Suomen suurin matkablogiyhteisö

Matka Mauille ja vierailu Auringontalossa

Viikon O’ahun vierailun jälkeen meidän oli aika siirtyä Mauille. Tänään saisimme toivottaa myös tervetulleeksi häämatkaystävämme Niina ja Juhanin. Aamulla oli aika viimeistellä pakkaukset. Antti paistoi meille brunssiksi kalapaloja ja nuudelia. Klo 11 meillä oli varattu uber-kyyti Honolulun lentoasemalle ja auto tuli saman tien, kun saimme roudattua omaisuutemme ja itsemme alas. Kentällä Antti lähti hakemaan meidän rattaita AA:n tiskiltä, jotka olivat tekstarien mukaan saapuneet Honoluluun muutama päivä sitten. Pitkään siinä meni ja Antti tuli tyhjin käsin takaisin. He kuulemma selvittävät missä rattaat menevät nyt. Uskomatonta toimintaa! Emme usko, että saamme niitä enää ikinä takaisin.

Etenimme automaatti-lähtöselvitykseen ja sitä myöten boardingien kanssa baggage droppiin. Se sentään sujui niin kuin piti. Sitten turvatarkastusjonoon. Jono eteni hyvin, mutta yllättävän monta kertaa edetessämme kulman takaa paljastui lisää jonoa, ja lisää jonoa. Jono kulki ja laskostui monella tavalla. Yhdessä kohtaa piti mennä pareittain, lapset aikuisen kädessä, kun koira teki haistelutyötään. Ihmismassan säännöstely oli kuin karjan paimentamista ja vieläpä liian kuumassa tilassa. Tähän kohtaan lentokenttää ei oltu kyllin tärkeäksi katsottu ilmastoinnin virittämistä. Turvatarkastuksessa ei kuitenkaan tarvinnut riisua läppäriä eikä nesteitä laukusta. Kävimme ostamassa Burger Kingistä ryöstöhintaiset hampparit ja ranskalaiset. Sitten päästiin vihdoin inhimillisempään ilmastoon, lähelle porttia E5 ja ilmastoituun tilaan. Southwestin lentomme lähti kahden aikaan, reilu puoli tuntia myöhässä. Puolen tunnin lennolla lensimme Molokain ja Lanain yli, Mauin Kahuluihin laskeuduimme puoli kolmen aikaan.

Honolulun lentokentällä

Pyrähdys Mauille

Kun olimme saaneet laukut, jakaannuimme kahteen porukkaan. Antti, minä ja Aava menimme autovuokraamoon. Mila ja mummi jäivät kentälle Starbucksiin. Meidän piti mennä hotelliin kahdessa erässä, koska emme laukkuinemme mahtuisi kerralla autoon. Autovuokraamokeskukseen vei juna.

Minijunaa odotellessa

Meidän auto oli Dollarissa ja tottakai juuri sinne vuokraamoon oli jono, joka eteni hitaasti. Jonotimme kuumassa ulkoilmassa viilennettyyn vuokraamoon, jonne otettiin vain kourallinen ihmisiä kerrallaan. 20 minuutin kuluttua olimme pääsemässä sisällä olevaan jonoon, niin ”oven vartija” sanoi, että vain yksi henkilö pääsee sisään per porukka. Hän ei päästänyt meitä kaikkia sisään, vaikka meillä oli lapsi. Siinä oli esimerkki totaalisesta alohahengen turmelemisesta, epäinhimillisestä kohtelusta ja idioottimaisesta ”vallan” käytöstä. Olin niin vihainen, että kiehuin ja sanoin pari kirosanaa. Viereisessä autovukraamo-Alamossa ei ollut juuri jonoa. Menimme Aavan kanssa viilentymään sinne. Aava juoksenteli siellä innoissaan jonotusnauhojen väleissä. Hänellä oli nälkä ja minulla oli vain suklaata mukana. Siispä suklaata sitten. Aava jaksoi uskomattoman hienosti odottaa. Kun Antti pääsi vuokraamosta, pääsimme vielä jonottamaan valtavaan parkkihalliin, että meille tuodaan meidän auto. Olimme kurkkua myöten täynnä tätä jonotuspaskaa. Onneksi hallissa oli sentään ymmärtäväinen työntekijä koordinoimassa. Meille ajettiin autoksi valkoinen Kia Optima, täysin sama auto kuin Juhanin. Anttia nauratti, haemme kohta kentältä Juhanin hänen ”omalla” autolla. Koko autovuokraamoreissuun oli mennyt kaksi tuntia. Tiesimme, että jonoa saattaa olla, mutta kaksi tuntia oli täysi fiasko. Minulla oli vahva epäilys, että meillä tulisi tänään vielä kiire hakemaan Juhania ja Niinaa kentältä illalla.

Reitti Kahanaan, Mauin länsiosaan, oli onneksi tuttu. Kuihelani Highwaylle ja siitä Honoapiilani Highwaylle. Saaren poikki matka eteni nopeasti. Sitten puolestaan kello meni piinaavan nopeasti, kun ajoimme Lahainaa kohti. Matka tuttuun Kahana Falls -hotelliin kesti kaikkiaan 50 minuuttia Kahuluista. Kun olimme roudanneet matkalaukut respaan, Antti lähti samantien hakemaan Milaa ja mummia. Kaupassakin piti vielä illaksi käydä. Aava katseli respassa käyskenteleviä kissoja, kun minä hoidin sisään kirjautumista kolmeen kämppään, meidän, mummin ja häämatkalaisten. Meille oli varattu yksi kaksio ja kaksi hotellihuonetta. Kirjautumissysteemit kaikkineen ja resort-maksuineen kesti 45 minuuttia. Respassa oli vain yksi ihminen töissä, jolle tuli koko ajan puheluita ja hän sanoi, että covid-rajoitukset olivat vieneet ison osan hotellin työntekijöistä. Vihdoinkin ennen seitsemään pääsin roudaamaan Aavan kanssa laukkujamme meidän kämppään, joka oli ensimmäisessä kerroksessa. Kämppä oli kiva. Tilavasta olohuoneesta pääsi tilavaan ja siistiin makuuhuoneeseen, josta pääsi remontoituun kylppäriin. Sisältä löytyi myös pesukone, mikä helpotus. Olohuoneessa ja makkarissa oli koko seinän kokoiset peilit. Olohuoneen kulmasohva oli iso ja pöydän jaloissa oli ananaskoristelut. Sieltä pääsi myös omalle terassille. Täällä tulisimme hyvin viihtymään RCI-vaihtoviikkomme.

Kun kello oli yli kahdeksan, aloin taas hermoilla. Nyt meidän pitäisi lähteä taas takaisin kentälle. Olin hermoraunio, kun Antti, Mila ja mummi tulivat klo 20.20. Lähdimme saman tien takaisin. Antti oli suhannut Kahuluin ja Kahanan väliä toistamiseen jo neljättä tuntia. Mitään emme olleet syöneet Honolulun kentän hampparin jälkeen ja nälkä alkoi olla hirmuinen. Kaapissa toki oli ruokaa odottamassa, kun palaisimme.

Jos asiat olisivat menneet putkeen tänään, olisimme lähteneet kentälle ajoissa ennen kahdeksaa. Olemme haaveilleet tästä hetkestä ja odottaneet tätä hetkeä, kun saamme hakea ystävämme Hawaiilla, jo vuosia. Se oli menossa osittain myttyyn hiton autovuokraamon takia. Antti etsi Hawaii-kanavan radiosta valmiiksi häämatkalaisille. Olimme perillä klo 21.10. Tuttu pariskunta näkyi baggage claimin ulkopuolella. Lento oli ollut ajoissa, me emme. Siitä huolimatta Juhani ja Niina olivat otettuja aidoista leistä, jotka olin tänään ostanut ja hienosta kyltistäni, jonka olin tehnyt.

Häämatkalaiset saapuneet

Rankasta päivästä huolimatta olihan omien ystävien saapuminen meidän Hawaiille aivan infernaalisen ihmeellistä, mitä emme kukaan vielä ymmärtäneet. Matka hotelliin sujui toki rattoisasti tämän matkan lentokokemuksia jakaen. Juhani ja Niina olivat tulleet Lontoon ja Losin kautta.

Pääsimme perille hotelliin kympin aikaan. Lapset nukkuivat meidän sängyssä, josta heidät kannettiin/talutettiin vuodesohvaan. Häämatkalaiset olivat oikein tyytyväisiä omaan asumukseensa, jonne oli meidän kämpästä oviyhteys.

 

Kuahiwi nani ’oe Haleakala (You are beautiful mountain Haleakala)

Kaulana ho’i ’oe ku kilakila (You are famous and stand majestically)

He ’ukiu e ka ua o ka ’aina (Ukiu is the name of the rain of this land)

Me ka makani aheahe ’olu’olu (Here the wind is soft and cool)

laulusta: Haleakala Hula

 

Elimme ensipäiviämme Mauilla ja päätimme heti alkuun viedä Hawaii-ensikertalaiset Mauin yhteen tärkeimmistä nähtävyyksistä. Haleakala (hale = talo, kala = aurinko) on must-nähtävyys Mauilla ja sinne on melko helppo mennä. Lähdimme sinne siksi koko seitsemän hengen porukalla. Tiiviissä tunnelmassa ajoimme Kahuluihin. Siellä pysähdyimme myöhäiselle lounaalle perinteen mukaisesti Panda Expressiin. Nuudelia, fried shrimppiä, kanaa ja papua…

Jatkoimme Hana Highwaytä jonkin matkaa itään. Sitten käännyimme saaren sisäosaan Haleakala Highwaylle. Vartin päästä Kahuluista alkoi nousu kiemuratietä. Tien molemmin puolin laidunsi heppoja, lehmiä ja lampaita, joita tytöt halusivat bongailla. Palmut jäivät taakse ja erilaiset mielenkiintoiset havupuut ilmestyivät matkan varrelle. Ajoimme myös eukalyptusmetsän halki. Siellä täällä rinteellä on asutusta, pieniä taloja, joiden asukkaat saavat nauttia hieman viileämmästä ilmastosta. Haleakala National Parkin portilla maksoimme 30 $ (per auto). Sieltä oli 30 minuutin ajo huipulle ja matkan varrella pysähdyimme vessaan lisäämään vaatetta. Leggingsit jalkaan ja hupparit päälle. Antti oli ainoa, joka katsoi vaatteiden lisäyksen turhaksi, vaikka olimme 13 celsiusasteessa ja tuulta oli reippaanlaisesti.

Kohta ajoimme tietä pilvessä, sadetta ripautti vähän. Kun pääsimme pilvien yläpuolelle, taivas kirkastui. Se on kuin tie taivaaseen pilvien yllä. Tytöt olivat totta kai innoissaan pilvien yllä ajamisesta. Olimme ajoissa, mutta meillä ei ollut liikaa aikaa. Haleakala sunset on se mitä kaikki tulevat tänne yli 3000 metrin korkeuteen katsomaan. Pysähdyimme kraaterille ja aloin aavistella, että ylin parkkipaikka saattaisi olla täynnä autoja. Niin se olikin. Porukkaa oli täälläkin enemmän kuin ennen.

Haleakalan kraaterilla

Jäimme autosta pois, kun Antti lähti etsimään autolle parkkia vähän alempaa. Ihmisiä oli istumassa retkituoleilla auringonlaskua odottaen. Tuuli oli kylmä näin korkealla. Etsimme sopivan spotin ja saimme asetuttua korkeamman kiven taakse tuulen suojaan. Kova tuuli sai lapset palelemaan aika nopeasti, vaikka pipot ja hanskat oli myös puettu. Antti sai auton onneksi lähelle ja löysi meidät nopeasti. Joku oli tullut kirjoittamaan runoa vanhalla kirjoituskoneella auringonlaskun aitiopaikalle.

Klo 7.07 pm aurinko laski pilvien taakse mereen. Lapset alkoivat olla sen verran kylmissään, että lähdimme pian takaisin alas. Pitkä paluumatka oli puuduttava. Olimme perillä vasta kymmenen aikaan.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin torstai, 18 elokuun, 2022 at 13:03

    Upea auringonlasku! Olisiko sinne muuten mahdollista myös halutessaan mennä katsomaan auringonnousua, vai onko se jotenkin huonommasta suunnasta? Tykkään itse auringonnousuista erityisen paljon. Tuntuu, että autovuokraamojen kanssa keskimäärin joka toinen kerta on sellainen, että enemmän tai vähemmän menee joku pieleen, mutta ei kyllä itselle tuollaista jonotusta tule ikinä mieleen.

  • Leave a Reply