Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

tammikuu 2017

Aruba – kuiva paratiisi turkoosissa syleilyssä

Lentävät turistit saapuvat Aruballe Queen Beatrixin lentokentälle hieman Oranjestadista etelään. Hotellit sijaitsevat pääosin Aruban länsi/lounaisrannalla, Oranjestadista rantaa pitkin pohjoiseen. Taximatka hotelliin kustantaa noin 30 $. Se kulkee alkuun Oranjestadin rantakatua L.G. Smith Bulevardia pitkin ja matkalla voi jo bongata tuttuja luksusshoppeja, joihin tulla shoppailupäivänä kiertelemään. Muutaman minuutin kuluttua pääkaupungista saavutaan Divi Beachille, jonka vierestä löytyvät ”Divi-merkkiset” hotellit. Divi biitsi jatkuu pohjoiseen mentäessä, mutta nimi vaihtuu. Eagle Beach on saaren kehutuin hiekkaranta ja ihan maailmanlaajuisestikin kärkisijoilla. Yli kilometrin pituisen rannan vieressä on rivi hotelleja. Eagle Beach päättyy pohjoisessa rantakivikkoon muutaman sadan metrin matkalle ja kun hiekka taas alkaa, niin ollaan Palm Beachillä ja jälleen edessä on rivi hotelleja.

Ruokaostoksilla koko perheen voimin

Hotellit ovat täällä erinomaisia. Me majoituimme pelkästään RCI-hotelleissa (kolmessa eri hotellissa), mutta maailman laajuisena RCI-matkaajana voin sanoa, että Aruballa on hyvä taso. Nämä huoneistot yltävät omissa RCI-kokemuksissa kärkisijoille. Huoneistot kokonaisilla keittiöillä ja erillisellä aikuisten makkarilla helpottivat perhe-elämää. Yleensä söimme päivän toisen aterian ”kotona”. Se sopi myös siksi, että Aruba ei ole mikään halpa paikka syödä. Ruokapihiys riitti ravintoloissa usein hamppareihin, mutta ani harvoin pihveihin. Niitä oli kiva paistaa välillä hotellissa. Pari isoa ruokamarkettia tuli hyvin tutuiksi. Kaikista hotelleistä löytyi myös erinomainen kuntosali, joita Antti innostui hyödyntämään melkein joka päivä. Divi Golf and Beach resortin gymillä oli paras maisema turkoosille merelle. Sama resort tarjosi myös ylemmän kerroksen asukkaille privaattijacuzzin talon katolla (, tosin siitä ei mainittu ja löysimme sen sattumalta).

Kuntosalinäkymät

Aruba on kovin tuulinen saari. Ympäri vuoden ollaan 30 asteen tuntumassa, mutta lämmin tuuli lievittää paahdetta. Tosin jatkuvan tuulen vuoksi ulkona ei pitkiä hiuksia halua pitää auki juuri ollenkaan. Tuulisuus tuo haastetta myös dronen lennättämiseen. Roonimme olikin aika vaikeuksissa, vaikka emme nostaneet sitä kovin ylös. Hän oli hetken aikaa meren päällä eikä koko ajan pystynyt vastaamaan kauko-ohjaimen käskyihin. Vähän jännittävä tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti ja hallitusti hiekalle. Vaikka olin nähnyt roonin lennättäjiä aiemminkin biitsillä, niin totta kai, kun me olimme siellä, niin joku jenkkitäti tuli pyytämään heti, että leikkisimme lelullamme jossain muualla. Aamuvarhain ja illalla tuuli usein helpottaa. Aruban kuivuus myös yllätti, vaikka tiesimme sen olevan kuiva saari. Palmuja ja istutuksia löytyy rannan läheltä. Aruballe tyypillinen oksistoaan levittelevä Divi-puu on yleinen näky kaduilla. Luonnontilaiset alueet kasvavat lähinnä korkeita kaktuksia. Aruban maaeläimistöä ovat muiltakin Karibian saarilta ja Mexicosta tutut iguaanit ja pienemmät liskot. Niitä on kiva seurata ihan missä vain, vaikka oman terassin vieressä. Musta-oranssia lintua (Troupial bird) tavataan ympäri saaren ja vihdoin onnistui myös hyvät kuvat tuosta nopeasta pyrähtelijästä.

