O’ahu osa 1

Minun aamuni alkoi taas workshopilla, Hula Kahiko Intermediate/Advanced ja tanssina No Luna E Ka Hale Kai O Ka Ma’alewa. Kumumme oli Lilinoe Lindsey Ka Pa Nani ’O Lilinoe.

”Tanssimme kertoi Pelestä, tulen jumalattaresta ja hänen siskostaan Hi’iakasta. Pele rakastuu Kaua’in Lohiauhun. Hän lähettää siskonsa hakemaan Lohiauta. Hi’iaka lupaa olla koskematta Lohiauhun ja palata 30 päivässä. Matka kestää yli 30 päivää ja kun Hi’iaka tulee takaisn, Pele on purkautunut.”

Kumumme oli iäkäs herttainen rouva. Aivan erilainen kun muut kumut, jotka olivat enemmän tai vähemmän itseään täynnä, vaikka toki hekin olivat ihan kivoja ja hyviä opettajia. Pienryhmissä harjoittelimme tanssin. Jokaisessa ryhmässä oli yksi tanssija kumun halausta, joka ohjasi meitä.

Seuraavassa workshopissa olin Maaritin kanssa, Hawaiian Language for Hula. Ääntämysharjoitukset olivat meille tietysti helppoja, koska havaijin kieltä lausutaan samalla tavalla kuin kirjoitetaan. Meille vieraampia ovat okinan eli heittomerkin runsas käyttö sekä viiva vokaalin yläpuolella, joka pidentää sen. Jokaisella Hawaiin saarella on oma värinsä.

’ula ’ula = punainen (Big Island)
ākala = pinkki (Maui)
’alani = oranssi (Lanai)
’ahinahina = harmaa (Kaho’olawe)
’oma ’oma’o = vihreä (Moloka’i)
melemele = keltainen (O’ahu)
poni = lila (Kaua’i)
Ke ’oke’o = valkoinen (Ni’ihau)

Ke hula nei ’o Minna = Minna tanssii hulaa
’O Lani Kau Keha ka’u mele punahele = Lani Kau Keha on lempilauluni

Lounastauolla tapasin Natan ja Heidin. He olivat saaneet uli ulinsa valmiiksi. Heidi oli saanut hankittua minulle uli-materiaalit, jotta voin kotona tehdä oma uli ulin.

Minun ja Kirsin viimeinen workshop oli Ipu Heke part 2. Toisin kuin uli ulin tekeminen, johon oli tytöillä mennyt koko viikonloppu, niin ipun tekeminen oli ainakin meidän näkökulmasta leppoisaa. Tänään emme tehneet juuri mitään. Jonotimme kurpitsojemme kanssa, että taitavammat höyläävät päät sopiviksi höyläyskoneella.

Sitten kaksi päätä yhdistettiin silikonilla, jonka annoimme kuivua. Sillä aikaa kävimme shoppailemassa konferenssin kojuissa. Ostin ipulleni pehmeän käsintehdyn soittoalustan ja leipäpuunlehden muotoisen simpukkakaulakorun. Ipujen saumakohtaa vielä liimattiin, sitten ne olivat valmiita. Shoppailin vielä kaksi pitkää hametta.

Kämpillä juhlimme äitienpäivää suklaavanukas-vaahtokakulla ja ananas upside down kakulla. Lähdin Heidin ja Natan kanssa Waikikille kävelemään. Surffarit olivat vähitellen rantautumassa Waikikin aalloista. Waikiki Beachin lavalla oli konferenssin päätösjuhla. Seurasimme jonkin aikaa esityksiä. Hieman oudoilta vaikutti miestanssija, joka tanssi dramaattisen naisellisesti.

Ilta meni pakatessa huomista lähtöä varten. Natalia pakkaili torakkaansa. Niin me hänen rinkkaansa kutsuimme. Se näyttää ihan jättikokoiselta torakalta selällään hihnat ylös sojottaen. Tai sitten meillä vaan on outo mielikuvitus.

