Suomen suurin matkablogiyhteisö

Road to Hana – The road of Wailele (waterfalls)

Kaulana e ka ua Laniha’aha’a (Famous is the rain pouring from low skies)

Ke kupa aiwaiwa nani la a’ o Hana (Ethereal native of Hana)

’Ano’ai Ka’uiki au i ke kai (Greetings ti Ka’uiki reaching in to the sea)

Ha’aheo ’o Maui ka wai’anapanapa (Maui is famed for the waters that sparkle)

laulusta: Maui nani

Tänään oli herätys ajoissa. Aamupalaksi oli kananmunaa ja paahtista, kahvittelijat saivat tyytyä ripeämpään aamukahviin. Mummi jäi tyttöjen kanssa koko päiväksi hotelliin ja allasleikkeihin. Me muut pakkasimme autoon kaiken tarvittavan tämän päivän pitkälle retkelle, pikkueväistä vesikenkiin. Ohjelmassa oli kuuluisa Road to Hana, jonka me olimme viimeksi ”suorittaneet” 10 vuotta sitten.

Juhani oli tänään ratissa alusta asti. Antti halusi nauttia kerrankin maisemista rauhassa. Retki alkoi intoa täynnä, aikuisten kesken ihan koko päivä. Ajoimme jo hyvin tutuksi tullutta reittiä Honoapiilani ja Kuihelani Highwaytä Kahuluihin, Mauin etelärannalta pohjoisrannalle.

Juuri ennen lentokenttää käännyimme itään vievälle Hana Highwaylle. Sitä saimme painella loppuun asti, 52 mailia. Ennen kuin varsinainen vuoristoinen kiekuratie alkoi, pysähdyimme tankilla pienessä Paian kylässä, josta meillä on sympaattiset muistot molemmilta Mauin reissuilta. Jossain kohtaa sen jälkeen mailimerkit alkoivat laskennallisesti alusta eli ykkösestä. Mailimerkit ovat Hanan tiellä se tärkein informaatio. Nähtävyydet on paikallistettu mailimerkein.

Mailimerkki kakkosen kohdalla oli ensimmäinen nähtävyys, Twin falls. Se oli netissäkin varoitettu ruuhkaiseksi, koska on niin alussa Hanan tiellä. Parkkipaikka sinne oli täynnä ja parkkia valvoi täti, joka nosti Full lot -kylttiä sisään yrittäville autoille. Luulimme olevamme fiksuja ja saimme auton parkkiin noin 100 metrin päähän pikkutielle. Parkkitäti kielsi meitä menemästä putoukselle, kun automme ei ollut parkissa. Olimme tyrmistyneitä. Autoja tuli pois parkista ja silloin jokunen uusi auto mahtui sisään. Piti vain olla onnea, että sattuu ajamaan parkin luo juuri silloin kun tilaa on. Edestakaisin ajeluun päädyttiin ja noin vartin ajelun kuluttua, pääsimme sisään parkkiin ja maksamaan 10 dollaria siitä.

Tämä nähtävyys koostui kahdesta putouksesta. Alempi oli parin minuutin kävelymatkan päässä ja ylemmälle olisi ollut kävelyä puolisen tuntia. Koska halusimme ehtiä tänään vielä Hanaan ja sieltä pois, jätimme ylemmän putouksen seuraavaan kertaan. Putous ei ollut kovin korkea, mutta siinä oli mukavan uitava allas. Monet kiipesivät kivestä muodostuneita askelmia pitkin putouksen viereen hyppimään veteen. Se näytti melko hasardilta touhulta.

Twin Falls, mailimerkki 2

Virkistävän kylvyn jälkeen jatkoimme matkaa kohti Hanaa mailimerkkejä seuraten. Minä siirryin jossain vaiheessa Juhanin viereen eteen, kun tiekiekurat olivat alkaneet ja minulle alkoi ilmaantua matkapahoinvointia. Sovimme, että arvioimme pahoinvoinnin määrää asteikolla 1-10, jonkinlaiseksi raja-arvoksi asetimme 6 asteisen pahoinvoinnin. Toimenpiteitä sen ylittävälle pahoinvoinnin määrälle emme kuitenkaan sopineet. Eteen siirtyessäni pahoinvointiasteeni laski viidestä yhteen.

Seuraavana listassamme oli mailimerkki 9.5. Siellä oli tuttu Waikamoi Trail, kävely sademetsässä. Puiden juuret olivat maassa kiemurtaessaan tehneet muhkuraisen polun käveltäväksi. Niina poseerasi valtavan oranssirunkoisen puun kanssa. Se oli ihan Niinan värinen puu. Teimme reilun kilometrin pituisen trailin.

Waikamoi trail, mailimerkki 9,5

Matka jatkui 11 mailimerkkiä etsien. Mailimerkki 10 kohdalla oli Garden of Eden, maksullinen puutarha, jonka jätimme nyt välistä. Mailimerkki 11 tuli ja tuli myös 12. Niiden välissä olisi ollut Haipuaena falls, jossa uimme 10 vuotta sitten. Toki paljon mahtui 10 vuoteen, kasvillisuus ehtii kasvaa, joet ja purot ehtyä. Oli myös mahdollista, että se oli suljettu ihmisiltä, vaikka sinne ei mitään sisäänpääsyä tai porttia silloin ollutkaan. Siispä tähyilemään seuraavaa mailimerkkiä, joka oli 19, Upper Waikani Falls. Sitä ennen pysähdyimme 12 mailimerkin kohdalla Kaumahina Parkissa. Siellä oli vessat (ilman vessapaperia), picnic-alue ja maisema alas tielle ja merelle. Mailimerkin 17 kohdalla oli kyltti ”Half way”, olimme puolivälissä.

Kaumahina Park lookout, mailimerkki 12

Hana road on putousten luvattu tie. Vaikka etsimme nimenomaan mailimerkin 19 putousta, niin pieniä putouksia tuli tien oikealla puolella (vuoriston puolella) vastaan lukuisia ja niihin oli moniin vain muutaman metrin kävely tieltä. Putoukset ja niistä laskeutuvat joet ja purot ylitettiin kymmenien pienten yksikaistaisten siltojen yli. Isoin ongelma putouksella käymisessä oli auton parkkiin saaminen. Tiellä oli pieniä levikkeitä vähän väliä, joihin sai mahtumaan ehkä yhden tai kaksi autoa, mutta mitään kunnon parkkipaikkoja ei ollut.

Tulimme 19 mailimerkin kohdalle ja sillalta näkyi komea Waikani Falls, jota olimme etsineet. Se on toiselta nimeltään Three Bears Falls, koska se koostuu kolmesta pienemmästä vierekkäisestä putouksesta. Saimme auton muutaman kymmenen metrin päähän parkkiin tielevikkeelle. Netissä oli sanottu, että kävelytie putoukselle on ”little hairy” eli odotimme pientä haastetta ja ehkä muhkuraisuutta. Pääsy putoukselle näytti kuitenkin tyssäävän heti kun näimme, että meidän olisi pitänyt laskeutua vetisiä kiviä pitkin narun varassa pari metriä alaspäin. Juhani lähti kuitenkin kokeilemaan. Häneltä lipesi jalka jossain kohtaa, mutta naru pelasti tilanteen ja hän selvisi ilman ruhjeita.  Minä lähdin etsimään toista reittiä ja löysinkin sen piikkilangan takaa. Sain pienen naarmun piikkilangan ylityksestä, mutta minäkin selvisin säikähdyksellä. Antti kokeili kolmatta reittiä ja ylitti kivisen aidan. Niina jäi odottelemaan eikä halunnut ottaa riskiä tästä reissusta. Kun isoin este oli ylitetty ja kiivetty alas putouksen alajuoksulle, saimme kulkea vielä vetisiä kiviä, isoja ja pieniä, vakaita ja heiluvia, pitkin. Vesikengät olivat ehdottoman hyvät tässä kohtaa. Me emme olleet ainoat ”hurjapäät” selvittämässä tietään putoukselle. Siellä oli myös jokunen perhe noin 10-vuotiaiden lasten kanssa.

Lopputulos kuitenkin palkitsi. Waikani falls oli upea näky läheltä. Sen vesi oli ehkä vielä vähän raikkaampaa (kylmempää) kuin edellisen putouksen. Putouksen vieressä vettä sateli vehreältä rinteeltä kauniisti erottuvina pisaroina altaaseen. Sen alle oli kiva mennä. Altaassa oli välillä syvää ja välillä vedenpinnalta esiin tulevia kiviä, joten varovainen sai olla uidessa, ettei mennyt karille. Yhdelle limaiselle/vetiselle kivelle sain kiivettyä katselemaan putousta. Tämä oli fantastinen paikka.