Divi

 

Jenkkituristien vaikutus Aruballa on suuri. 4.7. oli ilotulitus heidän kansallispäivän kunniaksi. Se toki kävi hyvin myös meille, sillä vietimme silloin hääpäiväillallistamme rantahiekalla ravintolassa. Vaikka Aruba kuuluu Hollannille, euroja ei käytetä. Aruballa on oma raha Floriini, mutta käytännössä turistit käyttävät Yhdysvaltojen dollareita. Aruballa puhutaan heidän omaa kieltään, papiamentoa, kreolikieltä, joka on saanut vaikutteita espanjasta, hollannista ja Afrikan maiden kielistä. Englannilla pärjää erinomaisesti, käytännössä kaikki puhuvat myös sitä. Espanjaa kuulee myös, mutta yllättävän vähän. Esim. lentokentällä on opasteet englanniksi ja espanjaksi. Vaikka Aruba sijaitsee aivan Etelä-Amerikan vieressä, niin täällä ei onneksi ole sitä ärsyttävää etelä-amerikkalaisten ja mexicolaisten asennetta, että kaikkien kuuluisi puhua espanjaa.

 

Oranjestad, Aruban pääkaupunki, on saaren ainoa ”kunnon” kaupunki. Siellä on satama, jonne risteilyalukset tulevat. Meidän käyntimme aikana useampi risteilylaiva pysyi satamassa ilman turisteja. Vain pari laivaa kävi tuomassa turisteja päiväksi tuon kolmen viikon aikana. Oranjestadissa meillä oli hankaluuksia löytää ravintolaa. Liekö covid-toimet sitten lopettaneet joitakin ravintoloita. Kerran olimme syömässä indodesialaisessa, Bentang Balissa, ja toisella kerralla löysimme paikallisen lounasravintolan tapaisen. Oranjestad taitaa palvella enemmänkin risteilylaivojen turisteja, jotka yöpyvät ja ruokailevat laivassa. Parhaiten ravintoloita on Palm Beachillä, jossa sijaitsee suuri osa saaren hotelleista. Siellä tarjolla on mm.  italialaista, argentiinalaista ja ihan rehellistä kunnon burger-ravintolaa. Sieltä löytyy myös vilkasta iltaelämää. Divi beachillä oleva Beach Bar oli meidän valintamme jopa kolme kertaa. Sen lisäksi Passions -iltaravintola Eagle Beachin hiekalla oli hyvin mieleenpainuva hääpäivän iltana.

Casa Tua Palm Beachillä

Divin Beach Bar

Passion

 

Netissä kerrotaan, että Aruba on shoppailijan paratiisi. No onhan se ehkä luksusshoppailijalle. Jos massia riittää niin tarjolla ovat mm. Prada, Louis Vuitton, Gucci, Cartier, Diamonds International ja muita  korukauppoja pilvin pimein. Jos etsinnässä on kultaa ja timantteja, erilaisia koruliikkeitä saa koluta uupumukseen asti. Toki kaupat on hyvin ilmastoitu ja asiakkaille tarjoillaan usein alkoholipitoisia virkistysjuomia, kuten olutta. Eräässä saimme samppanjaa ja toisessa mimosa-drinkkejä. Luksusputiikkien toisena ääripäänä on souvenirshopit, jotka myyvät halpatuotettua turistikrääsää ja turistipaitoja. Toki sieltä saattaa löytyä joku kiva matkamuisto, kuten tyylikäs Arubamagneetti tai -huppari. Varsinkin lasten vaatevalikoimat olivat hyvin suppeat ja ne muutamat souvenirtyyliset tyttöjen mekot, joita näin, olivat todella tusinavaatteen näköistä hepenettä. Semmoiset kohtuuhintaiset ja normilaatuiset vaatekaupat puuttuivat lähes kokonaan. Joitakin poikkeuksia oli, sillä Oranjestadista löytyi Desigual ja Palm Beachillä oli pari kesämekkoihin ja rantavaatteisiin erikoistunutta liikettä. Niistä sain shoppailtua itselleni pari kaunista mekkoa ja uudet biksut. Mutta yllätyin, että koruputiikkeja oli selvästi eniten ja normaalihintaista vaatetta sai jopa hakea.

