Moloka’i

Aamupala syötiin terassilla. Mustavalkoinen kisumme viihtyi tänä aamuna meidän seurassa. Kimmo jäi Nupun kanssa kotiin kun me muuta lähdimme tutkimaan Moloka’in itäpäätä. Se on vehreämpi kuin länsipuoli, jossa eilen olimme. Ajoimme rannan meren rantaa pitkin. Vasemmalle puolellemme kohosivat vehreät vuoren rinteet ja niiden väliin laaksoja. Oikealla puolellamme oli fish pondeja, kiviseinällä merestä erotettuja kalastusaltaita. Aikoinaan fish pondit tuottivat paljon kalaa. Moloka’i oli silloin Hawaiin saarista rikkain.

Tie muuttui yksikaistaiseksi ja mutkittelevaksi, kun vuoren rinne kohosi melkein suoraan merestä ja tien oli kavennuttava. Välillä piti aloha spiritin vastaisesti töötätä, että kulman takaa mahdollisesti tuleva autoilija tietää meidän tulosta. Ohitukset sujuivat hyvin. Toinen auto peruutti kapealle tienpientareelle kun toinen ajoi varovasti ohi.

Laskeuduimme Halawan laaksoon, jonka perällä on pitkä kapea Halawan vesiputous (wailele). Historiansa mukaan Halawa Valley on Moloka’in ensimmäiseksi asutettu paikka. Rantakaistale erotti pari merivetistä allasta, joissa lapset harjoittelivat surffilaudoilla. Aallot tyrskysivät rannan kivikkoon. Eväänä meillä oli pieniä banaaneja, jotka maistuivat aivan makealle herneelle.

Kämpille palattuamme, kävimme vielä muulifarmin lähellä Kalaupapa Lookoutilla. Nata teki meille sillä aikaa kanasalaattia parmesaanilla ja keitetyillä munilla, jonka nautimme päivälliseksi terassilla. Illalla suunnittelimme ensi viikkoa O’ahulla. Edessä olivat tanssitunnit, jotka vähän jännittivät. Juttelin myös Kirsin kanssa minkälaista on matkustaa pienen lapsen kanssa. Matkustaminen Nupun kanssa oli tähän asti sujunut hyvin. Toki vanhempien pitää vähän joustaa ja joskus vuorotella tekemisissä. Siihen en taida olla ihan vielä valmis.

Kimmo jäi kämpille kun me muut lähdimme Moloka’in länsirannalle (Mauna Loan ohi), joka on pituudeltaan lähes koko matkalta hiekkarantaa. Ensimmäinen rantamme oli Dixie Maru Beach, jossa Nuppu sai kokeilla ensimmäistä kertaa elämässään merta. Ranta oli pieni, suojaisa poukama. Me muutkin pulahdimme uimaan.

Lähellä oli Papohaku beach, pitkä vaalea hiekkaranta. Hiekka oli kuumaa, auringolta suojaavat puut olivat usean kymmenen metrin päässä vesirajasta. Turkoosi meri ja autio ranta olivat kuin paratiisista. Istuimme veden rajaan ja otimme vastaan isoja aaltoja.

Paluumatkalla kävimme Mauna Loassa. Ainoa souvenir shop oli täynnä matkamuistoa. Löysin isille Moloka’i-kortteja. Vastapäisestä ruokakaupasta ostin lounaaksi banaania ja jätskiä.

Palasimme Kaunakakaihin Ka Hula Piko –festarien päätapahtumaa katsomaan, pari tuntia tanssikoulujen esityksiä. Tanssiryhmiä oli kaikenikäisiä, keikeistä (lapsista) harmaantuneisiin wahineihin (naisiin). Ensin oli kahikoa ja sitten monta auanaa pinkeissä, vihreissä ja oransseissa holokuissa (pitkä tanssimekko). Ohjelmaan kuului myös kolme tanssia Hawaiin ulkopuolelta; tahitilainen ’Ote’a (rumputanssi), maoritanssi (Uudesta-Seelannista) poi-pallojen kanssa ja tanssi Pääsiäissaarelta, johon ihastuimme välittömästi. Olin aivan fiiliksissä. Tämä tanssi, O Rapa Nui E, on pakko opetella tanssimaan.(Puolen vuoden päästä opettelimme sitä jo Suomessa.) Siinä välillä soiva aussin didgeridoo on ihan paras.

