Suomen suurin matkablogiyhteisö
Search results for

Big Island

14.5. maanantai O’ahulta Big Islandille

Herätys oli tänään jo viideltä. Laukkumääräni oli lisääntynyt kahdella, koska yksi pikkukassi oli tullut tarpeelliseksi shoppailujen myötä ja ipullani oli oma kassi, johon sain sujautettua pehmikkeeksi pareoita. Kahdella tilatulla taxilla matkasimme lentoasemalle. O’ahun viikko oli mennyt nopeasti. Puolet ajasta olimme viettäneet konferenssissa. Tuntui, että paljon jäi näkemättä. Onneksi minun ei tarvinnut vielä hyvästellä O’ahua, koska palaisin sinne vielä muutaman viikon päästä Antin kanssa.

Hawaiian Airlines

Hawaiian Airlines

Liikakilojen takia Kirsin ja Kimmon matkalaukusta oli siirrettävä tavaraa Natan kevyeen torakkaan. Lensimme Hawaiian Airlinesillä.

Honolulu ilmasta ja Diamond Head

Honolulu ilmasta ja Diamond Head

O'ahu ilmasta

O’ahu ilmasta

45 minuutin lennon jälkeen laskeuduimme Big Islandin Konaan. Maisema oli sillä kohtaa mustaa laavaa. Kirsin ja Kimmon tuttavapariskunta Bertil (suomenruotsalainen) ja Kathy olivat meitä vastassa.

Hulatanssijapatsas Konan lentoasemalla.

Hulatanssijapatsas Konan lentoasemalla.

Baggage Claimin jälkeen tiemme Kirsin perheestä erkanivat, koska meillä on eri hotelli ja he lähtevät tämän viikon jälkeen Suomeen. He lähtivät vuokraamaan autoa. Bertil ja Kathy ystävällisesti veivät meidät Konaan meidän hotelliin. Matkalla he kertoivat saaresta ja mm. Mauna Kea –biitsistä, joka on kuulemma aivan ihana. Kona oli kuin pieni satumainen satamakaupunki. Pieniä kaksikerroksisia taloja, joissa oli putiikkeja ja ravintoloita. Söpö rantakatu ja rannan kivikkoon tyrskyävät aallot. Ajoimme Konan läpi. Bertil ja Kathy halusivat näyttää meille mm. snorklausrannan.

Majoituimme Kona Islander –hotelliin Konan keskustaan, jossa meillä oli kaksi pientä RCI-lomavaihtohuoneistoa. Hotellimme sisäpiha oli kasvillisuutta täynnä ja löytyihän sieltä myös uima-allas. Talot olivat kolmekerroksisia luhtitaloja. Nata ja Heidi majoittuivat toiseen ja minä yksin toiseen asuntoon. Kun menin sisään omaan kämppääni, vastaan tuli minikeittiö, kylpyhuone, kodikas olohuone, jossa oli parisänky ja orkideatauluja ja parveke, josta oli näkymä rantakadulle. Oli jännittänyt, että tuntisin oloni yksinäiseksi. Mutta nyt nautinkin omasta rauhasta. Sain levitellä tavarani minne haluan (, järkevästi sijoitellen tietysti niin kuin aina). Vaikka isolla porukalla oli ollut kivaa asua, niin oma rauha tuntui nyt kummallisen hyvältä. Tämä merkitsi myös sitä, että Antti tulisi ihan pian minun luokse. En ollut paljoa ikävästä kärsinyt. Päivät olivat olleet niin toiminnan täyteisiä ja matkaporukkani oli niin kiva. Antin tulo tuli minulle nyt todellisemmaksi kun majoituin meidän yhteiseen kämppään. Ihanaa, kohta olemme täällä yhdessä.

Oma yksiö

Oma yksiö

Vielä neljä yötä niin Honolulun lisäksi saan oman kullan unikaveriksi.

Vielä neljä yötä niin Honolulun lisäksi saan oman kullan unikaveriksi.

Pihamme plumerioita.

Pihamme plumerioita.

Menimme rantakadun Humpy’s Big island’s Alehouseen syömään. Puoliraaka pokewrap oli tosi hyvää kermaisen lohikeiton kanssa. Tutustuimme tänään ensimmäistä kertaa Hawaiilla esiintyvään ABC-kauppaketjuun. Se on kauppa turisteille, josta löytyy souvenireja ja välipalaruokia, esim. jugurttia.

Pokewrap

Pokewrap

Ravintola Konan rantakadulla

Ravintola Konan rantakadulla

Pienten päikyjen jälkeen meidän oli lähdettävä taas tanssitunnille. Viimeiset kolme päivää olivat olleet tanssillisesti niin intensiivisiä, että uuden tanssin opetteleminen ei enää houkutellut. Olimme kuitenkin sopineet kumun tapaamisen etukäteen. Taxilla ajoimme 20 minuuttia Bullan (kumun) kotiin sisämaan vuoristoon, jossa ilmasto oli viileätä. Vaikka tämä oli saaren kuiva puoli, niin maisemat olivat saniaisineen ja leipäpuineen metsäisen vehreät. Bulla oli meitä talonsa pihalla vastassa. Hän esittelimeille perhetään sitä mukaa kun heitä ilmestyi paikalle. Kaikki eivät olleet ydinperhettä, mutta perhekäsitys on täällä vähän laajempi kuin meillä. Ainakin hänellä oli omia lapsia 6-vuotias poika, 10-vuotias tyttö ja melkein aikuinen tyttö. Esitanssijamme oli 15-vuotias Sherlyn Bullan halausta, joka on tanssinut hulaa 3-vuotiaasta lähtien. Bulla aikoo kouluttaa hänestä hulaopettajan. Tanssimme He’eia kertoo aalloista ja surffauksesta ja siinä käytetään yhtä uli ulia. Ulin käyttäminen oli meille aivan uutta ja sen yhdistäminen koreografiaan oli haasteellisinta tänään. Mutta hitsin kivaa ja koreossakin liikkeet olivat suurimmaksi osaksi meille uudenlaisia. Paljon jouduimme tanssimaan polvillamme karhealla matolla. Pyyhkeet polvien alle tuli pian tarpeeseen. Bulla säesti rummuilla ja välillä kitaralla meidän tanssiessa. Aherruksen jälkeen hän tarjosi meille spagettia. Kotiruoka maistui hyvältä. Oli mielenkiintoista olla paikallisen kotona kylässä näkemässä havaijilaista arkea. Lähtiessämme en löytänyt enää toista kenkääni. Pieni vallaton koiranpentu oli varmaan piilottanut sen. Onneksi ne olivat ne kengät, jotka olivat jo rikki ja pian menossa roskiin. Palasin kämpillemme sitten paljain jaloin.

Illalla päiväkirjaa kirjoittaessani katselin TV:stä Frendejä ja Rillit huurussa. Tuli kotoisa olo. Eilen alkanut niskasärkyni paheni nyt iltaa kohden. Parin buranan voimin sain unen päästä kiinni.

Yhdysvallat

Olen tutustunut Yhdysvaltoihin yhteensä kahdeksalla matkalla. Osavaltioista on käytynä 18/50.

 

Floridasta alkoi meidän perheen tutustuminen Jenkkilään vuonna 1993. Tuolta reissulta jäi 8-vuotiaan tytön mieleen parhaiten hotellin aulassa joululauluja laulava valkoinen joulukuusi, Orlandon Disney World, Shamu-miekkavalaan tähdittämä Sea World ja alligaattoriretki. Toinen kertani Floridassa olikin aikuisena, vuonna 2016, äidiksi tulemisen kynnyksellä. Asuimme Miamin North Beachillä reilun viikon. Tuo reissu keskittyi biitseilyyn, Miamin Art Decoon tutustumiseen ja päiväretkeen Key Westissä. Tarkemmin Miamin reissusta voit lukea täältä.

South Beach, Miami

 

New Yorkissa olen käynyt kolme kertaa, vuosina 1994, 2005 ja 2013-14. Ensimmäisellä kerralla New York oli minulle puuduttavaa kävelemistä korttelista toiseen valtavan korkeiden talojen seassa sekä yhdessä maailman kuuluisimmassa lelukaupassa shoppailua. Aikuisena piti toki päivittää kohteet, kuten Vapauden patsas ja Empire State Building, joihin olin lapsena raahautunut puolipakolla. Shoppailua toki unohtamatta, kaupat olivat vain vaihtuneet. Viimeisimmällä New Yorkin reissulla vietimme uuden vuoden Manhattanilla. Kuuluisa Ball Drop koettiin, vaikka emme kovin lähelle tapahtumapaikkaa päässeetkään. Talvinen Central Park oli karun kaunis, ohuen ohut lumipeite laskeutui sen ylle uuden vuoden päivänä. Luonnontieteellinen museo oli toki biologin nähtävyyslistalla ja siellä menikin mukavasti koko päivä. Valasnäyttely isoine valaan luurankoineen oli mieleenpainuvin. Eri alkuperäiskansoja esittelevät osastot olivat myös mielenkiintoisia.

