Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

tammikuu 2017

28.6. Philipsburg, Hollannin puolen pääkaupunki

Tänään oli tavoitteena tutustua Hollannin puolen pääkaupunkiin Philipsburgiin Mahosta itään ja samalla paikalliseen bussiliikenteeseen. Bussit täällä ovat pieniä pakettiautoja. Ne kulkevat miten sattuu, mutta ilmeisesti usein. Jonkinlaiset pysäkit niillä on, mutta ne ottavat kyytiin mistä vain. Matkan hinta on 2 dollaria. Dollareista puheen ollen täällä käytetään eniten US dollareita, vaikka luulisi, että euroja. Mekin olimme varautuneet parin sadan euron käteisvaraan. Toki täällä eurotkin käyvät, mutta niitä käyttämällä häviää, koska dollarien ja eurojen arvo on täällä 1:1. Meidän ei tarvinnut paria minuuttia kauempaa odottaa kun bussi tuli. Rattaat littanassa päästiin bussiin ihan kelvollisesti. Mila oli matkan ajan rintarepussa. Reilun puolen tunnin bussikyyti oli mukava kokemus ilmastoidussa pakussa. Mila nukahti pian unille.

 

Philipsburg on maakaistale saaren puoleisen Great Bay Salt Pondin ja meren puoleisen Great Bayn välissä. Rannan suuntaiset Boardwalk ja Front street ovat ne, joista shoppailumestat ja ravintolat löytyvät. Front street melkein kuhisi korukauppoja ja siellä täällä oli perus souvenirshoppeja. Vaikka krääsää ei halunnut ostaakaan, niin olihan kaupoissa ihan kiva piipahtaa katsomassa, minkälaista roinaa täältä saisi, sen lisäksi, että vilvoittelu paahteesta oli myös tervetullut. Korukaupoilla on kyllä mielenkiintoinen vaikutus. Vaikka minä niin vannoin, että tältä reissulta en korua osta, niin kummasti sitä alkaa jotain helyä tahtoa. Toki budjetti on hiukkasen alhaisempi kuin mitä korukauppiaat odottavat. Mauilla tutustuin Cariloha-bambuvaatekauppaan ja täälläkin sellainen oli. Sieltä tulikin ostettua paita ja huivi.

Front Street

 

Boardwalkin kupeessa pienestä satamasta lähtevät pienet laivat naapurisaarille mm. St. Barthsiin. Boardwalkilta löytyi erityisesti sandaali- ja uima-asukauppoja. Hawaianasista olisi löytynyt uudet biitsisandaalit, harmi etten tarvinnut. Uima-asukaupat olivat pullollaan erityisen kirkkaita ja kirjavia biksuja ja uimapukuja. Valkoisen hohtava hiekka turkoosin meren sylissä oli houkutteleva, mutta jonkin aikaa kuumassa käveltyämme Boardwalkin ravintolat olivat vielä houkuttelevampia. Nälkä oli tullut ja varjoon halusi ehdottomasti. Taloula Mangos houkutteli meidät kauniin puisella sisustuksella ja pizzalistalla. Molempien valinta oli kana BBQ pizza. Odotellessa oli hyvä hetki Milan lounaalle. Spagettipussi meni helposti neidin napaan. Hän ei tietenkään sitten ollut enää tyytyväinen rattaissa vaan vaati syliä koko ruokailun ajan. Maissinaksut saivat hänet hiljaiseksi. Olisikohan hänelläkin ollut hiestä tukala olo. Jälkkärilistalta löytyi oikein suklainen kakkku, joka syötiin puoliksi.

Boardwalkilla

Taloula Mangos

Taloula Mangos

Great Bay

Pieni risteävä Old Street oli lyhyt pätkä putiikkeja. Lasikorukaupan rannekorut ( handmade in St. Maarten) puhuttelivat kovasti, vaikka olin hetki sitten päättänyt haluta nilkkakorun. Antti lupasi ostaa minulle myöhäiseksi äitienpäivälahjaksi jonkun korun lasikorukaupasta. Eli sinisen sävyinen rannekoruhan sieltä sitten lähti mukaan.

