Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ranskan Polynesia

Ensikosketukseni tähän monien unelmakohteeseen oli 15-vuotiaana vuonna 2000 kun olin vanhempieni ja serkkuni kanssa ensimmäisellä maailman ympäri matkalla. Silloin Tahitista ja päiväreissulla käymästämme Mo’oreasta jäivät parhaiten mieleeni mustat helmet, ihanat kukkapareot ja hotellin uima-allas.

 

Seuraava matkani Ranskan Polynesiaan oli tasan 15 vuoden jälkeen vuonna 2015 toisella maailman ympäri matkallani ja ennen kaikkea meidän häämatkallamme. Se olikin erityisen odotettu käynti, sillä olin seitsemän vuoden ajan kehittänyt suhdettani noihin saariin tanssin merkeissä. Saapuminen Papeeten lentokentälle kaikkien noiden vuosien jälkeen tuntuikin siltä, että olin päässyt vihdoin kadoksissa olevaan toiseen kotiini. 15 vuoden takainen neljän päivän lyhyt visiitti jäi sumeaksi muistoksi, kun toisella kerralla pääsin kasvattamaan tunnesidettäni näihin saariin yli kolmen viikon ajan. Tuo aika Tahitilla, Bora Boralla ja Huahinella tuntui sinetöivän osan elämästämme Ranskan Polynesiaan. Saaret jäivät meille myös muistoksi elämämme suurimmasta muutoksesta, sillä pian kotiin palattuamme saimme tietää, että meistä tulee perhe.

 

Kolmatta kertaa Ranskan Polynesiaan ei tarvinnut odottaa kuin kolme vuotta, sillä jo vuonna 2018 olimme taas buukanneet itsemme lennolle kohti Tahitia. Tuolloin kohteina Tahiti ja Mo’orea.

 

Ranskan Polynesia kuuluu nimensäkin mukaan Ranskalle, joten se ei ole itsenäinen maa. Se on kuitenkin niin erillinen alue emomaastaan, että mielelläni laskisin sen omaksi maakseen. Se koostuu viidestä saariryhmästä, joista Seurasaaret (Society Islands) on tunnetuin ja joihin myös tunnetuimmat saaret, kuten Tahiti, Mo’orea ja Bora Bora, kuuluvat. Tuamotu Islands, Marquesas Islands, Australis Islands ja Gambier Islands ovat vähemmän tunnetut saariryhmät. Haaveissa on vielä joskus käydä Tuamotun atollisaarilla.

 

Tahiti

Tahiti on koko Ranskan Polynesian suurin saari, mutta silti sen kiertää helposti autolla päivässä. Käyntiä Tahitilla ei voi välttää Ranskan Polynesiaan matkustettaessa. Kansainväliset lennot menevät Papeeten Faaa-kentälle. Tahiti on niin kovasti erilainen kuin muut saaret, että siellä kannattaa ehdottomasti viipyä kauemmin kuin mitä jatkolento muille saarille vaatisi. Siinä missä muut saaret ovat kuuluisia vaaleista hiekkarannoista, Tahitilla voi nauttia monista mustista pehmeähiekkaisista rannoista. Yhtä rantaa lukuun ottamatta kaikki ovat mustahiekkaisia saaren nuoren iän vuoksi. Tahitilla on myös Ranskan Polynesian ainoa kaupunkimainen kaupunki, Papeete, joka on myös pääkaupunki. Jos muilta saarilta ei löydä tarpeeksi kotiin viemistä, niin Papeetesta kyllä löytyy. Papeeten tori (marche) pursuaa paikallista tavaraa ja syötävää. Alakerrasta paikalliset voivat hakea niin tuoreet vihannekset, hedelmät ja kalat kuin päivittäiset kukat ja ihoa ja hiuksia hoitavat hyvän tuoksuiset öljytkin. Yläkerta on täynnä souvenirshoppeja, joista löytyvät simpukoista ja puusta kaiverretut muistoesineet. Valtavia pareovalikoimia ei tarvitse mennä yläkertaan etsimään, vaan niitä on koju toisensa perään jo torin ulkopuolella.

Tahitilla pääsee helposti myös tutustumaan saaren vehreään keskiosaan kapeiden vuorten keskelle. Jos etsii uitavia vesiputouksia, Tahiti on oikea paikka. Tämä monien vesiputousten saari kätkee sisälleen paljon putouksia, joita voi ihastella vain kaukaa, mutta myös niitä, joiden juurelle voi mennä nauttimaan raikkaasta pulahduksesta kahdestaan luonnon kanssa. Tahitin tarinoihin häämatkalta pääset täältä ja vuoden 2018 reissulta löydä täältä.