Näitä kylttejä Aruballa riittää

Oranjestadissa

Renaissance Mall

Royal Plaza Mall, jossa monet kaupat olivat joutuneet sulkemaan itsensä.

Oranjestadista löytyy monta sinistä hepoa.

Shoppailua

Renaissance Park

Oranjestadin pienvenesatamaa

Sitten niihin biitseihin, joiden vuoksi suurin osa Aruballe matkustaa. Hotellit keskittyvät parhaiden biitsien läheisyyteen, Divi, Eagle ja Palm. Etelässä oleva Baby Beach on hyvin hitaasti syvenevä ja täydellinen vedessä loikoiluun ja istuskeluun. Pohjoisen kivikkoisemmat rannat ovat snorklaamisen arvoisia, niin kuin aikaisemmasa postauksessa mainittu ja kilpparien keskuudessa suosittu Tres Trapi.

Eagle Beach on maineensa veroinen, mutta ei Divikään selkeästi huonompi ole. Käytännössä se on samaa biitsiä. Eagle Beach tarjoaa lähes täydellisen biitsielämyksen. Hienoa hiekkaa riittää kilometrin verran. Se jatkuu sopivasti syvenevänä mereen eikä teräviä kiviyllätyksiä tule vastaan. Eagle Beach tarjoaa myös jännitystä. Kesällä siellä on kymmeniä aidoilla merkittyjä kilpikonnan pesiä. Todennäköisin ja paras aika pienten konnavauvojen näkemiselle on juuri ennen auringonlaskua, kuuden aikaan illalla. Tuolla biitsillä tulikin vietettyä monta auringonlaskua. Toive kilpparibongauksista ”pakotti” minut biitsille juuri tuohon aikaan ja auringonlaskut olivat todella maagisen ihania. Usein aurinko laski suoraan mereen, ilman pilvien häirintää. Jos pilviä löytyi taivaalta ylempää, ne värittivät iltataivaan hetkeksi kauniin pinkiksi ennen kuin pimeys levisi taivaalle.

Eagle Beachin rantakatu

Divi beachillä hyvin varhain aamulla

Eagle Beach

Tätä se on kun yrittää ottaa pariskuntakuvia lasten seurassa.

Välillä vähän juhlallisemmin biitsille

Baila, baila Beach!

Divi Beach

Eagle Beach

 

Eagle Beach

Häitä on melkein joka ilta tällä biitsillä

 

Aruban vesielämystä täydentävät hotellien toinen toistaan ihanammat kiemuraiset uima-altaat, infinity poolit ja iltaisin tunnelmalliset poreet. Niihin onkin ihana pulahtaa raikastumaan illalla hikisen retkipäivän tai meressä uimisen jälkeen. Viimeisessä hotellissamme Divi Phoenixissä altaat olivat auki 24/7. Tätä mahdollisuutta oli mukava hyödyntää, varsinkin kun iltaisin altaissa ei ollut ketään muita. Altaalla ja biitsillä vietimme myös mukavia merenneitohetkiä.

