I luna la i luna (up up above)
Na manu o ka lewa (Birds fly in the sky)
I kai la i kai (In the sea, the sea)
Na i’ a o ka moana (The fishes of the ocean)
Ha’ina mai ka puana (Tell the refrain)
A he nani ke ao nei (Of this beautiful world)
He inoa no na kamali’i (In honor of the children)
laulusta: Ke ao nani
Vietimme viimeisen Hawaii-viikkomme Kaua’illa, neljästä pääsaaresta vanhimmalla ja pienimmällä. Tämä kolmas käyntimme Kaua’illa edelleen vahvisti fiilistämme, että tämä on meidän lempisaari.
Itärannan biitsit
Wailuan ja Kapaan rannat saavat komeita aaltoja. Antti pitää niistä erityisesti, koska hän rakastaa aalloissa hyppimistä. Rannat ovat mukavan hiljaisia, joten siellä saa varmasti omaa rauhaa. Rannoilta löytyy kuvauksellisia kaatuneita puunrunkoja, jotka herättävät varmasti matkakuvaajassa intohimoja.
Koloa Landing
Etelärannikolla Po’ipussa on kivoja hiekkarantoja, mutta yksi hyvä snorklauspaikka on Koloa Landing. Siellä minä tein ensimmäisen sukellukseni 7 vuotta sitten ja niin siellä oli tälläkin kertaa sukeltajia. Aivan aaltojen huuhtelemilla rantakivillä Aava ensimmäisenä huomasi kilpparin. Tämän Hawaiin matkamme erikoisuus oli rannassa hengaavat kilpparit. Aiemmin emme olleet tällaista ilmiötä havainneet. Tämäkin konna hengasi pitkään ja törmäsi jopa Antin jalkaan, kun oli aalloissa suunnistamassa jonnekkin. Lopulta hän poistui rantakiviltä. Minä seurasin häntä jonkin aikaa vedessä.
Koloa landing, hyvät snorklauspaikat ovat usien kivisiä ja korallisia rantoja
Matkan viimeinen Honu
Spouting Horn
Po’ipussa pääsee ihailemaan myös kallion raosta ruiskuavia vesisuihkuja. Aallot kulkevat kalliokiveyksen sisään, josta vesi nousee ilmaan kivessä olevista rei’istä.
Spouting Horn
Makauwahissa
Lähellä Po’ipua, saaren eteläosassa, on Makauwahin luolat. Ihan niiden vieressä on kaunis biitsi, jonne puro tuo raikasta vettä. Matala kiviseinämä erottaa alueen aalloista ja muusta merestä, muodostaen matalan laguunin. Polviin asti syvä vesi ja pehmeä puhdas hiekka ovat täydellinen paikka lasten pulikoimiseen ja seesteiseen chillailuun. Aallot rikkova matala kiviaita tekee maisemasta erityisen kauniin. Mila ja Aava istuivat laguunissa ja nostelivat käsillään pehmeää hiekkaa. Minusta matala vesi oli täydellinen pieneen tanssiin. Antin lempparipaikka olikin puro, jossa jalkoja sai uittaa viileässä vedessä.
Lydgate Park
Wailuassa, kävelymatkan päässä meidän hotellista, on perheille sopiva ranta-alue. Kaua’in itärannikon isot aallot eivät haittaa täällä, koska ne on erotettu aallomurtajalla. Aallot pääsevät vain vähän tunkeutumaan kiviseinämän yli, mutta alue on kuin merestä erotettu matala laguuni. Täydellinen paikka Milan ensimmäiselle merisnorklaukselle. Alue on varustettu suihkuilla, wc-talolla, katoksilla, picnic-pöydillä ja grilleillä. Pieniä uimareita ja perheitä oli jonkin verran ja grilleillä tirisivät pihvit.
Mila puki ensin koko varustuksen, mutta koki pian räpylät liian hankaliksi ja halusi ne pois. Sitten vain ensimmäiset vilkaisut meriveden sisään. Mila oli innoissaan. Ensin hän halusi snorklata jalat maassa. Sanoin, että hän voisi hyvin opetella uimistakin tässä, mutta hän selvästi halusi pitää sen omana ideana. Kohta menimme snorklaamaan vähän syvemmälle. Mila nosti jalat polskimaan ja piti minua toisesta kädestä kiinni. Etenimme sillä tavalla pariuimalla monta metriä. Aloimme nähdä kaloja. Pienet ja keskikokoiset vaaleat keltaraidalliset kalat uivat ”laguunissamme”. Mila oli valtavan onnellinen kaloista. Nyt ensimmäistä kertaa hän näki jotain elävää snorklatessa.
Snorklaus- ja uimisharjoitukset jatkuivat. Mila määräsi minne mennään ja antoi innoissaan ohjeita snorkkeli suussa. Kaloja tuli aika montakin vastaan, isommat kaivelivat hienoa hiekkaa tötterömäisellä suullaan. Pian Milan käsi irtosi minun kädestäni. Hän polski jaloilla ja otti koira-liikkeitä käsillä. Hän eteni uimalla useamman metrin. Ja kohta hän halusi toistaa saman. Mila oli innoissaan ja onnellinen, oikea vesipeto. Mila oppi uimaan ”meidän” Kaua’illa. Se oli ihanaa seurattavaa. Tämä oli merkittävä hetki Milalle ja yhtä merkittävä myös äidille. Näin ja ymmärsin konkreettisesti, kuinka oma tyttöni oppii uutta ja kehittyy. Elämä menee kauniilla tavalla eteenpäin. Sain vähän selvemmän kuvan siitä mitä meidän matkailun kuuluisi olla. Olin monta vuotta jo taistellut sen kanssa, mitä matkoiltamme haluan, mitä voimme tehdä, kun lapset ovat mukana. Ymmärsin, että tämä vaihe on meillä nyt ja se muuttuisi koko ajan, kun lapset kasvavat. Minun on turha ponnistella liikaa niiden aktiviteettien suuntaan, joita teimme kahdestaan matkustaessa. Meillä on mahdollisuus kokea hienoja asioita myös lasten kanssa ja heidän ehdoillaan. He kasvavat tähän ja joskus tulen toivottavasti huomaamaan, että voimme tehdä kaikkia ihania asioita yhdessä.
Olimme vedessä reilusti yli tunnin. Mila ei halunnut lillua, vaikka vesi olisi ollut sopivan matalaa siihenkin, hän halusi snorklata ja uida koko ajan. Sain hänet lopulta houkuteltua rannalle lupauksella, että iltapäivällä päästään uudestaan uimaan ja cookeilla, joita popsimme rannassa.
Milan ensimmäiset uimavedot
Onnelliset snorklaajat