 

Bora Bora

Kun ensimmäisen kerran näkee lentokoneen ikkunasta pienen saaren, sitä ympäröivän turkoosin laguunin ja laguunin merestä erottavat motut (saaret), tietää, että tämä paikka tulee jäämään mieleen yhtenä ihmeellisimmistä matkakokemuksista. Lentokenttä on omalla motullaan ja sieltä pikkuveneet hakevat lomailijat omiin hotelleihinsa. Bora Boran uniikista maisemasta ja pääsaarella kohoavasta Otemanu-vuoresta pääsee parhaiten nauttimaan, kun asuu motulla, josta on näkymä pääsaarelle. Rannalla tai vedenpäällisessä bungalossa asuessa se on ensimmäinen asia, jonka näkee aamuisin herätessä ja viimeisin illalla, kun kömmitään bungaloon yöunille. Me olimme lähes ainoita pienessä Motu Pitia’aulla sijaitsevassa hotellissa ja se olikin yksi merkittävimpiä asioita koko kokemuksessa. Olimme rannalla kahdestaan, olimme vedessä kahdestaan, olimme melomassa kahdestaan, pötkötimme laiturin päässä olevalla sängyllä kahdestaan. Ihan kuin pieni motumme ja koko laguuni olisi ollut vain meidän. Ihan kuin olisimme olleet jossain ihan omassa maailmassamme.

Bora Boraa ei kuitenkaan kannata jäädä katselemaan vain veden päältä. Laguunin vedenalaiseen maisemaan ja siellä eläviin eläimiin on helppo tutustua veneretkellä omatoimisesti tai pienessä ryhmässä. Veden kirkkaus ja mataluus takaavat sen, että elämää näkee ihan veneessä istumallakin, mutta parasta on toki pulahtaa itse laguunielämään snorkkelin, maskin ja räpylien kanssa.

Häämatkakohteena Bora Bora on maineensa veroinen. Lisää Bora Bora -honeymoonista täällä.

 

Huahine

Huahine on vähemmän tunnettu seurasaarista ja valitsimmekin sen yhdeksi häämatkan saarista ystävän suosittelemana. Ihan niin kuin Tahitikin, myös Huahine on jakautunut isoon (nui) ja pieneen (iti) osaan kapean kannaksen välityksellä. Huahinessa on vain muutama hotelli. Sinne kannattaa mennä, jos haluaa nähdä aitoa polynesialaista saarielämää. Pienen pienessä kaupungissa, Faressa, on yksi iso elintarvikekauppa ja ehkä pari souvenirshoppia. Motu-picnicin viettoon Huahine on erinomainen. Eli veneillään motulle (pienelle saarelle pääsaaren ympärillä), nautitaan tuore kalaisa ja kanaisa lounas rannassa, varpaat laguunissa ja ihanan maiseman ympäröimänä. Antti ihastui erityisesti juuri Huahinen kauneuteen ja hyviin snorklausmahdollisuuksiin. Enemmän juttua Huahinesta täällä.

 

Mo’orea

Mo’orea on Tahitin ”sisarussaarista” helpoiten käytävä. Muille seurasaarille lennetään, Mo’orea näkyy Tahitin länsipuolella ja sinne pääsee kätevästi laivalla Papeetesta. Mo’orea on hiukan sydämen muotoinen, autolla kätevästi alle päivässä kierrettävä saari. Turismia siellä on selvästi enemmän kuin muilla ”sisarussaarilla” (Bora Bora ollen oma erikoisuutensa). Mo’oreassa on sopivasti kaikkea mitä saarilomalta odottaa. Ravintoloita, souvenirshoppeja, pareoputiikkeja, helmikorupuoteja, hiekkarantoja, laguunimaista uiskentelua, kivoja veneretkiä ja jylhiä vehreitä vuorimaisemia. Mo’oreallakin on jokunen motu, jonne voi tehdä retken, mutta parhaat pääsaarta ympäröivät motut, upeine maisemineen ja motu-picniceineen löytyvät muilta sisarussaarilta, kuten jo mainitsemani Bora Boralta ja Huahinelta. Lisää Mo’oreasta vuoden 2018 reissulta löydät täältä.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply