Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nähtävää Cape Townissa

Cape Townin tunnetuin maamerkki on Pöytävuori, joka kohoaa 1085 metrin korkeuteen meren pinnasta. Sen näyttävin piirre on kolmen kilometrin levyinen tasainen huippu, jota reunustavat itäpuolella Devil’s Peak ja länsipuolella Lion’s Head.  Monet kasveista ovat endeemisiä. Eläimistä tyypillisin Pöytävuoren asukki on kalliotamaani. Alue on osa Pöytävuoren kansallispuistoa.

 

Olimme edellisenä päivänä ostaneet netistä Table Mountain -liput noin klo yhdeksi. Aikuiset maksoivat 180 R (10 €), Mila oli puoleen hintaan ja Aava oli ilmainen. Uber-kyydillä pääsimme vuoren rinnettä ja pitkälle kaapelivaunun lähtöpaikalle. Taivas oli täysin pilvetön. Pöytävuoren päälläkään ei ollut pilven pilveä. Hyvin usein Pöytävuorella on enemmän tai vähemmän ns. pöytäliinaa peittämässä näkymiä. Ylös menijöitä oli paljon, mutta kovin kauaa ei tarvinnut jonottaa. Desinfiointiaineen suihkautus käsiin ja lämmön mittaus olivat ensimmäisiä toimia. Joitakin portaita oli käveltävänä, jotta päästiin vaunujen lähtötasanteelle. Punainen ja oranssi kaapelivaunu kulkivat omia ratojaan. Mila tietysti innoissaan arvuutteli, kumman väriseen me pääsemme. Meille tuli punainen. Vaunukyyti kesti noin 5 minuuttia. Pyörivässä vaunussa näki maisemia joka puolelle. Aivan lopuksi vaunu kulkee kohtisuoraa vuoren rinnettä ylös.

 

Ylhäällä on useita kivettyjä kävelyreittejä. Dassie walk on kaikista lyhyin, Agama walk puoli tuntia ja Klipspringer walk on tunnin pituinen. Aurinko paistoi kuumasti, joten aurinkovoiteelle oli tarvetta. Meillä ei ollut rattaita mukana, mikä oli ihan hyvä valinta. Pieniä portaita oli pitkin matkaa. Kivetyt tiet olivat muuten kyllä erittäin hyviä kävellä. Pientä puskaa oli pitkin tien reunoja. Keltaisina kukkivia pensaita oli paljon. Pienemmät punaiset pisaran muotoiset kukat (Erica) olivat myös nättejä. Ensin katselimme maisemaa kaupunkiin ja satamaan. Toisella puolella, maisema jylhän kiviselle vuoren rinteelle ja alhaalla kimaltavaan mereen oli kerrassaan upea. Rantaviivaa koristi turkoosi raita. Horisontissa meren ja taivaan raja oli utuinen. Huipulla on yksi ravintola, jossa päätimme lounastaa. Koska covid, niin ruuat olivat valmiissa paketeissa kassalle ja pöytään vietäviksi. Butter chicken with rice oli riisiä ja kanaa ilman mitään soosia. Se maistui lapsille, mutta itse antaisin makuelämykselle pisteiksi 1/5. Sen jälkeen oli melkeinpä pakko ottaa jälkkäri, antaa paikalle vielä ”toinen mahdollisuus”. Mikrossa lämmitetty suklaamuffi oli ihan kelpo jälkkäri. Tytöt saivat jätskituutit. Aava meinasi toki omansa pudottaa muutaman kerran lattialle. Ruuan jälkeen maisemien katselmus jatkui. Hetken olisin kaivannut omaa aikaa, ihan vain katsella ja ihailla. Nyt puolet energiasta ja ajasta meni siihen, että vahdimme lapsia. Etteivät vaan kiivenneet kivisille reunoille hurjastelemaan. Muutaman mielenkiintoisen kasvin lisäksi vastaan tuli eräs auringon valossa kimaltava viheriäinen lisko. Siitä kaverista lapset tykkäsivät kovasti. Aava jäi ikävöimään liskoa pitkäksi aikaa. Hän muisti ikävöivänsä liskoa vielä viikonkin päästä.