Old Street

Meillä lahjat ostetaan usein etu- tai jälkikäteen matkoilta.

 

Front Streetillä on souvenir-, koru- ja sikarishoppien seassa myös That Yoda Guy Museum Star Wars –faneille. Star Wars –tauluja myytiin museokaupassa. Peremmällä istui Nick Maley, creature effects make-up artist (toteuttaa käytännössä leffoihin erilaisia otuksia), joka toteutti Yodan ja useita muita hahmoja alkuperäisiin Star Wars –leffoihin. Museon sisäänpääsy oli 10 dollaria. Pienestä sokkelosta löytyi alkuperäiskäsikirjoituksen osia, erilaisten otusten valamiseen tarvittavia muotteja, Behind the scenes –valokuvia sekä hahmoja, kuten Darth Vader, Palpatine, Yoda ja Han Solo karboniitissa. Star Wars oli museon pääjuttu, mutta löytyi sieltä kamaa myös muista leffoista, kuten Terminaattorista. Museo-kokemukseen kuului myös musiikki- ja videot taustalle. Kaiken lisäksi ilmastoitu museo oli ihana helpotus kuumuuteen, erityisesti yksi kohta, jossa ilmastointilaite puhalsi reilusti. Lopuksi päästiin kuvaan Nickin kanssa, se oli aika jees.

Me ja Nick Maley The Yoda Guy

Kova jano iski museosta lähdettyä. Vastapäisestä sikarishopista ostimme 1,5 litran vesipullon ja Antti lisäksi 3 sikaria tuliaisiksi kaverille. Pullo kipattiin janoisiin kurkkuihin aika nopeasti.

 

Illalla kun oli Milan nukkumisaika, noin seitsemän jälkeen, menimme kuutamouinnille houkuttelevan valaistuun ja lämpimään altaaseen. Kärrytimme Milan ensin uneen ja sitten menimme polskimaan. Antilla oli Carib-olut mukana. Oli hieno hetki, eikä edes hetki, vaan ihan reilusti saimme nauttia.

Kuutamouinnilla

Paikka: Sint Maarten/ Saint Martin

27.6. Tallustellen Mahon viereisille mestoille Cubecoyhin

Aamulla lähdimme suunnitelmana kävellä Mahon viereiseen Cubecoyhin niin että ehtisimme hyvin ennen puolen päivän paahdetta. No kyllä lämpöä ja aurinkoa oli ihan tarpeeksi jo aamullakin. Kartan mukaan sinne oli 1,8 km, jonka ehkä jaksaisi kävellä rattaiden kanssa 30 asteen trooppisessa ilmastossa. Joku paikallinen kyseli meiltä ja sanoi, ettei me sinne asti jakseta kävellä. Hitto, kävelläänhän. Vaikka me emme ihan parasta tekoa ole kun on kyse trooppisesta ilmastosta, niin olemme sitkeämpiä kuin perus rantalomaturistit, joita täällä varmaan riittää. Tie kulki golf-kentän läpi. Puolessa välissä olisi voinut jäädä Mullet Bayn hiekkarannalle, mutta päätimme mennä sinne minne suunnittelimme. Suurin hankaluus oli se, että ns. kävelytie oli muhkuraista ja rattailla vähän hankalaa maastoa. Sen sijaan pointsit reitti sai pienistä 20 cm:n pituisista liskoista, joita meni siellä täällä. Ne olivat vihertäviä pilkullisia ja rusehtavia kavereita.

