Waikiki-lomailua

’O ka hali’ a aloha i hiki mai (Sweet memories come back to me)

Ke hone a’ e nei i ku’u manawa (Bringing fresh remembrances of the past)

 

Waikiki

Waikikin pääkatu Kalakaua toi minulle valtavasti muistoja mieleen 10 vuoden takaa. Sitä pitkin kiiruhdettiin tanssimaan, shoppailtiin ja mentiin jonottamaan Cheesecake Factoryn parasta juustokakkua. Nyt se tuntui olevan enemmän täynnä ihmisiä kuin viime kerralla.

 

Kalakaua on täynnä luksusputiikkeja, mutta myös normaaliin kukkaroon sopivaa Hawaii-ostettavaa souvenirshoppeineen. Hawaiilla on niin paljon kivaa paikallista shoppailtavaa, kuten kauniita mekkoja, koruja ja taidetta, että budjettiini ei mahtunut hienoa laukkua tällä kertaa. Joskus vielä tulen shoppailemaan tänne Gucciin tai Pradaan.

 

Waikiki beachille kävelimme kujaa pitkin, jota reunusti surffilautaparkki. Waikiki oli kuin olisimme astuneet 10 vuoden takaiseen elämäämme ja se oli täysin samanlainen kuin silloin. Antti tuli masua myöten veteen Aava kainalossa. Minulla oli Mila, joka nautti aalloista täysin rinnoin. Minäkin nautin. En kuvitellut 10 vuotta sitten, että seuraavan kerran olisin Waikikin aalloissa kahden lapseni kanssa.

 

Yhtenä iltana kävimme biitsillä ihan kahdestaan, kihlausiltaamme muistellen.

 

Viimeisenä päivänä kävimme koko porukalla Hard Rock Cafessa. Sinne oli mukavan lyhyt matka, noin 10 minuutin kävely, meiltä. Edellisenä iltana olimme yrittäneet sisään klo 20 ja ravintola oli ollut ihan täynnä. Nyt siellä oli tilaa ja jouduimme odottelemaan pöytää vain viisi minuuttia. Tytöt katselivat hämmästyneinä kymmeniä kitaria, jotka oli kattoon kiinnitetty. Mila löysi katosta lempparikitaransa, joka oli tietenkin punainen ja kimaltava. Tytöt saivat jokaisen aikuisen ateriasta ranskalaisia. Minä valitsin original burgerin, jossa oli sipulirengas ja pekonia.  Ensimmäisestä suupalasta jo muistin, että näin taivaallistahan paras hamppari voi olla. Meillä kaikilla oli valtava nälkä ja ateriat upposivat masuihin helposti. Lopuksi vielä yhteinen brownie-jätskijälkkäri, joka on must-perinne Hard Rockissa. Valtavan kulhon sisältö katosi helposti neljään herkkusuuhun.

 

Ala Wai -joki erottaa Waikikin muusta Honolulusta. Jos Ala Wain rantaa kävelee, näkee varmasti soutelijoita monen hengen outtrigger-kanooteissaan treenaamassa. Sitä pitkin onkin kiva kävellä toiseen shoppailuparatiisiin, ihan Waikikin vieressä.

 

Ala Moana Mall

Ala Moana ostoskeskus on mukavan kävelymatkan päässä Waikikista. Me asuimme sen ja Waikikin keskustan välissä, joten molempiin käveli helposti. Ala Moanan ykköskerros on enemmän enemmän turisteille tarkoitettua shoppia täynnä. Sieltä löytyy mm. Waikikinkin kaduilta tuttu ABC Store (Aloha-krääsää ja juomia). Two Palms näytti olevan Hawaii-mekkojen (ja -paitojen) paratiisi ja sinne menimmekin ensin. Siellä oli kaiken kokoista (isoille ja pienille, tytöille ja pojille), ihania kuoseja ja erilaisia malleja. Tytöille oli toinen toistaan ihanampia mekkoja ja he pääsivät itse valitsemaan. Päätin, että ostan heille nyt yhdet, mutta aavistin, että kauppaan pitää tulla vielä toisenkin kerran. Aavistukseni osui oikeaan. Kaupasta lähti kahdesti mukaan mekot meidän perheen kaikille tytöille. Ykköskerroksesta löytyy myös Crocs-kauppa. Mila pääsi valitsemaan sinne biitsicrocseja. 11 oli hänelle sopiva koko ja mukaan valikoitui pinkit kimalteiset, jotka mummi oli luvannut kustantaa. Aava selvisi hyvin pettymyksestä, että hän ei saa kimalteisia vaan kulkee vielä Milan vanhoilla sinisillä.

 

Ykköskerroksessa on Ala Moanan aukio ja lava. Ensimmäisellä käynnillämme lavalla alkoi hulakoulun tanssiesitys. Siellä oli meidän tyttöjen ikäisiä pieniä hulatanssijoita lavalla pau-hameissaan. Oli tanssia myös pu ileillä (kepukoilla) ja poi-palloilla. Pienet poin pyörittelijät olivat todella söpöjä, osa olisi jäänyt lavalle esityksen jälkeen, jos aikuinen ei olisi heitä hakenut.

