Monthly Archives

tammikuu 2017

Matka uuteen kotiin on alkamassa

Olemme jo kolmen vuoden ajan katselleet uutta kotia, vaikka mahdollisuutta uuden kodin ostoon ei varsinaisesti ole vielä ollut. Se on kuitenkin ollut minulle tärkeää aikaa sopeutua siihen, että tästä ihanasta kodista muutetaan joskus siihen toivottavasti lopulliseen omaan taloon. Yhtäkään meille sopivaa taloa ei kuitenkaan ole tullut myyntiin näiden vuosien aikana, aina on ollut joku pielessä. Usein se on ollut sijainti. Meillä (tai tässä kohtaa pitää ehkä sanoa, minulla) on hyvinkin rajattu alue, josta taloa etsimme. Parin vuoden aktiivisen tsekkailun jälkeen aloin tänä syksynä olla tosissaan sitä mieltä, että meille tarpeeksi sopivaa taloa ei löydy lähitulevaisuudessa. Puoli vuotta sitten olimme vielä lähes varmoja, että tulemme muuttamaan Lempäälään. Syksyllä se alkoi kuitenkin tuntua liian kaukaiselta minun tulevaa työmatkaa ajatellen. Sieltä pääsee yhdellä bussilla vain Tampereen keskustaan, jossa tuleva työpaikkani tuskin on. Toivealueena Tampereelta oli Vuores, joka on mukavasti tässä Hervannan vieressä, parin järven lähellä eikä matka Helsinkiin pitenisi ollenkaan. Vuoreksesta aloin jo alkusyksystä odotella tonttihakuja. Tiesin, että tämän vuoden tonttiarvonta järjestetään syksyllä. Vielä vuosi sitten ajatus rakennuttamisesta tuntui mahdottomalta. Continue Reading