Pikaiset pakkausviimeistelyt ja aamupalat olivat ohjelmassa niin olimme melkein omassa aikataulussamme kun auto starttasi kahdeksan jälkeen kohti lentokenttää ja autovuokraamoa, jonne oli mukavan lyhyt noin 20 minuutin ajomatka. Auton palautus kävi nopeasti, samoin shuttlekuljetus domestic-terminaaliin.
Tiistai ja Milan 7-kuukautispäivä meni shoppaillessa. Riccartonin Westfield Mall on kelpo ostoskeskus jos haluaa löytää muuta kuin turistikamaa. Minulle tietysti tarttui mukaan pari mekkoa ja kesäpaitaa lisää ja Antti löysi hyödyllisiä kauluspaitoja työelämään. Eipä ihme, että minun vaatekaappini tuntuu olevan täynnä kesäkuteita kun shoppailen aina vain ulkomailla. Oikein maistuvat boysenmarjajuustokakutkin nautittiin ihan kohtuullisessa Foodcourtissa. Vähän muutakin kuin vaatteita tuli mukaan tämän päivän reissulta, nimittäin pikkuisen mustetta pikkuisen polynesia/maoritatun muodossa.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus mennä tänään käymään eteläsaaren keskiosassa, mutta jonkinlainen matkauupumus oli molemmilla emmekä jaksaneet lähteä yli kahden tunnin ajomatkan päähän. Vähän ihmettelin, kuinka uupumus oli tullut vaikka olimme olleet ”vain” reilu kolme viikkoa matkalla. Häämatkalla se tuli vasta viimeisellä viikolla. Ehkä Milan kanssa matkustaminen kuitenkin rasittaa enemmän ja omalla tavallaan vaikka hän helppo reissulapsi onkin.
Meillä oli tänään melko aikainen herätys kun klo 9 lähdimme ajamaan pohjoiseen, Kaikouran pieneen kaupunkiin. State High Way 1 oli sinne auki päivällä, mutta meni yöksi kiinni. Siellä tehtiin ilmeisesti jotain tietöitä. Jonkun aikaa se oli ollut kokonaan suljettu marraskuisen maanjäristyksen takia, jolloin monta kohtaa asfaltista meni hajalle ja kalliolta tuli kivivyöry, joka tukki tien. Osa teistä Kaikouran ja muiden kaupunkien välillä on edelleen suljettu ja kiertotiet vievät puolesta tunnista moneen tuntiin enemmän aikaa.
Lähdimme aamupalan jälkeen tutustumaan Christchurchin keskustaan. Botanic Garden on iso ja kaupungin suosituin nähtävyys, joten menimme katsastamaan sen. Autonkin sai puiston sisään parkkiin. Pienestä lammesta nousi kapenevat metalliset portaat, ihan kuin portaat taivaaseen. Puiston ja kaupungin läpi kiemurtelee Avon-joki, jossa oli melojia ja siinä järjestettiin myös gondoli-ajeluita.
Meidän oli herättävä yhdeksältä suorittamaan nopeat pakkausviimeistelyt ja aamutoimet. Yhdentoista jälkeen saimme kaikki kimpsumme autoon. Maailman jyrkin katu, Baldwin street, oli koko ajan ollut meidän kotikadustamme seuraava, mutta liian lähellä ilmeisesti, että olisimme siellä aikaisemmin käyneet. Meillä kuitenkin oli nyt hyvin aikaa, joten pistäydyimme siellä.
University Book Shop oli tänään auki ja kävimmekin siellä ensimmäiseksi. Mietin pitkään minkä kirjan ostan ja pitkän harkinnan jälkeen ostin kirjan Oceanian journeys and sojourns. Meidän piti tulla kotiin lounaalle kun ravintolat avasivat taas vasta neljältä. Kun pastat ja jauhelihasoosit oli saatu napaan, lähdimme iltapäivällä käymään Dunedinin eteläpuolella Tunnel Beachillä. Se on sitten eteläisin piste maailmassa, jossa olemme käyneet.
Tänään oli aamupalailun ja blogeilun jälkeen suunnitelmissa pingviinien katselu Oamarussa, jonne oli alle 100 km matkaa. Käväisimme Oamarussa ensin Viktoriaanisessa korttelissa. Siellä oli siis hienoja vanhoja taloja 1800-luvulta, joihin oli turistien vuoksi ilmestynyt erilaisia souvenir shoppeja. Kalkkikivestä veistellään täällä muistoesineitä, koru-symboli on hyvin suosittu.
Koska asuimme muutaman kilometrin päässä keskustasta, lähdimme autolla lähemmäksi ja jätimme sen kasvitieteellisen puutarhan viereen, josta keskustaan oli kilometrin verran. Kuvasimme Otagon Yliopiston päärakennuksen. Olin joskus huvikseni katsellut netistä, että jos Uuteen-Seelantiin muuttaisin, niin täällä yliopistossa olisi minulle sopivat pääaineet tarjolla. Ohitimme myös vanhempia yliopistorakennuksia.
Aamun imettelyn, puurottelun, blogeilun ja pakastepizzojen jälkeen lähdimme lähelle keskustaa St. Clair Beachille. Sen toisessa päässä oli lämmitetty maauimala, jossa oli ihan mukavasti väkeä. Me menimme kuitenkin vain pehmeälle biitsille istuskelemaan. Tai ensin Antti kantoi rattaita sata metriä hiekalla. Muutama muukin oli tullut viettämään Tapaninpäivää tai kansainvälisemmin Boxing Daytä rennosti biitsille. Vedessä oli surffaajia märkäpuvuissaan. Aallot näyttivät sopivilta surffaamiseen. Vesi oli niin kylmää, ettei sinne oikein ilman sellaista menisi, paitsi jotkut lapset näyttivät olevan pelkissä uimapuvuissaan. Kävimme kokeilemassa vettä. Milakin sai ensimmäistä kertaa kokeilla merivettä varpaillaan.