Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

tammikuu 2017

Maailmalle vielä tänä vuonna – saako toivoa?

Kesä vierähti Suomessa. Aika, jona meidän piti olla Etelä-Afrikassa tuli ja meni. Etelä-Afrikka uhkasi pysyä kiinni jopa tämän vuoden loppuun asti.  Kesä oli monessakin mielessä hyvin raskas meille. Mutta mahtui siihen monia kivoja kaverisettejä ja jopa rentoutumista Naantalissa. Matkan odottelu jatkui syksyllä ja tuntui välillä tuskastuttavalta. Koska me siirsimme lomamme tältä kesältä jouluun, odotukset edes jonkun kiinnostavan kaukokohteen avautumisesta olivat suuret. Samalla kun tutustuin vaihtoehtoisiin kohteisiin, mietin, milloin matkapäätöksiä on viimeistään tehtävä. Kuinka kauan odottaisin Etelä-Afrikan avautumista, kunnes päätämme valita b-suunnitelman? Vaihtoehtoisen suunnitelman miettiminen ei ollut pelkästään kurja juttu. Saahan siinä kuvitella itsensä muihin ”omalla listalla” oleviin tai olemattomiin kiinnostaviin paikkoihin. Fiilikset ovat aaltoilleet kovasti. Jos Afrikka ei kutsukaan ihan vielä, niin olen kuvitellut itseni Australian Tasmaniaan, joka on ollut kohdelistallani jo kauan, Fijin Yasawa-saarille ja Aasiaan, jossa en ole Antin kanssa matkaillut vielä lainkaan. Suunnitelmat ja unelmat lähtivät helposti käsistä. Kun tsekkasin netistä maiden avautumistilanteita, jouduin ikävä kyllä palaamaan maan pinnalle. Näistä lennokkaista b-suunnitelmista huolimatta Australia ja Fiji ovat vielä toistaiseksi kiinni kansainvälisille turisteille eivätkä ole ilmoittaneet avautumisaikeistaan.

Perinteeksi muodostunut kesäreissu Naantaliin.

 

Malediivit, joka ilmoitti avautuvansa heinäkuussa kaikille kansallisuuksille, sai minussa aikaan toivoa ja intoa suunnitella taas jotain uutta. Olen mielessäni jopa matkustanut ihan yksin Malediiveille. Tiedän, ettei se mitenkään voisi olla mahdollista, mutta ajatus kertoo siitä, kuinka epätoivoinen olin viime kesänä. Ajatus omasta rauhasta, omalla valkoisella rannalla, jossa turkoosi vesi hiipii varpaisiin, on ollut pako epätietoisuudesta, puuduttavasta ja työntäyteisestä Suomi-kesästä sekä liian usein hermoja raastavasta pikkulapsiarjesta.

Viime kesänä vietettiin paljon aikaa lähiluonnossa – unelmat mielessä.

 

Maailman avautumisen odottaminen on ollut minulle varsin yksinäistä. Antti menetti mielenkiinnon reissujen suunnitteluun, kun mikään ei näyttänyt läheskään varmalta. Kaikki kaverit tuntuvat ottavan matkustamattomuuden melko säyseästi. Lähipiirissäni tai töissä ei ole ketään, jota tämä tilanne raastaisi yhtä paljon kuin minua. Toisaalta voin olla onnellinen, kun korona ja sen tuomat rajoitukset eivät ole meidän perheen elämää tämän pahemmin sotkeneet. Vielä syyskuussa näytti melko varmalta, että jouluna päästään matkaan. Pahentuva koronatilanne Suomessa ja kiristyvät rajoitukset näyttävät kuitenkin tukahduttavan joulun matkailua. Somesta saa lukea, että talvelle ostettuja lentoja on nyt jo peruttu. Pieni epätoivo tulee joka kerta kun joutuu sellaista lukemaan. Entä jos meidänkin lennot perutaan taas? Vieläkään ei olla saatu edellisistä lennoista rahaa takaisin. Mielikuvitus ei riitä ajattelemaan kuinka paljon jo toisen matkan peruuntuminen harmittaisi. Toivo reissuun pääsemisestä saa kolhuja koko ajan, mutta se elää yhä. Suomen matkustusrajoitukset ovat Euroopan tiukimpia. Yleinen ilmapiiri on, että ”nyt ei ole sopiva aika matkustaa” ja ”matkaillaan sitten kun on rokote”. Tällaisessa ilmapiirissä on melko ahdistavaa elää. Ei kai niitä lentoja kannata lentää, jos ei ole matkustajia. Mutta minulla ja muutamalla muulla matkailua rakastavalla ei välttämättä ole hermoja odottaa, että tämä koronapsykoottinen kansa uskaltaa taas lähteä maailmalle.