Playa Linda Pool

Divi Golf & Beach resort Pool

Divin vesiliukumäki

Divi Phoenix Pool meidän parvekkeelta

Divi Phoenix Pore

 

Aruba tuli nähtyä aika hyvin enkä varmasti ole ainoa, jolle tulee eniten ikävä juuri vettä ja rantaa. Ne ovat täällä kuitenkin parasta. Vielä viimeisen kerran Eagle biitsin aaltoihin. Kunpa tämän palan rantaa ja merta olisi saanut viedä kotiin.

Arikok National Park – päiväretki jeepillä

Antti lähti aamulla hakemaan meille vuokra-jeeppiä Eagle beach -hotellista, jonne oli meidän nykyisestä sijainnista, Divi Phoenixista, vartin kävelymatka. Sillä aikaa minulla oli ohjelmassa tyttöjen tukat ja aurinkorasvaukset tuttuun tapaan. Päiväretkemme jeepillä oli alkamassa. Tytötkin olivat innoissaan uudenlaisesta kulkuvälineestä. Lähdimme jälleen ilman navia pyörimään Aruban teille. Kauaa emme kuitenkaan olleet eksyksissä olemattomista opasteista johtuen. Tanki Leendertissä pysähdyimme hakemaan Wendysistä lounaat meille ja sitten olimmekin jo matkalla oikeaan suuntaan, kohti Santa Cruzia, saaren eteläistä keskiosaa. Kartassa ihan kunnon kokoisilta näyttävät kaupungit olivat pikemminkin pieniä kyliä. Niiden pääteiden varrella on joitain kauppoja ja pieniä ravintoloita, mutta ainoa oikeasti kaupungiksi laskettava tällä saarella on Oranjestad. Paikalliset asuintalot ovat viihtyisän näköisiä, osa mukavan pirteän värisiä kivitaloja.

Jeepissä

 

Santa Cruzista oli sitten kunnon opasteet Arikok National Parkiin. Infopisteestä saimme liput kansallispuistoon. Aikuiselta lippu oli 11 $, alle 12-vuotiaat olivat ilmaisia. Puisto sulkeutuu klo 16, joten meillä oli reipas neljä tuntia aikaa. Tiet puistossa ovat pääosin päällystettyjä, mutta tie Conchiin, luonnon altaaseen, on nelivedolla ajettavaa hiekkatietä. Lähdimme sinne ja tie todella paljastui nopeasti hyvin haasteelliseksi. Jeeppi oli tarpeen ja myös Antin pieni kokemus todella pomppuisella tiellä ajamisesta. Lapsilla oli hauskaa, mutta heidänkin tarvitsi pitää kunnolla oven kahvoista kiinni, etteivät putoilleet pitkin takapenkillä. Tie sinänsä oli jo kokemus, meillä oli hauskaa ja pari vähän jännittävää kohtaakin. Maisema oli kuivakkaa harvaa kaktusmetsää. Puolen tunnin pomppukyydin jälkeen olimme perillä.

Infocenter

 

Conchi (Natural pool) on laavakivestä muodostunut allas tyrskyisän meren ympäröimänä. Cura di tortuga (turtle pond) on sen toinen nimi ja juontaa juurensa siihen, kun aiemmin kilpikonnat viihtyivät tässä luonnon altaassa. Tänään meri oli kuitenkin liian myrskyisä altaan ympärillä, että siinä olisi voinut uida. Mukavat kuvat saatiin kuitenkin rannan isoista kallioista, niiden takana riehuvista aalloista ja altaasta, jonne tyrskysi vettä. Olisi altaaseen ollut kiva pulahtaakin, mutta paikka todella oli hyvin hasardin näköinen nyt. Kiipesin isoille kiville ihailemaan komeita aaltoja, jotka tulivat voimalla ja valuivat altaaseen.

Conchi

Conchi

 

Kiipesimme parkkipaikalle ja tulimme pompputietä takaisin. Infocenteristä hain meille pari vesipulloa. Vesipullomme olivat huvenneet hyvin nopeasti, vaikka olimme viettäneet suurimman osan ajasta viileässä autossa. Jatkoimme päällystettyä tietä, suuntana Arikokin eteläisemmät kohteet.