 

Minulla ja Kirsillä alkoi aamusta Hula ‘Auana Intermediate ho’ike-workshop. Meillä oli mieskumu, Keawe Lopes Ka La ’Onohi Mai O Ha’ena’e. Opiskelimme tanssin Ku’u Lei. Ku’u tarkoittaa minun rakkaani ja lei tässä yhteydessä erityistä henkilöä. Kävimme ensin lyriikat läpi laulamalla. Sitten tositoimiin eli tanssimaan. Säkeistöjä oli viisi. Jokaisen jälkeen meille annettiin pari minuuttia kirjoittaa koreo muistiin. Melkoista vauhtia siinä sai pitää. Kumumme lauloi ja soitti kun me tanssimme. Kumu kertoi, että halaussa (tanssikoulussa) yhden tanssin opetteluun menee noin kuukausi. Me opettelemme yhdessä päivässä, joten se on aikamoista vauhtia. Videoimme toisiamme vuorotellen. Vaikka illalla olisi tämän esitys niin ei ollut yhtään niin paniikkioloa kuin eilen. Muistiinpanot auttoivat ja tietysti kaveri, joka oli tukena ja turvana.

Omaan konferenssiohjelmaan oli pakko valita myös luentoja, vaikka mieluummin olisin vain tanssinut ja tehnyt implementtejä (uli ulin ipu heken lisäksi). Menin pääsaliin Lei Day – luennolle. Sitä piti mies, jolla oli ainakin 10 leitä kaulassa. En jaksanut juurikaan kuunnella historiaa, joten keskityin takarivissä tanssimuistiinpanojen viimeistelyyn ja päiväkirjan kirjoittamiseen.

Lounaalla löysimme kaikki suomalaiset toisemme terassilla syömässä. Minun, Kirsin ja Maaritin viimeinen ohjelma oli The Merrie Monarch Miss Aloha Hula Experience – paneeli. Kolme entistä miss Aloha Hulaa kertoivat meille kokemuksistaan tanssijoina ja kilpailusta, jonka olivat aikoinaan voittaneet. Jokaisen suvussa oli pitkät hulaperinteet, ja paineet olivat olleet kovat. Kumua (, jos useita niin sitä, joka kyseisen tanssin on opettanut) on toteltava kyseenalaistamatta. Tanssissa on tärkeintä miellyttää kumua ja itseä. On tärkeätä, että hula on itselle ns. happy place. Se välittyy tanssissa sisäisenä kauneutena. Luennon jälkeen menin japanilaisten kanssa ottamaan kuvia ”idoleistamme”. Hassua… japanilaiset tyypillisesti kuvauttivat itseään starojensa kanssa. Miss Hulat huomasivat minut yksin kamerani kanssa (japanilaisten saartamana) ja pyysivät hetkeksi innokkaita japanilaisia pois luotaan, jotta minä voisin kuvata… heh.

Kertasin Kirsin kanssa tämän päivän tanssin ennen kuin palasimme kämpille. Nata ja Heidi jäivät illaksi kotiin ompelemaan ulejansa. Minä ja Kirsi lähdimme pian mekoissa Royal Hawaiian Centeriin. Ho’ikemme oli tänään kuuluisan Waikikin pinkin hotellin ja ostoskeskuksen välisellä palmuisella sisäpihalla. Meidän lisäksi ho’ikeen tuli muutama japanilainen hulasisko. Kumumme halaun show alkoi klo 18. Meille ei kukaan kertonut milloin on meidän tanssin vuoro. Yleisössä olivat Kimmo, Nuppu, Leena , Japi ja Maarit. Juha seurasi showta parvekkeelta Maaritin tädin, Lean kanssa. Reenasimme nurkan takana tanssia. esitanssijamme (tänään meillä oli sellainen) tuli kertomaan, että olemme shown viimeinen esitys. Harmi, olisi ollut kiva ehtiä yleisössä katsomaan muita tansseja. Minä ja Kirsi treenasimme kahdestaan, kun japanilaisten kanssa eivät rytmit osuneet kohdalleen (toivottavasti se johtui vain musiikin puutteesta).

