Karibia kutsuu

Kesälomamme tupsahti nopeammin kuin olisin ehkä toivonutkaan. Suoraan sanoen en ehtinyt juurikaan odottaa sitä. Juurihan me olimme lomalla puoli vuotta sitten. Tämän kesän kohteen suunnitteluun vaikuttivat kaikista eniten koronarajoitukset, mutta myös se, että nyt halusimme rannalle ja mereen. Vaikka lennot Amsterdamin kautta Arubaan eivät olleet halvimmasta päästä, niin majoitukset olivat. Saimme varattua koko lomamme ajaksi RCI-hotellit. Eli tiedossa oli kelpo asumista huoneistohotellissa biitsin ja uima-altaiden äärellä, josta maksoimme vain 200 €/viikko.

 

Toisin kuin viime kerralla, nyt sain nauttia jopa yhdestä kokonaisesta vapaapäivästä ennen matkaan lähtöä. Eli minulla oli hyvin aikaa kerätä pakattavia vaatteita niin omia kuin tyttöjenkin. Kohde oli sen suhteen helppo, mukaan lähti pelkkiä kesävaatteita ja mahdollisimman kevyitä. Tärkeät valinnat olivat kuitenkin, että mitkä mekot lähtevät mukaan. Mitä mekkoa Aava haluaa jos Mila pukee sen ja tämän ja toisin päin. Neitoset kun haluavat matkia toisiaan asuissa aika usein. Mitään pakkauspaniikkia ei tullut eikä kiirettä, vaikka minusta tuntui siltä, että olen matkalle lähdöstä vähän pihalla. Luotin matkalle mukaan -listaan ja aiemmin tällä viikolla tehtyyn ajatustyöhön mukaan otettavien suunnittelusta.

 

Lähtö oli jälleen yöllä, klo 2. Tytöt heräsivät helposti, kun heitä oli varoitettu lyhyestä yöstä ja olivat innoissaan lähdössä. Molemmat kävivät myös kiltisti lähtöpissalla. Aava oli oppinut pottailun ja myös pönttöön pissaamisen hienouden viime viikkoina. Lähdimme sateisena kesäyönä kohti lentokenttää. Olin ollut aika väsynyt koko viikon ja nyt klo 3 yöllä ihmettelin kuinka minua väsyttää enkä olekaan into piukeana lähdössä lentoon, vaan haaveilin lämpimästä sängystä, jossa saisin olla viikon putkeen.

 

Olimme kentällä aamuneljältä. 2-terminaaliin ei päässyt ajamaan, joten kävelimme ykkösestä kakkoseen. Mila vei innokkaasti Aavan rattaita. Tytöt olivat nukkuneet autossa ja olivat nyt virtaa täynnä. Lähtöselvitys sujui pienellä jonottamisella, kun automaatit olivat pois käytöstä. Karmea väsymys vaivasi minua. Meillä oli reilu puoli tuntia luppoaikaa ennen boardingia. Pehmeähköillä penkeillä sai otettua pienet unet.  Sitten lennolle kohti Amsterdamia. Ihanaa, että kaikki meidän perheessä vihdoinkin ymmärtävät lähtöpissan merkityksen. Käydään pissalla ennen lennolle lähtöä ja silloin kun siihen on tilaisuus.

 

Ensimmäinen lentomme oli tuttu parin tunnin pyrähdys Schipholiin KLM:n siivin. Antti istui virkeiden tyttöjen kanssa. Minä istuin käytävän toisella puolella ja sain vähän nukuttua. Olimme klo 8 perillä ja toinen lento lähtisi klo 11.50. Meillä oli mukavasti aikaa. Etsimme ensin baby loungea, mutta emme löytäneet. Menimme passintarkastuksista suoraan lähelle porttia E7. Tytöt olivat puhelimilla ja söivät eväitä, sämpylää ja hedelmäpussia. Oli kiva käydä vuorotellen vähän kävelemässä ilman kantamuksia ja vahdittavia. Ja löytyihän se tuttu baby loungekin, jossa ehdimme nauttia omasta rauhasta melkein tunnin. Pienet unet otin sielläkin vaikka olin juuri ottanut cofitabun ja kokenut hienoisen virkistymisen. Tytöt alkoivat käydä ylikierroksella ja pitivät vähän liian kovaa ääntä. He heiluivat pinnasängyssä ja kiipeilivät pitkin. He olivat niin väsyneitä, että uhkailu ei enää tepsinyt.

