Suomen suurin matkablogiyhteisö

Suunnitelma unelmatalostamme alkaa muodostua

Viime kevät oli taloasioiden suhteen talopakettifirmojen kilpailuttamista, oman pohjapiirustuksen väsäämistä ja pankkien rakennuslainahakemuksia. Sikla, nykyinen Saagatalot, jäi pois meidän kelkasta, koska heidän hinnoilla olisimme saaneet taloomme vain 120 neliötä huoneistoalaa. Kilpailutuksen loppuun asti jatkoivat Jopera ja Designtalo. Pitemmän korren veti lopulta Jopera, joka ”mustana hevosena” tuli meidän kilpailutukseen vähän myöhemmin mukaan. Jopera ei ollut Designtaloa edullisempi, mutta kokonaisuus miellytti enemmän. Designtalon myyjällä tuntui koko kevään olevan kova kiire saada meidän nimet paperiin. Oli kevätkampanjaa ja sen jälkeen kesäkampanjaa. ”Jos tekisimme sopimuksen kuukauden sisällä, niin saisimme usean tonnin edestä etua rakennuttamiseen”. Emme kuitenkaan halunneet tätä, yhtä elämämme suurinta päätöstä, tehdä kiireessä. Pohjapiirustuksen kanssakin pohdimme Designtalon mielestä liian kauan. Kun halusimme vaihtaa pohjaa kokonaan, niin myyjä yritti suostutella meitä pysymään vanhassa. Siinä kohtaa teki mieli kysyä myyjältä, että kenelle sitä taloa tässä ollaan tekemässä, meille vai hänelle. Joperan tarjouksessa oli alun perin paremmat pinnat ja enemmän rahaa kalustebudjetissa. Itsemme tuntien, emme halua pintoihin ja kalusteisiin sitä kaikista halvinta, joten kunnon satsaus jo tässä vaiheessa siihen oli mielestämme paikallaan. Jäi vähän sellainen fiilis, että Designtalo laittaa kilpailukykyisimmän hinnan, mutta sillä hinnalla saa vain ns. karvalakkiversion talosta. Toki lisää rahaa pöytään laittamalla saa Designtaloonkin parempaa laatua.

Erilaisia kaksikerroksisia pohjapiirustuksia kävimme läpi kymmeniä. Mikään ei valmiina miellyttänyt tarpeeksi, joten lähdimme muokkailemaan niitä itse. Jotkut palkkaavat tässä kohtaa arkkitehdin. Meillä oli vahvasti sellainen fiilis, että meidän ei kannata sellaiseen laittaa rahaa. Piirustelimme (tai Antti enemmän) kymmeniä erilaisia pohjia, kunnes löysimme sen, joka tuntui omalta, jossa kaikki kriteerimme toteutuivat. Huoneistoalaa saimme toivomamme 160 neliötä. Toki jotain kompromissia oli tehtävä. Meidän kohdalla se oli korkean tilan ja viidennen makuuhuoneen välillä. Olemme tyytyväisiä siihen, että olimme oman talomme ”arkkitehtejä”, tuskin oikea arkkitehti olisi saanut parempaa aikaan. Kun pohjapiirustus oli valmis, pystyimme tekemään talopakettifirmojen kilpailutuksen loppuun.

Meillä oli omat ehkä vähän oudotkin toiveet/vaatimukset. Nykytrendin mukainen avokeittiö olohuoneen yhteyteen oli kuitenkin myös meidän listallamme. Tarpeeksi tilava keittiö-ruokailutila-olohuone oli ykköskriteerimme ja neliöitä siihen kokonaisuuteen saimmekin 47,5. Keittiöön on saatava tarpeeksi säilytystilaa ja laskutilaa. Monissa trendikeittiöissä ainoa laskutila on saareke, mikä ainakin meidän arjessa tuottaisi hankaluuksia. Toki meille tulee myös saareke, jossa voi haukata vaikka aamiaisen ja johon kuvittelen itseni jo leipomaan. Ns. aamiaiskaappi leiville, muroille, puurohiutaleille ja leivänpaahtimelle on myös toiveissa. Sitä varten keittiössä on oltava tarpeeksi monta metriä seinätilaa.