Central Park

 

Maryland ja kolme seuraavaa osavaltiota ovat hyvin hatarissa muistikuvissa. Tässä kohdassa pitikin kysyä vanhemmiltani, että mitä olemme niissä tehneet. Marylandissä piipahdimme luonnollisesti suurimmassa kaupungissa, Baltimoressa.

 

Virginiassa kävimme Arlingtonin hautausmaalla, mm. Kennedyjen sukuhaudalla.

 

Washington D.C.:ssä katsastettiin Valkoinen talo, National Mall ja tehtiin kierros Capitolissa.

 

Pennsylvanian Philadelphiassa on käyty katsomassa Independence Hall, jossa vuonna 1776 hyväksyttiin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus.

 

Kalifornia oli lempipaikkani maailmalla, kun pääsin siellä vuonna 1995 käymään. Meidän ydinperheen lisäksi matkalla oli samanikäinen serkkuni. Mikä onkaan parasta 10-vuotiaille bestistytöille 90-luvulla kuin alkuperäinen Disneyland Anaheimissa, Sea World miekkavalaineen ja delfiineineen, sekä käppäily Hollywood-julkkisten jalan- ja kädenjäljissä? Erityisen innoissamme olimme myös Roosevelt-hotellimme salaperäisestä peilistä, jossa Marilyn Monroen kerrottiin kummittelevan. San Franciscosta jäi parhaiten mieleen Pier 39 ja sen luona köllöttävät merileijonat sekä jääkaappimagneettikaupat. Ruokaa, kuten suklaalevyä, jätskiä, hampurilaista tai paistettua munaa, esittävät magneetit olivat silloin uusi juttu, jota ei Suomessa oltu vielä lainkaan nähty. Kaliforniaan on monta kertaa tehnyt mieli palata, mutta vielä sitä ei olla toteutettu, vain lentokoneen vaihtoja Tyynellemerelle lennettäessä. Kalifornia elääkin toistaiseksi vain 10-vuotiaan tytön luomissa muistoissa.

 

Nevadan Las Vegas villitsi meidät 10-vuotiaina casinofiiliksellään, vaikka emme casinoissa saaneetkaan pelata. Parasta casinoissa olikin mielettömät buffetit ja lasten peliluolat, joista sai pelissä saatuja merkkejä vastaan kaiken maailman lelukrääsää.

 

Arizonan Grand Canyoniin teimme päiväretken Las Vegasista. Se tuntui silloin siihen astisen 10-vuoden elämäni kuumimmalta paikalta. Mutta toki maisema kanjoniin oli upea, ehkä sellainen, jonka voisi haluta kokea aikuisiälläkin.

 

Hawaiilla olen käynyt kolme kertaa, vuosina 2005, 2012 ja 2015. Jo ensimmäisellä kerralla tiesin sen olevan erityinen paikka minulle ja tunne vain vahvistui seuraavalla kerralla, joka oli minun ja Antin ensimmäinen yhteinen matka. Hawaii oli alku minun nykyiselle tanssiharrastukselle. Hawaii on meille tanssin lisäksi valloittavaa polynesialaista kulttuuria vahvalla jenkkimausteella, ihanaa hawaiin kieltä, upeaa saariluontoa, vesiputouksia, honuja (eli merikilppareita) ja valtavan meren ymmärtämistä. Hawaiin saarista olen käynyt kaikilla neljällä pääsaarella; O’ahulla, Big Islandilla, Mauilla ja Kaua’illa, ja niiden lisäksi myös Moloka’illa ja Lanailla. Hawaii, toinen kotimme, oli luonnollinen valinta myös yhdeksi kohteeksi häämatkallamme vuonna 2015.

 

Texasista on suoritettu parin päivän käynti Dallasissa. Sixth Floor -museum kertoo John F. Kennedyn elämästä ja jäi mieleen erityisesti, koska museo on perustettu tilaan, josta Kennedy murhattiin. Dallasin keskusta oli pieni pettymys. Emme löytäneet muita kuin toimistorakennuksia.

Dallas

 

Illinoisista on käytynä maan kolmanneksi suurin kaupunki, Chicago. Michigan-järven ranta, Sears (nykyinen Willis) Tower ja Millennium Park suurine viheralueineen ja suihkulähteineen jäivät parhaiten mieleen, mutta niin myös shoppailukadut ja mehevät suolaiset ja makeat leipomotuotteet. Äskettäin päiväkirjasta näin merkinnän, jossa olin ihastellut Chicagoa yövalaistuksessa. Parin päivän tutustuminen jäi hiukan lyhyeksi, joten Chicago on pitkään ollut jenkkikaupunkien listalla, jonne haluaisin uudestaan.

Millennium Park, Chicago

 

Wisconsinin Milwaukeessa kävimme junalla päiväreissulla Chicagosta käsin. Muisto siitä on melko sateinen, sillä rankkasade yllätti ja sitten pitikin jo lähteä junalla takaisin.

 

Suurten järvien ympäröimässä Michiganissa piipahdimme kun teimme Detroitista lyhyen käynnin Kanadan puolella. Detroit ei ehtinyt ihastuttaa, mutta hyvää rapeaa kanaa sieltä ainakin sai.

 

Missourin St. Louisiin matkasimme Chicagosta 5 tuntia Grey Houndin kyydillä. Pienehkön tuntuisen kaupungin maisemaa hallitsee suomalaisarkkitehti Eero Saarisen suunnittelema 192 metriä korkea Gateway Arch (, virallisesti Jefferson National Expansion Memorial). Kaari merkitsee porttia Yhdysvaltojen lännen ja idän välissä. Ylös kuljettiin pienissä ja ahtaissa viiden hengen kapseleissa.

Gateway Arch, St. Louis

 

Louisianan New Orleansiin tutustuimme juuri ennen hurrikaani Katrinan tuhoja vuonna 2005. Louisianan ranskalaisuus näkyi hyvin ranskalaisissa kortteleissa pikkuputiikkeineen, joissa hotellimmekin oli. Mississippi-joen rannalla oleva laadukas ja monipuolinen akvaario ja Imax-teatteri olivat erittäin mukavia käyntikohteita. Toki myös shoppailijan paratiisi Riverwalk Mall suihkulähteineen taisi olla New Orleansissa vietetyn viikon kohde useampaankin kertaan. Pieni risteily Mississippi-joella vei meidät Audubon-eläintarhaan. Vaikka tuossa kohtaa eläimet ja shoppailu olivat niitä kiinnostavimpia juttuja, niin tuli sentään maistettua myös paikan kuuluisuutta, ranskalaista munkkia (French beignet) Café du Monde -kahvilassa. Toki perinteinen mississippin mutakakkukin oli kiva kokea Mississippin rannalla, vaikka eri versioita siitä olen maistanut ja itse tehnyt kymmeniä kertoja.

Mississippillä

 

Georgian Atlantassa tutustuimme kokismuseoon, joka oli ihan mielenkiintoinen vaikka en kokista juokkaan. Valtavassa CNN-talossa oli suuren maailman meininkiä ja kaikkien maiden liput edustettuna. Ylemmissä kerroksissa toimistot ja studio. Alakerta oli kahviloita ja CNN-krääsää myyviä souvenir-shoppeja. Olympia-kaupungissa kun oltiin niin toki kävimme myös Olympia-puistossa katsomassa olympiarenkaita ja kastumassa maasta nousevissa suihkulähteissä erittäin kuumana päivänä.

 

New Jerseyn Jersey Gardens Outlet Mall oli kätevä päiväreissu New Yorkista. Se olikin toistaiseksi sitten kaikki siitä osavaltiosta.

 

Paljon on tullut nähtyä eikä läheskään kaikkea muista. Nähtävää olisi vielä paljon jenkeissä, joten ehkäpä sinnekkin kannattaisi joitakin tulevia matkasuunnitelmia tehdä.

Matkakohteiden Aakkoset

Muiden blogien innoittamana minäkin aloin miettiä minkälaisista paikoista meidän matkailun aakkoset koostuvat.

A Australia

Tähän maahan rakastuin jo 11 vuotiaana kun siellä ensimmäisen kerran kävin. Pussieläimet veivät sydämeni ja edelleen otan innolla vastaan raksupussin ja ruokin sillä loikkivia kavereita. Myöhemmillä reissuilla on ollut ilo nähdä aussieläimistöä myös vapaana luonnossa. Australia on meidän laskutavan mukaan minun 50. maa ja olihan se iso ja hieno juttu silloin 11-vuotiaalle neidille.

