”Chasing The Sun”

Meillä on takana 10 vuotta yhteistä matkailua. Vuonna 2012 teimme ensimmäisen yhteisen matkan ja kohteemme oli Hawaii. Sattumalta nyt yhteisen matkustamisen juhlavuotena, päätimme jälleen mennä Hawaiille. Tämä matka ja sen odottaminen on ollut tunteita täynnä. Tasan 10 vuotta sitten menimme kihloihin Hawaiilla, seitsemän vuotta sitten olimme siellä häämatkalla. Nyt saamme vihdoinkin viedä sinne omat lapset ja näyttää meille rakkaat saaret myös mummille ja ystäväpariskunnalle, joka lähtee sinne meidän kanssa omalle häämatkallensa. 10 vuotta sitten se oli minulle rakas kohde, koska Hawaiin kulttuuri ja tanssi ovat minulle tärkeitä. Nyt se on MEILLE rakas kohde, koska Hawaii on meidän toinen kotimme maailman toisella puolella. Kaikista maailman paikoista juuri Hawaiin meillä liittyy vahvimmat tunnesiteet eikä varmasti vähiten siksi, että se oli alku meidän yhteiselle tielle maailmalla. Se ajoittui myös omassa elämässä siihen kohtaan, kun aloin ymmärtää, miten haluan matkustaa ja mitä kokea.

Ensimmäisenä lomapäivänä kelloni soi seiskalta. Pieni lähtöinto auttoi minua enkä tuntenut itseäni kovin väsyneeksi. Kolme tuntia oli varattu pakkausten viimeistelylle ja loppuhäröilylle. Kissatkin tarvitsivat ihan extra aikaa, kun niitä piti hyvästellä 10 kappaletta. Kohta 12-viikkoiset Nandi ja Sabie saivat omat halinsa ja pusinsa. Nandille piti antaa lopulliset jäähyväiset, koska hän muuttaisi pian Jyväskylään. Nuoremmat pennut eli nyt kuukauden ikäiset otukset ovat juuri oppineet hiekkalaatikolle ja kiinteän ruuan makuun, joten pystyin heidätkin jättämään levollisin mielin äitini hoidettavaksi. Autoon pakattiin kolme matkalaukkua, joista yksi neitsyt-matkailija, minun uusi iso sininen samsoniittini, yksi cabin buddy, rattaat ja kolme reppua. Kun ajoimme kohti Helsinki-Vantaata, meidän molempien oli hiljalleen alettava ymmärtää, että nyt olimme vihdoin lähdössä Hawaiille ja toivottavasti koko kesän piinannut stressi töistä ja muusta arkielämästä hälvenisi pian.

 

Pääsimme ensimmäistä kertaa kokemaan Helsinki-Vantaan uuden lähtöaulan, jossa oli kyllä kansainvälistä fiilistä ihan eri tavalla kuin aiemmassa. Kun mummi liittyi alakerrasta meidän seuraan, porukkamme oli kasassa. Antti oli tehnyt lähtöselvityksemme ensimmäiselle lennolle jo kotona ja nyt taiteilimme automaatista ruumalaukkujen kohdetarrat. Yhdysvaltoihin oli ihan oma Finnairin tiskinsä, jossa jätimme laukut. Boardingeja emme kuitenkaan saaneet perille asti, vaan Losissa olisi laukkujen siirtämisen lisäksi tehtävä lähtöselvitys kokonaan alusta domestic-lennolle. Helsinki-Vantaalla turvatarkastusta oli helpotettu valtavasti, sillä elektroniikkaa (läppäriä, kameroita, puhelimia, roonia) ja nesteitä ei tarvinnut poistaa enää laukusta läpivalaisun ajaksi. Ostimme nallenamut ja fazerin suklaata tax freestä. Vaikka aikaa ei ollut mitenkään liikaa, ehdimme portin vieressä vähän rentoutua. Mila ja Aava olivat riemuissaan uusista semipehmeistä lepoistuimista ja keinutuolista.

 

Oli luksusta päästä heti Suomessa pitkälle lennolle. Ensimmäinen stoppi Euroopassa ennen pitkää lentoa on melkeinpä ollut sääntö meidän matkoilla. Tuntui epätodelliselta, että olemme jo samana iltana perillä, vaikka lähdemme Suomesta vasta klo 16 iltapäivällä. Hyppäämme reilusti länteen, kun lennämme pohjoisen kautta ja olemme perillä Hawaiin aikaa klo 22 eli kuuden tunnin päästä lähdöstä.

 

 

Finnairin lento Losiin lennettiin koneella, jossa paikat rivillä olivat kolme, kolme ja kolme. Minä ja Antti jouduttiin peräkkäin, minä otin viereeni Milan ja Antti Aavan. Lento lähti hieman myöhässä, klo 16:n jälkeen. Lensimme Tampereen päältä ja kohti pohjoista. Kun Ruotsi ja Norja oli ylitetty, suuntasimme Grönlantiin. Seurasin Milan kanssa lentoreittiämme omilta tv-ruuduiltamme. Mila pyöritteli maapalloa innoissaan ruudulla ja toivottavasti ymmärsi taas jotain enemmän maailmasta ja siitä, kuinka pitkälle lennämme. Matka Losiin tuntui lyhyeltä, kun lensimme sinne suorinta tietä, ilman Euroopan pysähdystä, reilussa 10 tunnissa.

