10.7. Perjantai Askel lähemmäs luontoa

Oi kun nukutti makeasti. Lentokoneen istuinkin tuntui aivan pehmoiselta. Nukuin parilla nopealla heräämisellä varmaan viisi tuntia putkeen, kunnes oli herättävä aamupalalle. Antti oli nukkunut myös tavallista paremmin. Aamiaisella saimme nauttia munakokkelia ja pientä nakkia. Kymmenen tunnin lento jäi siis tälläkin kertaa liian lyhyeksi kun en ehtinyt edes TV:tä katsoa. Laskeuduimme Johannesburgiin paikallista aikaa klo 11, joka on tunnin vähemmän kuin Suomessa. Antti sai Etelä-Afrikan uudeksi maakseen ja minä pääsin maahan sitten vuoden 1998 jälkeen.

Passintarkastusjonossa meidät skannattiin ebolan varalta. Matkalaukut tulivat onnellisesti perille saakka. Baggage claim –aulan lattiassa oli raidoitus Etelä-Afrikan väreillä. Tuloaulassa eräs mies tuli heti kysymään tarvitsemmeko apua. No, budgetin autovuokraamoa tähyilimme. Hän vei meidät oikeaan paikkaan, mutta tietysti jäi odottamaan tippiä. Ja kun ei meillä ollut pienempää kuin 100 randia, niin hän sai kelvollisen alle 8 euron arvoisen tipin. Olimme varanneet auton jo Suomessa. Saimme allemme hopeisen Chevrolet Aveon. Antti oli harjoitellut youtubesta vasemmalla puolella ajamista. Nyt kuitenkin oli vielä paikallaan muistella kuinka se menikään ennen liikenteeseen menemistä. Hiukan kyllä jännitti, meitä molempia.

Naviin laitoimme hotellimme osoitteen Fourwaysin kaupungin osassa. Hienosti pääsimme R24-motarille, josta pääsimme pian vaihtamaan N3-motarille. Pienen ajatusharhailun tuloksena ajoimme kuitenkin vahingossa exit-tielle, josta alkoi kiertely uudestaan ja uudestaan jossain päin Johannesburgia, josta meillä ei ollut kohta kiertelyn jälkeen hajuakaan. Navi kiltisti neuvoi meille koko ajan uutta tietä kun menimme munaamaan hänen ohjeet kerta toisensa jälkeen. Kahdeksan kaistainen motari oli meille vähän liikaa. Yritimme järkeillä, mihin suuntaan N3:sta meidän pitäisi mennä, mutta emme millään päässeet sinne. Lopulta Päätimme kiltisti seurata navin ohjeita, ja se kannatti. Noin tunnin turhan suhaamisen jälkeen olimme Cedar Roadilla, joka oli Antin mielestä ihan meidän hotellin lähellä. Sieltä pääsimme kääntymään hiljaiselle tielle, mikä oli tervetullutta vilkkaiden motarien jälkeen. Kotitiemme Zanspruit road oli hiekkatie. Maisema vaihtui loivan mäkiseksi, kasvillisuus oli kuivaa. Hotellimme Amber Rose oli lukitun aidan takana, ruusupuutarhoineen se toi mieleen maaseutumaisen fiiliksen. Ympäristö oli kerrassaan hurmaava.

Pääsimme majoittumaan tyylikkään vanhaan huoneeseen, jossa meitä odotti KSB ( eli King size bed by Antti). Hetken jaksoin purkaa joitakin tavaroita. Sitten nukahdimme molemmat. Tarkoitus oli nukkua vain tunti, mutta puhelin tai joku oli temppuillut ja heräsimme vasta kahden tunnin päästä kun oli tullut pimeä. Kello oli yli kuusi. Meillä oli suunnitelmissa mennä vielä tänään lähellä olevaan Lion Parkiin ilta aktiviteettiin. Ehkä ehtisimme jos panisimme töpinäksi.

