Etelä-Afrikka

Olen käynyt Etelä-Afrikassa kolme kertaa, vuosina 1998, 2015 ja 2020. Ensimmäisen ja toisen visiitin väliin jäi melkein kaksi vuosikymmentä ja merkittävä aika itsellekkin kehittyä matkailijana. Etelä-Afrikassa toteutuu moni asia, josta Afrikassa pidän: kansallispuistot, eläimet, mielenkiintoiset kaupungit, villi meri ja varmasti vielä paljon muita, joita en ole vielä päässyt kokemaan. Hienoista elämyksistä pääsee nauttimaan menettämättä kaikkia säästöjään. Siisteihin hotelli- ja lodgemajoituksiin pääsee edullisesti, herkullisista pihviaterioista voi nauttia melkein pikaruokahinnoilla ja retkien hinnat ovat vain murto-osa esimerkiksi jenkkien hinnoista.

 

Johannesburg

Ensimmäinen käyntini Johannesburgissa oli tiukasti ison taxin sisäpuolella, kun ulos meitä ei uskallettu päästää, vuonna 1998. Toisella kerralla (vuonna 2015) emme sitten käyneetkään keskustassa, vaan tutustuimme kaupungin laidalla oleviin nähtävyyksiin. Asuimme idyllisellä alueella Fourwaysin kaupunginosassa. Sieltä oli lyhyt automatka pääkohteeseemme Lion Parkiin. Nimensä mukaisesti tapasimme siellä leijonia. Safariautolla pääsimme tutustumaan 250 hehtaarin eläinpuistoon, leijonaperheen ruokailuun ja muilla aidatuilla alueilla mm. villikoiriin, seeproihin, strutseihin ja kirahveihin. Leijonapentuja pääsi rapsuttelemaan pieneksi hetkeksi. Pennut olivat 3-6 kuukauden ikäisiä. Sitä vanhemmat kotiutetaan mm. riistapuistoihin. Leijonavauvojen tapaaminen oli yksi ihanimpia elämyksiä, mutta niin oli myös pienryhmässä tehtävä cheetah walk, jossa pääsimme kaikessa rauhassa tutustumaan Sabu-gepardiin ja hellimään ison koiran kokoista kisua. Kissanaisen unelma!

 

(Tällaisten puistojen eettisyydestä voidaan olla varmaan montaa mieltä. Pyrimme kuitenkin tekemään matkoillamme eettisiä valintoja ja nimenomaan kiinnitämme huomiota eläinten hyvinvointiin. Meille on tärkeätä, että eläimillä on hyvät olot ja mahdollisimman usein tapaamaan eläimiä niiden luonnollisessa ympäristössä ja vapaina. Isojen petoeläinten huumaus rapsutusmaksujen toivossa, ratsastus sellaisilla eläimillä, jotka siitä kärsivät tai luonnonvaraisten eläinten tahallinen lääppiminen, mikä voi säikäyttää niitä, ovat ehdottomasti väärin. Emme halua tukea sellaista toimintaa millään lailla emmekä näyttää myöskään huonoa esimerkkiä muille.)

Monte Casino, kaupungin liepeillä oleva viihdekeidas näyttää ulkoa päin vanhalta eurooppalaiselta linnoitukselta. Suihkulähteet, liukas katukiveys ja kapeat kujat toivat mieleen eteläisen Euroopan kaupungit. Paikka oli täynnä erilaisia ravintoloita ja kahviloita (jokaiseen makuun), nimensä mukaisesti siellä oli myös kasino ja elokuvateatteri. Varsinkin lauantai-iltana paikka oli täynnä perheitä ja kaveriporukoita.

 

Cape Town ja Hyväntoivonniemi

Cape Town viehätti jo vuonna 1998, vaikka olin ehkä pahimmassa murkkuiässä. Päiväretki Hyväntoivonniemeen oli ikimuistoinen. Seisoimme melkein Afrikan eteläkärjessä.  Meri oli yhtä loputonta aaltoilevaa vaahtopäätä. Retken kuitenkin kruunasi pingviiniranta paluumatkalla ja sen kymmenet veikeät pingviinit. Cape Towniin oli ihana palata pitkän odotuksen jälkeen jouluna 2020. Kaupungin maamerkille, Pöytävuorelle, kiivettiin kaapelivaunulla tällä kertaa aurinkoisessa kesäsäässä. Sieltä on ihastuttavat maisemat niin kaupungin keskustaan kuin viileisiin  turkooseihin lahden poukamiin. Kaupungin ydinkeskusta ei tarjoa valtavasti viihtymistä, mutta satama-alueen shoppailu- ja viihdemahdollisuudet löytyvät Victoria&Alfred waterfrontista.

 

Agulhas ja Afrikan eteläkärki

Pitkäaikainen haave Afrikan eteläkärjestä toteutui jouluna 2020. Sinne pystyy näppärästi tekemään vuokra-autolla päiväretken Cape Townista. Pienessä Agulhasin kaupungissa uudehkot talot nauttivat lähes loputtoman meren tyrskymaisemista. Eteläkärkeen on selkeät maamerkit, mutta liika hypetys merkittävästä paikasta puuttuu. Omassa Afrikan fantasiassani muuttaisin tänne tuijottamaan sitä loputonta vettä, Atlantin ja Intian valtameren yhtymäkohdassa, joka jatkuu aina Etelämantereelle asti.

 

Moholoholo

Moholoholo Wildlife Rehabilitation Centre sijaitsee muhkean vuorijonon suojassa, Krugerin kansallispuiston kyljessä. Se on puolen tunnin ajomatkan päässä Hoedspruitista ja reilun tunnin ajomatkan päässä Phalaborwasta, jossa asuimme.

Kuntoutuskeskukseen otetaan orvoksi jääneitä ja loukkaantuneita villieläimiä. Monet eläimet ovat tullessaan pahasti loukkaantuneita ja he joutuvat usein olemaan pitkiä aikoja hoidossa. Loukkaantumiset saattavat johtua ihmisestä tai muista eläimistä. Territorio-ongelmat ovat suuri syy eläinten loukkaantumiseen. Liian pienellä alueella, jotkut eläimet joutuvat etsimään ihmisasutusten läheltä omaa reviiriään. Yhteenotot ihmisten tai heidän kotieläinten kanssa johtavat usein eläimen loukkaantumiseen ihmisen toimesta. Eläinten uudelleen asuttaminen on projektin vaikein osuus. Eläimet pannoitetaan ja niille täytyy löytää uusi elinpaikka. Niitä ei voida vapauttaa viereiseen Krugeriin, jossa ne joutuisivat reviirikiistojen uhreiksi. Uudelleensijoituspaikkoina ovat mm. luonnonpuistot. Pysyvästi puistossa asuvat sellaiset eläimet, jotka eivät ole ikinä eläneet vapaina. Joku oli pitänyt lemmikkinä seitsemää leijonaa ja Moholoholoon oli soitettu ja tarjottu niitä kaikkia. Keskus pystyi ottamaan hoitoonsa vain neljä. Nämä neljä tapasimme.

Söpöjen Afrikan ilveksen, gepardin, leopardin, servaalin ja neljän leijonan lisäksi tapasimme isoja lintuja. Kävimme isojen häkkien sisällä, toisessa tapasimme kotkia ja toisessa korppikotkia, joita halukkaat saivat ruokkia isoilla lihakimpaleilla.

 

Kruger

 

Safarilla on ihan eri tunnelma kuin muualla retkeillessä, sillä siellä olemme eläinten valtakunnassa. Kirahvit ilmestyivät puskasta automme eteen ja ylittävät tietä kaikessa rauhassa. Norsulauma kulkee milloin tien vieressä, milloin ylittää uljaana autotietä, meidän ihmisten odottaessa.