Ennen esitystä meille annettiin kukuileit kaulaan. Kirsi halusi mahdollisimman kauan eturivissä olevasta Nupusta, ettei Nuppu ala äidin huomatessa itkeä. En muistanut esitanssijaa ollenkaan, vaikka hän siinä edessä tanssi. Menin vain omasta muistista. Ainakin tuli eläydyttyä paremmin. Tänään meni muutenkin rennommin kuin eilen. Nautin esityksestä lähes yhtä paljon kuin Suomessa keikoilla. Tanssin jälkeen saimme sertifikaatit ja halit kumultamme. Silloin Nuppu näki äidin ja alkoi itkeä.

Siirryimme koko porukka Juhan ja Lean luo yläkerran Hawaii Five ’O – baariin. Tanssin jälkeen minulle maistui mangomehu. Juttelin Maaritin aknssa opiskeluista. Hän on opiskellut biokemiaa ja päätynyt tänne. Minä opiskelen biologiaa, mutta voisinko minäkin päätyä tänne töihin? Nuppu oli väsynyt, lähdin Kirsin ja nupun kanssa kotiin kun muut jäivät vielä baariin. Kirsillä, Heidillä ja Natalla jatkui vielä neljä tuntia uli ulin ompeluseura. Ilta meni osin myös hassutellessa. ilmassa taisi olla jonkinlaista turnausväsymystä. Kaksi päivää olivat olleet hyvin intensiivisiä meille kaikille, mutta eri tavoin.

Aamu alkoi jo ennen seitsemää jännityksen sekaisissa merkeissä. Siitä johtuen olimme hiukan pahalla tuulella. Ehkäpä se huono mieli haihtuu kun kohta päästään tositoimiin. Convention Center oli puolen kilometrin päässä meidän kämpiltä, Ala Wain toisella puolella. Ilmoittautuessamme saimme kassit, jotka sisälsivät konferenssiohjelman, kumujen (hulaopettajien) esittelyt, kartan konferenssitalosta ja lounaskuponkeja. Tapasimme myös Maaritin heti aamusta. Hän osallistui konferenssiin joka vuosi. Alkuseremonia oli klo 8.30: puheita, tanssiesityksiä. Konferenssi tuo yhteen hulatanssijoita ympäri maailmaa. Tosin varmaan 95 % osallistujista on japanilaisia. Ja ehkä alle prosentti eurooppalaisia. Japanissa tanssitaan hulaa erityisen aktiivisesti. Mutta hyvin paljon vähemmän muita Polynesian tansseja.

Konferenssitalo vilisi japanilaisia värikkäissä pa’u-hameissa (perinteinen hulahame). Siinä joukossa yksittäinen suomalainen tunsi itsensä aika orvoksi. Klo 10.30. minulla alkoi Hula Kahiko Intermediate/Advanced ho’ike-workshop. Ho’ike tarkoittaa esiintymistä ja tässä konferenssissa se tarkoittaa, että tanssi esitetään samana iltana Waikikilla (kun se päivällä ollaan opittu). Kumumme oli Kulaniakea Kaleiki-AhLo. Sain raikuvat kannustushuudot kun esittäytyessä kerroin olevani Suomesta. Jes, minähän näytän, että suomalaisetkin osaavat hulaa!

Tanssimme ”Ula No Weo” kertoo Kaua’in kauneudesta ja Hanalein (kaupunki Kaua’illa) sateesta). Saimme tutustua lyriikoihin ennen koreografiaa. Koreografiassahan kerrotaan laulun tarina. Kumu ohjasi liikkeet. Kun me tanssimme, hän lauloi ja soitti ipu hekeä (hulassa käytettävä rumpu). Itse tanssi oli minusta viisine säkeistöineen vaikeustasoltaan sopiva. ”Askeleet” olivat melko yksinkertaiset: kaholo, uwehe, hela ja ami. Alkuun ja loppuun tehtiin pitkät sisääntulot ja ulosmenot, lisäksi kaheat (huudot jokaisen säkeistön alussa). Sisäistämistä ja muistamista alkoi olla niin paljon, että pelon sekainen jännitys alkoi painaa mieltä. Aamun huonomielisyys oli hävinnyt, kun tilalle tuli äärimmäinen keskittyminen opittavan tanssin suhteen.

