Talomme valmistui marraskuun alussa, täysin aikataulussa. Saimme avaimet käteen 11.11. Se oli taianomainen hetki. Talo, jota olivat monenlaiset tiimit (perustuksista kalusteiden asentajiin) valmistaneet, luovutettiin nyt meille. Talo, joka oli ollut meille puolen vuoden ajan mielenkiintoinen nähtävyys, olikin meidän koti, jonne saisimme vihdoin tuoda oman elämämme.
Talomme alkoi olla ulkoa valmis jo kesän alussa. Kesän aikana onkin sisällä tapahtunut paljon. Matkamme oli sinänsä oikeaan aikaan, ettei sinä aikana meidän amatöörien silmään tapahtunut mitään valtavaa edistystä. Varmasti kaikenmoisia putkia, piuhoja ja seinärakenteita tehtiin, mutta niistä emme ymmärrä paljoa. Seuraavalla viikolla kun olimme kotiutuneet, seinämme oli saanut valkoisen pohjamaalin ja ruskeat pinnat oli peitetty. Se muutti taloamme paljon enemmän kodin näköiseksi.
Kun perustukset olivat valmiina, Jopera alkoi rakentaa meidän tontilla. Ensin tuli valmiiksi katto. Katto perustusten päällä oli hauska näky. Meidän matala majamme. Seiniä tehtiin tontilla pari viikkoa. 17.5. kattomme kohosi korkeuksiin, sillä talomme oli vihdoinkin saanut seinät paikoilleen! Kylläpä se näyttikin korkealta ja komealta, varsinkin metsän puoleisella reunalla, jossa se on korkean sokkelin päällä.
Taloprojektimme eli hiljaiseloa koko loppusyksyn ja alkuvuoden. Paperiasioita oli pyöriteltävänä ja naapureilta piti saada allekirjoituksia valmiisiin suunnitelmiin. Joulun ja vuoden vaihteen matka täytti hetkeksi koko maailmamme, joten projekti sai levätä. Kaikki suunnitelmat, lausunnot ja allekirjoitukset olivat Tampereen kaupungin lupapisteessä tammikuun lopussa.
Saimme rakennusluvan 4.3. eli lupakäsittelyyn meni vain reilu kuukausi siitä, kun kaikki liitteet oli saatu toimitettua. Olimme valinneet maanrakentajan, Antti Patakankaan, jo ajoissa. Heti seuraavana päivänä kun lupa oli tullut, hän oli tekemässä maatöitä jo meidän tontilla. Maatyöt valmistuivat viikossa ja 13.3. pääsimme katselemaan tasoitettua maata ja hahmottamaan paremmin alueen, johon talomme nousee. Nyt näimme myös ensimmäistä kertaa tarkkaan, missä tonttimme rajat kulkevat. Maaplänttimme ei ollut enää luonnontilaista ryteikköä, vaan selkeä paikka meidän kodille.
Viime kevät oli taloasioiden suhteen talopakettifirmojen kilpailuttamista, oman pohjapiirustuksen väsäämistä ja pankkien rakennuslainahakemuksia. Sikla, nykyinen Saagatalot, jäi pois meidän kelkasta, koska heidän hinnoilla olisimme saaneet taloomme vain 120 neliötä huoneistoalaa. Kilpailutuksen loppuun asti jatkoivat Jopera ja Designtalo. Pitemmän korren veti lopulta Jopera, joka ”mustana hevosena” tuli meidän kilpailutukseen vähän myöhemmin mukaan. Jopera ei ollut Designtaloa edullisempi, mutta kokonaisuus miellytti enemmän. Designtalon myyjällä tuntui koko kevään olevan kova kiire saada meidän nimet paperiin. Oli kevätkampanjaa ja sen jälkeen kesäkampanjaa. ”Jos tekisimme sopimuksen kuukauden sisällä, niin saisimme usean tonnin edestä etua rakennuttamiseen”. Emme kuitenkaan halunneet tätä, yhtä elämämme suurinta päätöstä, tehdä kiireessä. Pohjapiirustuksen kanssakin pohdimme Designtalon mielestä liian kauan. Kun halusimme vaihtaa pohjaa kokonaan, niin myyjä yritti suostutella meitä pysymään vanhassa. Siinä kohtaa teki mieli kysyä myyjältä, että kenelle sitä taloa tässä ollaan tekemässä, meille vai hänelle. Joperan tarjouksessa oli alun perin paremmat pinnat ja enemmän rahaa kalustebudjetissa. Itsemme tuntien, emme halua pintoihin ja kalusteisiin sitä kaikista halvinta, joten kunnon satsaus jo tässä vaiheessa siihen oli mielestämme paikallaan. Jäi vähän sellainen fiilis, että Designtalo laittaa kilpailukykyisimmän hinnan, mutta sillä hinnalla saa vain ns. karvalakkiversion talosta. Toki lisää rahaa pöytään laittamalla saa Designtaloonkin parempaa laatua.
Olemme jo kolmen vuoden ajan katselleet uutta kotia, vaikka mahdollisuutta uuden kodin ostoon ei varsinaisesti ole vielä ollut. Se on kuitenkin ollut minulle tärkeää aikaa sopeutua siihen, että tästä ihanasta kodista muutetaan joskus siihen toivottavasti lopulliseen omaan taloon. Yhtäkään meille sopivaa taloa ei kuitenkaan ole tullut myyntiin näiden vuosien aikana, aina on ollut joku pielessä. Usein se on ollut sijainti. Meillä (tai tässä kohtaa pitää ehkä sanoa, minulla) on hyvinkin rajattu alue, josta taloa etsimme. Parin vuoden aktiivisen tsekkailun jälkeen aloin tänä syksynä olla tosissaan sitä mieltä, että meille tarpeeksi sopivaa taloa ei löydy lähitulevaisuudessa. Puoli vuotta sitten olimme vielä lähes varmoja, että tulemme muuttamaan Lempäälään. Syksyllä se alkoi kuitenkin tuntua liian kaukaiselta minun tulevaa työmatkaa ajatellen. Sieltä pääsee yhdellä bussilla vain Tampereen keskustaan, jossa tuleva työpaikkani tuskin on. Toivealueena Tampereelta oli Vuores, joka on mukavasti tässä Hervannan vieressä, parin järven lähellä eikä matka Helsinkiin pitenisi ollenkaan. Vuoreksesta aloin jo alkusyksystä odotella tonttihakuja. Tiesin, että tämän vuoden tonttiarvonta järjestetään syksyllä. Vielä vuosi sitten ajatus rakennuttamisesta tuntui mahdottomalta.