 

Tansania poisti kaikki maahantulorajoitukset jo kesällä ja se oli ollut myös toivemaidemme listalla pitkään. Ajatukset suuntautuivat pikkuhiljaa siis sinne ja aloin kunnolla suunnitella reissuamme sinne. Etelä-Afrikka kuitenkin aukaisi rajojaan osalle maista jo 1.10. Kiellettyjen maiden listalle jäi pitkä rivi maita, mutta Suomi ei kuulunut niihin. Etelä-Afrikan avautuminen mullisti minun lähes valmiin suunnitelman Tansaniasta. Etelä-Afrikan hotelleissa meillä on vanhat varaukset olemassa ja rahaa kiinni, joten järkevintä olisi mennä nyt sinne, joka on meidän ykkösvaihtoehto ollut koko ajan. Antti ei ollut kovasti Tansanialle syttynyt, koska piti sitä liian alkeellisena meidän tämän hetkiseen matkustajakokoonpanoomme nähden. Antti riemastui heti, että Etelä-Afrikkaan päästään ja oli innolla ostamassa lentolippuja lähes välittömästi. Koko kesän odottamisen jälkeen olin saanut matkakamuni vihdoin takaisin, ihmisen, jonka kanssa jakaa se kaikki fiilistely ja unelmien toteuttaminen. Minua toki ahdistaa vähän kiellettyjen maiden lista. Mitä jos Suomi joutuukin siihen emmekä pääse matkalle sen takia? Mitä jos lennot perutaan Euroopan pahenevan koronatilanteen vuoksi?

Näihin haastaviin, mutta onnellisiin lentokenttätunnelmiin on ikävä.

 

Välillä lasten kanssa lentäminen on yhtä hymyä ja iloa.

 

Saimme vihdoinkin pankilta kirjeen, jonka mukaan KLM on palauttamassa kesän lennoista menetetyt rahat tilille ensi viikolla. Hakemuksesta rahojen palautukseen meni 4,5 kuukautta. Tänään uskaltauduimme ostamaan lentoliput jouluksi. Nyt sitten jännityksellä odottamaan, että pääsemmekö matkaan.

 

Olen jutellut Milalle Afrikan eläimistä jo pitkään. Kerran hän kysyi, että milloin lennetään katsomaan niitä Afrikassa eläviä kissoja. Minä siihen, että ”ostetaan kohta lentoliput”. Samana iltana olin töissä ja Mila kysyi iskältä, että ”onko nyt ilta”. Kun Antti vastasi siihen myöntävästi, niin Mila oli murheissaan sanonut ”Nyt me ei ehditä enää sinne Afrikkaan”. Mila oli luullut, että lähdemme samana päivänä.

 

Kunpa pääsisimme Afrikkaan vielä tänä vuonna.

