Monthly Archives

tammikuu 2017

Perhematkailu – suunnittelua, säästämistä, haasteita & unelmia

Raha on meilläkin ollut lähes jokapäiväinen teema tämän talven kuusinkertaisten sähkölaskujen ja muiden hintojen nousun vuoksi. On jouduttu arjen talouden lisäksi pohtimaan vakavasti myös meidän kallista harrastusta. Matkailuharrastuksen talouspuoli mietityttää varmasti muitakin. Matkailua voi harrastaa hyvin laajalla budjettiskaalalla, mutta rahaa se aina vie enemmän kuin kotona oleminen (ellei sitten laita kotia vuokralle). Budjettia on mietittävä ennen matkaa, sen aikana ja usein myös sen jälkeen. Kun alamme pohtia mahdollista seuraavaa matkakohdetta, matkabudjetti on usein yksi ratkaiseva tekijä. Tässä postauksessa kerron yleisesti meidän perhematkojen budjetista, esimerkkeinä ovat Etelä-Afrikan matkamme vuodelta 2020 ja Hawaiin matkamme vuodelta 2022.

Lennot

Budjetin kartoitus alkaa yleensä lentolipuista. Kukapa omatoimimatkailija ei tykkäisi kierrellä netissä eri sivustoilla lentohintoja etsien. Vaikka hinnat saattavat masentaa, on se tärkeä osa matkan suunnittelua ja nimenomaan haaveilua. Koska meidän matkat suuntautuvat lähes poikkeuksetta kauas, peruslentohinta, josta lähdetään liikkeelle, on yhdeltä henkilöltä usein 1000 €/meno-paluu. Tähän hintaan +400 € tai -200 € riippuen kohteesta. Lisäksi jos kohteessa on lentoja, niin ne tuovat lisähintaa. Yleensä nuo välimatkat ovat pieniä eli lentohinnat 50-200 €.

Lasten (2-11-vuotiaat) reittilentohinnat ovat yleensä 75 % aikuisen hinnasta. Alle 2-vuotiaat lentävät 10 % hinnalla. Nelihenkinen perhe lentää kaukomaille noin 3500 eurolla. (Vaihteluväli on noin 2800-4200 €.) Jos lentämällä tavoitettavia kohteita on matkalla useampi, niin välilentojen hinnat tulevat tuohon päälle.

Ensimmäiselle perhematkalle vuonna 2016
Omatoimimatkailun haasteita, yö Tahitin lentokentällä 2018
Santiagon lentokentällä 2018, innoissaan seuraavasta lennosta
Cape Town airport 2021

Etelä-Afrikka Lennot:

Helsinki-Cape Town 925 € (aikuinen), 762 € (lapsi)

Cape Town – Durban – Mpumalanga – Cape Town 500 € (aikuinen), 430 € (lapsi)

Yhteensä kaikki lennot koko perheeltä: 5234 €

Hawaii Lennot:

Helsinki-Honolulu 1084 € (aikuinen), 890 € (lapsi)

Honolulu-Maui 28 € (aikuinen/lapsi)

Maui-Big Island 28 € (aikuinen/lapsi)

Big Island-Kaua’i 50 € (aikuinen/lapsi)

Kaua’i-Honolulu 83 € (aikuinen/lapsi)

Yhteensä kaikki lennot koko perheeltä: 4704 €

Majoitus

Kun olemme saaneet lentohinnat sovitettua budjettiin, niin alamme tsekkailemaan majoituksia. Majoitumme lähes pelkästään huoneistohotelleissa tai vuokrakämpissä, joissa on keittiö. Vain harvoin yövymme hotellihuoneissa, joista löytyy keittiötarpeiksi vain minibaari. Oma keittiö ja ruuan valmistus -mahdollisuus vähentävät matkailun ruokakustannuksia mukavasti. Ennen kaikkea se helpottaa lasten ruokailusta huolehtimista. Lisäksi kaksio ja sitä suurempi asumus mahdollistaa meille omaa rauhaa ja oman tilan, kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Bookingista, Airbnb:stä ja VRBO:sta katsellessa pyrimme pitämään yöhintana 100-200 €. Se tekee viikon majoituksesta 700-1400 € hintaisen. Usein etsimme hintoja myös viikkohinnoilla ja silloin noin 1000 €/viikko on aika passeli. Silloin tällöin tuosta noin 1000 euron viikkohinnasta voi poiketa ylöspäin. Antti on meidän perheen majoitusten etsintä -mestari. Minä aina luulen löytäväni hyviä vaihtoehtoja, mutta usein Antti vetää hinta-laatusuhteen vieläkin paremmaksi.