Lounasta jonotin kymmenien japanilaisten muodostaman jonon jatkeena. Sain pahvitarjottimelleni riisiä ja lihakasvispataa, jälkiruuaksi luonnonjugurttia marjojen ja myslin kanssa. Pikaisen aterioimisen jälkeen jatkoin seuraavaan workshoppiin, joka minulle oli yhteinen Kirsin kanssa. Skil workshop: Ipu Heke (double gourd drum). Kirsi istui Helumoa-salissa jo valmiina, ommellen valkoisia pikkusulkia uli uliinsa (marakassin tapainen soitin, jonka päässä on ympyrän muotoinen levy ympäröitynä kankaalla).

Mike Kop piti meille ipu heke –workshoppia. Ipua on aikoinaan käytetty ruuanlaitossa ja veden kuljetuksessa. Se vahvistettiin kestäväksi kuumentamalla, nykyään käytetään kemikaaleja. Aloitimme Ipu heken alaosan valinnalla, kasasta päärynän muotoisia kurpitsoja.

Sen jälkeen pesimme kurpitsamme teräsvillalla ja vedellä. Sitten kurpitsamme päät katkaistiin ja sisältä (kurpitsa oli ontto) piti raapia ylimääräiset mönjät pois. Kaula piti myös höylätä kapeaksi. Jee, minä ja Kirsi ehdimme valmiiksi ennen japanilaisia…  Valitsimme pikkukurpitsoista ipuillemme päät ja operoimme ne samalla tavalla. Ipujen valmiiksi saaminen odotuttaa sunnuntaihin, jolloin on workshopin toinen osa. Kämpille lähtiessäni ostin tulevalle ipu hekelleni kuljetuskassin konferenssitalon aulasta, jossa myytiin kojuissa monenlaista hulatavaraa hula-asujen lisäksi.

Kämpillä minulla oli vain tunti aikaa syödä ja valmistautua illan esitykseen. Meidän piti pukea sinne pa’ut ja jokaisella piti olla konferenssin virallinen t-paita päällä. Nata ja Heidi ompelivat uliensa sulkia, kun minä panikoin…. Kirsi sanoi, että ho’ikessa on yleensä esitanssija, mutta minä olin ymmärtänyt, että meillä ei olisi. Paikkani on eturivissä ja vieläpä joudun vetämään meidät sisään alkuaskelilla, jotka hädin tuskin muistan….aaapua.
Klo 17 lähdin kävelemään Marriot-hotellille päin. Kalakauaa sain kävellä pitkälle, melkein Waikikin toiseen päähän. Näin monta tuttua rakennusta ja putiikkia seitsemän vuoden takaa. Enpä arvannut, että seuraavan kerran talsisin siellä hula-asussa tanssimaan. Pieni nostalgiafiilis antoi minulle energiaa illan koitokseen. Ryhmämme jaettiin kahtia, minä sain esiintyä ensimmäisessä ryhmässä, huh. Treenasimme tanssia, säkeistöt tuntuivat tipahtelevan päästäni. Vaikka ”hulasiskoni” olivat mukavia, niin tunsin oloni todella yksinäiseksi. Kumumme viritti hiuksiimme orkideat ja kaulalle orkidealeit.