Sydneyssä toista kertaa vuonna 2008

 

Kenguruita ruokkimassa vuonna 2015

 

Brisbane South Bank 2015

 

B Bora Bora

Häämatkamme romanttisimmalla kohteella on erityinen paikka meidän sydämessä. Se hurmasi meidät kauneudellaan laguunin pinnan molemmin puolin. Haluaisinko joskus palata sinne? Ehkä se olisi kiva. Tai ehkä haluan säilyttää muiston meidän paratiisielämyksestämme sellaisena kuin sen silloin koimme ja pitää sen tarkasti tallessa timanttireunuksisessa rasiassa omassa mielessäni.

 

Meidän biitsillä vuonna 2015

 

Vedenalainen Bora Bora

 

C Cozumel

Meksikon edustalla Karibian meressä sijaitseva Cozumel on meille ensisijaisesti paikka, jossa saimme tutustua ensimmäistä kertaa merikilpparien suojeluprojektiin. Kuoriutuneiden vauvakilpparien kaivaminen hiekasta ja päästäminen mereen on ehdottomasti hienoimpia kokemuksia reissuilla.

Munimisurakan jälkeen matkalla mereen vuonna 2014

D Dunedin

Uuden-Seelannin eteläsaaren Dunedin on toistaiseksi meidän eteläisin piste. Vuosi sitten vietimme siellä ensimmäistä joulua ulkomailla ja myös ensimmäistä joulua perheenä. Jouluisessa Airbnb-kämpässä minä sain aikaiseksi jonkinlaisen perunalaatikonkin, koska ilman sitä ei ole joulua.

Moeraki Boulders jouluaattona 2016

Sandfly Bayn hylkeitä katsomassa joulupäivänä 2016

E Ecuador

Vaikka en 14-vuotiaana ollut ehkä parhaimmassa matkustusiässä niin Ecuadorissa oli pari minullekin mieluista kohdetta. Oli hitsin hienoa päästä seisomaan päiväntasaajalla ja ylittämään sitä edes takaisin. Hyytävä kyyti pakun katolla ja kiipeäminen Cotopaxi-vuorelle olivat myös mieleenpainuvat ja mieluisat aktiviteetit.

Päiväntasaajalla vuonna 1999

Cotopaxille kiipeilyä

 

F Fiji

Fijin Viti Levulla piipahdettiin vuoden 2000 maailmanympärimatkalla. Tuo Melanesian ja Polynesian risteymä jäi kovasti vielä kiinnostamaan ensimmäisen käynnin jälkeen, kun tuli nähtyä lähinnä Nadi. Nyt aikuisena Fiji on vilahtanut parikin kertaa meidän matkasuunnitelmissa, mutta ei vielä toteutukseen asti.

 

G Galapagos

Tämä biologin must-kohde on ollut listalla jo monta vuotta, mutta odottaa vielä toteutustaan.

 

H Hawai’i

Eihän tähän voi mitään muuta laittaa, vaikka Ranskan Polynesian Huahine olisi ollut toinen ehdokas. Jos etsii hiljaisia biitsejä, hienoja snorklausmestoja, vuorelle kiipeämistä, tulivuoria tai kauniita maisemareittejä Hawaiin saaret ovat ehdottomasti oikea valinta. Ensimmäinen matka Hawai’ille oli siemen minun rakkaalle tanssiharrastukselle. Toinen oli sitten mahtava reissu tanssikamujen kanssa ja ensimmäinen yhteinen matka Antin kanssa. Niin Big island, Maui, O’ahu, Kaua’i kuin autenttinen Moloka’ikin ovat jokainen omalla tavallaan ihastuttaneet meitä. Lempparia on mahdoton valita, on koettava ne kaikki.

Road to Hana -maisemissa, Waikamoi trailillä vuonna 2012

 

Moloka’in Kalaupapa trailillä muulien selässä vuonna 2012

 

Haleakala Sunset Mauilla vuonna 2015

 

Na Pali Coast, Kaua’i 2015

 

I Iguassu Falls

Tämä maailman suurin vesiputous ihastutti minua kaikista eniten suurimpien putousten kärkikolmikosta. Kumiveneretki putouksen viereen oli ikimuistoinen, mutta jossain vaiheessa nuo 14-vuotiaana saadut kokemukset tarvitsevat uudistusta.

 

Paattiretki Iguassun viereen vuonna 1999

 

J Jukatan

Mietin tähän myös Japania, mutta otetaan nyt tuoreempi kokemus tähän mukaan. Cancunissa saimme naaaatiskella hotellirivistöelämästä muhkeiden turistiretkien lomassa. Maya-rakennelmat, cenotet ja iguaanit tulivat tuolla reissulla tutuiksi.

Coban metsäisen rauniokaupungin Nohoch Mul-pyramidin huipulla vuonna 2014

 

Ik-kil cenote

 

Chichen Itza

 

Luola-cenote

 

Paras Zipline

 

K Kangaroo Island

Häämatkamme suurin yllättäjä oli tuo Australian eteläpuolella Adelaiden vieressä köllöttävä saari. Olimme siellä Australian talvella, joten sää oli viileä, mutta vain yhtenä päivänä tuli sadetta. Vaikka ravintoloissa ja ruokakaupoissa ei ollut juuri valinnan varaa, niin saari ihastutti meidät nimenomaan maisemillaan, rauhallaan ja villinä elävillä aussieläimillään, joita tapasimme useammin ja enemmän kuin ihmisiä.

 

Stokes Bay vuonna 2015

Seal Bayn hyljevauvat

 

Koalabongaus

 

Nokkasiilin touhuja

 

Remarkable Rocks, luonnon taiteen fiilistelyä

 

L Laos

Laosin pieni Luang Prabang ihastutti söpöydellään ja temppeleillään Mekongin varrella.

 

Munkkien taloja vuonna 2006

 

 

M Machu Picchu

Monet kohteet lapsuuden reissuilta ovat jääneet saavuttamattomiin aivojeni sopukoihin, mutta Machu Picchu on yksi hienoimpia niistä, jotka ovat jääneet mieleen. Vaikka se on kerran koettu ja upeaksi todettu niin mielelläni palaisin sinne hankkimaan tuoreempia muistoja.

 

Vuonna 1999

N New York

Nykissä olen käynyt lapsena, nuorena ja aikuisena. Kyllä sitä aika eri silmin katsoi jokaisella kerralla, mutta kaikilla kerroilla viihdyin. Viimeksi vietimme siellä uutta vuotta ja olihan Time Square silloin hyvinkin kokemisen arvoinen. Manhattanin jouluvalot saivat meidät leffatunnelmaan.

New Year in Time Square, 2014

Central Park vuonna 2014

O Oman

Kun en tähän muutakaan keksinyt, mutta käyty on.

 

P Polynesia

Polynesia, laajimmalle levittäytynyt saariryhmien ryhmä Tyynessämeressä, on monille melko tuntematon. Meille se on kulttuuria, taidetta, tanssia ja tärkeä toinen kotimme. Maantieteellisesti Polynesian kolmion kärjet; Hawai’i, Uusi-Seelanti (Aotearoa) ja Pääsiäissaari (Rapa Nui) ympäröivät monia saariryhmiä, joissa olen käynyt, kuten Ranskan Polynesia, Tonga ja Samoat, mutta osa odottaa vielä käyntiä ja tarkempaa tutkimista, kuten Cook Islands, Tuvalu ja Pitcairn.

Tyynenmeren saaret ja Polynesian ”kolmio”

Naarastiki

 

 

Q Qatar

Kun ei muutakaan tullut mieleen. Mutta olen siellä kerran käynyt ja ensi kesänä tulee lennettyä sen kautta.

 

R Rapa Nui

Rapa Nui (monille tutummin Pääsiäissaari) ja moai-patsaat ovat minun monen vuoden haave. Mutta nyt on lentoliput ostettu ja ensi vuonna päästään kunnolla tarkastelemaan tätä meiltä vielä puuttuvaa Polynesian kolmion viimeistä kärkeä.

 

S South Africa

Vaikka viinitilat olivat minulle 13-vuotiaana tylsyyden huipentuma, niin Etelä-Afrikka osasi ihastuttaa minua siitäkin huolimatta. Cape Town, Hyväntoivonniemi ja sen pingviinit sulattivat sydämeni. Kun palasin maahan 17 vuotta myöhemmin, vanha rakkaus ei pettänyt. Ja sillä kertaa pääsin nauttimaan elämäni toisesta safarista. ”Afrikka ja safari” on jotain maagisen fantastista.

Cheetah walk lion parkissa vuonna 2015

 

Kruger 2015

 

T Tahiti

Tietysti Tahiti, jossa olemme pienen pyrähdyksen päässä laguuniparatiisista. Mutta Tahiti itsekin mustine hiekkarantoineen on monen elämyksen arvoinen. Kun viereisen Mo’orean kupeeseen laskevaa aurinkoa on ihaillut tarpeeksi jalat pehmeään mustaan hiekkaan upotettuna, voi seuraavana päivänä lähteä tutkimaan saaren sisäosaa. Siellä mäkiset hiekkatiet ja välillä myös tiet veden peitossa tuovat haastetta.  Vehreät vuorennyppylät ja vesiputoukset tarjoavat mystisen raikkaan retken, jos vain tarpeeksi hyvä auto on käytössä.