Kävelyä perille tuli 45 minuuttia (netin 25 min sijaan). Cubecoy on viime vuosina muuttunut kovasti. Sinne on rakennettu resortteja ja loma-asuntoja melkein koko ranta täyteen. Silti luulin, että siellä olisi ollut jotain palveluja, ei juuri kasinoa ja paria ravintolaa kummempaa ollut. Blue Mall oli parhaillaan muutostöissä loma-asunnoiksi. Cubecoy on tunnettu keltakivisistä cliffeistä rannassa ja sen vuoksi mekin sinne menimme. Rantakiveä on kuitenkin tuhottu loma-asuntojen rakentamisen vuoksi, mikä tuntuu ihan järjettömältä. Miksi tuhota jotain, joka tuo turisteja? Samantapainen meininki oli Mexicon Cozumel-saarella, jossa korallia tuhotaan, jotta lisää isoja risteilyaluksia saadaan mahtumaan satamaan. Raha puhuu, mutta voiko se puhua loputtomiin? Yhä enemmän ihmiset haluavat kokea maan/saaren/kohteen luonnolliset elementit. Voiko se joskus voittaa rikkaiden ökyturistien halut? (En siis tarkoita, että kaikki rikkaat turistit olisivat tyhmiä, mutta osa on ehkä ajattelemattomia.)

Kuoleva Mall, josta tulee loma-asuntoja.

 

Luonnontilaista Cubecoy-rantaa on jäljellä kuitenkin jonkin verran, mutta haastetta teki päästä sinne kun ranta oli niin resorttien vallassa. Cubecoyn kauimmasta päästä sinne kuitenkin pääsimme. Ei ollut tämä kohde ollenkaan rattaille. Alas kallioiseen hiekkarantaan vei epätasaiset kiviset portaat. Mila ja rattaat kantoon siis. Kallioiden reunustama pläntti oli muutaman kymmenen metrin levyinen. Oli siinä ainesta yksityiselle romanttiselle olemiselle isoilla kivillä kultaisten kallioiden suojassa aaltojen tullessa välillä kastelemaan jalkoja (ja välillä muutakin).

Cubecoy Beach

Kun kiipesimme ylös, päätimme kävellä takaisin Mahoon ennen kuin meidän vedet loppuvat. Mila ei halunnut vettä ja se vähän tuntui oudolta. Hän oli kuitenkin ihan tyytyväisen oloinen ja suurimman osan ajasta varjossa rattaissa. Ehkä hänellä ei ollut jano.

Kotona Milalle maistui onneksi melkein pullollinen kylmää maitoa. Tämän päivän päätimme elää kotikokkauksilla. Lähimarketti on sen verran iso, että melko monipuolista safkausta pystyy suorittamaan omassa köökissä. Myöhemmin iltapäivällä lähdimme rannalle kun ei ollut enää pelkoa palamisesta. Kävimme vuorotellen snorklaamassa. Värikkäämpiä kaloja löytyi kiviseltä reuna-alueelta.  Yritimme opettaa Milalle hiekkaleikkejä ja hiekkakakkujen tekoa. Ainoa mitä hän osasi oli pidellä hiekkaharavaa kädessä ja kerätä toisella kädellä hiekkaa. Lopuksi lilluttiin yhdessä vedessä. Nyt alkoi neiti jo tottua meren aaltoihin.

Biitseilevä Mila

Vedenalainen Maho

Mahon aalloissa

Paikka: Sint Maarten/Saint Martin

 

 

 

26.6. Maho Beach tutuksi

Hollannin ja Ranskan kesken jaettu St. Maarten/St. Martin on pienin kahden maan jakama saari ja sen pinta-ala on 93 neliökilometriä. Me asustamme Hollannin puolella Mahossa.

Mila herätti jo vähän ennen kuutta eikä meitäkään siinä vaiheessa enää paljoa unettanut. Pari aamun tuntia meni aamupalatouhuissa ja kirjoitellessa. Altaalla oli hiljaista, pesut käynnissä.

Partsilla on kivaa.

Kahdeksan jälkeen olimme jo kaikki kuitenkin uima-asuissa. Suunnistimme kohti houkuttelevaa turkoosia Atlanttia. Mila nukahti sopivasti ensimmäisille päikkäreille rattaisiin. Me pääsimme kahdestaan mereen Milan kärry lähellä hiekalla ja koko ajan silmän alla. Oli täydellistä vain kävellä mereen aaltoihin, niin lämmintä vesi oli. Kirkkaassa vedessä ei uinut leväsattumia, vain läpikuultavia melko isoja kaloja, jotka olivat ihan kivoja uimakavereita. Maho Beach saa meiltä erinomaisen arvostelun, lähes täydellinen ranta. Hyvän laatuinen hiekka, puhdas ja kirkas vesi, muutama muu ihminen siellä täällä. Kahdestaan meressä, tämä oli ehkä parempaa kuin olin osannut odottaa, mutta toisaalta juuri sitä mitä odotin. Ei sitä vielä tajua kuinka paljon pieni ihminen vaikuttaa matkustamiseen, vaikka yksi pitkä matka onkin jo takana. Minulla on tapana kuvitella meidät johonkin kivaan paikkaan ja unohtaa, että ei se ehkä ihan niin käy kun Mila on mukana. Mutta ainakin nyt saatiin olla reilu hetki kahdestaan lämpöisessä meressä aaltojen keinuttamana ihan niin kuin ennen.

Maho Beach

Kun Mila heräsi melkein tunnin torkuiltansa, käytin häntä vähän meressä. Hän säikähti vähän aaltoja, mutta ei pannut liikaa pahakseen. Sitten käytiin uittamassa häntä vielä lasten altaassa. Aamu resortissa oli mukavaa aikaa altaalla, hiljaista ja oli hienoa kerrankin olla ajoissa päivän puuhissa.

Nälkäkin tuli sitten ajoissa, klo 10 kaivattiin jo lounasta. Mahon ravintolat ovat lähinnä iltaelämää varten, mutta 3 Amigos oli auki myös lounasaikaan. Isoon nälkään haluttiin hamppariateriat. Kyllä maistui.  Mila oli saanut kämpillä lounaansa ja nukkui nyt jo toisia päiväunia rattaissa, ehkä vesielämä unetti.

3 Amigos

Ei ihan hamppariöverit mutta melkein

Kaupasta ostamamme Compal passionmehu paljastui loistavaksi aineeksi, siitäkin huolimatta, että neljäasteikkoisella pulpometriIlä mitattuna sen pulp-aste on vain kaksi.

Illan tullen menimme käppäilemään rannalle. Mila otettiin mandukaan. Oli kyllä illallakin kiva fiilis biitsillä. No ehkä täällä on aina…:) Pääsimme aloittelemaan jo lentokonebongausta kun pari konetta laskeutui meidän tallustellessa biitsillä. Kiitorata alkaa siis ihan biitsin takaa. Jonkin verran lentokoneista toki tulee äänihaittaa ihan sisälle asti. Iltakymmenen jälkeen ei kuitenkaan enää. Mutta meitä lentelevät koneet eivät haittaa kun lentokoneista tykkäämme. Ja saapahan ainakin kerran asua lentokentän vieressä ja katsella oikein kunnolla laskeutuvia ja välillä nouseviakin koneita. Lentokentän läheisyys on Mahossa kiva erikoisuus.

Mahon ilta

Biitsin vieressä resorttimme Tortuga ravintolassa oli musiikkia. Joku ihan hyvä-ääninen mies lauloi ikivihreitä balladeja. Mila nukahti minun syliin kun keinuin laulun tahtiin hiekassa ja aallot tulivat varpaille.

Paikka: Sint Maarten/Saint Martin

25.6. 1-vuotiaan kanssa Atlantin yli saarelle

Odotettu leppoisa ja nimenomaan aika suunnittelematon matka oli käsillä kun suoritimme viimeisiä pakkauksia kahden viikon enemmän tai vähemmän rantalomaa varten. Lento lähti seitsemältä aamulla, mikä tiesi nukkumatonta yötä, kun kotoa piti lähteä puoli kolmen aikaan ajamaan. Äitini oli tullut illalla hyvissä ajoin reserviin eläimiä hoitamaan. Hyvästeltävää oli vähän enemmän kun eilen kaksi kuukautta täyttäneet pennutkin oli toki halittava jokainen erikseen. Mila kaivettiin neljän tunnin jälkeen yöunilta autoon, jonne nukahti sitten aika nopeasti. Suomen perinteinen juhannussää, sateinen (välillä kaatosateinen) ja pilvinen, teki lähdöstämme aurinkoon vieläkin houkuttelevamman. Antti oli vetänyt kaksi mukia kahvia ennen lähtöä, jotta jaksoi ajaa. No pissahätähän siinä tuli ja vähän yli puolen välin oli pysäytettävä tien viereen, jotta hän sai heittää kepillisen. Kappas, juuri siihen kohtaan, mutta onneksi riista-aidan toiselle puolelle, oli pysähtynyt hirvi ruokailemaan. Vaikuttava näky. Ollaan niin cityihmisiä, että pohdittiin, ollaanko mahdettu ikinä edes nähdä hirveä luonnossa. Vaikka tiellä oli hiljaista, niin toki pari autoa meni ohi kun Antti oli toimittamassa asiaansa.

Ennen viittä lentokentällä oli aamutohinat käynnissä. Laukkutarrat tulostettiin ensin automaatista kun check in oli tehty jo kotona. Silti saatiin odottaa ihan reilusti baggage dropissa jonon hidasta etenemistä. Mila oli onneksi tyytyväinen rattaissaan, joista joutui kohta luopumaan. Turvatarkastuksen jälkeen viritimme neidin rintareppuun, jossa hän viihtyi hyvin, vaikka olimme käyttäneet sitä viimeksi puoli vuotta sitten reissussa. Ylimääräistä istuskeluaikaa meillä ei ollut. Pari shoppia kävin perinteiset hääsuklaa- ja nallekarkkipaketin hakemassa. Ensimmäinen lentomme KLM:llä Amsterdamiin oli täysi. Olimme yrittäneet kikkailla varaamalla ikkuna- ja käytäväpaikan, että olisimme saaneet Milalle keskipaikan, mutta se ei onnistunut kun jokainen paikka oli varattu. Mutta eipä siinä mitään ongelmaa. Meidän keskellä istuva mies pääsi ikkunalle. Pieni panini munakkaalla oli yksi parhaista panineista, joita olen syönyt. (Taas tämä lentokoneruokahehkutus alkaa…) Alkulennon Mila touhusi ja oli vaativa, milloin aamupuuroa, milloin juotavaa, milloin huomiota. Meitä alkoi kauhea väsymys painaa ja Milan touhut olivat juuri sen takia niin raskaita. Mutta Milakin oli väsynyt ja malttoi nukahtaa minun syliin. Saimme lopulta kaikki nukuttua tunnin ennen kuin laskeuduimme. Se oli pelastus, koska olo alkoi olla aika sekava.

Perillä Damissa vilkaistiin transfer-automaatista (wow sellaisiakin jo on), seuraavan lentomme portti ja lähdimme suunnistamaan E-siipeä kohti. Meillä oli kuitenkin hyvin aikaa eikä portille kannattanut mennä vielä. Osuimme lepotuolimaailmaan, jonka vieressä oli baby care lounge. Se kuulosti meidän paikalta. Siellä oli monia pyöreitä verhoilla eristettyjä soppeja, joissa oli pehmustetut istuimet ja pikkulapsen sänky. Lähes täydellistä meidän tarpeisiin. Milaa ei nukuttanut, mutta minua nukutti. Kokeilin Milan sänkyä ja mahduin sinne erinomaisesti käpertyneenä. Kun väsymys oli valtava, uni tuli heti vaikka sitten pinnasängyssä solmussa ja Mila häärimässä vieressä.

Baby Care Lounge

Ja vähän isompienkin….