Jos kohteessa on RCI-majoituksia, käymme ne läpi ensiksi. Lomaosakevaihto on ylivoimaisesti edullisin tapa majoittua, jos sellainen on saatavilla. Viikon hinnaksi kaksiossa tai kolmiossa tulee pelkkä vaihtomaksu, yleensä 200 € ja lisäksi hotellista riippuen viikkokohtainen vero, noin 100 €. (Tuota veroa ei ole kaikissa RCI-hotelleissa.) Lomaosakkeiden omistus voi siis silloin tällöin olla hyödyllistä. RCI-majoitukset ovat kuitenkin aika harvinaista herkkua. Niistä pääsee nauttimaan lähinnä Yhdysvalloissa, Karibialla, Meksikossa ja Euroopassa. Joitakin RCI-kohteita on myös Uudessa-Seelannissa ja Afrikassa.

Ilman RCI-vaihtoja neljän viikon kaukomatkan majoitukset kustantavat meillä suunnilleen 2800-5000 €.

RCI Uuden-Seelannin pohjoissaarella Taupossa
Airbnb -koti Dunedinissa, Uuden-Seelannin eteläsaarella 2016

Välillä mielenkiintoisia nukkumisratkaisuja hotellissa
Kylmässä ja vuotavassa huoneistohotellissa San Pedrossa 2018
Uchawi wa -kämppä Marloth Parkissa Etelä-Afrikassa, todella super!
Saman talon altaalla eläimiä katselemassa
RCI -hotelli Aruballa 2021
Iso RCI -kolmio Waikoloassa, Big Islandilla 2022
Saman kämpän terassilla

Etelä-Afrikka Majoitukset:

Cape Town Protea Marriot -huoneistohotelli 10 yötä 841 €

Durban Blue Waters -hotelli 9 yötä 1688 €

Skukuza Safari Lodge (Krugerissä) 3 yötä 834 €

Marloth Park (vuokratalo) 5 yötä 550 €

Yhteensä 4 viikon majoitukset perheeltä: 3913 €

Hawaii Majoitukset:

Honolulu (airbnb) 8 yötä 1300 €

Maui, Kahana RCI-viikko 300 €

Maui, Kihei (vrbo) 6 yötä 1000 €

Big Island, Waikoloa RCI-viikko 300 €

Kaua’i, Kapa’a RCI-viikko 200 €

Yhteensä 5 viikon majoitukset perheeltä: 3100 €

Auto

Kolmas isohko menoerä, jota on mietittävä jo ennen matkaa, on autovuokra. Matkakohteesta riippuu paljon kannattaako auto ottaa. Yleensä meillä on auto käytössä ainakin osan ajan matkaa. Autovuokrien päivähinnat vaihtelevat paljon maittain. Yhdysvalloissa on suhteellisen edullista kruisailla ”omalla” autolla, samoin Etelä-Afrikassa. Mutta esimerkiksi Tahitilla ja Karibian saarilla olemme ottaneet auton vain sellaisiksi päiviksi, kun sitä ehdottomasti tarvitsemme. Bensan hinnoista ei kuitenkaan yleensä tarvitse huolehtia. Ne eivät ole olleet missään Suomen hintoja korkeampia.

Mitä isompi auto, sen kalliimpi. Jos auto otetaan mukaan heti lentokentältä, sinne on mahduttava ihmisten lisäksi matkatavarat. Silloin joudumme ottamaan yleensä isomman auton kuin silloin kun vuokraamme vain yksittäiseksi päiväksi tai pariksi hotellista käsin.

Vuokra-auto Etelä-Afrikassa 2020
Mauilla autossa oli välillä tiivis tunnelma

Etelä-Afrikka Autovuokrat:

2 viikkoa 450 €

Hawaii Autovuokrat:

Maui 2 viikkoa 750 €

Big Island 1 viikko 500 €

Kaua’i 1 viikko 500 €

Retket, Aktiviteetit, Nähtävyydet

Aktiviteettien suunnittelu ja bongailu netistä jo reilusti ennen matkaa (, joskus pariakin vuotta ennen ;)) on motivoivaa ja haaveita kannattelevaa puuhaa. Jos niihin uppoava rahasumma on etukäteen tiedossa, varaudumme niihin säästämisissä hyvissä ajoin. Esimerkiksi 2 tankin sukellusretkeen voi hyvinkin mennä 200 €. Snorklausretkeen veneellä voi mennä 100 €/aikuinen. Afrikassa kansallispuistojen sisäänpääsymaksut ovat hyvin etukäteen tiedossa. Muita valmiita retkiä teemme hyvin vähän. Pyrimme kulkemaan autolla omassa aikataulussa mahdollisimman paljon. Sisäänpääsymaksut nähtävyyksiin ovat yleensä joitakin kymppejä emmekä budjetoi niitä etukäteen. Usein paikan päällä tulee innostus nähtävyyksiin, joista ei ole kotona löytänyt tietoa ollenkaan, joten tätä kategoriaa on hankala edes budjetoida valmiiksi ennen matkaa.

