Pieniä Räpyläisiä Hiekalla

Aruban rannat ovat suosittuja pesimispaikkoja leatherback-, hawksbill-, green- ja loggerheadkilpikonnille. Tortugaruba foundation toimii Aruballa merikilpikonnien suojelemiseksi vapaaehtoistyön ja lahjoitusten tukemana. Pesimiskausi on Aruballa maaliskuusta syyskuuhun. Poikaset kehittyvät munissa 60-70 vuorokautta, jolloin kilpparivauvoja syntyy toukokuusta marraskuuhun.

Leatherback Turtle

Leatherback on suurin kaikista merikilpikonnalajeista. Se ei elä Karibianmeressä, vaan Atlantin pohjoisemmissa osissa. Leatherback-naaraat kuitenkin palaavat synnyinrannalleen 2-4 vuoden välein munimaan. Silloin se munii 8-12 päivän välein, munien noin 7 pesään yhdellä pesimiskaudella. Tuon ajan he viettävät Karibianmeressä. Muniminen tapahtuu yleensä yöllä.

Eagle Beach on ehkäpä Aruban upein biitsi ja ainakin pisin. Se on myös kilpparien keskuudessa suosituin, sillä siellä on eniten pesiä pesimiskaudella. Muutaman kuukauden vuodessa Eagle biitsillä onkin punavalkoisin puomein merkattuja pesiä. Yhdessä pesässä on noin 60-90 munaa. Kun pesä on 60 vrk vanha, sen ympärille maahan laitetaan matalat esteet, jotta syntyvät kilpparit eivät lähde väärään suuntaan keinotekoisten valojen vuoksi. Tortugaruban vapaaehtoinen käy tarkistamassa kaikki pesät päivittäin kaksi kertaa ja ns. valmiit pesät vaativat erityishuomiota. Auringonlaskiessa pesän ympärille laitetaan kokonaan esteet, siltä varalta, että kilpparit syntyvät yöllä. Vaikka rannan ja lähellä olevien hotellien ja ravintoloiden yövalaistusta on vähennetty, poikaset voivat lähteä väärään suuntaan. Siksi poikasten kulku mereen yöaikaan tarvitsee olla vahdittua. Yöllä valmista pesää käydään tarkastamassa pari kertaa. Jos poikasia on ”karsinassa”, niille avataan tie mereen. Kuoriutumisesta kilpikonnien nousemiseen hiekan pinnalle voi kestää useita päiviä. Pienet kilpparit ilmestyvät hiekalle yleisimmin auringonlaskun aikaan ja yöllä. Silloin he ovat paremmin turvassa niitä nappaavilta linnuilta. Mutta päivällä tapahtuvia syntymisiä tapahtuu myös. Vauvojen syntymistä seuraavana iltana klo 18 pesä kaivetaan tyhjäksi (pesän puhdistus/ekskavaatio) ja sinne jääneet elävät pikkukilpparit päästetään mereen.

Minä olin jo ennen matkaa yhteydessä Tortugarubaan ja kysyin mahdollisuutta osallistua vapaaehtoistyöhön. He eivät kuitenkaan ota turisteja mukaan, vaikka minulla oli aiempaa kokemusta, vaan työhön pääsee vain paikallisia ja sellaisia, jotka pystyvät sitoutumaan koko kaudeksi. Päätin kuitenkin tehdä omia biitsipartioita siinä toivossa, että näkisin/näkisimme vauvakilppareita.

Aiemmin olemme nähneet emokilpparin munimista Mexicossa (Green kilppari) ja Hawaiilla (Hawksbill kilppari). Olemme olleet pesän puhdistuksessa mukana Mexicossa (Green kilppari) ja Hawaiilla (Hawksbill kilppari). Yöllistä luonnollista kilpparien syntymistä olemme nähneet Hawaiilla (Hawksbill kilppari).

Blogissa puhun kilpparien lisäksi honuista. Tässä yhteydessä se tarkoittaa samaa asiaa. Oikeastihan tuo sana tarkoittaa Hawaiin kielellä green-kilpparia, mutta termi on meidän perheessä laajentunut käsittämään kaikkia merikilppareita.

Tässä postauksessa kerron yksittäin jokaisesta biitsipartiosta/kilpparivauvoihin liittyvästä tapahtumasta. Nimesin pesät itse sijainnin mukaan, jotta tarinaa on helpompi seurata. Päivämerkintä nimen perässä tarkoittaa pesän ikää. Jos kilpparijutut kiinnostavat, keskustelen mielelläni niistä enemmän. Ne ovat yksi intohimoistani ja unelmoin vielä joskus pääseväni oikein ajan kanssa toteuttamaan vapaaehtoistyötä kilpparien pariin.

 

Pesä ”Pohjois-Eagle”, päivä 62 

Kyselin Tortugarubalta mahdollisista kuoriutumisista. He kehoittivat vain kävelemään rannalla ja odottamaan jos onni suosisi. En luottanut onneeni, vaan halusin spesifimpää tietoa pesistä. Sitten he vastasivat, että eilen illalla oli yhdestä pesästä kuoriutunut poikasia ja tänään olisi loppujen ekskavaatio (pesän puhdistus lopuista vauvoista) klo 18 aivan Eagle Beachin pohjoispäässä. Se oli hieno uutinen. Olisi upeata nähdä jo tänään pikkukilkikonnia, niin kuin Aava heitä kutsuu.

Lähdimme klo 17 taxilla Amsterdan Manor -hotellin luo. Se oli aivan Eagle Beachin poispäässä (meidän asumus tuolloin oli eteläpäässä) ja rannalta löytyi nopeasti pesä, jota olimme tulleet katsomaan. Keskeltä aidattua neliötä lähti paljon pieniä kilpparin räpylän jälkiä. Sieltä kuopasta pienet olivat kiivenneet ylös ja mereen. Meillä oli reilusti aikaa hengata siinä ennen operaation alkua. Lupailimme tytöille pieniä honuja. Muutama turisti kävi katsomassa pesää ja Antti pääsi pätemään kilpparitiedoillansa ja että klo 18 loput vauvat kaivettaisiin ulos. Mila sanoi haluavansa pelastaa honuja. Äidin sydän pakahtui onnesta. Voi kuinka ihanaa olisi pelastaa honuja Milan kanssa!

Parikymmentä ihmistä tuli seuraamaan. Kolme Tortugaruban tyyppiä, vanha setä, vanha täti ja nuorempi nainen, tulivat suorittamaan operaatiota. Syvälle piti kaivaa, mutta syvällähän pesät ovat. Kuoppaa kaivettiin varmaan 10 minuuttia, kunnes ensimmäinen vauva löytyi 60 cm syvyydestä. Pieni laitettiin ämpäriin odottamaan. Munan kuoria tuli paljon ja ne järjesteltiin kasoihin kuoriutuneiden poikasten laskemista varten. Pari kokonaista munaa oli myös, jotka eivät olleet hedelmöittyneet tai kehittyneet. Niissä oli pelkkää vaaleata nestettä. Tytöt jaksoivat hienosti odottaa ja alkoivat kaivaa ihan omaakin kuoppaa hiekkaan. Toinen vauva löytyi melkein metrin syvyydestä. Siinä olivat jäljellä olevat. Yllätyimme, että niitä oli niin vähän. Aiemmissa näkemissämme ekskavaatioissa niitä on ollut kymmeniä, mutta ne ovat olleet eri lajin kilppareita. Kaikki muut melkein 60 vauvaa olivat päässeet omin avuin ylös.

Tyhjää munaa ja kehittymätöntä alkiota munassaan kierrätettiin ihmisten luona katsottavana. Sitä keskeneräistä vauvaa olisin toki halunnut tutkia enemmänkin. Munan kuoret heitettiin kaivettuun kuoppaan takaisin ja kuoppa täytettiin. Aruban viranomaisten määräyksestä mitään kilpikonnasta tullutta ei saa ottaa itselle eli kaikki sikiöt ym. ”haudataan” omaan pesäänsä. Joitakin kuolleita valitaan mukaan geneettiseen tutkimukseen. Pesän täyttöön sai mennä lapset osallistumaan. Mila meni myös täyttämään kuoppaa ja tekikin sitä antaumuksella loppuun asti. Se oli Milan ensimmäinen osallistuminen kilppariprojektiin.

Sitten reitti hiekalla mereen tasoitettiin. Lopulta kaksi vauvaa vapautettiin ämpäristä. He olivat leatherbackejä. Tämä oli ensimmäinen leatherback-bongaus meille, upeata! Toinen vauva lähti heti kohti merta. Pienen pohdinnan jälkeen aalto nappasi hänet. Toinen kaveri olisi mieluummin lähtenyt biitsibaarien suuntaan ja häntä piti vähän avittaa kohti merta. Lopulta hänkin oli sitä mieltä, että meri kutsui ja pääsi aaltojen syleilyyn. Mila ja Aava seurasivat upeasti pieniä kilppareita ja olivat haltioissaan näkemästään. Nämä ovat niitä ihania asioita, joiden kokeminen omien lasten kanssa on minusta maailman hienointa.

Mila ja Aava jäivät veteen katsomaan honujen katoamista. Vähän heitä piti suostutella sieltä pois. Vauvat jatkoivat elämäänsä meressä. Me lähdimme kävelemään rannan kävelytietä pitkin kohti etelää ja meidän hotellia, jonne oli yli puolen tunnin matka. Aava meni rattaissa ja Mila jaksoi hienosti kävellä. Laskeva aurinko oli värjännyt osan taivaasta ja pilvistä vaaleanpunaisiksi. Oksistoaan laajalle levittävät Divipuut koristivat kävelytietä. Oli kaunis ilta kävellä.

 

Pesä ”Eagle”, päivä 62 

Lähdin yksin tekemään pesätsekkausta Eagle Beachille. Sandaalit käteen ja hiekalle. Veden rajassa oli helpompi kävellä ja aallot tulivat välillä mukavasti jaloille. Olikin uskomattoman rentoa ja ihanaa kävellä omassa rauhassa. Kävelin melkein pohjoispäähän asti. Aika keskellä koko biitsiä, Eagle Beach hotellin kohdalla, oli yksi ”boksitettu pesä”. Sellainen pesä oli ylittänyt 60 vrk ja voi kuoriutua milloin vain. Tuota pesää kannatti siis pitää silmällä. Koko biitsillä oli yhteensä 16 pesää. Aurinko alkoi laskea ja minä kävelin rantaa edes takaisin pari kertaa. Seitsemältä auringon laskiessa volunteering-nainen tuli laittamaan puomin maahan, jolla mahdollisesti yöllä syntyvien kilpparien poistuminen estetään. Rantakadulta ja hotelleista tulee niin paljon valoa, että vauvat lähtevät helposti niitä kohti. Siksi heidän matka mereen pitää turvata ja tehdä hallitusti.

 

Pesä ”Eagle”, päivä 63 

Olimme vaihtaneet hotellia tänään Playa Lindaan ja asuimme nyt Palm Beachillä (, Eaglesta pohjoiseen pari kilometriä). Lähdin illan tullessa kävelemään Eagle Beachille. Reitti oli helppo, vain etelään yhtä ja samaa katua. Matkan varrella oli ravintoloita ja hienoja hotelleja, kuten Hyatt Regency, Hilton ja palatsimainen valkea Riu. Puolessa välissä tuli vastaan Divi Phoenix, joka tulee olemaan matkamme viimeinen hotelli. Sen jälkeen kävelytie kulki ihan kivikkoisen ja puisen rannan vieressä. Eagle Beachille käveli Playa Lindasta noin 40 minuuttia eli käveltävää kyllä oli reilusti. Menin valmiille pesälle, jossa oli tänään 63. vrk. Siellä vauvat olivat vielä hiekan sisällä. Istuin pesän viereen katselemaan pian laskevaa aurinkoa ja miettimään. Tänä iltana ei tainnut kukaan syntyä.

Istuin hiekalla puolitoista tuntia. Aurinko laski mereen vain pienet pilvisoirot edessään. Se oli hieno auringonlasku. Sitten käppäillen takasin Palm Beachille. Pimeä tuli ja ravintoloissa riitti porukkaa. Palm Beach oli selvästi iltabiletyspaikka. Olin nihkeä ja oli ihana päästä suihkuun. Jalkapohjat olivat kipeinä flipflopeilla kävelemisestä.

Pesä ”Eagle”, päivä 64 

Tänäkin iltana lähdin taas Eagle biitsille, vaikka sinne sai paljon kävellä. Antti jäi tyttöjen kanssa viettämään iltaa lasten ohjelmien ym. merkeissä. Pesällä oli joku kilppari kävellyt. Selvää ulostulokohtaa ei näkynyt. Ihan kuin pikkuhonut olisivat vilistäneet siellä ympäriinsä. Niin oli oikeasti tapahtunutkin. Pian kuulin, että honut olivat syntyneet tänään varhain aamulla, päivänä 64 ja puulaudoilla aidattu alue oli vilissyt pieniä honuja, noin 60. Sitten niille oli avattu tie mereen. Kunpa olisin voinut ennustaa, että ne syntyvät silloin, mutta mahdotontahan se on. Yhä enemmän ihmisiä alkoi tulla seuraamaan ekskavaatiota ja kohta Tortugaruban tyypit tulivat kaivamaan pesää. Pesä oli yli 60 cm syvyydessä ja sieltä löytyi yksi elävä, mutta hiukan voipunut leatherback-vauva. Hän pääsi ämpäriin lepäämään ennen suurta matkaansa mereen. Yksi vauva oli jäänyt munaansa ruskuaispussinsa kanssa, eikä ollut päässyt kuoriutumaan. Se oli ihan kokonaisen näköinen, mutta kuollut vauva. Pesän aidat purettiin ja rikkoutuneet munat pääsivät takaisin pesään maatumaan. Pian ainokaiselle vauvalle silitettiin hiekka-alue. Hän tuli terhakkaana ulos ämpäristä ja suuntasi heti oikeaan suuntaan. Vähän aikaa räpylöimistä hiekassa ja sitten aalto tuli nappaamaan hänet mereen, seuraavaan kotiinsa. Lähdin kävelemään takaisin hotelliimme jo ennen seitsemää ja olin perillä hyvissä ajoin puoli kasin jälkeen.

 

Pesä ”Divi”, päivä 63 

Minä ja Mila jäimme autoilupäivän päätteeksi Eagle biitsille pesiä tarkkailemaan, kun Antti meni Aavan kanssa hotelliin. Lähdimme kävelemään edellisenä päivänä kaivetulta pesältä etelään. Olin kuullut, että siellä olisi valmis pesä. Mila käveli reippaasti, vaikka matkaa sai veden rajassa taittaa reilusti. Kävelimme Costa Linda -hotellille eli Eagle biitsin eteläkärkeen asti. Yksikään pesä ei ollut maa-aidoilla suojattu eli valmis. Istuimme eteläisimmän pesän luo picnicille. Minä söin hyvällä ruokahalulla Taco Bellin burriton ja Mila söi banaanin. Olin ollut kuulevinani, että Divissä olisi valmis pesä. En ollut nähnyt siellä uidessamme mitään pesää, mutta päätin mennä tarkastamaan. Eagle biitsi jatkui etelään, vaihtaen vain nimeä Diviksi. Nyt olimme samalla biitsillä, jossa uimme Divi Villagessa asuessamme. Siellä olikin kaksi pesää, joista toinen oli merkattu valmiiksi. Aika paljon saimme kävellä tänne asti ja sama olisi vielä takaisin. (Olin sopinut, että Antti hakee meidät autolla sieltä, minne jättikin. Nyt olisi ollut kätevää, jos puhelimeni toimisi täällä, voisin ilmoittaa, että hakupaikka on muuttunut. Olin yrittänyt saada sitä toimimaan, mutta yhteys ei vain pelannut kuin joitakin hetkiä välillä.)

Mutta nyt asetuimme pesän viereen, jossa ei ollut jäljen jälkeä. Kun Mila oli tarkastanut pesän, hän löysi tekemistä taas hiekasta. Ennen seitsemää tuttua ja uutta porukkaa alkoi kerääntyä pesän ympärille, myös volunteer-nainen. Olin useana iltana jo tavannut samoja kilppareista kiinnostuneita muita turisteja. Kuulin, että tällä pesällä oli menossa päivä 63. Kysyin aamun vahdeista. Yöllä kerran ja 5-6 aikaan aamulla pesä käydään tarkistamassa. Päätin siis tulla huomenna aamulla aikaisin pesälle nyt kun meillä oli auto käytössä. Lähdimme seitsemän jälkeen eli auringon laskettua kävelemään tapaamispaikalle. Pimeä tuli, mutta Mila jatkoi urheana kävelemistä oma vesipullo kädessään.

