tammikuu 2017

A he nani Kaua’i ’ea (Beautiful Kaua’i)

’O ku’u ’aina (My homeland)

A he nani Ha’ ena ’ea (Beautiful is Ha’ena)

I na pali ’o ahi (With the cliffs where the firebrands were hurled)

A he nani Kalalalu ’ea (Beautiful is Kalalau)

Na pali o Ko’olau (And the cliffs of Ko’olau)

Ha’ina ka puana ’ea (The end of my song)

A he nani Kaua’i (Beautiful is Kaua’i)

laulusta: Nani Kaua’i

 

Kaua’i on trailien ja patikointireittien luvattu saari. Kuuluisin on Kalalau trail, joka kokonaan kävelynä on 11 mailia (, 17.7. km) pitkä Kalalau beachille Kalalaun laaksoon asti. Viime kerralla (v. 2015) me menimme jonkin matkaa Kalalau trailia, sen verran, kun päiväseltään jaksoimme. Kalalau trail alkaa pohjoisesta lähellä Hanaleitä ja sinne tarvitsee ostaa pääsylippu etukäteen. Trailille menijöiden määrää rajoitetaan emmekä me olleet ostaneet ajoissa pääsylippua sinne. Siitä ei kuitenkaan koitunut suurta haittaa, sillä muitakin ja pääsyliputtomia vaihtoehtoja oli. Saaren eteläpuolelta lähtevät trailit ovat ilmaisia eikä kävijöiden määrää rajoiteta, koska ne eivät olet niin kuuluisia kuin Kalalau trail. Vaihtoehtoja oli ja onnistuimme valitsemaan niistä todella hienot.

 

Tänään oli aikuisten retkipäivä ja tytöt saivat olla mummin kanssa. Aamulla nautimme kaurapuurot ja lähdimme liikkeelle klo 9. Antti oli tänään kuskina, koska hän ei mahtunut olemaan autossa takapenkillä. Nissan Sentrassa hänen päänsä osui kattoon takana. Ajoimme Lihuen Walmartin kautta. Sieltä ostin halvat retkikengät, kävelysandaaleista ei ollut mihinkään. Parille vesipullolle oli myös tarvetta. Ajoimme tuttua reittiä Lihuesta etelään ja sieltä Waimeaan. Kiemuratietä Waimea National parkkiin. Ennen trailin alkua oli hyvä käydä pissalla Waimea lookoutilla. Siellä olimme käyneet lasten ja mummin kanssa pari päivää sitten. Se on se paikka, jossa suurin osa turisteista käy. Tässä ensimmäiset kuvat ovatkin siltä retkeltä.

Canyon trailimme alkoi jonkin matkan päästä lookoutista. Trailin alkuun sai hyvin jätettyä auton tielevikkeelle puiden varjoon. Kävelimme vartin verran varsinaisen trailin alkuun, lähinnä alamäkeä, mielenkiintoisessa havupuumetsässä, joka surisi erilaisia hyönteisten ja lintujen ääniä. Ilmasto oli miellyttävän lämmintä, kun olimme merenpintaa selvästi korkeammalla. Canyon trail on 2 mailin pituinen Vaipo’o putoukselle ja takaisin. Maasto oli merkattu ”moderateksi”. Se oli miellyttävää kävellä. Ajoittain oli askelmissa oltava tarkka ja pieniä korkeuseroja tuli vastaan. Kun metsä ja puska väistyivät, oikealle puolelle avautui kasvien välistä upea maisema Waimea Canyoniin. Maisema vain komistui, kun etenimme. Maisema oli ollut hieno jo lookoutilla, mutta tämä oli jotain todella paljon upeampaa. Pian kävelimme lähes paljaalla vuoren niemekkeellä ja eteemme avautui maisema vuoristoiseen kanjoniin ja kauempana mereen.

Kohta kipusimme alas kumpuista alamäkeä metsän suojaan. Siellä olimme päässeet perille, Vaipo’o Fallsin alkulähteille. Tässä kohtaa putous laski pienenä ja söpönä mukavan uitavaan lammikkoon. Pohja oli aika mutainen.