Pimeässä ajaminen olikin sitten taas hiukan jännittävämpää kun pikkuteillä ei ollut edes katuvaloja. Navin opastuksella pääsimme kuitenkin ongelmitta perille noin vartissa. Lion Park on auki joka päivä klo 21:een asti, mutta kovin hiljaista siellä oli illalla. Illan aktiviteetti alkoi klo 19.30 ja olimme paikalla klo 19. Pääsimme vielä osallistumaan siihen. Kohta kiipesimme minibussiin, jonka seinät, ikkunat ja katto oli korvattu metallikehikolla. Saimme yksityisajelun, oman kuljettajan ja oppaan. Lion Park on 250 hehtaarin kokoinen ja jaettu aidalla muutamaan alueeseen. Ensimmäisen tapasimme kaksi gepardia lojumassa maassa, siskon ja veljen, joiden äiti oli kuollut maanviljelijän luoteihin. Nyt sisarukset ovat jo 13-vuotiaita. Gepardit ovat sen verran fiksuja, että ne tietävät jos ovat sisaruksia eivätkä parittele keskenään.

Ihan kohta tapasimme valkoiset leijonat, jotka juoksivat kilpaa heille jätetyn lehmän koiven luokse. Uros nappasi oman palansa ja pääsi syömään sitä rauhassa. Naaraat ja kaksi puolivuotiasta pentua joutuivat kilpailemaan lopusta. Lihapalan luona oli ajoittain kova murina päällä, vähän niin kuin meilläkin kotona kissojen ruokakupilla. Tämä ateria oli heille vain välipala. Toinenkin turistiauto oli tullut seuraamaan leijonien ruokailua. Se oli melkein täynnä porukkaa. Yksi leijonista nousi toista autoa vasten, jos sieltä löytyisi lisää ruokaa. Autossa oli myös lapsia, jotka tuoreina ihmisinä tuoksuvat paremmalle.

Seuraavassa aitauksessa oli villikoiria, ihania isokorvaisia musta-ruskea -laikukkaita hauvoja, jotka olivat unilla kasassa. Laumassa on yksi alfanaaras ja –uros, ja vain he saavat tehdä pentuja. Heillä olikin juuri 10 kolmen kuukauden ikäistä pentua, jotka kohta lähtivät juoksemaan innoissaan erään auton perässä, josta yleensä saa ruokaa. Sitten tapasimme rauhallisina lepäilevät springbuck-antiloopit. Ne hyppivät suorin jaloin kolmen metrin korkeuteen. Uroksista paras hyppijä saa paritella naaraiden kanssa. Hyppimisellä he myös viestivät pedoille olevansa vaikeita saaliita. Lion Parkissa ne tietävät olevansa turvassa pedoilta, eivätkä ne siis viitsineet turhaan hyppiä meille.

Ilta-ajelun jälkeen pääsimme privaatisti leinojavauva-aitaukseen. Lion Parkin leijonavauvat rokotetaan ja kotiutetaan vauva-aitaukseen kolmen kuukauden ikäisinä, jossa he asuvat kuuden kuukauden ikään asti. Vierailijoita otetaan aitaukseen vain vähän kerralla ja lyhyeksi ajaksi. Kuuden kuukauden ikäiset leijonat siirretään isoihin aitauksiin maatiloille, eläintarhoihin tai riistapuistoihin. Kolme isoa kisuvauvaa loikosi kallion päällä ja sinne niitä sai mennä silittämään. Isoin kaveri yritti leikillään vähän purra kättä ja onnistuikin rikkomaan hupparini vetskarin. Kaksi pienempää ottivat rapsutuksia kiltisti vastaan. Melkoisen mukava honeymoon-aktiviteetti minunlaiselleni kissanaiselle.

Kotimatkalla pysähdyimme matkan varrella olevaan KFC:hen päivälliselle. Söimme säkillisen kanan siipiä ja ranskalaisia. Friteerattujen rasvaisten siipien jälkeen teki mieli salaattia. Onneksi sieltä sai sellaisen mukaan illaksi. Ilta menikin sitten hienoa ensimmäistä päivää fiilistellessä ja blogin parissa.