 

Pitkä lento sujui mallikkaasti molemmilta tytöiltä. Lopussa Mila katsoi lentokarttaa ja hämmästeli, kuinka lyhyt matka on enää jäljellä, kun olimme jo reilusti Yhdysvaltojen puolella. Laskeuduimme Losiin viiden jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa. Vaihtoaikaa oli reilu kaksi tuntia, joten ihan ripeästi saimme alkaa edetä kentällä. Passintarkastusjono kulki onneksi hyvää vauhtia. Matkalaukut tulivat nopeasti kaikki samassa ”nipussa” perä kanaa. Nopea eteneminen loppui oversize baggage -hihnalla, jonne rattaita ei alkanut kuulua. Vartin odottelun jälkeen meidän oli pakko jatkaa matkaa, jos halusimme seuraavalle lennolle. Siinä kohtaa halusin kirota tätä laukkujen ym. uudestaan tsekkausta, kun jatkolento on domestic.

 

Informaation osalta emme olleet parhaalla kentällä, mutta kysyvä ei tieltä eksynyt ja saimme vaihdettua kävellen terminaalia American Airlinesin domestic-lentojen lähtöselvitysaulaan. Pian selvisi, että meitä ei oltu buukattu Honolulun lennolle, vaikka olimme ostaneet liput sinne asti ja saaneet varausvahvistukset. Varauksessamme olevaa lentoa ei ollut olemassa, mutta Honoluluun oli lähdössä lento klo 19.53 (eli 20 minuuttia myöhemmin kuin meille ilmoitettu) eri lennonnumerolla. Meitä yritettiin buukata olemassa olevalle lennolle useamman virkailijan toimesta ja vietimme vähiksi hiipuvaa aikaa yli puoli tuntia tiskillä. Siinä kohtaa ei enää haaveiltu eväiden ostamisesta viimeiselle lennolle vaan pääsemisestä Hawaiille vielä tänään. Odottelun jälkeen saimme boardingit ja laukut laitettiin menemään koneeseen. Lennon lähtöön oli aikaa reilu puoli tuntia ja meidän piti lähteä taas etenemään ripeästi kohti porttia. Portilla saimme istumapaikat ja kävelimme saman tien koneeseen. Minä istuin Aavan kanssa kahdestaan, loput istuivat kolmestaan muutaman rivin päässä. Tässä kohtaa ei jaksanut paikoista purnata, tärkeintä, että olimme koneessa. Aava nukkui melkein koko lennon. Lennon hintaan kuului vain juomat ja pari keksiä. Vaikka Aava kertoi olevansa nälkäinen, hänelle riitti keksit ja pari suklaapalaa. Uni painoi neitiä varmaan liikaa. Viiden tunnin lento ei onneksi nälästä huolimatta tuntunut liian pitkältä. Kun aloimme laskeutua, Aava pääsi ikkunapaikalla katselemaan Honolulun valoja alkuyön pimeydessä. Laskeuduimme kymmenen jälkeen illalla. Kotoa lähdöstä oli yli 20 tuntia, mutta vieläkin oli perjantai. Olimme ”jahdanneet aurinkoa”, joka oli paistanut suurimman osan matkastamme, mutta lopulta laskenut ennen kuin olimme perillä. Honolulun kentällä meitä oli vastassa tuttu Hawaii-musiikki ja tutut tuoksut. Rankka matka oli sen arvoinen. Väkisinkin alkoi hymyilyttää, olimme perillä toisessa kodissamme.

Laukutkin olivat ehtineet meidän koneeseen ja sitten tarvitsi vain löytää taxi. Astuimme Hawaiin lämpimään kosteaan, mutta ei tuskaisen kuumaan ilmaan. Iso taxi oli valmiina parkissa ja mahduimme siihen kaikki kyllin hyvin. AirBnb-kotimme oli Ala Wain varrella ”valastalossa” (, talossa, jonka yhdellä ulkosivulla on valtava valasmaalaus). Hankaluudet eivät olleet vieläkään loppuneet, sillä meillä oli ohjeista huolimatta vaikeuksia päästä sisään. Emme ensin löytäneet numerokoodillisia laatikoita, joista kulkulätkät piti ottaa ja oli epäselvyyksiä mihin milläkin koodilla piti päästä. Kulkulätkillä päästiin sisään eteiseen ja ovikoodilla luonnollisesti 8 kerroksessa sijaitsevaan kolmioomme. Vaikka meidän makkari oli aika pieni, sain vaatteet ja kamat aseteltua sinne nätisti ja matkalaukun vaatekaapin sisään. Mummi ja lapset asettuivat isompaan makkariin, jossa oli parisängyn lisäksi lapsen sänky, johon Aava meni. Antti kävi 7elevenissä hakemassa ilta- ja aamupalaa. Sieltä tuli mm. ihan kelpoburritot ja vaniljajugua. Onneksi olin nukkunut lentokoneissa, väsymys ei ollut valtaisa. Jaksoin hyvin suihkuttaa tytöt ja itseni. Mila kysyi miksi ei ole sadesuihkua. Tytöt ovat kyllä tottuneet liian hyvään ja hienoon meidän uudessa kodissa. Ensimmäinen ilta pitkän matkan jälkeen tuntui juurikin siltä, miltä yleensäkin lasten kanssa matkustamisen jälkeen. Pää vähän sekaisin ja pientä ahdistusta uudesta paikasta. Miksi tulimme tänne, kotona olisi paljon mukavampaa ja helpompaa? Mutta me molemmat tiesimme, että huomenna mieli muuttuisi. Nyt vain nukkumaan, jotta pääsemme nopeammin Hawaii-fiilikseen.

 

Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa. Uni oli tehnyt tehtävänsä ja koimme heräävämme ihan oikeassa paikassa, meidän Hawaiilla. Parvekkeelta näkyi tuttu maisema nyt päivänvalossa.