Suomen suurin matkablogiyhteisö

Arubaa pohjoisesta etelään

Aruba on Hollannille kuuluva itsehallinnollinen saari Karibianmerellä Venezuelan edustalla. Se kuuluu Hollannin ABC-saariin Bonairen ja Curacaon kanssa. 179 neliökilometrin kokoinen saari on pituudeltaan noin 32 km ja leveimmillään noin 10 km. Sen pääkaupunki on Oranjestad ja asukkaita reilu 100 000. Karibian hurrikaanivyöhykkeen eteläreunalla sijaitseva Aruba saa usein olla rauhassa hurrikaanikaudella. Vain noin kerran sadassa vuodessa hurrikaani aiheuttaa suuria tuhoja.

 

Oranjestad ja hotellit paratiisirantoineen sijaitsevat Aruban eteläis- /lounaisrannikolla, muutaman kilometrin pituisella kaistaleella. Siellä mekin asuimme, useammassa hotellissa, joten tutuksi tulivat kaikki kolme kivaa biitsiä; Divi, Eagle ja Palm Beach. Pohjoisen ja idän tutkimista varten oli kätevä vuokrata auto. De Palm -turistibussit liikkuivat kyllä koko saarella, mutta emme toki halunneet maksaa turistiretkistä, kun pääsimme itsekin liikkumaan.

 

Vuokrasimme auton käyttöömme kolmeksi päiväksi. Kun Antti oli hakemassa autoa viereisestä Barcelo-hotelista, meillä aamiaistettiin ja laitettiin neitejä valmiiksi päivän retkelle. Eli aurinkorasvaukset ja mahdollisimman monta vesipulloa mukaan. Ihanaa täällä on se, että vesijohtovettä voi juoda. Siitä sai rauhassa täytellä omia pulloja. Saimme menopeliksemme kolmeksi päiväksi hopean harmaan Hyundai Accentin, jossa Aavalle oli oma istuin. Vuokraamossa eivät olleet kysyneet Antin ajokorttia näytille, eivät edes suomalaista. Meillä oli kuitenkin mukana printti Antin kansainvälisestä kortista. Sitten pääsimme omaan kyytimme. Ihanaa olla taas oman liikkumisensa herra ja ajella pitkin saarta. Tämä se on lomailua!

 

Olimme noin 10 minuutissa saaren pohjois- /luoteispäässä, jota edustaa komeana valkoinen vuonna 1916 rakennettu California Lighthouse, joka kohoaa 28 metrin korkeuteen. Se on saanut nimensä saman nimisestä aluksesta, joka upposi lähistölle vuonna 1891. Majakkaan kiipeäminen kustansi 5 $ aikuiselta. Päätin kiivetä sinne Milan kanssa. Antti jäi Aavan kanssa autoon syömään eväitä eli eilisiä ns. euron juustoja (Wendy’sin hamppareita). Majakkaan johti ahtaat kierreportaat, mutta Mila kiipesi ne reippaasti. Ikkunat olivat syvennyksissä, joissa Mila mahtui hyvin istumaan välillä. Kiersimme hetken korkealla kovassa tuulessa katsellen maisemia etelään kaupunkiin ja pohjoiseen merelle.

California Lighthouse

 

Pohjoiskärki oli saavutettu ja lähdimme ajamaan takaisin etelään päin. Matkan varrella ennen Palm Beachiä oli viihtyisän näköisiä rantataloja, pieniä hiekkaisia ja kivikkoisia rantoja. Ajoimme saman tien Oranjestadiin ja siitä etelään. Aava nukahti ja pian Mila alkoi vinkua, että on kuuma. Ilmastointi oli täysillä ja kyllä sitä takapenkillekin riitti. Jossain kohtaa emme jaksaneet kuunnella valitusta ja vaihdoin Milan kanssa paikkaa. Hän pääsi ensimmäistä kertaa eteen iskän viereen istumaan. Siihen loppui Milan narina, mutta vakuutimme, että tämä järjestely kestää vain tämän päivän.

 

Ajoimme eteläisimpään kaupunkiin San Nicolasiin. Se olikin hiljaisempi kuin oletimme. Talot vaikuttivat aika rujoilta. Pieni keskusta on tunnettu katutaiteestaan ja maalauksista talojen seinissä. Isot flamingot, valtava iguaani kylpemässä, papukaija syömässä parvekkeen kukkia, delfiini ja komeat kissaeläimet olivat hienoimpia ja niitä kelpasi ihailla. Etsin Cosecha -taidekauppaa. Sinne oli kylttejä, mutta sitä ei löytynyt. Nukkuvan oloisessa keskustassa oli auki vain kaksi ravintolaa ja yksi souvenir shop. Olivatko sitten Covid-rajoitukset tehneet tuhojaan täällä?

San Nicolas

 

Saaren etelä- /kaakkoiskärjessä sijaitseva Baby Beach oli seuraava kohteemme. Matka sinne vei kuivien harvojen ”kaktusmetsien” halki ja lähistöllä komeili myös öljynjalostamo. Se antoi selitystä merellä horisontissa näkyville öljynporauslautoille. Kadulla kulki pari aasia, jotka olivat hyvin tuttavallisia autoilijoille. Saavuimme Baby Beachille, suojaisaan kaarevaan merenpoukamaan, joka vaikutti olevan suosittu uimapaikka. Vaihdoimme näppärästi uima-asuihin keskellä rantaa ja menimme nauttimaan tämän päivän meripulahduksesta. Paikka oli nimensä mukaisesti erittäin sopiva pikkuihmisille. Pehmeä hiekka jatkui pitkälle ja ranta syveni todella hitaasti, tuskin ollenkaan moneen metriin. Vedessä kasvoi pari puun karahkaa, jotka olivat maisemassa hyvin kuvauksellisia. Tytöt innostuivat märistä hiekkaleikeistä matalassa vedessä. Hauskaa riitti. Pehmeä kiharainen hiekkapohja oli täydellinen paikka lasten leikeille.

Baby Beach

 

Seuraavana päivänä tarkoituksemme oli lähteä saaren toiselle puolelle. Pian selvisi, että kartassa olevia isojen teiden numeroita ei juuri näkynyt liikenteessä ja jonkin aikaa ajettuamme emme päätyneetkään Aruban itään vaan edessä näkyi risteilyaluksia ja olimmekin Oranjestadissa. Eli uutta yritystä sitten. Oranjestadista lähdettyä paikat olivat vähän paremmin viitoitettu, joten sillä ja ”mutulla” päädyimme lopulta haluamallemme tielle 6. Pian tuli ensimmäinen kyltti nähtävyyteen Natural Bridge. Kun saavuimme T-risteykseen, informaatio lakkasi. Kyltti oli kyllä vanhalle kultakaivokselle ja muistelimme, että sen piti olla matkan varrella. Viimeiset kilometrit olivat hiekkatietä, joka oli karttaan merkitty vain nelivedolla ajettavaksi. No meidän kaksivetoinen pärjäsi ihan hyvin. Monet tulivat paikalle avoimilla ATV-autoilla, pöllyävältä hiekalta huiveilla suojautuneena. Parkkipaikalla nautimme ensin lounaaksi eilen ostetut Taco Bellin burritot. Tytöt kelpuuttivat vain pelkkää tortillaa, joita olimme ostaneet ihan näitä autoretkiä varten.

Autolounas

 

Rannikon luonnon sillat muodostuivat vuosituhansien aikana meren muovaamana. Isompi niistä eli varsinainen Natural bridge romahti vuonna 2005. Sen vieressä on vielä ns. baby bridge, samanlainen luonnonmuodostelma, mutta pienempi. Paikalla oli harvaan sisustettu souvenir shop ja dollarin sisäänpääsyllä toimiva vessa. Kuvasimme ensin ehjän sillan. Sitten hipsimme alas hiekka-alueelle, jonka romahtanut silta oli erottanut merestä. Komeat kalliot ja pienet kalliopiilot olivat kivoja. Aava alkoi urputtamaan kenkään menevästä hiekasta. Voi kunpa hän pian oppisi, että se on täysin normaalia, eikä jokaisesta hiekan murusta tarvitse järjestää kohtausta.