 

Ala Moanan toisesta kerroksesta löytää kalliimmat putiikit taidegallerioista paikallisiin Na Hoku ja Maui Divers -koruliikkeisiin sekä Gucciin ja Dioriin. Martin & McArthurissa oli ihastuttavia Hawaii-esineitä, puisia ihanuuksia ja lasisia kippoja kaikissa kimaltavissa väreissä. Sieltä löytyi myös metallitauluja, joista yksi oli kuin meille tehty. Antti jäi jutulle myyjän kanssa, joka otti pyytämämme taulun tiskin alle odottamaan seuraavaa käyntiämme, kun ehkä tiedämme haluammeko sen varmasti. Kävimme myös kakkoskerroksen Victoria’s Secretissä, jossa tytöt riehaantuivat täysin. Tytöt tulivat mukaan ja innostuivat kristallikruunun alla nojatuolista, pukukopissa he pukivat kokeilemani alusvaatteet päähänsä. Pikkaisen rauhallisemmissa merkeissä olisin voinut tehdä alusvaateostoksia, mukaan lähti kuitenkin viisi kappaletta pöksyjä (5 pöksyä 32 dollarilla) ja yhdet rintsikat. Kävimme myös parissa surffivaateputiikissa, jotka sijaitsevat kolmannessa kerroksessa sekä Tanoa-liikkeessä, joka myy vaatteita polynesialaisilla kuoseilla. Sieltä löytyi myös Moomin Shop Hawaii.

 

Foodland farms oli alakerran iso elintarvikemarket. Siellä kauhistelimme hintoja. Euron kurssin heikentyminen todella tuntui, varsinkin ruokaa ostaessa. Enää ei voinut ottaa hinnasta 20 % pois, jotta sai eurot, vaan 2 %. Jopa tortillaletut ja murot tuntuivat liian kalliilta. Mutta jotain oli pakko ostaa, pesuainetta, juguja, kalapuikkoja, kaurahiutaleita ja omenamehua tarttui mukaan. Kaiken kaikkiaan kävimme Ala Moanassa neljä kertaa, viimeisen kerran ihan kahdestaan koruostoksilla. Na Hokusta lähti mukaan wave-collectionin riipus, jota olin ajatellut koko Honolulun viikkomme ajan.

 

Tatau

Mitä olisi matka Tyynenmeren saarille ilman uusia tatuointeja? Emme halunneet ottaa siitä vielä selvää, joten uudet kuvat ilmestyivät ihoomme tälläkin reissulla. Minä olin suunnitellut jo pitkään vasemman jalan kuvani laajentamista. Olin hankkinut sen 10 vuotta sitten täältä, joten oli kivaa myös jatkaa sitä täällä. Olin varannut ajan samalle tyypille, joka oli tehnyt Antin jalan tatun 10 vuotta sitten. Nostalgiaa siis tässäkin mielessä.

 

Antti sen sijaan oli päättänyt hankkia ensimmäisen ei-polynesialaisen tatunsa vielä tyhjänä olevaan vasempaan käteensä. Hän oli varannut ajan unkarilaissyntyiselle miehelle, joka oli kierrellyt ympäri maailmaa tatuoimassa ihmisiä. Tibor-niminen tatuointiäijä haki meidät ystävällisesti Waikikilta ja ajoi meidät studioon Kailuaan, O’ahun itärannalle. Sessiossa menikin koko päivä, Anttihan ei mitään pieniä tatuja ota ikinä. Hän sai istua terän alla 6 tuntia iltakymppiin asti. Kävin välillä kahden korttelin päässä mäkissä. Hain Antille juustohamppareita ja itselleni suklaashaken. Studiolla oli Netflix päällä isosta TV:stä. Sieltä tuli kokonaisia kausia lasinpuhalluskilpailua, Blown Away. Se oli mielenkiintoista, mutta seurasin sitä kyllästymiseen asti monta jaksoa.

 

Minun tatuointistudioni Soul Signature olikin vain 5 minuutin kävelymatkan päässä Honolulussa, pilvenpiirtäjän 33. kerroksessa vuori- ja osittaisella merimaisemalla. Esitin kolme toivetta, DNA:n, paholaisrauskun ja tähden muotoisen kompassin, ja niiden pohjalta Lopeti piirsi ensin muodot ja sitten yksityiskohdat jalkaani. Piirtämisessä meni tunnin verran. Sitten alkoi itse tatuoiminen. Vietin neljä tuntia masullani ja lopussa paikat alkoivat puutua ja selkä prakailla. Niiden vuoksi oli helpotus, kun teos oli lopulta valmis seitsemän jälkeen illalla.

 

Mahalo, until we meet again!

Minusta tuntui, että olimme olleet Waikikissa aika vähän, mutta lähtö Mauille tuntui myös hyvältä. Waikikin hälytysautojen sireenejä ja ihmispaljoutta ei toki jäänyt ikävä. Ennen matkaa, olin ajatellut, että jääkö O’ahulle tämän reissun jälkeen mitään nähtävää ja elettävää, mutta nyt tuntui, että jäi vaikka mitä. Toisaalta se on hyvä. Kun lähdemme täältä, voimme luottavaisin mielin ajatella, että tulemme vielä takaisin.