 

Ohitimme Dos Playan, rannan, jossa kaikki Aruballa lisääntyvät kilpikonnalajit pesivät. Tulimme hiekkadyyneille, jossa jalkauduimme hetkeksi. Aavalla alkoi olla väsykiukkua, eikä hän olisi millään jaksanut poistua autosta. Kohta hän kuitenkin oli tekemässä hiekkataidetta Milan kanssa dyyneillä. Dunes of Boca Prins muodostui, kun Boca Prins -lahti kuivui. Dyynit liikkuvat hitaasti pohjoisesta ja idästä tulevien tuulien vuoksi, kohti lounasta. Kasvillisuus hidastaa tätä prosessia.

 

Tulimme Fontein Cave -luolalle. Fontein Cave on arkeologinen kalkkikiviluola ja kalkkikiviterassimuodostelma. Ennen Espanjan kolonisaatiota Aruban saari oli Etelä-Amerikasta tulleen Arawak-alkuperäiskansan asuttama. Sisällä on alkuperäisasukkaiden noin 1000 vuotta vanhoja piirroksia. Luolassa pääsee käymään ja siellä on pieni polku, jota kävellä. Vaikka olimme viettäneet paljon aikaa autossa, niin kamala hikilima oli vallannut meidät. Huh, kyllä teki jo mieli veteen.

Fontein Cave

Ohjelmassa oli vielä yksi luola, aivan tuulivoimapuiston vieressä ja lähellä eteläporttia. Se olikin kiva paikka, Quadirikiri cave, jonka alkuperäinen nimi on säilytetty. Valo tulee luolaan kahdesta isosta aukosta katossa, jotka tuovat valon lisäksi mukavaa tunnelmaa luolan ”huoneisiin”. Muuten luola on täysin pimeä. Luolassa asuu paljon lepakoita ja niitä lentelikin siellä niin nopeasti, että vain vilahdus nähtiin.

Quadirikiri Cave

 

Olimme portilla ajamassa ulos puistosta juuri klo 16. Sitten suunta oli kohti hotellia ja merta.

Aruban Vedenalaiset Nähtävyydet

Aruballe lähtiessä minulla oli parhaillaan sukelluskurssi Open Water Diver (OWD) -sertifikaattia varten kesken Suomessa. Vasta yhden allasharjoituksen tehneenä en ollut vielä lähelläkään sertifioitua sukeltajaa, mutta halusin kovasti kokeilla sukeltamista myös täällä. Aiemmat sukellukseni ovat olleet Hawaiilla, Tahitilla, Uudessa-Seelannissa ja Mexicossa eli kaikki Tyynessävaltameressä. Sukellusmielessä nyt tuli bongattua myös uusi meri.

 

Sukeltamisen lisäksi Aruballa kannattaa veden alle katsella myös snorklaten. Sekä sukeltamiseen, että snorklaamiseen on tarjolla useita retkiä ja sukellus-/snorklauspaikkoja. Hinnat pyörivät sadan dollarin tuntumassa. Snorkkeliretkiä tehdään isommilla veneillä ja katamaraaneilla ja tarjolla on usein pientä lounasta ja open bar.

 

Minä osallistuin kahdelle sukellusretkelle. Snorklausretkeä pohdimme myös. Se tuntui kuitenkin hiukan tyyriiltä, kun joutuisimme puolittamaan vesiajan lasten vahtimisen vuoksi. Osalle retkistä myös lapset maksoivat, mikä tuntui järjettömältä, kun he eivät tulisi edes veteen. Antti olisi toki voinut mennä yksin snorklausretkelle, mutta hän mieluummin säästi ne rahat ja snorkkeloi rannasta.