 

Seuraavalla lennolla istuimme kaikki vierekkäin. Aava nukahti ensimmäisenä pää minua vasten, sitten uinahti Mila. 9 tunnin lento Arubaan alkoi hyvin, kun ”duracell-puput” olivat sammuneet. Lopulta olimme kaikki unessa ennen kuin olimme edes taivaalla. Mila jatkoi unta pitkään. Aava heräsi lounaalle ja söi kasvispasta-ateriasta muutaman lusikallisen ja vaahtokinuskijälkkäriä. Lento tuntui matelevan aika hitaasti. Nukahdin sen aikana varmaan kymmenen kertaa, pienille ehkä puolen tunnin unille. Sitten jaksoi taas hetken puuhailla omia. Aava teki ensimmäiset lentokonepissansa reippaasti pönttöön ja halusikin käydä vessassa ahkeraan.

Koko lento Atlantin yli oli hyvin smoothi. Mila nukkui puolet lennosta ja oli lopun lennon pirteä, katseli lasten ohjelmaa ja väritti KLM-väritysvihkoa. Juuri ennen laskeutumista nautimme vielä pikkupizzat, kookoshedelmäjälkkärin ja punaviintä. Lennolla näkyivät kyllä jonkinmoiset säästötoimet. Kaikki ruuat olivat kasvisruokia, toki hyviä. Vaihtoehtoja ei ollut pääaterialla. Tarjottimelta puuttuivat myös sämpylä, keksit ja juustot, joita on yleensä aina. Viihdetarjonta oli leffojen osalta supistunut ja lasten ohjelmia oli vain muutama. Laskeuduimme Curacaon naapuriin Bonaireen, jossa osa väestä lähti. Tankkaustauko kesti reilun puoli tuntia ja sitten uusia asiakkaita tuli koneeseen. Pieni lento Arubaan kesti alle tunnin. Olimme perillä puoli kuudelta paikallista aikaa, seitsemän tuntia Suomea jäljessä. Aava oli nukkunut viimeisen pätkän ja oli ihan unessa, kun laskeuduimme. Hänet piti kantaa ulos koneesta.

 

Passijonossa pääsimme muiden edelle, kun meillä oli pieniä ja Aava purnasi väsymyksestä, vaikka saikin olla sylissä koko ajan. Matkalaukut ja rattaat tulivat nopeasti hihnalle. Monilla matkustajilla oli negatiiviset Covid-tulokset mukanaan. Me olimme säästösyistä jättäneet testauksen vasta tänne, kun se oli mahdollista. Hinta yhden aikuisen testaukselle oli täällä vain 63 €. Lapsia ei tarvinnut testata. Ja meillähän molemmilla oli jo yhdet rokotteetkin saatuna. Testaukseen ei ollut jonoa, se oli nopeasti hoidettu. Tulokset tulisivat 24 tunnin sisällä. Siihen asti olisimme karanteenissa.

 

Taxilla RCI-hotelliimme Divi Villageen. Noin 20 minuutin matka kustansi 31 $. Vaikka Aruba kuuluu Alankomaihin, niin täällä käytetään oman valuutan eli Aruban floriinin lisäksi Yhdysvaltojen dollareita. Niitä mekin olimme vähän käteisvaroiksi vaihtaneet. Iso siisti aula vastaanotti meidät. Saimme respasta avaimen kämppäämme, joka toimisi vain kerran (, koska olemme karanteenissa). Sen lisäksi saimme huonepalvelua tarjoavan Mulligan´s -ravintolan menun. Divi Village on yhden kadun päässä rannasta, golf-kenttien ja pienten vesistöjen virkistämä alue, jossa on paljon pieniä kaksikerroksisia taloja ja useita uima-altaita.

Meidän kotimme seuraavan viikon oli pienen beigen värisen talon toisessa kerroksessa. Sitten vain karanteeniin. Ei edes huvittanut tai olisi jaksanut lähteä tänään tutkimaan paikkoja. Edellinen yö oli kuitenkin valvottu kokonaan. Meillä oli erillinen master bedroom pehmeällä KSB:llä (king size bed) ja kaksi kylpyhuonetta. Tytöille laitettiin yhteinen sänky vuodesohvasta. Keittiöstä löytyi ruuantekovälineet ja iso jääkaappi. Lennon lopussa ottamani cofitabu auttoi minua jaksamaan illan. Purkasin vaatteet ja tavarat laatikoihin ym.  Teimme iltaruuan kotoa mukaan otetuista makaronipusseista. Tässä väsymystilassa olisi ollut turha yrittää nauttia huonepalvelun antimista. Suihkun raikkaina asetuttiin petiin jo yhdeksän aikaan. Uni tuli ja sitä oli ihana nauttia niin pitkään, kun nukuttaa. Mutta varmaan lapset herättävät aamulla.

Aamulla jo klo 7 saimme sähköpostia, että covid-näytteemme olivat negatiiviset, joten karanteenimme loppui siihen.