Black Pearl Beach 2015

Tahitin keskellä

 

Les trois cascades

 

U Uluru

Outback oli unelma ihan sieltä ensimmäisiltä Aussireissuilta asti. Neljännellä kerralla se laitettiin täytäntöön ja Outbackin maamerkki, Uluru, lunasti odotukset erinomaisesti yksinkertaisuudellaan, näyttävyydellään ja hiljaisuudellaan. Ulurun kiertäminen oli kuin kevyt pyhiinvaellus ja illan tullen Ulurun takaa ilmestyvä täysikuu oli hieno yllätys.

Uluru Lookout 2015

Uluru sunset 2015

 

V Vietnam

Sielläkin on tullut käytyä ja vahvimmaksi muistoksi taisi jäädä iso kupillinen herkullista nuudelisoppaa.

Saigonissa vuonna 2006

 

 

W Waikiki

Honolulun Waikiki on Hawai’in saarten jenkkilä, eikä minusta huonolla tavalla. Waikiki beach turistikauppoineen ja hulaesityksineen on minusta mielenkiintoinen yhdistelmä perinteitä ja jenkkiä. Biitsiä riittää ja riittää myös oma paikka siellä, kun ihan tupaten täynnä se harvemmin on. Waikikin kokemuksen toki täydentää kiipeäminen sitä toisesta suunnasta reunustavalle Diamond Headille. Tämä on yksi niistä paikoista, joihin liittyy nostalgiaa ja rakkaita muistoja, mieleenpainuvimpana Waikikin aallot, joissa menimme kihloihin.

 

Ku’u Lei auana – hulaa Waikikilla 2012

 

Maisema Waikikille Diamond Headiltä vuonna 2012

 

X X-maat

X:llä alkavissa paikoissa olen ehkä jossain käynyt, mutta olkoon X niille maille, joihin en ole vielä jalallani astunut, jotka usein käyvät kuitenkin mielessä, mutta joiden käymiselle ei olla vielä tarkkaa aikataulua suunniteltu. Uganda, Costa Rica, Nicaragua ja Vanuatu esiintyvät meidän seuraavan kymmenen vuoden matkasuunnitelmissa.

 

Y Yhdysvallat

Ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin pääsin 8 vuotiaana Floridan matkallamme. Tuolloin mieleen jäivät parhaiten Orlandon Disney World, Sea World, alligaattorisuo ja hotellin aulassa soiva joulukuusi. 10 vuotiaana Kalifornia vei sydämeni. Samalla reissulla pääsin tsekkailemaan Las Vegasin ja Grand Canyonin. Osa ihastuksesta taisi kyllä johtua siitä, että sain ensimmäistä kertaa mukaan kaverin, saman ikäisen serkkuni. Nyt käytyjä osavaltioita on 18, paljon olisi vielä nähtävää. Mutta tuntuu, että must-kohteet on kuitenkin aika hyvin nähty. Tulevaisuuden matkasuunnitelmissa Yhdysvallat esiintyy silloin tällöin.

Kymppivuotiaat bestikset San Franciscossa vuonna 1995

 

Ja samaa reissua Arizonassa

 

Chicagossa vuonna 2005

 

Atlantan Olympiapuistossa vuonna 2005

 

Söpöin rantakoppi Miamin south beachillä vuonna 2016

 

Miami south beach vuonna 2016

 

Z Zimbabwe

Zimbabwe oli yksi lemppareistani eteläisen Afrikan rundillamme vuonna 1998. Majapaikastamme jäi lähinnä mieleen kärpästen valloittamat ruuat. Viktorian putoukset ja siltaa pitkin kävely naapuriin Zambian puolelle olivat sitten mukavammat kokemukset. Äiti muisti kertoa, että lodgen kissat taisivat innostaa minua eniten, kun olin niitä hänen mielestään liikaa hypistelemässä.

 

Zimbabwen apinat meidän lodgen lähellä vuonna 1998

 

Tämä olikin A to Z, koska Ä ja Ö olivat liian haasteellisia kirjaimia tähän leikkiin.

Edullista ja laadukasta majoitusta – miten hotellit, yksityiset majoitukset ja RCI-vaihdot sopivat meidän perheen matkailuun?

On taas se aika vuodesta kun lentoliput tulevan kesän matkalle on ostettu ja majoitusten etsintä on kuumimmillaan. Siksi intouduin kirjoittamaan siitä, miten me majoitumme reissuillamme. Matkustamme lähes poikkeuksetta kauas ja lentoliput ovat siksi suuri menoerä. Haluamme myös viipyä kohteissa tarpeeksi kauan, että ehdimme nauttia ja imeä fiilistä sydämemme kyllyydestä. Eikä kauas kannata tietenkään lähteä ihan pikku pyrähdyksen takiakaan. Suursyömäreinä etsimme yleensä huoneistoja tai ainakin huoneita, joissa on ruuan säilytys- ja valmistusmahdollisuus. Olemme sen verran ”kermapyllyjä” että emme viihdy hostelleissa ja kahdella tähdellä varustettu hotellikin tuntuu yleensä luotaan työntävältä vaihtoehdolta. Majoituksen siisteys ja puhtaus ovat erityisen tärkeitä. Elämysten täyteisillä matkoilla haluamme kaikessa introverttiudessamme rauhoittua illalla keskenämme omaan pesään, päästä lämpimään suihkuun ja kääriytyä puhtaisiin lakaniin. Kyllä minussa vielä elää se nuori neiti, joka rakastui pienenä Sheratonien, Holiday Innien ja jopa Hiltonien kiiltäviin isoihin auloihin, jääkaapin viileisiin hotellihuoneisiin ja muhkeisiin isoihin hotellisänkyihin. Siksi majoitusten hinnat aiheuttavat usein pään vaivaa matkan suunnitteluvaiheessa ja yli sadan euron huone/huoneisto-hintoja per yö lähdetään maksamaan välillä vähän pitkin hampain.

 

Hotellihaku –koneet ovat tulleet tutuiksi kun varailemme majoituksia aina omin päin. Hotellikuvausten lisäksi asiakaskommentit ovat olleet ehdottoman arvokkaita ja saaneet meidät majoittumaan todellisiin helmiin. Olemme kokeneet pikkuhotellien asiakaspalvelun usein paremmaksi kuin isojen ketjujen. Asiakaspalvelussa arvostamme sitä, että meille suositellaan oikeasti hienoja retkiä (eikä rahat pois –meininkiä) ja annetaan vinkkejä omatoimiseen retkeilyyn.

 

Oikotietä onneen emme ole löytäneet, mutta ei kai tarvitsekaan. Hotellin metsästys on ennemminkin meille hauska harrastus kuin välttämätön paha matkaa suunnitellessa. Ennen hotellivaihtoehdon käyttöön ottoa, tsekkaamme muut vaihtoehdot. Jos ne näyttävät lupaavilta, hotellihaut saattavat jäädä jopa kokonaan seuraavaan kertaan. Ensimmäinen, jonka tarkistamme, on RCI-vaihto –saatavuus. Jos se onnistuu, niin pääsemme lomailemaan hotelliin, joka kustantaa meille 150-300 € (vaihtomaksu) viikossa. Olemme yleensä jopa reilua puolta vuotta ennen liikkeellä, jolloin vapaita huoneistoja saattaa olla vielä hyvin tarjolla.

 

RCI-viikkolomaosake maksaa Suomessa 25 000-40 000 €. Jos RCI-viikon haluaa viettää muualla kuin omassa osakkeessa, niin pelkällä vaihtomaksulla sen saa vaihdettua ulkomaille. Koska lomaosakkeet on pisteytetty niin usein yhtä Suomen viikkoa vastaa useampi viikko ulkomailla. Eli yhdelläkin Suomen lomaosakkeella voi saada ihan useankin viikon majoitukset ja siten ihan kunnon pitkän matkan  ulkomailla. Me olemme päässeet hyödyntämään minun vanhempien RCI-osakkeita, joista minäkin omistan pienen siivun. Olemme RCI-lomailussa kokeneet suurimmaksi hankaluudeksi vaihtoviikkojen vaikean saatavuuden ja sen, että viikko saattaa alkaa juuri tiettynä viikonpäivänä, jolloin saapuminen (usein lennot) pitää yrittää sovittaa RCI-viikon mukaan (ja on usein monimuotoisella matkalla mahdotonta). Kaukomailla RCI-tarjonta on meidän kokemuksen mukaan runsainta Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Karibialla. Joitakin RCI-kohteita löytyy myös muualta maailmalta, mutta niitä on selvästi vähemmän ja huonommin saatavilla. Viime vuosina olemme majoittuneet RCI:ssä Meksikon Cancunissa ja Cozumelissa, Hawai’in Mauilla, Kaua’illa ja Big Islandilla, Uuden-Seelannin Taupossa sekä Karibian St. Martinissa. Hyvä RCI-kokemus on myös Kenian Malindista, jossa olin vanhempieni kanssa vuonna 2004.