 

Pesä ”Divi”, päivä 64 

Tänä päivänä heräsin viiden jälkeen ja niin heräsi Milakin pirteänä, vaikka häntä sai aika kauan maanitella pois unesta. Olimme Divin pesällä kuudelta. Pimeys oli juuri väistynyt ja aurinko oli nousemassa. Pesällä ei ollut tapahtunut mitään. Asetuimme pesän viereen pyyhkeelle ja söimme banaanit aamupalaksi. Valtava risteilyalus ilmestyi niemen takaa ja teki jonkinlaista aamukierrosta palaten takaisin. Vanhempi volunteer-leidi tuli seitsemän jälkeen. Hänen kanssa poistettiin esteet vauvahonuilta eli pesää ympäröivä aitaus ”avattiin” päiväksi.

Iltapäivällä päivän autoretken jälkeen ajoimme viideksi Divi biitsin pesälle. Siellä se oli täysin saman näköisenä kuin aamulla. Leiriydyimme sen viereen. Uiminen meressä pesän vahtimisen lomassa oli mainio ohjelma auringonlaskun aikana. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut pesällä ja vanhempi leidi tuli sulkemaan sitä seitsemän aikaan. Muutama tuttu turisti lähipäiviltä tuli katsomaan pesää. Yksi täti oli lähdössä huomenna kotiin ja toivoi kovasti näkevänsä vielä poikaset.

 

Pesä ”Divi”, päivä 65 

Kävin jälleen aamulla Divin pesällä. Tällä kertaa minulla oli kirja mukana pitämässä minulle seuraa. Mitään ei vieläkään tapahtunut pesässä, mutta näin kuinka risteilyalus Celebrity Millennium saapui Arubaan.

Meidän tiemme vei Divi biitsille pesän luo taas illan suussa. Siellä oli sama tilanne kuin aamulla. Antti asettui mukavasti varjoon. Tytöt leipoivat synttärikakkuja hiekasta vuorotellen jokaiselle, joista piti puhaltaa korresta tehty kynttilä. Muutaman metrin päässä rannalla oli häät. Meillä oli mukava perhebiitseily, mutta honuset olisivat voineet jo kuoriutua. Heillä oli jo 65. päivä menossa.

 

Pesä ”Divi”, päivä 66 

Kello soi taas viideltä. Mitä ihmeen lomailua tämä muka oli? Antti kuskasi minut biitsille ja tuli jatkamaan unia. Siellä se odotti, pesä, jossa ei ollut tapahtunut yöllä mitään ja päiviä pesällä oli jo 66. Minä istuin siihen viereen, avasin kirjani seurakseni ja söin aamujuguni. Kävin aamukävelyllä parin sadan metrin päässä. Ei ollut lähistöllä muita pesiä merkattu valmiiksi. Biitsijuoksijoita, -kävelijöitä ja pari kalastusvehkeitä virittelevää tuli vastaan. Klo 7.40 sain kyytini hotelliin, unia jatkamaan.

Vietimme päivän hotellin läheisyydessä ja uimassa. Vuokra-automme oli palautettu ja lähdin puoli viideltä pitkälle kävelyretkelleni Diviin asti. En raaskinut maksaa 20 $/suunta taxista. Kävely kesti tunnin ja oli kuumuudessa aika rankka. Pakkasesta otettu vesipullo hetkeksi piristi. Tsekkailin samalla Eagle biitsin pesiä, mutta mitään ei ollut merkitty valmiiksi. Sain ansaitun lepotauon, kun olin perillä Divin pesällä, joka oli täysin samanlainen kuin aamulla. Samat puun lehdet samoissa paikoissa, ei yhtäkään honun jälkeä tai merkkiä syntymisestä. Paluumatka vähän hirvitti ja kun mitään ei tapahtunut, oli pakko lähteä seiskan jälkeen taas kävelemään.

Pimeä tuli ja helpotus oli, ettei ollut enää kuuma, mutta limainen kyllä olin. Jalkoihin alkoi sattua släbärikävely. Kyllä lenkkarit olisivat olleet parempi vaihtoehto tähän retkeen. Nyt harmitti aika kovaa. Kun kuumuus oli poistettu, mutta jalkakipu lisätty, suoritin paluumatkani vain hiukan alle tunnissa. En tiedä olinko enemmän fyysisesti vai henkisesti rikki tämän reissun jälkeen. Hotelliin päästyäni jalat eivät halunneet kävellä askeltakaan, niihin sattui koko ajan. Mutta pitkä rankka reissu oli myös turhauttanut minua. Miten jaksan huomenna aamulla tehdä saman kävelyretken muutaman tunnin nukkumisen jälkeen? Kävin bodysuihkussa. Nyt oli tarkoitus mennä vielä nauttimaan iltaelämästä ja syömään päivällistä italialaiseen ravintolaan kovin kurnivaan masuun. Yöllä ennen nukkumaan menoa mietin viimeiseen asti, kävelenkö aamulla Diviin. Lopulta menin nukkumaan enkä laittanut kelloa soimaan.

 

Pesä ”Divi”, päivä 67 

Tänä päivänä ”muutimme” takaisin Divi-hotelliimme, mikä sopi pesän sijainnin vuoksi paremmin kuin täydellisesti, sillä pesälle oli matkaa nyt vain yksi kadun ylitys. Uuteen kämppään ehdittiin hyvin asettua ennen kuin lähdimme taas illanviettoon tutulle Divin pesälle. Olimme Aavan kanssa pesällä viideltä. Mitään ei ollut tapahtunut ja päiviä pesällä oli jo 67. Pieni jännitys poistui. Aamun käynti olisi ollut turha ja nyt olin hyvin tyytyväinen, että olin antanut itseni nukkua. Raahasimme kaksi aurinkotuolia Aavan kanssa pesän viereen. Antti ja Mila tulivat puoli kuuden jälkeen. Tytöt ryhtyivät hiekkaleikkeihin. Mila teki hiekkamaalauksia, Aava hiekkakakkuja. Aioin lähteä pian mereen, mutta sitten eräs nuori nainen, jota olin nähnyt pesällä paljon, sanoi, että hiekka liikkui. Hiekkaan oli ilmestynyt halkaisijaltaan noin 15 cm levyinen vajoama. Se todella oli uusi ilmiö hiekalla, jonka pinnanmuodot tunsin jo aika hyvin. Pian näimme hiekan alla liikettä. En ollut uskoa, näkisimmekö heidän syntymän nyt?

 

Mila ja Aava riippuivat pesän kaiteessa ja odottivat vauvahonuja. Aava oli jo kerran pissannut uikkarinsa ja sai olla loppuillan nakupellenä biitsillä. Puolisen tuntia meni ja näimme pienen tumman, ikään kuin roskan ilmestyvän hiekalle vajoamaan. Sen oli pakko olla kilpparivauvan osa. Se oli pitkiä aikoja paikallaan, sitten taas liikkui. Nyt olin varma, että tänään näkisimme jotain ihmeellistä ja meidän tytöt kokisivat sen myös. Ihmisiä alkoi tulla ja Tortugaruban kolme henkilöä myös. Yksi maailman upeimmista asioista oli, kun näimme pienen tumman ”roskan” muuttuvan pienen kilpparivauvan pääksi ja nousevan hiekan pinnalle. Siinä hän tähyili maailmaa, johon oli tulossa ja lepäsi rankan ponnistuksen loppuvaiheilla. Kuulimme, että poikasten syntyminen saattaisi tässä kohtaa viedä vielä tunteja. Toki pimeäkin oli tulossa, aurinko oli juuri laskemassa. Antti vielä arpoi lähtisikö ruokakauppaan (, vaikka sinne ei ollut tänään pakko mennä). Hän lähti hotellista hakemaan evästä lapsille, joilla oli jo nälkä. Sillä aikaa musta kangas viritettiin aidoille estämään näkyvyyttä talojen valaistukseen. Tortugaruban vanha setä tasoitti hiekkaa vesirajaan asti, jotta kilpparivauvoilla olisi vähemmän pomppuinen matka mereen.