Suunnitelma unelmatalostamme alkaa muodostua

Viime kevät oli taloasioiden suhteen talopakettifirmojen kilpailuttamista, oman pohjapiirustuksen väsäämistä ja pankkien rakennuslainahakemuksia. Sikla, nykyinen Saagatalot, jäi pois meidän kelkasta, koska heidän hinnoilla olisimme saaneet taloomme vain 120 neliötä huoneistoalaa. Kilpailutuksen loppuun asti jatkoivat Jopera ja Designtalo. Pitemmän korren veti lopulta Jopera, joka ”mustana hevosena” tuli meidän kilpailutukseen vähän myöhemmin mukaan. Jopera ei ollut Designtaloa edullisempi, mutta kokonaisuus miellytti enemmän. Designtalon myyjällä tuntui koko kevään olevan kova kiire saada meidän nimet paperiin. Oli kevätkampanjaa ja sen jälkeen kesäkampanjaa. ”Jos tekisimme sopimuksen kuukauden sisällä, niin saisimme usean tonnin edestä etua rakennuttamiseen”. Emme kuitenkaan halunneet tätä, yhtä elämämme suurinta päätöstä, tehdä kiireessä. Pohjapiirustuksen kanssakin pohdimme Designtalon mielestä liian kauan. Kun halusimme vaihtaa pohjaa kokonaan, niin myyjä yritti suostutella meitä pysymään vanhassa. Siinä kohtaa teki mieli kysyä myyjältä, että kenelle sitä taloa tässä ollaan tekemässä, meille vai hänelle. Joperan tarjouksessa oli alun perin paremmat pinnat ja enemmän rahaa kalustebudjetissa. Itsemme tuntien, emme halua pintoihin ja kalusteisiin sitä kaikista halvinta, joten kunnon satsaus jo tässä vaiheessa siihen oli mielestämme paikallaan. Jäi vähän sellainen fiilis, että Designtalo laittaa kilpailukykyisimmän hinnan, mutta sillä hinnalla saa vain ns. karvalakkiversion talosta. Toki lisää rahaa pöytään laittamalla saa Designtaloonkin parempaa laatua.

Erilaisia kaksikerroksisia pohjapiirustuksia kävimme läpi kymmeniä. Mikään ei valmiina miellyttänyt tarpeeksi, joten lähdimme muokkailemaan niitä itse. Jotkut palkkaavat tässä kohtaa arkkitehdin. Meillä oli vahvasti sellainen fiilis, että meidän ei kannata sellaiseen laittaa rahaa. Piirustelimme (tai Antti enemmän) kymmeniä erilaisia pohjia, kunnes löysimme sen, joka tuntui omalta, jossa kaikki kriteerimme toteutuivat. Huoneistoalaa saimme toivomamme 160 neliötä. Toki jotain kompromissia oli tehtävä. Meidän kohdalla se oli korkean tilan ja viidennen makuuhuoneen välillä. Olemme tyytyväisiä siihen, että olimme oman talomme ”arkkitehtejä”, tuskin oikea arkkitehti olisi saanut parempaa aikaan. Kun pohjapiirustus oli valmis, pystyimme tekemään talopakettifirmojen kilpailutuksen loppuun.

Meillä oli omat ehkä vähän oudotkin toiveet/vaatimukset. Nykytrendin mukainen avokeittiö olohuoneen yhteyteen oli kuitenkin myös meidän listallamme. Tarpeeksi tilava keittiö-ruokailutila-olohuone oli ykköskriteerimme ja neliöitä siihen kokonaisuuteen saimmekin 47,5. Keittiöön on saatava tarpeeksi säilytystilaa ja laskutilaa. Monissa trendikeittiöissä ainoa laskutila on saareke, mikä ainakin meidän arjessa tuottaisi hankaluuksia. Toki meille tulee myös saareke, jossa voi haukata vaikka aamiaisen ja johon kuvittelen itseni jo leipomaan. Ns. aamiaiskaappi leiville, muroille, puurohiutaleille ja leivänpaahtimelle on myös toiveissa. Sitä varten keittiössä on oltava tarpeeksi monta metriä seinätilaa.