Näkymä Devil’s Peakille

 

Erica

 

Menimme tasaiselle alueelle, kauaksi vuoren reunoista. Oli roonin lennätyksen aika. Dronemme oli saanut jo lempinimen, itse asiassa eräs ystävämme Juhani oli sen hänelle antanut. Lapset näkivät sen nyt ensimmäistä kertaa ja heidät oli vakuutettava, että se on aikuisten vaikeasti ohjattava vehje. Kun rooni alkoi siipinensä surista, Mila alkoi sanoa sitä mehiläiseksi. Kieltämättä se muistuttaa lentäessään vähän hyönteistä. Voimakas surina sai muutaman muunkin kääntämään päänsä ja katsahtamaan meidän puuhia.

Rooni ”mehiläinen”

 

Aavalla oli tänään jäänyt päikkärit välistä, väsykiukkua ja ”aasitautia” alkoi olla ilmassa. Milloin jäätiin tielle seisomaan, milloin juostiin niin, että muksahdettiin kumoon. Myös Mila sanoi, ettei jaksa enää kävellä. Meidän oli mentävä alas. Viimeiset fotot ja sitten jonottamaan alas pääsyä. Sitä pitikin jonotella neljän aikaan iltapäivällä auringon paahteessa varmaan puoli tuntia. Onneksi lapset eivät ihan mahdottomaksi alkaneet ja jaksoivat tsempata. Niinkin paljon, että aloittivat Milan johdolla jonossa tanssiesityksen. Mila näytti erilaisia tanssiliikkeitä, balettijalkoja ja aaltoilevia käsiä, joita Aava matki parhaansa mukaan.

 

Keskustaa halkovan Lion’s Headin osa on Signall Hill (tai Lion’s rump), joka kohoaa tasahuippuisena 350 metriin. Signal Hill sai nimensä, kun sieltä annettiin lippuviesteillä säätilavaroituksia ja ankkurointiohjeita merellä oleville laivoille. Sieltä laukaistiin tykillä myös aikamerkki päivittäin klo 12, jotta laivakellot voitiin tarkistaa.

 

Meidän hotellista autolla Signal Hilliin oli reilun vartin matka. Parkissa ylhäällä oli autoja ja porukkaakin näytti olevan paljon, mm. jätskikioskin luona ja picnicillä. Sieltä olisi voinut myös lähteä kiipeilyretkelle viereiseen Lion’s Headiin. Itse näköalapaikka oli rauhallinen. Sieltä oli upea maisema pilvettömälle Pöytävuorelle, keskustaan ja merelle. Tunnin verran pyörimme siellä ja kuvailimme. Yhden ison puun alla päästiin olemaan ajoittain keskipäivän auringolta suojassa.

Näkymä Signal Hillistä Pöytävuorelle

Lion’s Head

 

Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha on 20 minuutin automatkan päässä keskustasta. Tarpominen ja rattaiden työntäminen siellä oli auringon paisteessa aika rankkaa. Varjoisilla nurtseilla ja puiden suojassa ihmiset olivat picnicillä. Varjossa lämpötila oli ihan ok. Puutarha oli komean vuoriston vieressä, jonne on hienot maisemat. Kuivan maan kasvit ja lilat puskat kukoistivat. Strelitsiat olivat kuivahtaneita, yhtä lukuun ottamatta. Löysin myös kolme kuivahkon näköistä proteaa, Etelä-Afrikan kansalliskukkaa. Iso Afrikan mahonkipuu oli teiden risteyksessä. Puutarhan sisällä oleva Moyo-ravintola oli ihana pakopaikka kuumana päivänä. Siellä sai myös mahansa täyteen laadukasta pihviä. Muutakin nähtävää olisi varmasti ollut, mutta meidän kierroksemme puutarhassa jäi tällä kertaa vähän pieneksi.

protea

 