 

Pian alkoi kova räpylöinti hiekan alla. Pieni leatherback oli nyt päättänyt tulla ulos kokonaan. Kohta tuli yksi räpylä, sitten toinen. Me seurasimme silmä tarkkana tuon pienen suloisen syntymää hiekasta. Vähän aikaa kokoonsa nähden suurien räpylien kiemurtelua ja kohta näimme hänen kauniin ja leatherbackille ominaisen selän juovat. Takaräpylät ovat pienet ja ne tulivat esiin saman tien. Valmis pieni kilpikonna oli hiekan pinnalla ja aloitti hiekan päällisen matkansa mereen, hetken pyöriskeltyään ja pohdittuaan mikä onkaan se oikea suunta. Sisarus nosti päätään ylös samaan aikaan ja hiekalle ilmestyi taas pikkuruinen kilpparin pää.

 

Minusta tuntui, että Antin reissu oli kestänyt liian kauan. Tähyilin koko ajan, että tulisiko hän. Hän oli nähnyt kilpparin pään ilmestyvän, mutta ei koko vartaloa. Toinen kilpparivauva räpylöi itsensä hiekasta ja lähti kulkemaan ihan eri reittä kuin sisaruksensa. Molemmat kuitenkin painelivat menemään pienen pyöriskelyn jälkeen määrätietoisina merta kohti. Pimeä tuli ja valokuvaus hankaloitui pian lähes mahdottomaksi. Salamaa ei saa pimeällä käyttää kilpparikuvauksessa. Antti palasi ja oli joutunut fiksauttamaan avaimensa, joka ei ollut päästänyt häntä kämppäämme. Kiva, juuri tällaisena iltana, avain ei toimi. Hän oli ostanut hotellin kaupasta banaanit, jotka tarjoiltiin tyttöjen nälkäisiin masuihin.

Kaksi kilpparivauvaa olivat nyt aloittamassa elämäänsä meressä. Me odotimme lisää syntyviksi. Osa yleisöstä lähti pois pimeän tultua. Me olimme näkevinämme uuden vauvan osittain hiekassa, mutta huonon näkyvyyden vuoksi, emme olleet siitä varmoja. Ihan kuin se olisi liikkunut. Kerran yksi mies valaisi sitä kohtaa (, vaikka ei olisi saanut normivalolla) ja näimme ihan selvän pienen kilpparin hiekalla. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja ajattelin, että se oli kuollut. Pesä suljettiin yöksi ja vähitellen kaikki lähtivät hotelleihinsa ja koteihinsa, me myös.

Ilta oli ollut upea. Se oli toteuttanut yhden unelmistani, nähdä päivänvalolla pienen konnan kaivautuminen ulos hiekasta ja jakaa se kokemus omien lasten kanssa. Antti ei kuitenkaan ollut nähnyt kaikkea. Ja olisin niin toivonut, että lisää vauvoja olisi tullut. Yöllä voi syntyä lisää ja huomenna voisi myös olla jännittävä päivä pesän kanssa.

Hotelliin päästyä meillä oli ohjelmassa suihkut ja viinikippistelyt honuille, tottakai. Tytöt laitettiin heti ruokailun jälkeen nukkumaan, koska ilta oli jo pitkällä. Yhdentoista jälkeen lähdin kävelylle biitsille. Kahden syntyneen honun jäljet olivat eikä uusia vauvoja ollut syntynyt. Kuu oli pilvien peitossa ja valaisi siksi ikävän heikosti. Siispä takaisin hotelliin ja pikkuhiljaa nukkumaan.

 

Pesä ”Divi”, päivä 68

Heräsin ennen viittä ja nyt väsytti. Olin nukkunut vain reilu kolme tuntia. Kävelin pimeälle rannalle ja pesälle, jossa ei ihmetyksekseni ollut tapahtunut mitään. Pimeä biitsi oli vähän jännittävä yksin, mutta tiesin, että pian alkaisi päivän valo ilmaantua saaren toiselta puolelta. Vanhempi volunteer-leidi tuli käymään myös pesällä. Hän sanoi, että tämä on outo pesä, kun poikasia tuli illalla vain kaksi. Joka tapauksessa tänään nähtäisiin viimeistään klo 18 mikä on pesän tilanne. Istuin puoleksi tunniksi pesän viereen ja luin kirjaani, kun valoa oli sen verran. Lisääntyvä valo, vaikka sitä seurasi kuumuus, oli jotenkin lohduttava ja turvallinen. Olin takaisin sängyssä kuuden jälkeen ja tunsin, kuinka uni hiipi suloisesti.