Olemme käyneet Krugerissä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla olimme pohjoisemmassa osassa ja asuimme Phalaborwassa, pienessä kaupungissa Krugerin porttien lähellä. Silloin teimme Krugerissä safariretkiä ja yhden  omatoimisen safarin vuokra-autolla.  Kuuden tunnin safari muutaman hengen ryhmässä oli yltäkylläinen melkein kaikin puolin. Lähdimme matkaan varhain aamulla, kun oli vielä pimeää. Hytisimme avoimessa tuulelta suojattomassa safariautossa ja odotimme malttamattomina auringon nousua ja sen jokaista lämmittävää auringonsädettä. Impalat, seeprat, kirahviemo ja -varsa olivat ensimmäiset tuttavuudet auringon noustessa. Virtahepokin tallusti tien poikki. Viileämpään vuorokauden aikaan hipot saattavat kulkea kauaksikin veden ääreltä. Pääsimme suojaan tuulelta vain, kun pysähdyimme katselemaan eläimiä: strutseja, kovanahkaisia mesimäyriä ja yksinäistä puhvelia. Neljän tunnin aamusafarin jälkeen pääsimme vihdoin syömään. Retken hintaan kuului aamiainen ravintolassa näköalapaikalla. Iso hampurilainen valtavilla ranskalaisilla ja kahdella lämpimällä juomalla; kaakaolla ja chai lattella, oli enemmän, kun jaksoimme ja todellakin enemmän kuin aamiainen. Masut täysinä ja auringon lämpöä tankanneena jatkoimme ajelua. Odotin jo kovasti ison kissan tapaamista. Pysähdyimme seuraamaan paviaanilauman touhuja ison puun luona sekä norsulauman chillailua veden äärellä.

Kun kisuleita ei tullut parin päivän safareilla vastaan, kyselimme asiasta lodgemme omistajalta. Hän sanoi, että ne ovat harvinaisempia täällä, mutta etelämpänä niitä on helpompi bongata. Viimeisenä päivänämme Krugerin alueella, lähdimme omatoimisafarille noin 150 km etelämmäksi. Menimme sisään meille neuvotusta Orpen-portista, toiveissa nähdä leijona. Pahkasiat, antiloopit ja seeprat vilkuilivat ruohikossa meitä. Joskus vastaan tuli auto, mutta eniten silloin kun leijona oli nähty. Silloin paikan koordinaatit kerrotaan kaikille vastaan tulijoille. Niin kävi meillekkin. Saimme vastaan tulevasta autosta ohjeen kääntyä takaisin päin ja mennä sivutielle. Siellä oli muutama muukin auto ja sitten se näky, jota olin jo epätoivoisesti odottanut. Nuori urosleijona oli iltapäivätorkuilla. Myöhemmin samalla retkellä tapasimme hänet uudestaan. Silloin hän oli lähdössä varhaisillan saalistukselle tai ainakin käyskentelemään eläinten juomapaikalle, joka tyhjeni saman tien leijonan ilmestyessä.

Auringon alkaessa laskea, oli meidän aika hipsiä pois. Ihan kuin eläimetkin olisivat olleet lähdössä iltapuuhiin. Paviaanilauma lähti kulkemaan omaan yölliseen kotiinsa, pikkuiset paviaanivauvat selässä matkustaen. Norsulauma ylitti taas tietä meidän edessä. Missäköhän he viettävät yönsä?

 

 

 

Toisella kerrallamme Krugerissä asetuimme Skukuzan safarimajoitusalueelle, josta käsin teimme vuokra-autolla omatoimisafarit. Tuo reissu oli leijonien suhteen yltäkylläinen varsinkin kun olimme omalla safarilla vielä auringon laskiessa, jolloin leijonat aktivoituvat päivälevoiltaan. Mahtavien eläinbongausten lisäksi toinen Kruger-safarimme oli ikimuistoinen kun sen sai elää omien lasten kanssa.

 

Marloth Park

Aivan omanlaisensa pieni kylä Krugerin eteläpuolella, jossa saa elää eläinten keskellä, tavata niitä omassa pihassa ja elää mukavuuksilla. Tämä oli eläimiä rakastavalle, joka haluaa enemmän kuin vain nähdä niitä autosta.

Tarkempaan tarkasteluun Etelä-Afrikasta häämatkallamme vuonna 2015 pääset tästä

Enemmän Etelä-Afrikkaa vuosien 2020 ja 2021 vaihteessa löytyy täältä.