RCI-majoitus Kona Islander, Big Island

 

RCI-majoitus Royal Caribbean, Cancun ja yksi hienoimmista uima-altaista

 

RCI-majoitus Occidental Grand Cozumel.

 

RCI-majoitus Royal Islander, St. Maarten.

 

Jos RCI-majoitusta ei löydy ja kohteen hotellihinnat tuntuvat suolaisilta, tsekkaamme yksityisiä pieniä huoneistoja/kämppiä. Niissä on yleensä se plussa, että hotellien ylimääräisistä ja usein turhista fasiliteeteista kuten jokapäiväisestä siivouksesta ei tarvitse maksaa. Niissä on myös kunnollinen keittiö. Meillä on loistavat kokemukset Airbnb:stä Tahitilla ja Uudessa-Seelannissa. Saimme asua Tahitilla kaksi viikkoa neljän tähden hotellissa. Asuminen maksoi meille noin 100 €/yö kun hotellivieraille se oli noin 300 €/yö. Uudessa-Seelannissa olemme asuneet Airbnb-majoituksessa Whangareissa, Dunedinissa ja Christchurchissä. Kaikki neljä majoitusta ovat vastanneet erinomaisesti netin kuvausta ja siitä syntyneitä odotuksiamme. Dunedinin kämppämme oli vanhan postitalon yläkerrassa. Kotiuduimme sinne myöhään illalla jouluaaton aattona. Joulun tunnelman täydensi TV:ssä soivat joululaulut kun astuimme sisään.

Tahitilla Airbnb-kämpässä keittiö oli parvekkeella.

 

Dunedinin Airbnb-koti oli lämminhenkisen jouluinen.

 

Tulevaa matkaa suunnitellessa olimme jo varaamassa asumusta airbnb:n kautta kun tielle tuli yllättävä mutka. Airbnb vaatikin saada kopioita varaajan henkilöllisyystodistuksesta, mikä tuntui hyvin epäilyttävältä ja nykymaailmassa aika pelottavalta. Jouduimme jättämään airbnb:n sikseen ja tutustumaan muihin samankaltaisiin sivustoihin, jotka eivät vaatineet samaa. Ensi kesälle meillä on sitten ensimmäinen VRBO-majoitus varattuna.

 

Muista majoitusvaihtoehdoista huolimatta, päädymme usein hotellihakusivuille vertailemaan hintoja ja mieltymyksiä. Vaikka yksityinen majoitus tulee yleensä hotellia halvemmaksi, niin ihan hotellihintaisia ja kalliimpiakin yksityisiä on paljon. Esimerkiksi Ranskan Polynesian Moorealta saimme paremman diilin hotellista kuin yksityisistä majoituksista. Hotelleissa etsimme ensisijaisesti huoneistovaihtoehtoja. Usein on edullisempaa ja ennen kaikkea helpompaa kun ruokaa voi ostaa jääkaappiin ja sitä voi tehdä itse sen sijaan, että päivän jokainen ateria pitäisi syödä ulkona, varsinkin lapsen kanssa matkustettaessa. Lämpimissä kohteissa uima-allas on toki iso plussa ja jos paikka on rantakohde niin mitä lähempänä rantaa sen parempi. Me käytämme yleensä kolmen tähden hotelleja, hintojen pyöriessä sadan euron molemmin puolin per yö. Siisteys, hinta ja sijainti ovat tärkeimmät valintakriteerit.

Etelä-Afrikassa majoituimme Johannesburgin laitamilla rauhallisessa ympäristössä Amber Rose -hotellissa.

 

Oaks Festival Towers tarjosi meille erinomaisen pikkuhuoneiston Brisbanen ydinkeskustasta.

 

Matkakohteemme ovat välillä erikoisemmasta päästä. Monet ovat reppureissaajien ja luksuslomailijoiden suosiossa. Välillä näyttää siltä, että hotellitarjonta on kohdistettu juuri heille ja suurin osa tarjonnasta on hostelleja, parin tähden hotelleja ja viiden tähden luksushotelleja. Kyllähän minä aina niitä luksusmestoja silmät kiiluen katselen, mutta monen sadan euron jopa yli tuhannen euron hinta yöltä on meidän budjetille vain aivan liian paljon. Aina on kuitenkin sopiva majoitus löytynyt ja meidän budjetille sopiva ”helmi” on saattanut olla ihan luksushotellien vieressä samoilla maisemilla niin kuin Bora Boralla. Emme toki saaneet rikkaiden tavoin majoittua vedenpäällisessä bungalossa, mutta sen sijaan saimme bungalon parin metrin päästä vedenrajasta, yksityistä kohtelua ja koska olimme lähes ainoat hotellivieraat, saimme nauttia myös privaatista parisängystä pitkän romanttisen laiturin päässä.

Bora Boran bungalomme muutaman metrin päässä laguunista.

 

Laguunin päällistä lepäilyä tarjosi Bora Boran Eden Beach.

 

Jos minä meidän perheessä vähän jyrään matkakohteiden valinnassa, niin Antti saa minut ylipuhuttua usein majoituksia valitessa siihen edullisempaan ja käytännöllisempään suuntaan. Ainakin tähän asti tämä systeemi on toiminut erinomaisesti ja elämysmatkat ovat täyttäneet ja usein ylittäneet meidän odotukset niin kohteiden kuin majoitustenkin osalta.

Polynesia – Koti maailman toisella puolella

Lentokone on ollut jo jonkin aikaa laskeutumassa. Pitkän odotuksen jälkeen näemme O’ahun maamerkit. Olemme taas kotona. Se on odottanut meitä viime kerran jälkeen kaikki nämä vuodet kun olemme olleet poissa, toisessa kotonamme Suomessa ja muualla maailmalla. Lentäminen on yleisin tapa vaihtaa saarta Hawaiilla. Tunnissa pääsee kätevästi seuraavaan paratiisiin. Kaua’ille päästyämme, ajamme vuokra-autolla ilman karttaa suoraan hotelliimme, oli se sitten Poipussa, Lihuessa, Kapa’assa tai Hanaleissa. Sen saaren tunnemme kuin omat taskumme.

Loppusyksyn ilta Helsingissä on pimeä ja sateinen, mutta mieleni on aurinkoinen, ainakin hetken sillä olen juuri tullut tanssitreeneistä, olen tavannut ihanat tanssiystäväni, treenannut tekniikkaa ja uutta koreografiaa tuleville keikoille ja saanut kunnolla hien pintaan.

”Te mārama i te poiri” (minun valoni pimeydessä).

Onnibussi vie minut takaisin Tampereelle ja kotiin pääsen juuri ennen puolta yötä. Tämä kaikki tuntuu saavan lopullisen tarkoituksen kun pääsen toiseen kotiini maailman toiselle puolelle. Näin ensimmäisen kerran polynesialaisia tansseja Tahitilla vuonna 2000 ja Hawaiilla vuonna 2005, tosin silloin en tiennyt mikä ero on hulalla ja tahitilaisella tanssilla, jota Hawaiin luau-esityksissä myös nähdään. Mutta silloin sain siemenen, joka lähti itämään syksyllä 2007. Waikikilla hula conferenssiryhmän kanssa, Honolulun ja Papeeten tanssistudioissa, Kaua’in biitsillä tai Bora Boralla omalla biitsillä, tanssi tuntuu siellä erilaiselta ja aidommalta. Ensimmäisillä kerroilla meinaan pakahtua innosta ja onnesta.

Aurinkoinen iltapäivä lämmittää kun otamme tarkkoja askelia Big Islandin laavakentällä. Laava on kuivunut mielenkiintoisiin aaltomaisiin muotoihin ja lohkeillut kapeiksi teräviksi kuiluiksi. Siellä täällä pienet vihreät kasvit yrittävät sinnikkäästi elää, jokunen pieni lehua-kukan pensaskin on onnistunut kasvamaan. Mitä pitemmälle kävelemme, sitä harvemmaksi kasvillisuus käy. Kilauean rinteellä näkyy savua, siellä virtaa laava. Kun olemme kävelleet puolitoista tuntia, se virtaa myös meidän jalkojen juuressa. Siihen loppuu meidän taivallus. On aika istua vanhemmalle kovalle laavalle chillaamaan ja syömään eväitä. Illan pimetessä punaisena hohtava laava näyttää loistavan. Täydessä pimeydessä näemme vain laavan ja tähdet taivaalla. Rätisevän laavan vierellä on aika juhlia Pelen, Kilaueassa asuvan tulen jumalattaren upeaa näytöstä. Voisimme tanssia, olemme oppineet kaksikin hula kahiko –tanssia, jotka kertovat Pelestä. Sen sijaan maasto on tanssille epäsuotuisa ja nautimme Pelen voimasta hiljaisuudessa ja pimeydessä tanssimme sanat mielessä soiden.

”E Pele e Pele Ka ’uka ’uli ana, E Pele e Pele Hua ’ina hua ’ina” (Pele liikkuu voimakkaasti eteenpäin.)

Kilauean laava pimenevässä illassa

Ja niin todella liikkuu, laava on tullut meitä kohti monta metriä sen jälkeen kun pari tuntia sitten saavuimme paikalle. Vähitellen olemme huomaamatta perääntyneet Pelen tieltä. Kävelymatka takaisin tehdään taskulamppujen valossa. Olemme pienoiskoossa nähneet kuinka nämä saaret ovat syntyneet merestä ja kehittyneet niin kauniiksi ja vehreiksi. Sitä todistavat aktiivinen Kilauea saarella, joka kasvaa edelleen.

Kapuamme Konan Kahalu’u beachiltä snorklaamaan. Minuun Hawaiin honut eli merikilpparit (tarkemmin green turtles) tekivät vaikutuksen jo ensimmäisellä kerrallani saarilla, mutta tänään on päivä, jolloin snorklaan Antin kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä. Meidän ensimmäinen yhteinen matkamme alkoi toissapäivänä kun Antti lensi luokseni Big Islandille, jossa minä olin jo valmiina tanssikavereideni kanssa. Tsekkailemme ”aivokoralleja” kun vastaan ui honu ja leijailee metrin päässä meistä ohitsemme. Tämä ihana yllätyshonu on meidän ensimmäinen yhteinen honukokemuksemme. Samana iltana ajamme Mauna Kea –biitsille, josta sain vinkkiä Hawaiilla asuvalta tuttavalta. Täydellinen iso uimaranta odotti autiona meitä, uimaan leppoisissa aalloissa ja katsomaan pian laskevaa aurinkoa. Pariskuntamatkailu oli meillä vasta harjoitusvaiheessa, mutta siellä omalla biitsillä aloimme ymmärtää, että näistä saarista oli tulossa meidän yhteinen intohimo, rakkaus ja toinen koti.

Auringon laskua autiolla Mauna Kealla

 

Tähdenlennot lentelevät taivaalla. Aaltojen ääni on ainoa, mitä kuulemme pimeällä Kawililipoa -rannalla keskellä yötä. Meidän lisäksi paikalla on muutama muukin samalla asialla. Ensimmäisestä yhteisestä Hawaiin matkastamme on vasta kolme vuotta, mutta osittain toivo tästä hetkestä toi meidät tänne häämatkallamme. Vahtimallamme hiekka-alueella näkyy vastakuoriutunut honuvauva. Se on juuri kiivennyt pesästään hiekan pinnalle ja on aloittamassa pitkää matkaansa mereen. Osa sen sisaruksista on kuoriutunut jo, osa kuoriutuu samana yönä ja osa vasta seuraavina öinä ja päivinä. Pesää vahditaan viikon ajan erilaisissa porukoissa yötä päivää, vaikka suurin osa kilppareista kuoriutuu yöaikaan. Jokaisen matkaa mereen seurataan tarkasti punaisilla valoilla, jotta pikkuiset eivät häiriinny. He suunnistavat kohti ainoaa häilyväistä valon lähdettä, meren aaltoja. Mereen on matkaa muutamia metrejä paikoin upottavassa hiekassa. Pikkutallustelijalta menee siihen helposti yli tunti. Jokainen pikkukilppari joutuu yrittämään monta kertaa mereen kun aallot heittävät ne helposti vain takaisin rannalle, mutta ennen pitkää jokainen pääsee sinne.

Hawksbill turtlen vauva kuoriutunut keskellä yötä.

 

Meidän lempparisnorklauspaikka Mauilla on Halekili beach siellä uiskentelevien honujen vuoksi.

 

Ehkä minun on vaikea selittää miksi juuri nämä saaret tuntuvat kodilta. Toki alan tuntea ne hyvin kun olen siellä monta viikkoa viettänyt, mutta on siinä muutakin. Olen matkustellut paljon, mutta missään en tunne olevani niin kotonani kuin Hawaiilla ja sinne halusin palata jo ensimmäisen vierailuni jälkeen, joka oli  ”vain” viikon mittainen. Ensimmäinen vierailuni Ranskan Polynesiaan oli vuonna 2000, jolloin olin 15-vuotias. Häämatkalla odotankin siis innolla kun pääsen sinne vihdoin uudestaan. Vuodesta 2007 lähtien olen oppinut kymmeniä ’ote’a -eli rumputansseja ja kertomuksellisempia aparima-tansseja. Paikalliset jutut, kuten tahitin kieli, musiikki ja symboliikka/taide tuovat meille heti tutun ja kodikkaan olon, vaikka olemme vasta tulleet tutustumaan näihin saariin. Ne ovat niitä asioita, jotka ovat olleet lähes jokapäiväisessä elämässämme mukana jo usean vuoden ajan.

 

Heräämme aurinkoiseen aamuun Bora Boralla. Nautimme jo kolmatta päivää maailman kuulusta honeymoon-maisemasta Bora Boran Otemanu-vuoresta, jonka huippu on yleensä pilven peitossa. Asumme pienessä hotellissa ja bungalomme on ihan oman biitsimme rannalla. Hotellissa on myös toinenkin seurue, mutta näemme heitä vain silloin tällöin päivällisellä. Siksi tuntuukin, että paikka on meidän oma ja myös laguunin päällä olevan pitkän laiturin iso sänky, joka on tyhjä aina silloin kun me emme ole siinä. Ajatellaan, että Bora Boralla on kallista ja se on totta jos haluaa majoittua laguunin päällisiin bungaloihin tai viiden tähden hotelliin. Mutta yksi niistä asioista, jotka Boralla on hienointa, ei ole yhtään kallista. Koko päivän snorklausretki laguunissa on samaa hintatasoa kuin muuallakin maailmalla, jopa hieman halvempaa. Parin päivän ajan meillä on ollut sellainen olo, että olemme ainoita motullamme (pääsaarta ympäröi ryhmä pienempiä saaria). Retkelle haetaan kuitenkin meidän lisäksi muutama muukin pariskunta motulta ja pääsaarelta. Vaikka Bora Bora elää turismilla, täällä ei ole sellainen olo, että turistilta haluttaisi viedä vain rahat. Retken järjestäjät ovat rentoja eivätkä he kehu saartaan tai sitä mitä kohta näemme veden alla. Saamme kokea Boran omilla aisteillamme ilman tyrkytettyä hypetystä. Laguunissa leijailee sulavasti lepattelevia rauskuja. Niiden joukossa ui pienehköjä riuttahaita pienissä porukoissa. Hiekkapohjasta nousevat korallit sädehtivät parhaimmillaan syvän sinisissä ja vaaleanpunaisissa väreissä. Saamme tutustua rauhassa paratiisin vedenalaiseen elämään ja muodostaa siitä omanlaisemme muiston.

Riuttahaita ja rauskuja Boran laguunissa

 

 

Kun meidät tuodaan iltapäivällä omalle laiturillemme, kierähdän tyytyväisenä sängylle, joka odotti meitä retkeltä. Me emme ehkä ole voineet laittaa kaikkia rahojamme muutamaan hotelliyöhön over water bungalossa, mutta meillä myös on oma sänky laguunin päällä.

Laguunielämää

Suomessa joudumme yleensä tanssiessa käyttämään keinotekoisia kukkia, mutta täällä voin ottaa lavuaarin viereen asetetun plumerian ja laittaa sen korvan taakse.

”Te Pua Noa Noa” (hyväntuoksuinen kukka)”Fa ’ahei noanoa no te purotu tui hanihani manava ia hura mai!”(Hyväntuoksuiset kukat ovat kauniin naisen kruunu, toivottavat hänet tervetulleeksi tanssimaan.)

Kukat ovat lauluissa usein vertauskuvia kauniisiin naisiin. Laguunin vesi liplattaa hiljaa jalkoihini ja tanssin keinunnassa kastelee pareoni helmoja. Olen hetken itse kukkanen, jota aallot heiluttavat hiekkaisella rannalla.