Waikani Falls, Three bears, mailimerkki 19

Kun kiipesimme takaisin ylös tielle, valitsimme kaikki Antin reitin eli kiviaidan ylittämisen. Kokemus oli hieno, mutta olimme myös helpottuneita, että olimme kaikki selvinneet lähes ehjin nahoin. Matka jatkui nyt pysähtymättä loppuun asti. Lähempänä Hanaa vastaan tuli asuintaloja, pieniä jäätelö-, banana bread- ja kookoskojuja ja hökkelimäisiä ravintoloita, jotka olivat osa kiinni.

Vaikka Hana on mutkaisen tien päässä, se on ihan kunnon kylä, asumuksineen ja kouluineen. Perillä Hanassa takana oli yli 600 mutkaa ja yli 50 yksikaistaista siltaa. Kävimme mustalla hiekkarannalla Hana bayssä. Siellä ei enää ollut sitä ruokapaikkaa, jossa olimme 10 vuotta sitten syöneet, pelkkä picnic-alue. Lähdimme etsimään ravintolaa muutaman korttelin päästä. Osa ruokapaikoista oli tosiaan jo kiinni, vaikka kello oli vasta neljä iltapäivällä. Hieman tyyriimmän puoleinen Hana Ranch Restaurant oli auki ja hienolla maisemalla mereen. Menimme sinne. Saimme maksaa hampurilaisaterioista 25 dollaria, mutta ne olivat kyllä oikein maistuvat. Tarjolla oli Hana burgeria lihaisalla pihvillä ja kalaburgeria päivän kalasta. Kalavaihtoehto oli todella hyvä valinta. Mehukkaasti paistettu kala sopi hyvin briossisämpylän väliin punasipulin kanssa.

Hana Bay

Ravintolamaisema

Paluumatkalla olisimme halunneet käydä 31 mailimerkin kohdalla Hanan laavatunnelissa, mutta se oli mennyt kiinni jo klo 16. Laavatunneliin pääsemme onneksi Big Islandilla, kun tämä nyt jäi kokematta. Paluumatkalla pysähtelimme muutamassa maisemapaikassa. Pieni matala vesiputous laski ylittämämme sillan alta komeasti alas jyrkkää rinnettä ja jatkoi altaan kautta ohuena liruna kivikon kautta mereen. Tämä tie oli putousten luvattu tie, emmekä edes muistaneet, että putouksia oli näin paljon.

Paikallinen parempi asumus

Hanan tiellä monet nähtävät paikat on merkattu mailimerkein, mutta monet ovat pelkästään valppaiden ja kiinnostuneiden silmien ansiosta löytyviä toinen toistaan upeampia paikkoja. Kiipesimme loivat kiviportaat maisemapaikalle tien viereen. Hanan sade oli saanut aikaan sateenkaaren tien ja alhaalla olevan meren ylle, toisessa suunnassa lasketteleva aurinko loi ilta-auringon säteitä vuorten väliin laaksoon. Maisemat olivat satumaiset.

Annoin Niinan olla edessä koko paluumatkan, koska sieltä kuitenkin näki paljon paremmin maisemat. Selvisin omasta asteen 5 pahoinvoinnista, kun tiesin, että se loppuu suoralle päästessämme. Aurinko laski seitsemän aikaan, juuri kun olimme selvittäneet mutkat ja tie normalisoitui. Palasimme pysähtymättä hotelliimme Kahanaan, toiselle puolelle saarta. Kuu paistoi melkein täytenä. Kahuluin kohdalla jo toistamiseen laskeutuva lentokone ylitti meidät aivan Hana Highwaytä painelevan automme päältä.

Olimme perillä puoli yhdeksän aikaan. Lapsilla oli takana kiva allaspäivä ja kunnon päikkärit. Kun olimme saaneet heidät nukkumaan, nautimme omassa keittiössä tehdyn illallisen terassilla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, 20 elokuun, 2022 at 13:11

    Pystyykö muuten tuon tien varrella yöpymään, vai onko tuo tarkoitus ajaa aina päivässä niin, että pysähtelee itseä eniten kiinnostavissa nähtävyyksissä? Voisi ajatella että nähtävää riittäisi pidemmäksikin aikaa.

  • Leave a Reply