Minä, Heidi ja Nata menimme syömään Moloka’i burgeriin. Teri hampurilaiset olivat hyviä. Ruokakaupan kautta kotiin. Ilta sujui leppoisasti nachoja, dippiä ja viiniä maistellen.

Lähdimme aikaiseen aamulla tyttöporukalla Kalaupapa-retkelle. Kalaupapa on Moloka’in pohjoisosassa vuoriston takana oleva niemi, jonne ei ole autotietä. Lähtöpaikka sijaitsi Moloka’in keskiosassa matalasti kohoavassa vuoristossa. Nata ja Heidi olivat päättäneet patikoida Kalaupapaan. He saivat lähteä edeltä samaa polkua, jota me tulisimme kohta muuleilla perässä. Muuliratsastajia kokoontui yhteensä noin 15. Oppaanamme oli vanha mies, joka pikaisesti neuvoi kuinka muulia ohjataan. Sitten meille valittiin muulit. Minä sain valkoisen Ilikean (tarkoittaa valkoista). Ennen lähtöä Ilikea halusi ruokailla puun lehtiä omalla pihalla.

Muulit osasivat reitin, välillä heitä piti vain hoputtaa. Ilikea ohitti muut muulit ja valitsi kärkipaikan. Polku kapeni pian kahden muulin levyiseksi. Minulle tuli yllätyksenä se, että melkein koko matka oli jyrkkää alamäkeä suurelta osin mukulakiveä ja kiviportaita. Alussa jännitti, mutta pian aloin luottaa muuliini. Sade jännitti maastoa liukastavana tekijänä, mutta Ilikeaa liukkaat mukulakivet eivät tuntuneet haittaavan. Laskeuduimme alas jylhää vehreää rinnettä. Meri oli kaukana alapuolella, mutta läheni koko ajan. Meren rantaan törmäävät aallot erottuivat sumussa heikosti. Ratsastimme mystisessä satumaailmassa.

Laskeuduimme 543 metriä, polkua oli 5,1 km, johon sisältyi 26 käännöstä, jotka oli merkitty puukyltein. Ilikea valitsi askelmansa tietysti parhaansa mukaan, mutta muutaman kerran sain kunnolla oksasta päähäni runsaassa kasvillisuudessa. Välillä jouduin hoputtamaan häntä kun hän olisi halunnut jäädä ruokailemaan. Kun saavuimme rannan tasoon, sade lakkasi ja aurinko alkoi lämmittää läpimärkiä vaatteitamme. Kuljimme noin kilometrin rantaa pitkin kunnes saavuimme muulien aitaukseen. Nata ja Heidi odottivat keltaisessa koulubussissa. Sade oli päässyt reppuuni sisälle asti. Onneksi oli jättänyt lonely planetini kämpille, se olisi kastunut täysin. Vanha muulimiehemme istui kuljettajan paikalle ja retkemme jatkui nyt bussilla.

Ka = the, Lau = leaf, Papa = reef.
1800-luvulla spitaaliin sairastuneet vietiin Kalaupapaan, koska sieltä ei ollut tietä pois. Kalaupapa oli heidän vankilansa. Kalaupapa on nykyään hiljainen kylä, jossa on paljon hautausmaita ja pieniä kivikirkkoja. Siellä missä turkoosista siniseen vaihtuva meri ei reunusta, vehreä vuoren seinä nousee jyrkästi ylös. Pienestä kahvilasta sai ostettua välipalaa. Kirjakauppa esitteli Kalaupapan historiaa. Muutama auto kylästä löytyy, bensa-asema on auki kerran viikossa.

Retkeen kuuluvaa lounasta (kalkkuna-juustoleipä, sipsipussi ja pähkinä-suklaapatukka) söimme kauempana kylän keskustasta rannassa, jonka kupeessa Kalaupapan eristävä vuori nousi komeana ja vihreänä merestä.