 

Pedernalis-hylyn sukellus 

Vietimme hidasta aamua hotellissa. En olisi millään jaksanut odottaa ensimmäistä sukellustani kahteen vuoteen. Vähän jännitti, mutta tiesin, että tulen myös nauttimaan. Klo 13.15 oli minun retkelle lähtöaikani. Biksut päälle, aurinkorasvaukset, reppuun vettä ja vesikamera. Antti ja tytöt olivat minua respassa saattamassa tutkimusmatkalle, niin kuin Mila sanoi. Palm Beach Diversin sukellusohjaaja tuli minua hakemaan. Ajoimme pohjoiseen Palm Beachille, jossa heidän sukelluskojunsa oli. Sukeltaja-asiakkaita oli tänään neljä. Minun lisäkseni kolmen naisen porukka, joista kaksi oli sertifioituja ja yksi pari kertaa sukeltanut. Peruslomakkeen eli sairauskyselyn (ns. ”no, no, no -täyttö”, sillä jos yhteenkin vastaat ”yes”, niin tarvitset lääkärin todistuksen, jotta saat sukeltaa) jälkeen saatiin varusteet. Vesi oli 27 asteista, joten märkäpukua ei tarvinnut, kuinka ihanaa. Minä otin omat räpyläni ja maskini. Sokkeloisella laiturilla oli näpsäkkä Palm Beach Diversien vene, jossa oli myös 4 hengen sun deck. Tankit seisoivat nätisti penkeillä niille tehdyissä pidikkeissä ja niihin kiinnitettiin meille valmiiksi valitut BCD-liivit.

Sukeltamisen perussäännöt, ”skillsit” ja käsimerkit käytiin läpi ja sitten oli harjoituksen aika. Harjoitus tehtiin venesatamassa, jossa oli hiekkapohja ja syvyyttä noin 1,5 metriä. Vaikka olin pari viikkoa sitten sukeltanut altaassa, niin vajoaminen alas tuntui epämukavalta ja huomasin hengittäväni liian nopeasti. Syy oli kuitenkin uudessa maskissani, joka oli liian uusi ja huurustui. Kummasti sitä menee melkein paniikkiin, kun näköaistimusta heikennetään. Sain toisen maskin, ihan saman merkkisen Skubapron, kuin minulla, mutta huurustumattoman. Sillä veden alle meno tuntuikin paljon mukavammalta. Teimme harjoitukset eli regun (regulaattorin) suusta poistamiset vedessä ja veden poiston maskista.

Menimme veneellä 5 minuuttia kauniin turkoosissa meressä ja olimme perillä sukelluspaikassa. Alapuolellamme oli Pedernalis wreck 25 feetin syvyydessä. Voimakkaan tuulen vuoksi aallokkoa oli reilusti tänään. Vedessä menimme heti pinnalla olevaan keltaiseen köyteen kiinni ja aloimme saman tien laskeutua alas köyttä pitkin, joka yletti pohjalle. BCD:n tyhjennystä pikkuhiljaa ja paineen tasausta korvissa vuorotellen, niin hyvä tuli. En vain meinannut millään pysyä tarpeeksi alhaalla ja minulle piti lisätä painoja, kun leijailin tahtomattani takaisin pintaan. Alkuhankaluuden jälkeen pysyin hyvin alhaalla ja pääsin nauttimaan.

Aivan ensimmäiseksi vaalea green honu ui meidän alta. Seurasin häntä hetken, mutta hän jatkoi pian omille teilleen. Hylyn osia kölli hiekkapohjalla. Monenlaiset korallit olivat vallanneet sen kasvualustakseen. Siellä viihtyivät sen vuoksi kalat ja muut meriotukset. Pääsin kivaan sukellusfiilikseen ja luottavaiseen oloon. Keltaisia raidallisia kaloja oli paljon isoina parvina. Varmaan 40 cm pituinen puffer fish kurkkaili suojastaan. Tummansininen ”kampelakala” keltaisilla pilkuilla ja silmänympäryksillä uiskenteli hetken minun kuvattavana. Sukellusohjaajamme houkutteli pientä hiekan väristä mustekalaa käteensä. Se alkoi jo luikerrella hänen käteensä, mutta vilahtikin pienenä sukkulan muotoisena vesirakettina tiehensä. Mustakeltainen pieni ankerias kurkisteli kolostaan ja aukoi suutaan. Lisää vaaleita kellertäviä kalaparvia ui siellä täällä. Sitten pitikin jo kiivetä narua pitkin ylös, reilun puolen tunnin sukellus oli mennyt nopeasti. Hetkeksi olisi ollut vielä kiva jäädä pohjalle.

