut sukat ja välipaidan t-paidan ja hupparin väliin. Kolmen tunnin setti oli melko turha. Emme nähneet juuri mitään eläimiä, leijonista puhumattakaan. Ainoa uusi eläin meille oli pieni klipspringer (kalliohyppijä) -antilooppiuros ja –naaras, jotka olivat asettuneet kiville istumaan ja tähyilemään. Continue Reading

13.7. Maanantai Aamusafari

Kello tosiaan herätti meidät viiden tunnin unien jälkeen klo 5. Pikaisesta aamupesusta ja pukemisesta selvisimme 15 minuutissa, jonka jälkeen safariauto tuli hakemaan meitä samaan aikaan kun olimme poistumassa hotellin portista. Meitä oli varoitettu viileästä aamusta, joten olimme varustautuneet pitkillä housuilla ja hupparilla. Autosta löytyi myös peittoja lämmikkeeksi. Oppaanamme oli tänään Stelli, joka on ollut safarioppaana yhdeksän vuotta. Meidän lisäksi autoon haettiin luksushotellista Dubaissa asuvat jenkit, äiti ja tytär. Taivas oli kirkas, tähtitaivasta olisi voinut ihailla. Nyt kuitenkin kaikki efortti meni itsemme lämmittämiseen. Continue Reading

12.7. Sunnuntai Roadtrip to Phalaborwa

Pikaisen pakkausoperaation jälkeen kävimme aamupalalla ja pääsimme lähtemään matkaan klo 9. Matka Johannesburgista Krugerin portille Phalaborwaan on reilu 500 km. Pääsimme sujuvasti N1-motarille, jota saimme ajaa monta tuntia Polokwaneen asti. Matkalla tuli vastaan neljä tietullia, joihin meni rahaa yhteensä 138 randia (eli noin 11 €). Yksi tullipojista oli ihan mehuissaan, kun annoimme tasarahan. Continue Reading

11.7. Lauantai Kisuja, kisuja… ja vähän muitakin eläimiä

Ensimmäinen yö hotellissa nukuttiin makeasti. Aamiaisella sai valita munat skrämplättyinä tai omelettina. Lisäksi tarjolla oli ihan perus hyvää settiä; jugua, hedelmäsalaattia ja paahtista. Kun ei meillä ollut tänään kiire, niin oli kiva kierrellä hotellin pihassa ja kuvata Afrikan maaseutumaisemaa. Pieni lammikko löytyi pihasta, jossa uiskenteli isoja punavalkoisia kaloja. Saniaisrunkoinen palmu kasvoi jonkinlaisen kuusen vieressä. Ilma oli viileätä, perushupparikeli, mutta näin kuivana kautena sateista ei ollut pelkoa. Continue Reading

10.7. Perjantai Askel lähemmäs luontoa

Oi kun nukutti makeasti. Lentokoneen istuinkin tuntui aivan pehmoiselta. Nukuin parilla nopealla heräämisellä varmaan viisi tuntia putkeen, kunnes oli herättävä aamupalalle. Antti oli nukkunut myös tavallista paremmin. Aamiaisella saimme nauttia munakokkelia ja pientä nakkia. Kymmenen tunnin lento jäi siis tälläkin kertaa liian lyhyeksi kun en ehtinyt edes TV:tä katsoa. Laskeuduimme Johannesburgiin paikallista aikaa klo 11, joka on tunnin vähemmän kuin Suomessa. Antti sai Etelä-Afrikan uudeksi maakseen ja minä pääsin maahan sitten vuoden 1998 jälkeen. Continue Reading

9.7. Torstai Kuusi vuotta ensitreffien jälkeen

Kello herätti klo 8 ja vaikka unta oli hankittu siihen mennessä vain kolme tuntia, niin pirteänä kuin peipponen nousin sängystä. Ohjelmassa oli suihku ja päiväkirjan viimeistely häiden osalta. Kahteentoista mennessä olin saanut pakattua reppuni ja kemmarit matkalaukkuun. Mele meni istumaan minun valmiiksi pakatun matkalaukun päälle. Silloin tuli vähän ikävä, etukäteen. Lounaaksi nautimme kanapihviä ja nuudelia. Häistä jäänyt kuohari kippistettiin häämatkan alkamisen kunniaksi. Isin ja Puupin tuomia mansikoita saimme vetää napan täyteen. Continue Reading