Vesi kulki lammesta ohutta puroa pitkin eteenpäin. Parin kymmenen metrin päässä Vaipo’o putosi edelleen toiseen kivien peittämään lampeen, jonne pääsi kävelemään. Sen jälkeen Vaipo’on pudotusta oli enemmän. Olimme tulleet aivan korkean putouksen kohdan lähtöpaikalle. Putous laski meidän alapuolella komeana ja kanjonin vastarannalle näkyvänä. Nämä ovat niitä fantastisia fiiliksiä, kun saa olla osa jotain hienoa, tässä tapauksessa aivan mieletöntä maisemaa. Helikopteri lensi kuljettaen hyvin maksaneita turisteja. He olivat tulleet katsomaan valtavaa kanjonia ja putousta, jonka virtauksessa seisoimme. En edes olisi halunnut helikopteriin, vaikka maisema oli varmasti upea sieltä. Meistä oli hienompaa olla osa hienoutta, jonka näkemisestä muut maksoivat.

Paluu sujui mukavasti, mutta nousut ottivat voimille. Jaloissa tuntui hyvällä tavalla reippailu. Pieni hiki ylsi pintaan, mutta ei tuskaksi asti. Parin minuutin ajomatkan päässä on Koke’e park, jossa pääsee tarvittaessa mahdollisesti ylihinnoiteltuun ravintolaan syömään ja shoppiin lisäämään vesivarastoja. Me kävimme siellä vessassa, jossa sain märät biksutkin vaihdettua pois.

Ajoimme kuuluisalle Kalalau lookoutille, jossa olimme lasten kanssa käyneet.

Sieltä pari sataa metriä eteenpäin, alkoi Pihea rail. Niina ja Juhani olivat tehneet sitä pari päivää sitten, kun sade oli yllättänyt ja retki oli jäänyt kesken. Tänään sää oli loistava, Juhani ja Niina tekivät trailiä mielellään uudestaan kauniimman taivaan alla ja kirkkaammissa luonnon väreissä.

Pihea trail kulkee Kalalau valleyä reunustaman vuoren rinteen harjanteella. Maisemat sieltä ovat uskomattoman upeat, kauniiseen Kalalaun laaksoon (Kalalau trailin päätepisteeseen) ja turkoosireunaiseen mereen. Trailin alussa vuoren harjanne on niin kapea, että laaksot sen molemmin puolin saa samaan kuvaan. Alkutrailin saniaiset loistivat vaalean vihreinä punertavassa maastossa. Jälleen oli sellainen olo kuin olisimme elokuvassa. Niin monissa leffoissa juuri tätä Na Pali Coastin kohtaa on kuvattu. Helikoptereita näkyi täälläkin alhaalla laaksossa. Vaikka Kalalaun laaksoon oli upein maisema, toinen puolikaan ei ollut hullumpi. Siellä avautui maisema laajalle sademetsäiselle alueelle.

Pihea trailin maasto oli paikoitellen haasteellista. Mutaiset kohdat olivat äärimmäisen liukkaita, voin vain kuvitella kuinka liukkaita ne olivat olleet sateen yllättäessä. Nousuja tehtiin välillä kiven ja savimaisen maaston muovanneissa askelmissa. Ja sattuipa reitille pieni suoaluekin, johon oli laitettu puulankut alueen ylitystä varten. Maisemat jatkuivat koko ajan yhtä upeina ja etenimme harjannetta laakson ”toiselle puolelle”. Siellä tulimme dead endiin, kapealle harjanteen kaistaleelle, josta oli jopa vähän jännittävät maisemat molemmin puolin kauas alas. Siellä meillä oli snickers/milkyway-tauko ennen paluuta. Matkaa tänne oli reilu 1 maili lähtökohdasta. Meidän oli tarkoitus palata samaa reittiä, mutta menimme aluksi vähän vikaan, kun tuloreittimme oli sen verran puskan peitossa. Päädyimme hyvin mutaiselle reitille, jossa onneksi alkoivat hälytyskellot soida portaiden luona, joita emme muistaneet menneemme. Hetken pakittamisen jälkeen osuimme oikealle reitille. Pihea trail oli kyllä Kaua’in reittien ja maisemien kruunu. En olisi ikinä uskonut käveleväni Na Pali Coast -vuoriston päällä.

Paluumatkalla kävimme katsomassa punaisen maan vesiputousta Waimean kaupungin ja Waimea Canyonin välillä. Pieni söpö putous kulki autotien varrella kumpuilevassa punaisessa maassa.

Olimme auringonlaskuun mennessä hotellissa. Meidän teki mieli altaaseen hikisen päivän ja noin 10 kilometrin haasteellisen kävelyn jälkeen. Jacuzzi maistui, pitkän kaavan mukaan!