Honu siellä

mustekala

eel

 

Antilla & Arashi Sukellus

Heräsin seitsemän jälkeen, kun muut jäivät vielä nukkumaan. Tuttu Robin Palm Beach Diversista tuli hakemaan minua respan edestä klo 8.15. Tänään ei jännittänyt paljoa, koska edellisestä sukelluksesta oli vain pari viikkoa. Tänään tosin oli minun ensimmäinen oikea hylkysukellus, joka vähän jännitti. Tänään sukellusretki oli myös pitempi, sillä tämä oli kahden tankin sukellus.

Meitä oli lähdössä iso porukka veneeseen, 12 sukeltajaturistia ja kolme henkilökunnan sukeltajaa. Meidät jaettiin kahteen kuuden sukeltajan porukkaan. Minä sain parikseni Bostonilaisen miehen, joka on sukeltanut jo kauan (tosin viimeksi yli 2 vuotta sitten). Pääsin viime sukellukselta tuttuun paattiin ja tällä kertaa minä olin ainoa, joka ei pukenut märkäpukua. Menimme veneellä 10 minuuttia pohjoiseen, jossa näkyi California Lighthouse. Asetuimme Antilla hylyn päälle.

SS Antilla rakennettiin vuonna 1939 Saksan ja Karibian alueen kaupankäyntiä varten. Kun Saksa hyökkäsi Hollantiin, niin seurauksena saksalainen laiva upotettiin Hollannille kuuluvan saaren edustalla. Nyt se on alueen suurin hylky ja Aruban suosituin hylkysukelluspaikka. Toisin kuin Pedernalis, Antilla on kokonaisena meren pohjalla.

Meidän ryhmä lähti ensimmäisenä ja minä olin ensimmäisenä hyppäämässä veteen. Uin keltaiselle köydelle ja odotin muita. Näin heti Antillan, jonka päällä räpylöin. Olipa hurjan näköinen! Minulla oli painoa 12 paunaa, mutta heti alussa huomasin, että se on liian vähän. Tyhjensin BCD:ni, mutta jäin hyvin ylös kellumaan. Sukellusohjaajani Jose tuli lisäämään minulle kaksi 2 paunan painoa. Niiden avulla pääsin laskeutumaan. Hylky oli aavemaisen näköinen ylhäältä, mutta kun pääsin alas, se ei ollutkaan niin pelottava. Kiersimme laivan kokonaan. Hylhy oli korallin ja vesikasvin peitossa ja loi kaloille mainioita paikkoja lymytä ja hengailla. Hylyn pinnalla kasvoi monessa paikassa myös putkikorallia. Ajattelin siitäkin etukäteen, että se on pelottava. Oikeastaan keltaiset ja lilat putket olivat aika hauskoja ja niitä oli kiva kuvailla. Minä olin ainoa sukeltaja ilman sertifikaattia, mutta hyvin pysyin porukan mukana. Muut menivät myös pienistä laivan rakenteiden muodostamista ”tunneleista”, kun minä uin päältä. Kohta minäkin olin ”tunneleissa”, kun Jose kysyi käsimerkein, onko se minulle ok. Sekään ei ollut yhtään niin pelottavaa kuin olin etukäteen ajatellut. Olimme yli 15 metrin syvyydessä. Kamerani ilmoitti ”huomioi syvyys”. Olin kamerani syvyysrajalla, mutta hyvin se pelitti koko sukelluksen loppuun. Olin vielä eilen ihan varma, että en mene paria metriä lähemmäs hylkyä, niin kummitusmainen ajatus se oli. Tämä sukellus avasi todella minun silmäni hylkysukelluksista. Voi kuinka onnellinen olinkaan tästä sukeltamisesta. Olin tehnyt jotain ihan uutta ja tykännyt siitä.

Sukeltajien vene

Antilla

 

Me pääsimme mutustamaan keksejä veneeseen, joita oli tarjolla. Lisäilin aurinkorasvaa tuulessa kuivuneeseen ihooni. Paikalle oli tullut myös pari isompaa venettä, josta oli porukkaa tullut snorklaamaan. Toisessa sukellusryhmässä oli eräs nainen, jolta oli ilma loppunut sukelluksen loppuvaiheessa. Ilmeisesti regun säädössä oli jotain ongelmaa. Hän oli käyttänyt omaa regua (eikä Palm Beach diversin). Todella hurja tilanne ja hänen parinsa oli ollut valmis antamaan oman lisäilmansa.

Jatkoimme viisi minuuttia pohjoiseen Arashi reefille Malmok Bayhin. Siellä meidän porukka meni taas ensiksi veteen. Olin sukelluskaverini ohjeesta pyytänyt vielä yhden 2 paunan painon eli minulla oli yhteensä 18 paunaa painoja. Nyt pääsin hyvin laskeutumaan. Pohjalla oli korallia, hiekkapohjaa ja matalaa kasvustoa. Tämän sukelluksen alussa tunsin hengittäväni liian pinnallisesti ja pieni paniikki oli kehittymässä. Miksi nyt, äsken meni ihan hyvin? Olin hetken lähes varma, että minun pitää nousta pintaan. Jatkoin vain sinnikkäästi hengittämistä mahdollisimman rauhallisesti ja keskityin kuvaamiseen. Hetken päästä minulla oli taas miellyttävä ja turvallinen olo. Pääsin nautinnollisesti jatkamaan sukellustani. Meille oli luvattu kilppareita ja ensimmäistä ei tarvinnut kauaa odottaa. Toinen olikin sitten kamunsa kanssa ruoholounaalla pohjalla ja jatkoi siitä omille teilleen. Sininen vähän leopardipilkkuinen kala oli mielenkiintoisen näköinen. Lisäksi tapasimme keltsejä kalaparvia, yksittäisiä punaisia kaloja ja sinisiä kimaltavia kavereita. Paluu-uinnilla tapasimme yhden piikkirauskun ja vielä yhden honun. Kahden tankin sukellus oli ohi ja veneessä pieni makean veden suihku raikasti mukavasti. Näistä sukelluksista jäi ehdottomasti loistava fiilis. Nämä olivat olleet myös hyvää harjoitusta OWD-kurssin loppuun suorittamista varten.

 

Tres trapi -snorklaus

Olin kuullut sukellustyypeiltä, että Tres trapissa asustaa kilppareita. Sinne ajoi vain muutaman minuutin Palm biitsistä pohjoiseen. Paikkaa ei ollut tielle merkitty, mutta olimme katsoneet netistä tarkat ohjeet, missä kohtaa rantatietä piti pysähtyä. Kallioiselta rannalta on muutama kiviporras (trapi) alas hiekkapohjaiselle pläntille, josta on hyvä mennä snorklaamaan. Kävimme täällä snorklaamassa kaksi kertaa.

Laineikas hiekkapohja jatkuu pitkälle, siellä täällä ollen vesikasvia pohjassa. Valtava sinttiparvi ui ohitseni, satoja pikkiriikkisiä kaloja. Täällä tavattiin myös kilpikonna kummallakin kerralla. Korallien hienous jää kuitenkin täällä puuttumaan. Niitä tarvitsee lähteä etsimään vähän kauemmas rannasta.

Tres Trapi