Joulupäivänä kun melkeinpä mikään ei ollut auki, lähdimme katsomaan paikallisten keskuudessa suosittua Green Pointtia. Se on Waterfrontin takana oleva iso puisto viheralueineen ja leikkipuistoineen. Paikka oli lapsiperheiden suosiossa näin joulunakin. Pienet lammet, purot ja kasvitieteellinen pikkuosasto toivat viihtyisyyttä nurmikenttien viereen. Maisemat ovat vieressä nousevaan Signal Hilliin ja Mouille Pointin merenrantataloihin, joista suuri osa on hotelleja. Leikkipuistoja oli useita, pienemmille ja isommille lapsille omansa. Aava pääsi lempipuuhaansa, keinumaan. Mila kokeili isompienkin kiipeilyratoja. Laadukkaan näköiset rakennelmat oli tehty tasapainoharjoittelua, kiipeilyä ja liukumista varten. Aava meni siskonsa perässä yli 6-vuotiaille tarkoitetusta korkeasta liukumäestäkin iskän avustamana.

Green Point Park

Takana Signal Hill

 

Kun Mila saatiin pois leikkipuistosta, jatkettiin matkaa. Nurmikolla oli ihan kiva vain istuksiakin. Ajattelimme, että hienojen talojen takana voisi olla uitava ranta. Menimme Mouille Pointin rantakadulle kävelemään, mutta hiekkarantaa ei tullut vastaan. Ranta oli tässä kohtaa kivikkoista, mutta kiva oli silti kävellä. Tulihan sieltä hiekkarantakin vastaan, mutta hiekan lisäksi siellä oli kovasti kiviä ja myös simpukoita. Tytöt innostuivat lutraamaan pienessä kivien ympäröimässä vesilammikossa. Cape Townista olisi löytynyt myös uitavia biitsejä vähän kauempana keskustasta, mutta meidän osalta ne jäivät seuraavaan kertaan.

Mouille Point

 

Meillä oli vuokra-auto käytössä vain kahtena retkipäivänä. Cape Townin nähtävyyksiin kuljimme netissä tilattavalla uber-kyydillä ja välillä taxilla, jotka molemmat ovat erittäin edullisia (Suomen kaupunkien paikallisbussien hinnoissa). Uber-kyyti oli erittäin kätevä, mutta se vaatii toimivan netin, joka meillä oli hotellissamme, mutta ei aina nähtävyydessä. Monissa nähtävyyksissä oli usein kuitenkin wifi-alueita, jolloin nettiä pystyi puhelimella käyttämään. Ikävän usein tilattu uber-kyyti jäi kuitenkin tulematta. Ne kerrat olivat aina silloin kun emme enää olleet netin äärellä, kun odotimme kuljetusta. Sitten piti vain soittaa taxi. Missään ei ollut taxeja odottamassa mahdollisia kuljetettavia, edes kuuluisimpien nähtävyyksien luona.

 

Nyt korona-aikana täällä on maskisuositus kaikilla julkisilla paikoilla. Nähtävyyksiin tai minne tahansa sisälle mennessä on maskipakko. Täällä useimmat lapsetkin käyttävät maskia. Monilla Milan ikäisilläkin on (tai ainakin Milan kokoisilla). Silloin kun liikutaan ulkona reiluilla turvaväleillä, maskia ei tarvitse pitää.

 

Vaikka meillä oli reilusti aikaa Cape Townissa, niin nähtävää jäi. Kaupunki myös viehätti siinä määrin, että tännekin tekee mieli tulla joskus uudestaan.

Previous Post Next Post

1 Comment

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin keskiviikko, 13 tammikuun, 2021 at 20:26

    Heh, meidän Pöytävuorella ollessamme sää oli tyystin toisenlainen. Patikoimme ylös ja silloin tietysti ole lämmin, mutta Pöytävuorella oli ihan tajuttoman kylmä, vaikka oli takit mukana. Sää oli muuten ihan kiva, puolipilvinen. Ja ei sen ravintolan ruoka kovin kaksista muuten ollut ennen koronaakaan…

  • Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Cancel Reply