Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vihdoinkin Afrikkaan ja tytöille uuteen maanosaan

Etelä-Afrikassa on varmasti jokaiselle matkailijalle jotakin. Puskaista safarimaisemaa kansallispuistoissa, metsiä Garden routen varrella, kasvipeitteisiä vuoria, valtavia kanjoneita, puoliaavikkoa Karoossa, kahden valtameren huuhtelemia rantoja, viiniviljelmiä ja suurkaupunkien sykettä. Se on monipuolisuudessaan erittäin mainio lomakohde, eläimiä rakastaville, luonnossa seikkaileville, Afrikan kulttuureista kiinnostuneille, kaupunkimatkailijoille tai makuelämyksiä kerääville. Minä olin ihastunut maahan jo lapsena, kun olin siellä ensimmäisen kerran vuonna 1998. Toinen kerta oli vuonna 2015 meidän Häämatkalla. Kun olimme molemmat niin kovasti tykästyneet maahan, niin päätimme, että Etelä-Afrikka olisi ehkä mukavin Afrikan maa tutustua tarkemmin, nyt kun meillä on lapset mukana.

 

Epätodellinen oli nyt tullut todeksi. Viimeinen työpäivä tänä vuonna oli suoritettu, kuukauden loma oli muutama tunti sitten alkanut ja öinen lähtö lentokentälle klo 2 oli käsillä. Lapset olivat nukkuneet neljä tuntia, mutta olivat niin lähtöfiiliksissä, että eivät nukahtaneet kahden tunnin automatkalle. Tuleva väsymys oli koko ajan mielessä, mutta nyt oli ihan hyvä. Hiljaista motaria saimme ajaa. Vähän oli jopa ”rikollinen” olo kun yön pimeydessä livahdimme lentokentälle suositusten vastaisesti. Mutta mukavasti matka meni. Olimme perillä Helsinki-Vantaalla ennen neljää. Antti meni viemään autoa parkkiin, minä lastauduin tavaroiden ja lasten kanssa hiljaiseen pääaulaan. Mila työnsi innokkaasti Aavaa rattaissa. Siitä alkoi toistaiseksi pisin maskin käyttö -putki, noin 18 tuntia.

 

Ihanaa olla kerrankin oikeasti ajoissa, ilman kiireen tuntua. Lähtöselvitys KLM:n lennolle aukesi klo 4.15. Toisin kuin yleensä, saimme tehtyä lähtöselvityksen automaatilla. Baggage Drop-jono kulki madellen, mutta tytöt jaksoivat hienosti odottaa. Vähän meinasi tulla kinaa, siitä kumpi kuljettaa uutta sinistä työnnettävää cabin-laukkua. Tiskillä kysyttiin, olemmeko olleet koronatestissä, mutta todistuksia ei tarvinnut näyttää. Sujuvasti turvatarkastuksesta läpi, paitsi että minun oli tyhjennettävä koko reppuni sisältö. Kaikki paristoilla tai akuilla toimivat laitteet ulos, eli tietokone, kolme kameraa, drone ja puhelin. Hiljainen terminaali 2 oli kyllä miellyttävä kokemus. Kaupat olivat vasta avaamassa klo 6. Ehdimme hyvin kuitenkin ostaa matkanamut. Olemme lasten kanssa harvoin karkkihyllyllä. Nyt meinasikin tulla kauhea suru siitä, ettemme ostaneet Milalle isoa tikkaria, vaan päätimme itse mitä herkkua syödään. Olisihan se pitänyt arvata.

Hiljaista on.

 

Portilla saimme jonottaa turhankin kauan. Minä istuin koneessa lasten kanssa ja Antilla oli paikka meidän edessä. Reilun parin tunnin lento Amsterdamiin tuntui ainakin neljältä tunnilta, kun väsyneet lapset piristyivätkin temmeltämään. Onneksi nousu meni hienosti ja Aava ensikertalaisena omalla istuimellaan suostui hyvin turvavöihin. Sen jälkeen vyöt eivät olleetkaan niin kiva juttu hänen mielestään. Mila oli ikkunalla ja seurasi kiinnostuneena nousua. Antti sai onneksi hiukan nukuttua lennolla. Minä torkahtelin sekunneiksi. Voi kunpa lapsetkin olisivat vain nukkuneet.  Laskeutuminen oli helpotus. Tosin Aava ei suostunut enää vöihin ja oli hiljaa vain, kun pääsi tissille. Kävely Schipholin terminaalista toiseen sai minut piristymään. Meillä oli vain reilu tunti vaihtoaikaa, saimme painella suoraan seuraavalle portille. Tällä kertaa ei siis baby loungeen lepäämään, niin kuin yleensä täällä.