Paluumatkaan mennessä vaatteet olivat kuivuneet. Kävelijöille annettiin taas etumatkaa. Tällä kertaa Ilikea ei rynninyt kärkeen vaan kuljimme jono keskivaiheella. Paluumatkalla sumu ja mystisyys olivat kadonneet. Tilalle oli tullut satumaisen sininen ja kimaltava meri, josta vehreys nousi lähes pystysuorana.

Paluumatka tuntui menevän nopeammin kuin laskeutuminen. Kävelijät olivat varmasti eri mieltä. Perille saavuttuamme nousin Ilikean selästä enkä pystynyt hetkeen kävelemään. Jalat olivat hetken aivan toimimattomat.

Kämpille päästyämme otin puolen tunnin napsut. Illalla kävimme vielä Ka Hula Piko –festareilla, jossa paikallisen halaun (tanssikoulun) nuoret hulatanssijat tanssivat.

Olimme eilen tulleet illalla. Heräsimme tänään puoli kahdeksalta ”omassa” talossa. Kukot, kanat ja muut linnut kiekuivat ja visertelivät. Raollaan oleva ikkuna piti mukavan lempeän tuulen vireen ja sopivan ilmaston kämpässä. Vietimme aamupäivää Nupun kanssa terassilla kun Kirsi, Kimmo ja Japi olivat vuokraamassa autoa. Nuppu asetteli mustavalkoiselle kissalle vadin, johon kelliä. Leivän lisäksi aamupalaksi oli mangoa omasta puusta.

Tyttöporukalla lähdimme Ka Hula Piko –festareille. Ajoimme Kaunakakain läpi Mauna Loa highwayta, pituussuunnassa pitkulaista Moloka’in saarta. Moloka’i on matalampi kuin muut saaret. Keskiosan vuoristo kohoaa eteläpuolelta hyvin loivasti. Ajoimme saaren keskivaiheilta länsiosaa, Mauna Loan kylään asti, etsien festareille opastavaa kylttiä. Mauna Loassa käännyimme takaisin ja ns. paluumatkalla näimme kuinka kyltti oli kiinnitetty tien vierelle parkkeerattuun autoon.

Tämän päivän festariohjelma sisälsi Hawaiilaisten ruokien valmistusta. Paikalliset näyttivät kuinka niitä tehdään ja me saimme maistella. Kukui-pähkinöistä hakattiin vaalea sisus ulos ja jauhettiin. Kukuimurska syötiin raa’an ahin (kalan), sipulin, kidesuolan ja ohuen merilevän kanssa. Hyvää se oli (jos vain tykkää raa’asta kalasta). Jotkut kuorivat taroa (juures) ja jauhoivat sen notkeaksi mössöksi. Taroa, hawaiiksi poi, käytetään eri ruuissa, mm. leivän valmistuksessa. Kävimme myös viereisellä taropellolla.

Iltapäivällä kävimme Kaunakakaissa. Siellä oli kaksi ruokakauppaa, kirjakauppa ja lemmikkikauppa. Kirjakaupassa oli paljon Hawaiin kulttuuriin liittyviä kirjoja. Kirsi bongasi minulle The PolynesianTattoo Today –kirjan. Se oli minulle todellinen aarre. Sain ideoita omaan tulevaan ”tatuuni”. Kirjakaupan omistaja oli vaikuttunut suomalaisesta hularyhmästä Moloka’illa.

Ruokakaupan kautta palasimme kämpille, jossa nautimme itse tehtyä lounasta terassilla.

 

Minä ja Kirsi kävimme illalla Ka Hula Pikon luennolla. Festarin perustajan äiti puhui pojastaan, jonka elämäntyö oli tuoda Hawaiin kulttuuria tunnetuksi. Hän käytti puheessaan paljon hawaiin kielisiä sanoja, joista en tietenkään läheskään kaikkia ymmärtänyt. Lähinnä luennosta jäi mieleen vanhempien ja maansa kunnioituksen tärkeys Hawaiin kulttuurissa.

 

Molokailla