Snorklausretkellä St. Martinilla 2017
Omatoimiretkellä Afrikan eteläkärjessä 2020

Etelä-Afrikka Retket/Nähtävyydet:

Pingviinikolonian katselu rannalla 52 € (koko perhe)

PheZulu, tunnin safari jeepillä Durbanin lähellä 50 € (koko perhe)

Flag Animal kotieläinpuisto Durbanissa sisäänpääsy 47 € (koko perhe)

Crocodile Creek -krokotiilipuiston sisäänpääsy 30 € (koko perhe)

Kruger National Park sisäänpääsy 3 vuorokautta 200 € (2 aikuista, 2 lasta)

Elephant interaction 140 € (2 aikuista, lapset ilmaisia)

Yhteensä: 519 €

Hawaii Retket/Nähtävyydet:

2 tankin sukellusretki Mauilla 220 €

Volcanoes National Park Big Islandilla 7 vuorokauden sisäänpääsy 60 € (per auto)

National Park Kaua’illa 1 vuorokauden sisäänpääsy 60 € (koko perheeltä)

Yhteensä: 340 €

Shoppailut

Ja sitten se haasteellisin kategoria, jossa onnistun kerta toisensa jälkeen ylittämään itseni. Tämä kategoria ei tuo ollenkaan haastetta Antille, mutta minulle kyllä. Jos minulla on suunnitelmissa ostaa jotain kalliimpaa, niin vertailen hintoja netissä etukäteen mahdollisuuksien mukaan, jotta pystyn tietämään suunnilleen, kuinka paljon rahaa menee paikan päällä tahtomaani asiaan. Esimerkiksi korujen tai luksuslaukkujen ostaminen vaativat budjetin tarkastelua ja säästämistä jo hyvissä ajoin ennen matkaa. (Niitä varten valvon öitä töissä ja teen joskus lisävuoroja.) Muut ostokset, kuten vaatteet ja souvenirit, ovat ryhmä, johon ennen matkaa budjetoin kohteesta riippuen 1000-3000 €. Mutta matka toisensa jälkeen huomaan, että yli on menty jälleen kerran (ei sentään joka kerta).

Mitä rakkaampi matkakohde, sitä kalliimmaksi shoppailut tulevat. Tyynenmeren saaret, Australia, Uusi-Seelanti ja Afrikka ovat tässä suhteessa kalleimpia. Niistä löytyy niin paljon taidetta, paikallisella tyylillä tehtyjä souvenireja tai mekkoja ym. joka on mielestäni ”meidän näköistä” ja saatava osaksi meidän kotia.

Lentokenttäshoppailua Adelaidessa 2015
Shoppailua St. Bartsilla 2017
Pikkushoppailija Aucklandissa 2018
Pareotaivaassa Mo’orealla 2018
Shoppailijan paratiisi Cape Townissa 2020
Pehmoeläinshoppailut safarin jälkeen
Honolulu shopping 2022

Etelä-Afrikka Shoppailut:

Souvenirit 400 €

Paikallinen taide/taulut 600 €

Kirjallisuus 30 €

Vaatteet 500 €

Tansaniittikorut €€€

Luksuslaukku €€€

Yhteensä: 1530 € (+ €€€)

Hawaii Shoppailut:

Souvenirit 570 €

Paikallinen taide/taulut 840 €

Kirjallisuus 30 €

Vaatteet 1600 €

Na Hoku -korut €€€

Yhteensä: 3040 € (+ €€€)

Syöminen

Jos shoppailut menevät minulta usein överiksi, niin ruuassa budjettimme pitää yleensä hyvin. Siinä auttavat majoitukseen kuuluva keittiö ja ”kotitekoiset” safkat, joita Antti mielellään valmistaa. Käymme ravintola-aterioilla yleensä kerran päivässä, mutta niitäkin päiviä on, jolloin syömme pelkästään ”kämpillä”. Ja tässä kohtaa ravintola-ateria on harvoin ”oikea” ravintola. Nälkä sammutetaan usein pikaruokaravintoloissa tai pizzalla. Aikuisen ravintola-annoksesta maksamme harvoin yli 25 euroa. Koko perheen päivän ruokabudjetti on enintään 80 €. Tähän kuuluvat myös nautiskelujuomat, joita otamme vain harvoin ravintoloissa. Yleensä alkoholijuomat nautitaan hotelliin kiikutettuna. Antti siemailee usein paikallista olutta ja minä viiniä.

Kengurupihvi paistuu huoneistohotellin keittiössä Brisbanessa 2015
Välillä herkkua, Aruballa 2021
Aamupalailua kämpässä
Pikalounas autossa

Etelä-Afrikka päivän ruokabudjetti

noin 50 €

Hawaii päivän ruokabudjetti

noin 80 €

Kaiken kaikkiaan meidän matkailuharrastus on budjetin kanssa taiteilua niin matkalla kuin Suomessakin. Rahaa tarvitsee saada säästöön mahdollisimman paljon ennen matkaa, tinkimättä liikaa omasta Suomiarjesta.