13.7. Maanantai Aamusafari

Kello tosiaan herätti meidät viiden tunnin unien jälkeen klo 5. Pikaisesta aamupesusta ja pukemisesta selvisimme 15 minuutissa, jonka jälkeen safariauto tuli hakemaan meitä samaan aikaan kun olimme poistumassa hotellin portista. Meitä oli varoitettu viileästä aamusta, joten olimme varustautuneet pitkillä housuilla ja hupparilla. Autosta löytyi myös peittoja lämmikkeeksi. Oppaanamme oli tänään Stelli, joka on ollut safarioppaana yhdeksän vuotta. Meidän lisäksi autoon haettiin luksushotellista Dubaissa asuvat jenkit, äiti ja tytär. Taivas oli kirkas, tähtitaivasta olisi voinut ihailla. Nyt kuitenkin kaikki efortti meni itsemme lämmittämiseen. Safariautomme oli lava-auto, johon on rakennettu yhdeksän hengen pressulla katettu matkustamo kuljettajan taakse. Oppaamme sai nauttia tuulilasin suojasta, toisin kuin me, jotka istuimme tuulilasin yläpuolella. Kun olimme liikkeessä, eli melkein koko ajan, tuuli sai meidät hytisemään peittojen alla. Kun pysähdyimme olo helpotti hetkeksi. Katselin horisonttia ja siellä alkavaa pientä punerrusta. Odotin kovasti, että aurinko nousisi ja alkaisi lämmittää meitä.

Tämä kansallispuiston osa oli kuivaa puskaa. Puskat osittain heikensivät näkyvyyttä. Ensimmäiset tapaamamme eläimet olivat impala-antilooppeja. Niitä on paljon ja näimme niitä päivän aikana varmaan kymmenen kertaa. Taivas alkoi vaaleta kuuden jälkeen, jolloin pysähdyimme katselemaan kahta kirahvia aamiaisella, ilmeisesti äiti ja lapsi. Stelli kertoi, että naaraan erottaa tupsuista korvien päässä. Vieressä laidunsi seeproja. Kirahvit ja seeprat tavataan usein samalla alueella, koska ne eivät kilpaile toistensa kanssa ruuasta. Kirahvit syövät puiden lehtiä ja seeprat ruohoa. Krugerin kirahveilla tavataan valkoisten ja mustien raitojen lisäksi ruskeita (tai rusehtavia) raitoja. Niin kuin jo ennestään tiesin, jokaisen raidoitus on uniikki, jolloin varsat oppivat tunnistamaan emonsa nopeasti.

Pian tien oikealla puolella oli urosnorsu myöskin aamupalalla. Uroksen erottaa suuremmista syöksyhampaista ja pyöreämmästä päästä. Pienen matkan päässä toisistaan oli neljä yksitäistä norsua. He eivät kuuluneet enää mihinkään laumaan vaan olivat yksineläjiä. Seuraavaksi iso harmaa pyöreä otus paljastui virtahevoksi. Hippo tuli puskasta ja ylitti tien meidän edessä. Hipot ovat pääosin vedessä kuuman aikaan, jossa he ovat myös hyvin territoriaalisia, mutta näin viileään vuorokaudenaikaan he saattavat kömpiä kauaksikin omasta lätäköstä.

Matka jatkui ja tuuli kävi silmiin niin että vuotivat vettä. Anttikin alkoi oikein kunnolla hytisemään, hän joka ei yleensä ikinä palele. Aurinko oli hyvää vauhtia nousemassa, mutta ei lämmittänyt. Toivoin vain mahdollisimman monta pysähdystä, että saisimme taukoa jäätymisestä. Tässä vaiheessa kyllä kirosin lava-auton, halusin tuulilasin suojaan… Impaloita tavattiin isoinakin laumoina. He jäivät kauniisti tuijottamaan meitä kun pysähdyimme. Impalaa pienempi antilooppi ja yksin elävä Stenbuck nähtiin seuraavaksi. Maassa mönki hieman pienen vyötiäisen näköinen otus, joka paljastui hunajamäyräksi. Sillä on hyvin kova nahka, jonka vuoksi se pystyy tunkeutumaan mehiläispesään syömään hunajat. Pedoille hunajamäyrä on myös liian kova purtavaksi. Kaksi koirasstrutsia ja yksi naaras astelivat muutaman metrin päässä. Naaras on harmaa, koska se hautoo päivällä, koiras on musta, koska se hautoo yöllä. Pienen lätäkön luota löysimme yksinäisen puhvelin, joka on luultavasti nuorempien urosten toimesta häädetty laumasta. Puhvelit sotkevat itsensä mudalla, joka suojaa kuumuudelta ja johon parasiitit kiinnittyvät ja lopulta irtoavat puhvelista mudan mukana.

 

 

Olimme olleet jo neljä tuntia hereillä syömättä, joten aamupala maistui kun pääsimme Mugg & Bean –ravintolaan näköalapaikalle. Siellä pääsimme myös kauan odotettuun vessaan. Järkyttävä tärinä ei meinannut laantua olenkaan, niinpä menin lämmittelemään itseäni aurinkoon. Retken hintaan kuului mikä tahansa ateria ravintolan listalta ja lisäksi kaksi juomaa. Tuntui vähän oudolta. Meidän tilaamat smokey chipotle burger-ateriat kaakaon ja chai latten kanssa maksoivat varmaan yhtä paljon kuin meidän koko retki. Aamupala muuttui siis brunssiksi, jonka ranskalaisia emme jaksaneet edes syödä.

 

Leijona oli vielä näkemättä ja aloin todella odottaa milloin saisin sen nähdä. Leijonan toivossa jatkoimme ajamista. Vastaan tuli kuitenkin yksinäinen hyeena ja sen jälkeen lauma paviaaneja. Osa heistä oli korkealla puun latvassa ja pudotteli siletä syötävää muille. Muut istuskelivat puun juurella miettimässä, mutustelemassa ja raapimassa itseään. Yksi soma pikkuinen harjoitteli puussa kiipeämistä, mutta ei uskaltanut vielä korkealle.

Ajoimme alueen tällä hetkellä isoimman veden ääreen. Siellä oli impaloiden lisäksi norsulauma, kuusi aikuista ja yksi suloinen vauva. He olivat juomassa ja liikehtimässä hitaasti johonkin suuntaan. Pikkuinenkin joi somasti kärsänsä kautta vettä. Seurasimme norsujen rauhallista olemista vähän aikaa. Kun meidän oli sitten alettava palata portille, ilman havaintoa isosta kissasta. Kello oli jo kaksitoista.

Hotellissa olimme valmiita pitkille päikyille ja nukuimmekin mukavasti kolme tuntia. Sitten lähdimme taas uuteen nousuun ja jaksoin taas blogeillakin. Kova nälkä sai meidät lähtemään ruuan hakuun. Phalaborwan keskustassa oli meillekin lapsuudesta tuttu Spar-ruokakauppa. Uudessa ruokakaupassa ulkomailla on aina mielenkiintoista etsiä tarvittavia asioita omaan pieneen hotellielämään. Mukaan tarttui mm. purkkipapuja, Antin lempparia spaghetti & meatballs purkissa, banaania, Two Oceans –viinipullo, mangomehua ja jugurtteja. Koska Spur-ravintolasta oli eilen niin hyvä kokemus, menimme sinne tänäänkin lounastamaan. Olin vähän kateellinen Antille hänen pihvistään kun minä yritin tämän illan elää terveellisesti ja söin puolet yhteisistä nachoista ja kana-kasviswrapin. Ainakaan ei omatunto soimannut.