Alakerta

Yläkerta

Halusin oman huoneeni olohuoneen viereen jostain kumman syystä. Halusimme, että kaikki varsinaiset makuuhuoneet ovat ylhäällä. Master bedroomista pitää päästä noin 6 neliön pukeutumishuoneeseen. Tarpeeksi iso master bedroom ja pukeutumishuone ovat sitä luksusta, jota omassa talossa kaipaan enkä suostu siitä tinkimään. Kylpyhuone/sauna -combon sijoitusta mietimme hartaasti. Usein se on sijoitettu omakotitaloissa alakertaan. Meidän perheen pyykkihuollosta vastaavana olen sitä mieltä, että kodinhoitohuoneen on oltava ylhäällä, samassa kerroksessa, jonka huoneisiin kiikutan puhtaat kuivat vaatteet. Kodinhoitohuone on erittäin kätevä pesutilojen vieressä. Sinne pyykkikoriinhan ne vaatteet tulee laitettua juuri ennen pesuun siirtymistä. Jotta suuremmilta talon poikki nakujuoksuilta vältytään, päädyttiin pesutilat sijoittamaan ylös. Toki pesutilat olisivat alhaalla kätevä olla silloin kun tullaan paljusta pesulle, mutta tässä kohtaa arjen toimivuus ratkaisi. Porrastoiveemme oli levähdystasolla oleva portaikko, joka vie pohjassa 2 neliötä enemmän tilaa kuin kierre. Mietimme myös suoraa portaikkoa, mutta se oli liian vaikea sijoittaa kivasti pohjaan. Varastotilaa on oltava paljon. Pukeutumishuone on todellakin pelkille vaatteille. Matkalaukut ja muut sisävarastotavarat saavat oman varastohuoneensa alakerrasta.

Kävimme Tuusulan asuntomessuilla hakemassa ideoita sisustukseen ja ihan vain huvikseen pyörimässä, koska emme olleet aikaisemmin asuntomessuilla käyneet. Pohjapiirustukset oli siinä vaiheessa lyöty lukkoon, mutta eipä mikään pohja messuilla innostanut niin paljon kuin meidän omamme. Eniten ihmetystä messuilla aiheuttivat naftit makuuhuoneet, joihin oli tungettu yhteen vielä avo-pukeutumishuone. Yksi master bedroom – pukeutumsihuone  -combo oli kyllä ihana, siinä vaate- ja pukeutumistilaa oli enemmän kuin mitä meillä tulee olemaan. Innostuin messuilla kuvaamaan erityisen paljon vessojen peiliratkaisuja ja suihkujen ”shampoosyvennyksiä”.

Tuusulan asuntomessuilla

Kesä on ollut myös mukavaa aikaa esitellä meidän tonttia ystäville ja ulkoilla tontin lähellä. Meidän nykyisen kodin ja tontin väliin jää oikeastaan vain järvi ja metsäinen ulkoilualue, joten on ollut ihanaa reippailla useamman kilometrin lenkkiä ”kodista kotiin”.

Kivenheiton päässä järvimaisemista

 

Iso kivi möllöttää vielä meidän tontilla

Tärkeä osuus taloprojektin alussa oli myös vastaavan mestarin valinta. Hänen asiantuntijuus on sitä tärkeämpi mitä enemmän pihalla itse on rakennusasioista ja mehän todella olemme pihalla. Hädin tuskin vasara pysyy kädessä.

Kun laina-asiat oli saatu sovittua pankin kanssa, pystymme elokuussa allekirjoittamaan kauppakirjat tontista kaupungin kanssa. Nyt kun talopakettifirma ja vastaava mestari on valittu ja pohjapiirustus lyöty lukkoon, on seuraavana vuorossa rakennuslupien hakeminen. Tässä kohtaa piti myös pyydellä tonttiasiakirjoja kaupungilta ja liitoskohtalausuntoa vesilaitokselta talofirmaa ja vastaavaa mestaria varten. Nyt suunnitelmamme on vielä Vuores-ryhmässä hyväksyttävänä ja sitten haemme rakennuslupaa kaupungilta. Vastaava mestarimme on hoitanut lupa-asiat eteenpäin ja täsmännyt tontin pohjaa naapureiden suunnitelmiin. Syksy on meidän osaltamme ollut taloasioissa lähinnä mailien lähettelemistä. Vastaava mestarimme on kuitenkin jo tässä vaiheessa ollut todella suureksi avuksi.

Saamme onneksi asua nykyisessä kodissamme talon valmistumiseen asti. Lainadiilimme mahdollisti kahden päällekkäisen lainan rakennusvaiheessa. Jos se ei olisi ollut mahdollista, olisimme varmasti nyt jo asumassa vuokralla johonkin kolmioon ahtautuneena. Olemme hyvin kiitollisia, että saamme asua omassa rakkaassa kodissa varsinaiseen muuttopäivään asti.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply