tammikuu 2017

Viime matkasta on jo melkein vuosi. Tässä kohtaa kevättä alkaa olla jo todella kova matkakuume jos talvella ei olla päästy mihinkään. Niin on nytkin. Koronapandemian vuoksi maaliskuussa alkaneiden matkustusrajoitusten myötä, huolestuin meidän matkan puolesta, jonka olisi tarkoitus alkaa 19.6. ja joka on lähes kokonaan maksettu. Parin ensimmäisen rajoitusviikon ajan se oli melkein päällimmäisenä mielessä ja epävarmuus ärsytti. Halusin koko ajan tietoa todennäköisyyksistä sen toteutumisen suhteen, mutta vähitellen huonolta alkoi näyttää. Pikku hiljaa totuin epävarmuuteen, siihen etten ollut varma toteutuuko se suunnitellusti vai myöhemmin. Samaan aikaan aloitin uusissa töissä ja ajatukseni ehkä senkin vuoksi menivät vähän muualle.

14.4. se sitten tuli, maili KLM:ltä, että olivat peruneet lentomme 19.6. Amsterdamin kautta Cape Towniin. Vaikka olin sitä osannut odottaa, niin surkea olohan siitä tuli. Vaihtoehtomme on joko siirtää lentoa, kun vaan tietäisi mihin sitä voisi siirtää, tai ottaa rahat takaisin voucherin muodossa, joka on voimassa vuoden. Nyt alkaa sitten selvittelyt Etelä-Afrikan sisäisistä pikkulennoista ja hotelleista, jotka olemme jo maksaneet. Matka, joka oli viime viikot kellunut jonkinlaisessa epävarmuudessa, oli nyt leijaillut kauemmas. Vaikka odotin matkaa edelleen kovasti, niin epävarmuus ajankohdasta söi sitä hyvää fiilistä, jota matkaa odottaessa ja suunnitellessa yleensä saa. Juuri nyt koin, että sen hyvän fiiliksen saaminen olisi ollut erittäin tärkeätä. Olen aika stressaantunut ja rasittunut uusissa töissä, palkinnon odotus auttaisi jaksamaan. En voi lomailla (, koska minulla ei palkallista lomaa) ennen kuin matkamme toteutuu, oli se sitten loppukesällä, syksyllä tai jouluna. Epävarmuus siten myös loman ajankohdasta turhauttaa.

 

Epävarmuus kaiken suhteen ahdistaa eniten. Mitä nyt pitäisi tehdä ja mihin ottaa ensimmäiseksi yhteyttä? Miten lähdemme selvittämään kaikkia lentoja, myös Etelä-Afrikan sisäisiä, ja jo varattuja majoituksia? Kun vaan tietäisimme, mihin ajankohtaan voisimme matkamme siirtää. Pääsemmekö matkustamaan ennen marraskuuta? Todella toivon, ihan senkin takia, että Aava täyttää silloin 2 vuotta, jonka jälkeen hänen lentolippunsa ovat noin 1000 € kalliimmat. Miten saan tsempattua itseäni, että jaksan pyörittää arkea ja käydä töissä, vaikka varmuutta lomasta ja siitä kauan odotetusta palkinnosta ei ole? Ja mikä on tilanne Etelä-Afrikassa kun sinne pääsemme? Kaikki ravintolat, safaripaikat, monet hotellit ym. ovat siellä nyt suljettu.

Se, että matkat ovat iso osa minun identiteettiä, on minulle sekä lahja että kirous. Saan matkan odotuksesta valtavasti voimavaroja arjen jaksamiseen. Eletyt matkat ja kokemukset tuovat toki onnea vielä vuosien päästä, sillä ne rakentuvat osaksi minua. Ne ovat henkistä pääomaa, jota ei minulta koskaan oteta pois. Mutta se, että ns. normaalin elämän jaksaminen perustuu suurelta osin tulevaan matkaan, joka on kerran vuodessa tuleva palkinto kaikesta, on mekanismina aika haavoittuvainen. Kun sitä palkintoa yritetään ottaa minulta pois, tuntuu, että joku loukkaa minua henkilökohtaisesti tai yrittää ottaa minusta jotain pois. Muutaman päivän olin hyvin vihainen tilanteelle. Yritin ja halusin voida hyvin, mutta tahdonvoima ei riittänyt. Kun sain pahimman viha kitkettyä pois, jäljelle jäi aaltoileva innottomuus, mikään kivakaan juttu ei tuntunut hyvältä. En löytänyt iloa mistään, en innostunut mistään. Se turhauttaa, koska tykkään yleensä tehdä ja puuhailla.

 

Rakas asia on päällimmäisenä mielessä ihan koko ajan. Toisaalta voin olla kiitollinen, että se nyt vaan on tämä yksi matka, jonka korona on meidän elämässä (ainakin tähän mennessä) pahiten mullistanut. Kyse on vain ns. normaalista matkasta, joka on ihan äärimmäisen odotettu. Tilanne olisi ihan erilainen, jos tälle kesälle olisi ollut vaikka häämatka varattuna. Toki arki on meilläkin muuttunut. En käy tanssitreeneissä Helsingissä vaan treenaamme etänä skypen kautta, mikä toimii ainakin silloin kun yhteydet pelaavat ja lapset antavat äidin treenata. Emme juurikaan tapaa omia vanhempiani, koska he ovat yli 70-vuotiaita, eivätkä he myöskään voi hoitaa meidän lapsia. Kavereita ei olla tavattu moneen viikkoon. Antti tekee etätöitä kotona. Elämä pyörii pelkästään kotona ja töissä, välillä lasten kanssa leikkipuistossa. Ja ihan pikkasen alkaa käydä tylsäksi… Mutta olen kiitollinen, että saan olla töissä. Tämä kotoilu saattaa poikia lisää tehokkaina rahareikinä toimivia unelmia.

 

 

 

Nyt kun mikään ei ole varmaa ja some on täynnä erilaisia arvioita matkailun palautumisesta, välillä tuntuu, että haaveilulta ja suunnittelulta on mennyt pohja ja kurjimmat arviot suututtavat. Ajatus siitä, ettemme pääsisi edes tänä vuonna matkustamaan, tuntuu ainakin nyt liian pahalta. Enkä halua sitä skenaariota etukäteen ajatella (ihan omaa hyvinvointiani ajatellen). Suunnitelmat myös siitä, että ensin avattaisi Euroopan lennot ja vasta myöhemmin kaukolennot saavat karvani pystyyn. Meille Eurooppa on vain tie (ja yleensä pakollinen stoppi) kohti muita mantereita ja unelmia. Ehkä tässä kohtaa voisikin olla järkevää karistaa tuo ”Eurooppa-vastaisuus” ja pitää Euroopan matkailua myös vaihtoehtona, mutta kun ei. Se ei ainakaan vielä minulta kerta kaikkiaan onnistu. Sen osalta minun pitää ehkä vielä kehittyä ja ”aikuistua”.

 

 

Nyt kun matkustamisen epävarmuus imee elämäniloa ja aiheuttaa epätoivoisia masennuskohtauksia, kannattaa hyvinä hetkinä muistella kaikkea ihanaa, jota olemme maailmalla päässeet kokemaan. Niistä muistuttavat myös 19 kuvakirjaa hyllyssä, todistusaineistona unelmien toteutumisesta.

 

Matkoista unelmointia ei voi lopettaa. Se on minulle ja monelle muulle matkailua rakastavalle elinehto.

Ja heti kun maailma antaa luvan, niin me ja unelmat kohtaamme jälleen.