Alakerta

Yläkerta

Halusin oman huoneeni olohuoneen viereen jostain kumman syystä. Halusimme, että kaikki varsinaiset makuuhuoneet ovat ylhäällä. Master bedroomista pitää päästä noin 6 neliön pukeutumishuoneeseen. Tarpeeksi iso master bedroom ja pukeutumishuone ovat sitä luksusta, jota omassa talossa kaipaan enkä suostu siitä tinkimään. Kylpyhuone/sauna -combon sijoitusta mietimme hartaasti. Usein se on sijoitettu omakotitaloissa alakertaan. Meidän perheen pyykkihuollosta vastaavana olen sitä mieltä, että kodinhoitohuoneen on oltava ylhäällä, samassa kerroksessa, jonka huoneisiin kiikutan puhtaat kuivat vaatteet. Kodinhoitohuone on erittäin kätevä pesutilojen vieressä. Sinne pyykkikoriinhan ne vaatteet tulee laitettua juuri ennen pesuun siirtymistä. Jotta suuremmilta talon poikki nakujuoksuilta vältytään, päädyttiin pesutilat sijoittamaan ylös. Toki pesutilat olisivat alhaalla kätevä olla silloin kun tullaan paljusta pesulle, mutta tässä kohtaa arjen toimivuus ratkaisi. Porrastoiveemme oli levähdystasolla oleva portaikko, joka vie pohjassa 2 neliötä enemmän tilaa kuin kierre. Mietimme myös suoraa portaikkoa, mutta se oli liian vaikea sijoittaa kivasti pohjaan. Varastotilaa on oltava paljon. Pukeutumishuone on todellakin pelkille vaatteille. Matkalaukut ja muut sisävarastotavarat saavat oman varastohuoneensa alakerrasta.

Kävimme Tuusulan asuntomessuilla hakemassa ideoita sisustukseen ja ihan vain huvikseen pyörimässä, koska emme olleet aikaisemmin asuntomessuilla käyneet. Pohjapiirustukset oli siinä vaiheessa lyöty lukkoon, mutta eipä mikään pohja messuilla innostanut niin paljon kuin meidän omamme. Eniten ihmetystä messuilla aiheuttivat naftit makuuhuoneet, joihin oli tungettu yhteen vielä avo-pukeutumishuone. Yksi master bedroom – pukeutumsihuone  -combo oli kyllä ihana, siinä vaate- ja pukeutumistilaa oli enemmän kuin mitä meillä tulee olemaan. Innostuin messuilla kuvaamaan erityisen paljon vessojen peiliratkaisuja ja suihkujen ”shampoosyvennyksiä”.

Tuusulan asuntomessuilla

Kesä on ollut myös mukavaa aikaa esitellä meidän tonttia ystäville ja ulkoilla tontin lähellä. Meidän nykyisen kodin ja tontin väliin jää oikeastaan vain järvi ja metsäinen ulkoilualue, joten on ollut ihanaa reippailla useamman kilometrin lenkkiä ”kodista kotiin”.

Kivenheiton päässä järvimaisemista

 

Iso kivi möllöttää vielä meidän tontilla

Tärkeä osuus taloprojektin alussa oli myös vastaavan mestarin valinta. Hänen asiantuntijuus on sitä tärkeämpi mitä enemmän pihalla itse on rakennusasioista ja mehän todella olemme pihalla. Hädin tuskin vasara pysyy kädessä.

Kun laina-asiat oli saatu sovittua pankin kanssa, pystymme elokuussa allekirjoittamaan kauppakirjat tontista kaupungin kanssa. Nyt kun talopakettifirma ja vastaava mestari on valittu ja pohjapiirustus lyöty lukkoon, on seuraavana vuorossa rakennuslupien hakeminen. Tässä kohtaa piti myös pyydellä tonttiasiakirjoja kaupungilta ja liitoskohtalausuntoa vesilaitokselta talofirmaa ja vastaavaa mestaria varten. Nyt suunnitelmamme on vielä Vuores-ryhmässä hyväksyttävänä ja sitten haemme rakennuslupaa kaupungilta. Vastaava mestarimme on hoitanut lupa-asiat eteenpäin ja täsmännyt tontin pohjaa naapureiden suunnitelmiin. Syksy on meidän osaltamme ollut taloasioissa lähinnä mailien lähettelemistä. Vastaava mestarimme on kuitenkin jo tässä vaiheessa ollut todella suureksi avuksi.

Saamme onneksi asua nykyisessä kodissamme talon valmistumiseen asti. Lainadiilimme mahdollisti kahden päällekkäisen lainan rakennusvaiheessa. Jos se ei olisi ollut mahdollista, olisimme varmasti nyt jo asumassa vuokralla johonkin kolmioon ahtautuneena. Olemme hyvin kiitollisia, että saamme asua omassa rakkaassa kodissa varsinaiseen muuttopäivään asti.