Kävin katsomassa pesää päivällä pari kertaa, yhdeltä ja ennen kolmea. Illaksi lähdimme biitsille ja varmaan viimeisen kerran Divin pesälle. Olimme siellä viiden jälkeen. Näin heti, että tässä välissä kilppareita oli syntynyt. Räpylien jälkiä oli varmasti kymmeniä. Voi miksi he olivat tulleet nyt kun olin poissa tai pikemmin, miksi en ollut koko päivää vahtinut pesää? Eihän heidän pitänyt syntyä päivällä. Tiesin, että pesästä voisi vielä tulla joitakin ja Antti oli vahvasti sitä mieltä, että sieltä vielä tulee. Mutta minä yritin selvitä harmituksestani ja itsesyytöksestäni. Paikalle tulivat myös volunteer-henkilöt. Vain pieni toivonkipinä eli ja lähdin Milan kanssa mereen.

Ehdimme kuitenkin edetä vain muutaman metrin, kun Antti huusi meidän takaisin. Isossa hiekkavajoamassa (, josta vauvat olivat tulleet), oli liikettä. Kohta minäkin näin sen. Lisää kilpparivauvoja olisi vielä tulossa. Harmitukseni kääntyi innostukseksi välittömästi. Tortugaruban tätikin vaikutti olevan iloinen minun puolestani, kun olin nähnyt niin paljon vaivaakin. Tytöt istuivat pyyhkeelle mussuttamaan sateenkaarimuroja. Meidän ei tarvinnut montaa minuuttia odottaa, kun kilpparin pää tuli esiin ja kohta tuli toinenkin. Yksi räpylä, toinen räpylä, kaunis nahkainen selkä ja sitten kilppari olikin jo matkalla mereen. Kahta kilpparia seurasi joukko sisaruksia. Me olimme aitiopaikalla seuraamassa ja olin niin onnellinen, että Anttikin näki koko hiekasta kaivautumisen. Kohta pesässä pilkisti kaksi päätä ja kolmessa kohtaa oli liikettä. Näky oli uskomattoman ihana!

Pian hiekkakuoppa kuhisi pieniä honuja. Mila ja Aava olivat innoissaan. Tämä on ehkä parasta, mitä voin omien murujeni kanssa kokea. Laskuissa oli vaikea pysyä, mutta vauvoja taisi tulla yhteensä 13. Menimme seuraamaan vauvakilpparien etenemistä hiekassa. Kaikki olivat terhakoita tapauksia ja räpylöivät tiensä määrätietoisesti hiekkalaineilla. Yksitellen aallot kaappasivat jokaisen mereen. Hyvää matkaa pienille elämänaluille!

Hiekkakuopassa oli hiljaista ja pian olisi ekskavaatio. Muutamien metrien päässä oli alkamassa häät, Mila ja minä kävimme uimassa. Tämä on Aruban biitseillä ihanaa. Muutamien metrien etäisyydellä ihmiset nauttivat hiekasta ja merestä, ihmisiä menee naimisiin ja kilppareita syntyy.

Antti kysyi Aavalta, kuinka monta kilpparivauvaa pesässä vielä on. Aava sanoi, että yksi. Ja yksihän siellä oli. Munankuorien perusteella laskettiin, että jopa 90 kilpparivauvaa oli syntynyt. Yksi munaansa kuollut vauva laitettiin minigrippiin. Hän meni geneettisiin tutkimuksiin. Vaikka kaikki kilpparista tullut materiaali piti haudata takaisin pesään, silloin tällöin otettiin näytteitä tutkimusta varten.

Kohta vapautettiin pesän viimeinen vauva mereen. Aurinko laski tänään hämmästyttävän kauniisti mereen ilman horisontissa usein lojuvaa pilveä. Hääseremonian jälkeen bileet alkoivat ja musiikin tahtiin oli kiva tanssahdella. Elämä on upeaa!