Neljän tunnin vaihto meni sutjakkaasti. Antti huolehti Milan lounaasta kun minä nukuin. Loungessa oli myös mikro, joka tosin toimi silloin tällöin. Kun kävelimme portille, Mila nukahti rintareppuun. Schipholin kentästä on useampiakin aiempia hyviä vaihtokokemuksia, mutta tämä varmisti niitä yhä. Yhteenkään turvatarkastukseen ei jouduttu ja passintarkastus sujui nopeasti. Toisin on Pariisissa, jossa pelkkä koneen vaihto tuotti kolme turvatarkastusta. Ja lepomaailma täällä on erinomainen. Tulimme hiljaiselle portille ja aloimme herättää toiveita väljästä lennosta. Pikkulasten kanssa matkustavat pääsivät ensimmäisenä koneeseen. Meille laitettiin myös uudet paremmat istumapaikat. Kone oli toiveidemme mukaisesti hyvin väljään pakkautunut. Olimme perällä ja meidän edessä oli seitsemän tyhjää riviä. Nousun ajan Mila oli minun sylissä, mutta sai sitten oman tuolin meidän välistä. Mila antoi meidän syödä yhtä aikaa kun hänelle annettiin riittävästi naksua ja kurkkua käteen. Sitten hän nukahti pää minun reidelle. Antti puolestaan meni unille meidän eteen kolmelle penkille. Minä jäin nukkuvan Milan kanssa omalle paikalleni. Pari tuntia siinä ainakin meni nukkuessa ja välillä heräillessä. Lentoa oli vielä neljä tuntia jäljellä kun heräsimme. Olisin voinut oikaista jonnekkin, mutta ei väsyttänyt tarpeeksi. Siinähän se sitten meni kirjoitellessa,  Moana/Vaiana –leffaa katsoessa ja Milan hääriessä meidän keskellä. Ruuat olivat erinomaisia. Välipalaksi saimme vaniljajätskiä suklaasoosilla ja loppulennosta pizzaslicen. Pieni matkustajapoika oli saanut päälleen stuertin takin ja sai jakaa ihmisille suklaita. Oli varmasti henkilökunnallakin rennompi työvuoro kun matkustajia oli vähän.

Luxusta 1-vuotiaalle sylimatkustajalle

KLM sai meiltä pointseja hyvistä safkoista, varsinkin jälkkäreistä.

 

Laskeutumisen ajaksi menimme ikkunalle istumaan. Mila oli väsynyt ja yritti hakea uniasentoa, mutta ei oikein löytänyt. Pieni saari näkyi ylhäältä. Se oli varmaan joku St. Martinin naapurisaarista. Kun oltiin varauduttu siihen, että kenttä on ihan rannan vieressä niin ei tuntunut siltä, että olisimme laskeutuneet mereen. Meidän hotelli vilahti vasemmalla puolella Maho Beachillä. Maho on nimenomaan kuuluisa siitä, että koneet laskeutuvat ihan rannan viereen ja varsinkin isojen koneiden laskeutumisia keräännytään hiekalle seuraamaan. Emme päässeet tuubiin niin saimme kokea lämpimän trooppisen ilman heti portaissa alas. Kyllä se taas vähän yllätti. Näin lämpimässä ei olla taas hetkeen oltu. Pikaisen passintarkastuksen jälkeen laukkuja ei tarvinnut kauaa odotella. Vaikka hotelli on ihan lentokentän vieressä, niin oli sinne jonkin verran matkaa. 8 eurolla saimme kyydin  hotelliin. Kaksi RCI-viikkoa Royal Islander Club La Plagessa. Kaksiomme parvekkeelta oli näkymä altaalle ja merelle. Hyvältä vaikutti. Onneksi ei unettanut niin paljon, että olisi vielä romahdus tullut. Mahosta löysimme lyhyen kadun mittaisen keskustan, ravintoloita, pikkukauppoja ja löytyihän se ruokakauppakin, jonne pääsimme arpomaan ensitarpeita, maitoa, puuroa, Milan ruokapurkkeja, tiskipesuainetta, leipää, nuudelia, kanapihvejä, juguja… Löytyi Antille karibialainen Carib-olutkin. Illalla väsymys iski aika kovaa. Mila meni yöunille jo ennen seitsemää ja me olimme ennen yhdeksää KSB:ssä.

KSB=King size bed

Paikka: -> Saint Martin/Sint Maarten, Karibia