Tanssia Boralla

 

Polynesian saarilla lomaillessa on helppo olla tyytyväinen. Kuka tahansa ihastuu täällä kirkkaaseen turkoosiin laguuniin ja leppoisaan ja hymyilevään elämän menoon, jota ainakin turisteille näytetään. Meidän yksi lempihetkistämme Polynesiassa on vietetty Huahinessa, motu picnicillä. Rantauduimme pienellä turistiporukalla yhteen Huahinen viereiseen pikkumotuun (saareen), istuimme ruokapöytään jalat laguunissa ja nautimme paikallista juuri valmistettua ateriaa. Ulkomaisia oluita mielellään maistelevalle Antille se oli myös hieno hetki, sillä tuolloin hän maistoi ensimmäistä kertaa Tahitin omaa Hinano-olutta. Meille soitettiin kitaralla laulua, johon olin joskus oppinut tanssin.

Huahinen laguunissa

 

Tahitilla olen pienessä jännityksessä kun lähdemme ensimmäiselle tanssitunnille. Jännitys loppuu heti kun pääsemme perille ja olen päässyt esittäytymään tanssin opettajalleni. Tulee kotoisa olo kun alamme tanssia vaikka kaikki muut tunnilla ovat minulle vieraita ja lämmin sateen kostuttama ilmasto on aivan eri luokkaa kuin Suomessa kuumanakin kesäpäivänä. Nämä ihmiset maailman toisella puolella tanssivat ihan samalla tavalla kuin me Suomessa. Toki joitakin eroja on, mutta tekniikka on ihan sama. (No se johtuu siitä, että oma tanssin opettajani Suomessa on ollut saman tahitilaisen tanssin opettajan tunneilla, kuin minä nyt.)

Tahitilla on paljon vesiputouksia, mutta harvaa niistä pääsee katsomaan läheltä.

Illalla kävelemme omalla rannallamme. Tahitilla on lähes pelkästään mustia hiekkarantoja, mikä kertoo saarien vulkaanisesta alkuperästä ja siitä, että se on paljon muita saaria nuorempi. Musta hiekka on ihanan pehmeätä kävellä ja se tarttuu helposti ihoon kun siihen istahtaa. Tämä häämatkamme viimeinen kohde jää myöskin omalla rakkaalla tavalla meille tärkeäksi muistoksi.

Poe rava beach eli Black pearl beach

 

Ymmärrän miksi monet rakastuvat näihin saariin. Silmä ja sielu lepää turkoosin laguunin ympäröimässä vehreydessä. Jokainen käymämme saari on uniikki ja jokaiseen muodostaa ihan omanlaisensa suhteen riippuen paljon siitä, mitä teemme ja koemme saarilla. Tanssin kautta saaria ja niiden kulttuuria on oppinut tuntemaan syvällisemmin. Yksittäisellä matkalla on aina alku- ja loppupisteensä. Mutta kun opettelen tanssia, se on oppimista loputtomiin. Ikinä en voi olla tarpeeksi hyvä. Tanssin kautta saan viettää loputonta matkaani Polynesiassa, olin sitten saarilla tai Suomessa. Kun nousemme kotimatkalle Papeeten kentältä kohti Los Angelesia, Pariisia ja lopulta Helsinkiä, meitä lohduttaa ajatus siitä että palaamme vielä uudestaan. Suomen kotiin on ihana mennä, mutta emme voisi jättää toista kotiamme, jollemme tietäisi, että pääsemme sinne uudestaan.

Maabongausta ja Elämysbongausta

Blogikirjoitukseni painottuvat kovasti reissun päälle. Usein ajatuksia matkailusta tulee myös kotona varsinkin seuraavia kohteita pähkäillessä. Tässä siis joitain ajatuksia nyt kun seuraavaankin matkaan on vielä jonkin aikaa.

Matkailua harrastavana mietin välillä, että mikä onkaan se oikea tapa matkustaa. Siihen toki voisi helposti vastata, että se mikä tuntuu hyvältä. Olen pitänyt itseäni monet vuodet maabongarina. Siitä kertoo 118 käytyä itsenäistä maata ja 129 maata, joiksi meidän perheen laskutavan mukaan lasketaan itsenäisten maiden lisäksi myös epäitsenäiset merentakaiset hallintoalueet. Onhan se kumma jos esimerkiksi Ranskalle kuuluvia Karibian saaria, Intian valtameren Reunionia tai Ranskan Polynesiaa ei lasketa maiksi vaikka ne ovat emomaastaan tuhansien kilometrien päässä. Mitä sitten on elämysmatkailu tai elämysbongaus? Kai se on mitä erilaisimpien kokemusten keräilyä missä sitten onkaan, kaupungeissa erilaisten infrastruktuureiden keskellä tai enemmän tai vähemmän ihmisen kajoamassa luonnossa.

Vuoden 2014 jälkeen en ole kuitenkaan käynyt yhdessäkään uudessa maassa. Enkä enää pidä itseäni maabongarina, koska uusien maiden keräys ei ole enää se mikä saa minut matkustamaan. Matkustustyylini muuttui jonkin verran kun siirryin vanhempieni helmoista matkustamaan nykyisen aviomieheni kanssa. Vuosittaista maabongausta isin ja äidin kanssa muistelen kuitenkin lämmöllä, antoihan se minulle kaikkien yhteisten kokemuksien ohella hyvän kuvan maailmasta. Ne välillä nopeatempoiset perhematkat saivat minut rakastumaan joihinkin paikkoihin ja maihin, niin että niihin oli pakko päästä takaisin ja ajan kanssa kun vain sopiva matkakamu löytyy. Niinpä olen päätynyt mieheni kanssa mm. Etelä-Afrikkaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Ranskan Polynesiaan ja jo kaksi kertaa Hawai’ille, vaikka ne maat(/osavaltiot) olinkin kohtalaisen hyvin käynyt. Näillä matkoilla elämykset ovat vieneet mennessään. Kun vaan on ihanampaa uida delfiinien tai hylkeiden kanssa tai katsella pikkukilpparien matkaa mereen kuin bongata joka päivä joku uusi maa, kaupunki tai jollain pistelaskujärjestelmällä luokiteltu uusi maailman osa.

Jossain maassa voi olla nähtävää ja koettavaa moneksi matkaksi vaikka bongari ehkä kuittaisi sen yhdellä käynnillä. Toki käyntien pituudellakin on merkitystä. Jotkut voivat olla reissuillansa puolikin vuotta putkeen, mutta meillä pisin matka on ollut 10 viikkoa ja varmaan pisimmäksi jää. Yleensä lomailemme 3-4 viikkoa kerralla. Nopeat reissailijat ehtivät siinä ajassa tsekata jopa 10 kohdetta. Meille tuo riittää yhden tai kahden maan tarkasteluun. Aina kun me lähdemme Hawai’ilta, suunnittelemme jo koska tulemme uudestaan ja mitä silloin teemme. Jokaisesta maasta ei voi tietenkään noin ajatella, silloin matkailu jäisi aika suppeaksi. Mutta ne jotkut paikat vaan ovat rakkaimpia eikä niistä voi lähteä ellei tiedä, että varmaan tullaan joskus uudestaan. Yhteensä 11 viikkoa Hawai’in saarilla viettäneenä voin sanoa, että vieläkin riittää näkemistä seuraavalle kerralle.

Big Islandilla kävelimme puolitoista tuntia Kilauean laavakentällä nähdäksemme tuoretta laavaa

Rakkaus Polynesiaan alkoi itää jo ensimmäisillä käynneillä, mutta roihahti vasta tanssin myötä. Siellä matkustaminen on aina vähän erilaista kuin muualla, se tuntuu kaukaiselta toiselta kodilta kun ainakin luulee päässeensä niihin saariin enemmän sisälle kuin perusturisti. Tuntuu hassulta, että me tiedämme enemmän hawai’in kielen sanoja ja merkityksiä kuin perus Hawai’illa asuva jenkki. Polynesiassa törmää myös jatkuvasti siihen hassuuteen, että me osaamme ääntää paikalliset nimet paremmin kuin monet paikalliset ihmiset, joista suurin osa puhuu äidinkielenään englantia tai ranskaa. Polynesian kielet (esim. hawaii, tahiti, samoa, maori) muistuttavat hyvin paljon toisiaan ja ovat ääntämykseltään hyvin suomen kaltaisia. Ranskan Polynesiassa olen käynyt neljällä saarella, jotka kaikki kuuluvat samaan Society Islands -saariryhmään. Harvat käyvät muilla saariryhmillä, mutta Tuamotu –saariryhmän atollisaaret haluan kyllä nähdä. Saaret ovat pikkuruisia kun vertaa muihin maailman saariin, mutta silti ne kiinnostavat enemmän kuin esimerkiksi iso Grönlanti. Ei pidä vähätellä noiden kaukaisten Polynesian saarten kokoa. Toiselta leveydeltään Ranskan Polynesia on lähes yhtä leveä kuin Yhdysvallat. Joku varmaan sanoisi, että kaikki ne saaret ovat samanlaisia. Eroja kuitenkin on jos haluaa ne löytää ja uusia kokemuksia nämä saaret tarjoavat meille vielä ainakin jonkin aikaa. Minkäs teet kun tanssi on vienyt sydämen ja vieläpä näin kauas.