Natural Baby Bridge

 

Muutama sata metriä takaisin päin oli toinen kohteemme, Bushiribana Ruins. Se oli vuonna 1872 rakennettu kultajalostamo lähialueilla kaivetulle kullalle. Se oli aikanaan toiminnassa vain 10 vuotta. Arubalta löydettiin kultaa 1800-luvulla. Siitä seurasi kultaryntäys ja louhintoja kesti 1900-luvun alkupuolelle asti. Bushiribanan raunioille pääsi helposti kävelemään. Vanhan ikkunan luo oli kiva kiivetä ja kurkistella ulos. Tytötkin nostettiin siihen poseeraamaan. Pari kivistä seinää oli pystyssä ja tosiaan muutamassa kohtaa oli ikkunien kolot. Muuten raunio oli kiviröykkiötä.

Bushiribana Ruins

 

Palatessa kävimme poikkeamassa strutsifarmilla, mutta sisäänpääsy oli aikuiselta 14 $ ja Milalta 7 $. Se oli liian tyyristä, kun olimme juuri nähneet strutseja ilmaiseksi Afrikassa. Hyödynsimme sitten vain farmin vessaa. Antti oli katsonut ajo-ohjeet Donkey Sanctuaryyn. Lentokentän jälkeen piti kääntyä 4-tielle. Vähän tuli taas tsombailtua, mutta sitten löysimmekin paikalle sattumalta. Aasimesta oli kaktusmetsäisen tien varrella. Sisäänpääsymaksua ei ollut ja aasit tulivat jo portilla vastaan. Siitä tytöt vähän säikähtivät, mutta hiljalleen he tottuivat isoihin otuksiin. Ostimme kahdella dollarilla pellettiä, jota kymmenet aasit tulivat meidän kädestä syömään. Tytöt eivät uskaltaneet antaa kädestä, mutta laittoivat pelletit aasien lähelle lattialle. Paikalla oli myös päiväunillaan oleva kissa, jota tytöt menivät silittämään. Lopuksi he uskalsivat silittää aasejakin. Aava itki jo lähtiessä, että tulee aaseja ikävä. Tämä oli sitten ihan onnistunut vierailu.

Donkey Sanctuary

 

Reittimme takaisin Palm Beachille, jossa asuimme, kulki Oranjestadin kautta. Siellä sai jonotella pienessä ruuhkassa. Mutta samalla sai katseltua, että mihin siellä vielä haluaisimme mennä. Ajoimme isoon Gloria -elokuvateatterikeskukseen. Antti oli bongannut sieltä aasialaisen P.F.Chang -ravintolan. Olipa ihanaa vaihteeksi mennä ilmastoituun ravintolaan syömään. Usein ravintoloissa syödään kuitenkin ulkona. Ovella oli valtava hevospatsas, jota tytöt menivät heti halimaan. Sisältä ravintola oli erittäin miellyttävästi sisustettu. Pöydät olivat kaunista marmorikuvioista kiveä. Oi, sitä minäkin haluaisin meidän uuteen olohuoneen pöytään. Seinillä oli kukkaisia aasialaisia maalauksia, todella ihanan värisiä. Aavalle maistui dumplingit. Pienellä avustuksella hän söi niitä kolme, ensin ”makaronipäällynen” ympäriltä, sitten pienellä maanituksella lihakin. Mila nirsoili ja suostui vain maistamaan. Hän keskittyi väritystehtävään, jonka oli saanut tarjoilijalta. Minulle ja Antille maistuivat Singapore street noodles ja Kung Pao chicken, olivat hyvin maistuvat ateriat.

 

Seuraavissa postauksissa kokemuksia mm. biitseistä, merestä ja pääkaupungista.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 27 kesäkuun, 2021 at 17:52

    Piti googlettaa tuon majakan korkeus, kun se näytti kuvan perusteella niin korkealta, mutta näytti olleen kuitenkin ”vain” 30 metriä. Mielenkiinnolla jään odottamaan juttuja merestä ja rannoista. Kävittekö muuten snorklaamassa?

  • Reply honuanui sunnuntai, 27 kesäkuun, 2021 at 18:32

    Juu ollaan käyty snorklaamassa ja minä myös sukeltamassa. Juttua niistä tulee ensi viikolla. Vielä olisi tarkoitus mennä toisen kerran sukeltamaan. 🙂

  • Leave a Reply