Ala Wai
Minä, Heidi, Nata, Leena ja Japi lähdimme bussilla lentoaseman suuntaan. Noin tunnin matkustamisen jälkeen olimme Aloha Stadionin pihassa aivan Pearl Harborin vieressä. Myyntikojut kiersivät stadionia. Toisin kuin meillä, suurin osa kojuista myi uutta tavaraa.
Aloha Stadion
Hawaii-kuosilla pyyhkeitä, tyynyliinoja, eri kokoisia pareoita, mekkoja, laukkuja, pikkupussukoita, simpukkakoruja, simpukkaleitä, hopeakoruja, puuesineitä… Tavaran paljous hämäsi ensin, mutta kun shoppailuvaihde saatiin käyntiin, niin laukku täyttyi nopeasti pienemmistä laukuista, mekoista ja leistä. Ihania puuesineitä oli tarjolla, mutta suunnittelin ostavani sellaiset myöhemmin Antin kanssa. Emme päässeet alkuunkaan stadionia ympäri. Tosin samoja tuotteita myytiin useammassa kojussa. Mutta oli siellä ainakin yksi oikea kirpputori-putiikki. Natalia osti sieltä ison kirjan, Hula I Ka La, jossa Kim Taylor Reece on kuvannut hula kahikoa meren rannalla…. aivan valloittavan ihania kuvia. Minä ostin Israel Kamakawiwo’olen CD:n, sisältäen mm. ihanan ”Over the Rainbow/What a Wonderful World”-biisin.
Paluumatkalla jäin tyttöjen kanssa Ala Moanaan. Söimme tänään Food Courtin Panda Expressissä: mandariinikanaa, nuudelia, kasviksia. Lounaan jälkeen etsimme aivan ostoskeskuksen vierestä Kona streetin. Siellä oli Hawaii Tattoo, jonne olin jo Suomessa ollut yhteydessä. Siellä saimme mukavan vastaanoton kun olimme Suomesta ja matkamme kuulosti niin hienolta eri saarineen. Kävin pikaisesti läpi minkälaista tatuointia olen suunnitellut jalkaani ja sovimme varsinaisen ”operaatiopäivän” lähelle matkan loppua.
Ala Moana Food Court
Kävelimme, nyt tuttua reittiä, kämpille ihastelemaan päivän shoppailuja. Iltapalaksi oli nachoja ja salsaa sekä macadamiatoffeesuklaita.
Päivän shoppailut
Jatkoimme matkaa ja jäimme hetkeksi ihastelemaan rantakivikosta suihkuavaa vettä, Blow Holes. Makapu’u Beachillä ihailimme matkan tähän asti suurimpia aaltoja. Osa tyrskysi mustiin rantakiviin, osa tuli hienolle hiekkarannalle. Makapu’un majakka sijaitsi rannan vieressä jyrkänteellä. Surffarit viihtyivät tällä rannalla. Natalia pulahti hetkeksi aaltoihin.
Ajoimme Waimanalon pikkukaupunkiin asti, minkä jälkeen ehkä vahingossa ajauduimme Honoluluun vievälle moottoritielle.
Kämpille palattuamme, kävimme vielä muulifarmin lähellä Kalaupapa Lookoutilla. Nata teki meille sillä aikaa kanasalaattia parmesaanilla ja keitetyillä munilla, jonka nautimme päivälliseksi terassilla. Illalla suunnittelimme ensi viikkoa O’ahulla. Edessä olivat tanssitunnit, jotka vähän jännittivät. Juttelin myös Kirsin kanssa minkälaista on matkustaa pienen lapsen kanssa. Matkustaminen Nupun kanssa oli tähän asti sujunut hyvin. Toki vanhempien pitää vähän joustaa ja joskus vuorotella tekemisissä. Siihen en taida olla ihan vielä valmis.
Laskeuduimme 543 metriä, polkua oli 5,1 km, johon sisältyi 26 käännöstä, jotka oli merkitty puukyltein. Ilikea valitsi askelmansa tietysti parhaansa mukaan, mutta muutaman kerran sain kunnolla oksasta päähäni runsaassa kasvillisuudessa. Välillä jouduin hoputtamaan häntä kun hän olisi halunnut jäädä ruokailemaan. 
Kun saavuimme rannan tasoon, sade lakkasi ja aurinko alkoi lämmittää läpimärkiä vaatteitamme. Kuljimme noin kilometrin rantaa pitkin kunnes saavuimme muulien aitaukseen. Nata ja Heidi odottivat keltaisessa koulubussissa. Sade oli päässyt reppuuni sisälle asti. Onneksi oli jättänyt lonely planetini kämpille, se olisi kastunut täysin. Vanha muulimiehemme istui kuljettajan paikalle ja retkemme jatkui nyt bussilla.
Retkeen kuuluvaa lounasta (kalkkuna-juustoleipä, sipsipussi ja pähkinä-suklaapatukka) söimme kauempana kylän keskustasta rannassa, jonka kupeessa Kalaupapan eristävä vuori nousi komeana ja vihreänä merestä.