 

11 tunnin lentomme Cape Towniin lähti kymmenen jälkeen aamupäivällä. Meillä oli onneksi neljä vierekkäistä paikkaa. Minä istuin tyttöjen väliin, jotta he eivät villitse toisiaan. Asettuminen isoon lentokoneeseen oli hyvin kotoisan tuntuista. ”Pienet” koneet eivät vaan ole yhtään mukavia. Yllätin itseni, kun en nukahtanut ennen ruokailua. Olin edelleen samoilla silmillä eilisen aamuvuoron ja eilisiltana otetun reilun tunnin päikkärin jäljiltä. Kasvispasta ja vaahto-kinuskijälkkäri olivat oikein maistuvia. Lapsille maistui jälleen pelkkä jälkkäri. Sitten mentiin Milan kanssa ensimmäistä kertaa lentokoneen vessaan pöntölle. (Aikaisemmin hänellä on ollut vaipat.) Mila ei ole juurikaan aikuisten wc-pönttöihin tehnyt asioitaan, mutta tämä meni oikein mallikkaasti. Ja pissatkin tulivat heti hienosti. Sitten saatiin otettua unta melkein kolme tuntia lukuisilla heräilyillä. Alkulento tuntui matelevan, kun olimme niin väsyneitä. Kun jäljellä oli enää viisi tuntia, sain itseni piristymään ja katsomaan leffaa punaviinin kera. Oikein mukavaa. Kaksi päätä oli minun sylissä, molemmat murut nukkuivat. Kun Aava heräili, hän jatkoi Frozen-maratoniaan; viisi Frozen-leffaa yhdellä lennolla ilman ääniä (kun ei osannut kuulokkeita käyttää). Mila jatkoi unia monta tuntia ja heräili vasta tuntia ennen laskeutumista. Hänelle kymmenen pistettä tästä lennosta. Yhtä muutaman minuutin urputusta lukuun ottamatta, Mila oli oikein mallikkaasti ja laittoi vyönkin kiinni oma-aloitteisesti. Aava kuoriutui monta kertaa ulos vöistä eikä tykännyt niistä yhtään.

Lentokoneateria, nice!

 

Me lentokoneen perältä olimme luonnollisesti viimeisten joukossa, kun tulimme koneesta ulos ja viimeisiä ensimmäisessä jonossa, joka tuntui hyvin pitkältä ja hitaalta. Kyse oli ”terveystsekkausjonosta”. Siinä piti luovuttaa lentokoneessa täytetty terveyskysely, näyttää covid-testitodistus (kaikkien yli 5-vuotiaiden) ja lämmöt skannattiin jokaiselta noin metrin päästä mittaavalla laitteella. Läpi meni kaikkien osalta ja meidät hyväksyttiin terveinä maahan, ilman karanteeneja. Sitten vielä passintarkastus ja laukut olivat jo hihnalla meitä odottamassa. Hienosti olivat Schipholin työntekijät kiidättäneet laukkumme hiukan kiirevaihdossa seuraavaan koneeseen. Welcome to Mother City luki isolla tyhjässä aulassa. Toki kello oli yli kymmenen illalla, mutta kummallisen autiota oli kentällä. Taxilla kesti parikymmentä minuuttia keskustaan. Autio oli sekin, täällä on ulkonaliikkumiskielto klo 23-04.

 

Huoneistohotellimme Protea by Marriott on keskustan bisneskortteleiden luona, kävelymatkan päässä satamasta. Normaalin sisäänkirjautumisen lisäksi täälläkin täytettiin terveyskysely (vain aikuisilta) ja mitattiin lämmöt. Laukkujen pinnat puhdistettiin henkilökunnan toimesta. Sitten päästiin vihdoinkin kotiutumaan omaan kaksioon ja poistamaan maskit naamalta. Meille oli muhkea king size bed makkarissa. Olohuoneen sohvat eivät olleet vuodesohvia, mutta rakensimme isoista sohvatyynyistä ”sänkymaailman”, johon tytöt simahtivat nopeasti. Vielä piti jaksaa käydä suihkussa, ihan umpiväsyneenä ja kellon ollessa jo kaksi. Epätodellista, että olimme nyt perillä ja nyt lopultakin sängyssä.

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Laura Linnea keskiviikko, 13 tammikuun, 2021 at 06:48

    Olipa kiva lukea matkatarina pitkästä aikaa! Sai mut kaipaamaan Afrikkaa vielä enemmän kuin yleensä, mutta nosti myös inhon tunteita pitkiä lentoja kohtaan… en ole varsinaisesti lentokoneiden ystävä, vaikka mun klaustrofobia on vähän helpottanut, niin muistikuva Lontoo-Nairobi lennosta sai nytkin ahdistuksen kurkkuun. Onneksi määränpää on pitkän lennon arvoinen, ainakin aina kun Afrikasta puhutaan! Jään innolla odottamaan Etelä-Afrikka postauksiasi.

    • Reply honuanui perjantai, 15 tammikuun, 2021 at 14:31

      Kiitos kommentista. Minä rakastin ennen lentämistä, mutta nyt lasten kanssa en niinkään . 😉

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin keskiviikko, 13 tammikuun, 2021 at 17:53

    Etelä-Afrikka on siitäkin mukava kohde, että infrastruktuuri on varsin hyvin kunnossa ja esimerkiksi autolla on helppo liikkua itsenäisesti. Toinen meidän helpoksi kokemamme Afrikan maa on Namibia, josta myös pidämme. Etelä-Afrikka on kuitenkin monipuolisempi kohde!

    • Reply honuanui perjantai, 15 tammikuun, 2021 at 14:32

      Kiitos kommentista. Juu autolla on E-Afrikassa tosi mukava mennä. Ja monipuolisuudessaan maa kutsuu kyllä monta kertaa käymään. 🙂

    Leave a Reply