Kumun oma tanssiryhmä piti tänään tanssishown hotellin aulassa ja olimme siellä yhtenä ohjelmanumerona paikallisten hulatanssijoiden esitysten välissä. Tapasin Heidin ja Natan hieman ennen meidän esitystä. He olivat tulleet katsomaan minua, koska heillä ei ollut omaa ho’ikea. Voi että omien ystävien näkeminen helpotti oloa. Meitä ennen oli kumun halaun (tanssikoulun) pari esitystä. Hitsi, olin vähän kade kun he olivat saaneet opetella tanssia paljon kauemmin kuin me omaamme. Onneksi kumu esitteli meidät yleisölle konferenssiopiskelijoina, että kaikille tuli selväksi, että olemme opetelleet tanssin kahdessa tunnissa. Kumu kertoi puheessaan, että hula yhdistää tanssijoita eri maista, jopa Suomesta. Ai että olin ylpeä.  Sitten vain tanssimaan ja esitanssijaahan meillä ei todellakaan ollut.

Jee, muistin melko hyvin koreografian, ja välillä pystyin jännitykseltäni jopa nauttimaan. Eipä sitä ihan joka vuosi pääse Hawaiille tanssimaan yleisön eteen.

Voi mikä helpotus ”keikan” jälkeen. Seurasin Natan ja Heidin kanssa shown loppuun. He olivat ylpeitä minusta, oi se tuntui niin hyvältä. Ja vieläpä eräs vieras yleisöstä tuli kehumaan minua. Lopuksi keräännyimme vielä yhteiskuvaan oman ryhmämme ja kumun halaun tanssijoiden kanssa.

Kovin onnellisena palasin Natan ja Heidin kanssa kotiimme. Enpä ollut mikään tavallinen turisti, vaan jotain vähän erikoisempaa –sellainen olo minulla oli. Natalla ja Heidillä oli kova urakka uliensa sulkien ompelemisessa. He jatkoivat sitä yöhön asti.

 

Minä, Heidi, Nata, Leena ja Japi lähdimme bussilla lentoaseman suuntaan. Noin tunnin matkustamisen jälkeen olimme Aloha Stadionin pihassa aivan Pearl Harborin vieressä. Myyntikojut kiersivät stadionia. Toisin kuin meillä, suurin osa kojuista myi uutta tavaraa.

Hawaii-kuosilla pyyhkeitä, tyynyliinoja, eri kokoisia pareoita, mekkoja, laukkuja, pikkupussukoita, simpukkakoruja, simpukkaleitä, hopeakoruja, puuesineitä… Tavaran paljous hämäsi ensin, mutta kun shoppailuvaihde saatiin käyntiin, niin laukku täyttyi nopeasti pienemmistä laukuista, mekoista ja leistä. Ihania puuesineitä oli tarjolla, mutta suunnittelin ostavani sellaiset myöhemmin Antin kanssa. Emme päässeet alkuunkaan stadionia ympäri. Tosin samoja tuotteita myytiin useammassa kojussa. Mutta oli siellä ainakin yksi oikea kirpputori-putiikki. Natalia osti sieltä ison kirjan, Hula I Ka La, jossa Kim Taylor Reece on kuvannut hula kahikoa meren rannalla…. aivan valloittavan ihania kuvia. Minä ostin Israel Kamakawiwo’olen CD:n, sisältäen mm. ihanan ”Over the Rainbow/What a Wonderful World”-biisin.

Paluumatkalla jäin tyttöjen kanssa Ala Moanaan. Söimme tänään Food Courtin Panda Expressissä: mandariinikanaa, nuudelia, kasviksia. Lounaan jälkeen etsimme aivan ostoskeskuksen vierestä Kona streetin. Siellä oli Hawaii Tattoo, jonne olin jo Suomessa ollut yhteydessä. Siellä saimme mukavan vastaanoton kun olimme Suomesta ja matkamme kuulosti niin hienolta eri saarineen. Kävin pikaisesti läpi minkälaista tatuointia olen suunnitellut jalkaani ja sovimme varsinaisen ”operaatiopäivän” lähelle matkan loppua.

Kävelimme, nyt tuttua reittiä, kämpille ihastelemaan päivän shoppailuja. Iltapalaksi oli nachoja ja salsaa sekä macadamiatoffeesuklaita.