Kirsi ja Kimmo kävivät joka aamu Nupun kanssa viettämässä aamua rannalla kun vielä nukuimme. Meidän aamupäivä meni pakkaillessa. Valmiit laukut jäivät odottamaan kun lähdimme vielä hengaamaan Ho’okipa Beachille. Pelkkä veden rajassa kävely, kun jalat uppoavat märkään hiekkaan ja aallot lyövät nilkkoihin, on niin ihanan rentouttavaa. Paikallinen mies tuli juttelemaan meille. Hän oli innoissaan kun kerroimme käyvämme Hawaiin eri saarilla.
Kävimme shoppailemassa muutamat souvenirit muistoksi niin ihanan sympaattisesta Pai’asta. Honolua Surf myy surffivaatteiden lisäksi rantavaatteita ja t-paitoja. Mm. sinisillä hibiscus-kukilla varustettu tummansininen t-paita tarttui minun mukaan. Maui Hands –galleriasta ostin kolme honutaulua, joita olin kaivannut siitä lähtien kun ne ensimmäisen kerran näin sunnuntaina.
Laivamme Moloka’ille lähti klo 18. Alkumatkan vietin Natan ja Heidin kanssa kannella auringonlaskua katsellen. Laiva oli aika pieni. Kaiteista oli pidettävä kaksin käsin kiinni, jos halusi pysyä mukana kaatumatta. Matka kesti yhteensä kaksi tuntia. Jälkimmäinen tunti meni merisairautta potiessa (kaikki pysyi kuitenkin sisällä).
Moloka’in satamassa meitä oli vastassa nainen, jonka talon saimme käyttöömme viideksi yöksi. Mahduimme kaikki tavaroinemme hänen isoon autoon. Hän esitteli meille Kaunakakain keskustan, noin 200 metrin kadun pätkän… ja se oli siinä. Ruokakaupassa Nata ja Kimmo tekivät pikaiset ostokset, joilla pärjäämme aamuun. Seuraava kotimme sijiaitsi noin 10 minuutin ajomatkan päästä keskustasta. Pihalla meitä oli vastassa mustavalkoinen ja punatabby kissat. Saimme käyttöömme 1,5 kerroksisen talon, jossa oli kuusi huonetta. Nainen esitteli meille keittiövempainten toiminnat ym. tärkeät asiat ennen kuin jätti meidät asettumaan kodiksi. Minä, Nata ja Heidi majoituimme ylempään kerrokseen ja muut alakertaan. Heidi sai oman huoneen. Minä ja Nata jaoimme yhteisen parisängyn. Päädyimme tähän ratkaisuun, koska Heidi oli herkkäunisena hieman häiriintynyt Mauilla yöllisistä päiväkirjan kirjoituksistani.
Noin puolen tunnin trailin jälkeen jatkoimme matkaa. Ylitimme kymmeniä pieniä yksikaistaisia puu- ja kivisiltoja, joiden ali pienistä putouksista muodostuvat purot ja kapeat joet lirisivät. Vielä reilun tunnin kieputtelun jälkeen saavuimme Hanaan, pieneen kylään, joka todella oli muulta maailmalta suojassa sademetsän takana. Pienellä Hana Bayn mustalla hiekkarannalla kävimme uittamassa jalkoja. Lounastimme thaimaalaisessa ulkoilmaravintolassa. 
Paluumatka sujui nopeammin kuin tulo. Kimmo ja Japi ajoivat nyt tuttua tietä vähän kovempaa. Siinä vauhdissa ja niissä kiemuroissa meinasi matkapahoinvointi yllättää. Maisemat olivat niin huikean kauniita, että olisi ollut sääli oksentaa… onneksi vältyin siltä juuri.
Ilta sujui rennosti kämpillä Kirsin ja Kimmon ollessa katsomassa gospel hulaa. Me nautimme kookos-suklaakeksijätskit pihalla.
Saaren sisäosaan ajettaessa vehreät vuoret kohosivat tien molemmin puolin. Iao Valleyn tunnetuin huippu on Iao Needle, 686 metriä korkea. Koskimainen puro laskeutui vuorilta Iao Valleyyn.
Minä, Nata, Heidi ja Kimmo pulahdimme snorkkeleinemme veteen. Minä vedenpitävällä pussilla varustetun pokkarikamerani kanssa. Mustia valkoraitaisia kaloja näkyi ensin. Sitten bongasimme kaksi merikilpikonnaa, joka on honu hawaiin kielellä. Honuista puhun jatkossa. Se on syrjäyttänyt täysin merikilpikonna-sanan meidän perheessä. 
Rantaan päästyämme ajoimme Kahuluin ruokamarketin kautta Pai’aan. Minä, Heidi ja Nata jäimme istuskelemaan Baldwin Beachille ja katselemaan laskevaa aurinkoa. Samalla tuuli kuljetti hiekkaa viinimukeihimme.