Rauskujen ja riuttahaiden kanssa Boralla

 

Kuoriutuneet kilpparivauvat Mauin Kawililipoa-biitsillä

 

No se Polynesiasta, aiheesta, josta jaksaisin puhua loputtomiin. Elämysmatkailun myötä olen myös huomannut, että isoimmat kaupungit eivät ole enää niitä, joihin nykyään menisimme ensisijaisesti. En tiedä olenko sitten vielä lyhyehkön elämäni aikana saanut yliannostuksen kaupunkimatkailusta. Sana kaupunkikierros tuo minulle mieleen kurjat puoli- tai kokopäiväretket turistibussissa ja kun yhtenään piti rampata ottamassa kuvaa jos minkälaisesta monumentista tai kirkosta. Kaupunkimatkailu on toki paljon muutakin kuin hikisiä kaupunkikierroksia ja jotkut kaupungit ovat kyllä kivoja, kuten monen lemppari New York, jossa riittää mielenkiintoista nähtävää vaikka onkin kaupunki. Monet käymäni kaupungit ovat vain sumua päässäni, osittain siksi, että kävin niissä lapsena ja osittain siksi, että käytyjä kaupunkeja on niin paljon. Joidenkin erityisten kaupunkien ohella parhaat meidän perheen matkailun luomat muistot ovat enemmän tai vähemmän luonnon nähtävyyksiä, kuten maailman suurimmat putoukset (Iguassu, Victoria ja Niagara) ja ensimmäinen safarimme Keniassa. Toki muinaiset kaupungit kuten Machu Picchu ja Angkor Wat ovat jääneet myös hyvin mieleen. Nuorempana tosin tykkäsin bongata maailman korkeimpia torneja ja rakennuksia. Mutta nyt kun korkeimpien rakennusten pykääminen on jo melkein kilpavarustelua, olen luovuttanut siinä sarjassa. Matkailun myötä olen innostunut myös valokuvauksesta, sitä kun tulee matkoilla tehtyä aika paljon. Vaikka kaupungeissa on paljon kuvattavaa niin luontokohteiden kuvaus on jotenkin palkitsevampaa. Ne ovat yleensä nätimpiä.

Toki pieni maanälkä minulla kyllä on edelleen ja tavoitteeni olisi käydä 150 maassa jonkun laskutavan mukaan. Eli ehkä se pieni maabongari minussa jossain kytee. Onneksi maailmassa riittää vielä minulle uusia maita ja paikkoja elämyksineen, jotka haluan nähdä ja kokea. Tällä hetkellä suuri mielenkiinto on Ugandaa, Costa Ricaa, Galapagossaaria ja Rapa Nuita (Pääsiäissaarta) kohtaan.

 

 

 

 

Continue Reading

29.8. Lauantai Polynesian Lyhyt Oppimäärä

Buffet-aamupala sai meiltä kohtalaisen arvion. Se koostui lähinnä valkoisesta paahtiksesta, patongista, köyhistä ritareista, hash brownista ja hedelmistä. Jäimme kaipaamaan jonkinlaista proteiinipitoista osuutta esim. munakylkiäistä. Latailin kuvia blogiin samalla. Totesin jo aluksi, että netti toimii vain ulkona. Siispä ruokailimme ulkopöydissä, mikä passasi ihan hyvin. Continue Reading

8.8. Lauantai Matka Mereen

Rutiiniksi käyneen pikapakkauksen jälkeen olimme taas valmiita uuteen kotiin. Sitä ennen menimme vielä Paiaan shoppailemaan. Pystyimme tekemään aika nopeasti päätöksen Maui Hands –shopissa eilisen perusteella. Ostimme kauneimman biitsitaulun ja pienemmän honutaulun, jotta ne sopivat yhteen jo nyt kun ne pääsevät seinälle kahdestaan. Eikä siinä vielä kaikki. Olin eilen ihastunut hopeiseen honukoruun. Ihan niin kuin honutaulu, se oli kutsunut minua luokseen enkä saanut ajatusta siitä irti. Se on keskeltä kvartsikristallia aaltomaisena sykerönä ja mother of pearl alla. Kallis lasku meni suosiolla creditiltä. Continue Reading

21.5. maanantai Kaua’ille

Kävimme aamu-uinnilla hotellin pyöreässä altaassa. Vieressä olevaan 40 asteiseen jacuzziin olisimme voineet jäädä pidemmäksikin aikaa.

608 Jacuzzi

Meidän pulikoidessa, Heidi ja Nata nauttivat ylellistä aamiaista.

Meidän pulikoidessa, Heidi ja Nata nauttivat ylellistä aamiaista.

Sitten oli vuorossa pakkaamiset. Onneksi Antilla oli melkein tyhjä matkalaukku niin sain sinne osan pursuavista vaatteistani. Nata oli käynyt shoppaamassa oman ukulelen, se oli kaunis. Kirjauduttuamme ulos, istuimme vielä lobbyn sohvalla ja hyödynsimme hotellin nettiä. Hotellin kissa tuli pyytämään rapsuja meiltä.

Hotellin kisu.

Hotellin kisu.

Kävimme Lemongrass-ravintolassa lounaalla. Alkupalaksi oli kirkas keitto, jossa lillui tofupaloja ja sieniä. Ja lounaan jälkeen kiireen vilkkaa lentoasemalle ja auton palautukseen. Käsimatkatavara sai painaa vain 16 paunaa (7,3 kg) ja minun reppu painoi 28 paunaa. Jälleen selvittiin painavien tavaroiden jakamisella kaverien reppuihin. Puolillaan reppuni painoi 15 paunaa ja tuntui aivan liian kevyeltä selässä. Ainahan minun reppu on liian painava, mutta yleensä sitä ei lähtöselvityksessä punnita. Minulla oli myös liian monta käsimatkatavaraa kun repun lisäksi oli kameralaukku, ipukassi ja ylimääräinen kangaslaukku. No siitäkin selvittiin niin, että Antti ikään kuin otti huostaansa osan. Pienillä lentokoneilla ja lyhyillä lennoilla on joskus näin tarkkaa. Mannerten välisillä lennoilla käsimatkatavaroiden määrästä harvemmin on valitettu, vaikka periaatteessa saisi olla vain kaksi. Läpivalaisussa reppuni joutui tarkempaan tarkasteluun. Siellä oli kuulemma epämääräistä metallia, joka paljastui kotiavaimekseni. No huh huh…. Ei ole Big Islandilta lähtö helppoa. Ja mikä aina ärsyttää kun läpivalaisussa reppu tongitaan perin pohjin. Jos virkailija yrittää pakata tavarat reppuun takaisin. Siitä ei tule ikinä mitään. Tavarat menevät aivan väärään järjestykseen. Minulla ainakin tavaroilla on ihan ehdoton pakkausjärjestys ja lokero, johon ne kuuluvat. Portilla odotellessa sain omat tavarani Antin ja Heidin repuista. Oma reppuni oli taas oma tyytyväinen pullea itsensä, hih.

Island Air – hyrräkone laskeutui Konan kentälle ja pian pääsimme nousemaan sisään. Lensimme Mauin Kahuluin kautta. Siellä jouduimme odottamaan tunnin kentällä koneessa ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa Kaua’ille. Ylitimme Moloka’in ja O’ahun. Bongasimme ikkunasta Papohaku Beachin ja Honolulun lentäessämme Hawaiin saariryhmän vanhempaan osaan. (Big Islandin ollessa nuorin ja edelleen pinta-alaa kasvava saari.)

Welcome to Kaua'i The Garden Island

Welcome to Kaua’i The Garden Island

Lihueen laskeuduttuamme nappasimme hihnalla köllöttelevät matkalaukkumme ja keräsimme kasan aktiviteettiesitteitä mukaamme. Avisin autovuokraamosta saimme vuokrattua harmaan Nissan Altiman (sama kuin Big Islandilla). 10 päivän autovuokra maksoi 700 €. Hotelliimme Banyan Harboriin osasimme sattumalta ajaa ilman karttaan vilkaisua. Matkaa oli vain 5 minuuttia. Saimme vierekkäiset RCI lomaosakehuoneistot. Tilaa oli kahdelle todella reilusti (kaksi makuuhuonetta ja olohuone + keittiö) kahdessa kerroksessa, olisimme kaikki neljä mahtuneet yhteen kämppään. Lähdimme pian autolla ruokakauppaan. Seikkailimme isossa marketissa tunnin. Oli mahtavaa ostaa paljon ruokaa kun käytössämme oli iso jääkaappi ja pakastin. Illalla söimme jälkkäriksi pakastimeen ostettuja minttusuklaasandwich-jätskejä.

Olohuone

Olohuone

Kylpyhuone kahdella lavuaarilla.

Kylpyhuone kahdella lavuaarilla.