Aloitin aamuni kirjoittamalla päiväkirjaa ja samalla kuuntelin Nightwishiä, josta sain energiaa tähän päivään. Aamupalan jälkeen lähdimme autolla Honolulusta itään, Diamond Headin taakse. Pienen ostarin beach-kaupasta ostin turkoosit Hawaianas-sandaalit. Olin niistä onnellinen. En ole omistanut minkäänlaisia sandaaleja moneen vuoteen. (Muutaman päivän päästä en halunnut muissa kengissä kulkeakaan.)Jatkoimme matkaa ja jäimme hetkeksi ihastelemaan rantakivikosta suihkuavaa vettä, Blow Holes. Makapu’u Beachillä ihailimme matkan tähän asti suurimpia aaltoja. Osa tyrskysi mustiin rantakiviin, osa tuli hienolle hiekkarannalle. Makapu’un majakka sijaitsi rannan vieressä jyrkänteellä. Surffarit viihtyivät tällä rannalla. Natalia pulahti hetkeksi aaltoihin.

Ajoimme Waimanalon pikkukaupunkiin asti, minkä jälkeen ehkä vahingossa ajauduimme Honoluluun vievälle moottoritielle.

Honolulun ympäristö –kierroksemme loppuikin sitten lentoasemalle Dollarin vuokraamoon, jonne palautimme auton. Hetkisen odottelun jälkeen pääsimme bussiin, joka vei meidät 45 minuutissa a la moanaan. Bussi oli hyvin ilmastoitu ja mereen itseään dipannut Nata oli suorastaan jäässä märissä biksuissa. Sillä aikaa Kimmo, supliikkimiehenä, kertoi taas jollekin kanssamatkustajalle meidän matkasta.

A la moanassa minä, Heidi ja Nata lähdimme keskenämme kiertelemään. Ensimmäiseksi tutustuimme Food Courtiin, koska nälkä oli vaivannut jo pari tuntia. Kymmenistä pikaruokapaikoista oli vaikea valita, vaikka nälkä oli suuri. Lopulta ostimme Sparrosta pizza sliceja.

Masut täysinä (ja Natan lämmettyä ja kuivuttua) lähdimme kiertelemään kauppoja. Hawaiian style –vaatekaupassa ihastelimme erilaisia pareoita, pa’u-hameita (hulassa käytettävä lähes kellohame) ja mekkoja. Sandaalikaupasta löysin päivän toiset sandaalit. Alimmassa kerroksessa aukiolla oli esiintymislava, jossa tanssiryhmät tanssivat. Voi, minäkin olisin halunnut olla siellä tanssimassa. Alimman kerroksen tutkimiseen meni monta tuntia, joten toinen ja kolmas kerros jäivät pikaisemmalle tsekkaukselle. Oli sitten kyse Hawaii-vaatteista tai muista niin melkoinen shoppailijan paratiisi tämä on. Onneksi tänne pääsee vielä myöhemminkin… Mukaan tarttui pari paitaa pitsiselkämyksellä. Nata osti ruskeat mokkasiinit. Lopuksi menimme vielä Loco Boutiqueen. Waikikin Locosta olin viime Hawaii-reissulla ostanut ensimmäiset locobiksuni. Sen jälkeen en ollut muiden kauppojen bikinejä enää katsellut. Pari vuotta sitten tilasin locosta Suomeen bikinit. Mutta nyt olin taas paikan päällä joten olihan sinne mentävä. Nata toimi orjallisesti makutuomarina ja toi minulle jatkuvasti uutta sovitettavaa. Lopulta päädyin tummansinisiin, joissa on turkooseja hibiscuksia…iiiiiihanat.

Lonely Planetin kartan avulla suunnistin meidät kämpille noin puolessa tunnissa. Iltapalan, suihkun ja pienen kirjoitustuokion jälkeen olin valmis unten maille.

Herätys oli tänään jo viideltä. Heidi löysi meidän vessasta karmivan ötökän, jonka Kimmo onneksi hoiteli pöntöstä alas. Klo 5.30 olimme kaikki pakkautuneena autoon, neljä tyttöä takapenkillä.

Ajoimme Ho’olehuan lentokentälle, saaren keskiosaan. Pieni lentokenttä eli kaikki sujui tosi nopeasti. Pääsimme melkein heti Island Air –firman pienehköön hyrräkoneeseen (siis lentokoneeseen, jossa on potkurit).

Lentomme kesti puoli tuntia O’ahun Honoluluun. Näimme ilmasta Diamond Headin Waikikin vieressä. Koin nostalgiaryöpyn kun laskeuduimme. Täällä minä olin ollut seitsemän vuotta sitten ja silloin vannoin palaavani mahdollisimman pian.

Welcome to Honolulu –kyltti odotti meitä baggage claim –aulassa. Dollarin autovuokraamosta vuokrasimme kahdeksan hengen vanin kahdeksi päiväksi. Autovuokra oli täällä paljon kalliimpaa kuin aikaisemmilla saarilla. Ajoimme Honolulun keskustaan A La Moana –mooliin (eli ostoskeskukseen). Nautimme siellä sandwich – pannari –brunssit. Tunnin verran kiersimme a la moanassa. Eihän siinä mitään ehtinyt, mutta tuli vähän tutuksi. Koko tunti meni Victoria’s Secretissä, joka oli minulle silloin aivan uusi tuttavuus. Muutamat pikkupökät tarttuivat mukaan.

Pääsin vieläkin tutumpiin maisemiin kun ajoimme Waikikiin Kalakaua avenueta. Ajelimme Diamond Headin ympäri… meillä oli vähän ylimääräistä aikaa ennen seuraavaan majapaikkaamme pääsyä. Isosta Food Landista ostimme ruokaa jääkaappiin vietäväksi. Majoituksemme oli Niu Streetillä A La Wai –kanaalin vieressä, 39. kerroksessa oleva Pent House. Meillä oli käytössä kolme huonetta, pieni keittiö ja kaksi kylpyhuonetta. Minä majoituin tyttöjen kanssa olohuoneeseen. Isot ikkunat olivat Waikikiin, Diamond Headille ja merelle. Maisemat olivat upeat.

Pienten napsujen jälkeen söimme vähän välipalaa ja aloimme tehdä lähtöä ensimmäisille tanssitunneille. Nata oli katsonut meille netistä reitin. Kalakaualta nousimme bussiin B ja ajoimme sillä noin 10 min Honolulun keskustaan päin. Etsimme balettistudiota ja harhailimme hetken parkkihallissa. Ilman tietäväistä ohikulkijaa emme olisi varmasti löytäneet sitä, se oli niin huonosti merkitty.

Balettitanssijoiden lisäksi studiolla oli muutama pareo-asuinen tanssija odottamassa tahitituntia. Ensimmäinen tunti oli alkeistekniikkaa: ta’iri, fa’arapu ja varu eri painotuksilla. Jatkotekniikkatunnilla treenasimme samoja liikkeitä eri nopeuksilla ja kävellessä. Olimme jännittäneet tunteja aika paljon, mutta eipä se ollutkaan niin pelottavaa. Pysyimme ihan hyvin vauhdissa mukana. Ja mikä oli kivaa niin tanssiopettaja rummutti meille musiikin. Mustapareoiset esitanssijat näyttivät liikkeet. Viimeinen tunti oli koreografiatunti. Meillä oli lupa videokuvata vain toisiamme. Eli siis kun yksi kuvasi, muut yrittivät ”apinoida” koreota esitanssijoilta. Lopuksi istuimme laulamaan laulua, jota juuri tanssimme. Laulun merkityksen ymmärtäminen on tärkeä osa tanssin oppimista.

Jalat olivat melkoisen hajalla kolmen tunnin reenin jälkeen kun vielä kävelimme tunnin verran kotiimme Honolulun yöelämässä.

Honolulu