LIMA, PERU: HIPAISUJEN HIPAISU

Peru jäi todelliseksi hipaisujen hipaisuksi. Alun perin oli tarkoituksena tutustua Limaan paremmin, siirtyä Cuscon ihmeiden pariin, junailla legendaariseen inkakaupunkiin Machu Picchuun ja körötellä pahamaineisen Juliacan kautta Punoon ja sieltä edelleenTiticaca-järvelle.

Jo joulukuussa alkaneet levottomuudet kuitenkin sulkivat Machu Picchuun vievän rautatien, jätteän satoja turisteja evakuoitaviksi, Perun lentokentille tehtiin hyökkäyksiä ja sekä Puno että Cusco todettiin ulkoministeriön taholtakin paikoiksi, jonne ei ole syytä valkoista nokkaansa työtää. Eipä siinä. Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan, mutta nehän onkin tehty muutettaviksi ja matka jatkui Limasta jo vajaan vuorokauden jälkeen kohti Ecuadoria. Sopeutuja sopeutuu eikä jää itkemään kaatunutta maitoa. Eikä Ecuadorissa ole mitään vikaa. Maapistettä siitä en kuitenkaan saanut, sillä seitsemän vuotta sitten tein jo Ecuadorin matkan Galapagoksineen kaikkineen (pitäisi varmaan kaivaa kuvat ja muistiinpanot ja tehdä matkasta postaus).

Limasta jäi näin ollen ainoastaan muutama kuva Mirafloresin alueelta ja nämä pari riviä raapustettavaa. Myöhäinen saapuminen pitkältä lennolta hotellille ja väsymys ei estänyt uteliasta lähtemästä pienelle iltakävelylle ja etsimään murua rinnan alle. Kaduilla oli mummoja siellä täällä myymässä tikkareita. TIKKAREITA?!?! En lähestynyt mummoja sillä mielikuvitukseni lähti laukkaamaan, enkä ollut kovin vakuuttunut tikkareiden – tai mummojenkaan – viattomuudesta. Oliko mummot pakotettu kadulle? Myivätkö he tavallisia tikkareita vai pääsisikö tikkaria nuoleskelemalla ihan toisenlaiselle matkalle kuin suunnitelmissa oli? Vai oliko tikkarit koodi, että täältä pesee ja linkoaa tiskin alta jotain muutakin kuin sokerihumala? Vähän kuin kuulemma ne toisiinsa nauhoilla sidotut lenkkarit katulampussa? En tajunnut ottaa mummoista edes kuvaa, vaan painelin eteenpäin etsien ruokapaikkaa ja päätyen lopulta ihan tavallista turistihintaista hampurilaista pureskelemaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
La Iglesia Matriz de Miraflores
Lima Peru

Aamulla auringon noustessa otin uuden lähdön ja nyt oli mummot kadonneet ja katuja maisemoi asunnottomat ja kulkukissat. Kävin vähän suorittamassa eli etsimässä ja löytämässä itselleni geokätkön läheisestä puistosta. Parque Kennedy osoittautuikin hylättyjen kotikissojen puistoksi, jossa toimiva järjestö kerää ruokaa ja rahaa kissojen ruokkimiseen ja uusien kotien hankkimiseen.

¡Hola!

On täällä koiruleitakin:)

Hotellille aamiaiselle ja kohti lentokenttää. Jo ennen lentokentälle saapumista ulkona piti näyttää boardingpassit. Limassakin oli yritetty tehdä hyökkäyksiä lentokentälle, joten olivat nyt kovin tarkkoina, ettei kelmit pääse lähellekään kenttää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentokentän kaupassa otin kuvan suklaarasiasta, jonka kantta komisti kuva Machu Picchusta. Tämän lähemmäksi en tällä kertaa inkaraunioita tulisi pääsemään. Sovitin tietenkin myös Peru-pipoa, mutta en nyt kuitenkaan näe itseäni tuo päässä muuta kuin naamiaisissa, joten jätin kaupat sikseen.

Melkein Machu Picchulla
Peru-pipot

Myöhemmin turvatarkastuksien ja muiden asiaan kuuluvien selvitysten jälkeen odottaessani lähtöportin lähellä pian tapahtuvaa koneeseen nousua, tultiin aivan randomisti kysymään vielä kerran bordingpassia.

Nyt Ecuadoriin ja ei kun eteenpäin, sanoi mummo lumessa tai kuten paikalliset sanovat: ”Adelante!”, dijo abuela en la nieve.

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 26.3.2023 at 22:11

    Olipa harmi, että Perun reissu jäi lyhyeksi. Ecuador on kuitenkin varsin hyvä korvike, sinne itsekin haluaisin päästä tutustumaan pidemmäksikin ajaksi. Peru pipoa ei itsellänikään ole, mutta Cuscopipo on päässä säännöllisesti ilman naamiaisiakin. Eikä maksanut montaa euroa, mutta lämmittää mukavasti.

    • Reply Hannele / Hipaisuja Maapallolla 27.3.2023 at 11:07

      Ecuador oli kyllä toistamiseenkin kiva. Jos menet, niin ehdottomasti sitten Galapagos mukaan ohjelmaan!

  • Reply Stacy Siivonen 27.3.2023 at 08:08

    Et nähnyt pyramidia? Sellainen on ihan Mirafloresin vieressä. En tiedä naamiaisista, kun en ole sellaisissa käynyt, mutta minulla on ollut vähän samanlainen pipa arkikäytössä. Perun sijasta siinä lukee ”Cuzco”.
    Jos tikkarista saa vain pelkän sokerihumalan Perussa, niin sinua on kyllä huijattu.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 27.3.2023 at 12:02

    Maailmassa on niin monta paikkaa nykyisin, joista voi ajatella, että olisinpa tullut käyneeksi siellä silloin kun se vielä oli (helposti) mahdollista. Kuten vaikka Syyria. Perussa sentään onnistuimme käymään suht rauhalliseen aikaan, jopa Machu Picchulla. Lyhyt näyttää meidänkin vierailumme Limassa olleen, mutta jos haluat muutaman kuvan (ja kuvakansion) verran fiilistellä, niin tässä, ole hyvä: https://meriharakka.net/2013/10/31/lima/

  • Reply Merja / Merjan matkassa 27.3.2023 at 17:51

    Harmillista, että Perussa on levottomuudet yltyneet ja se on muuttunut matkailijoille turvattomaksi. Kävin siellä vuonna 2011 ja kahden viikon aikana tuli nähtyä Liman lisäksi muun muassa Puno, Titicaca-järvi ja lopuksi Inka-vaellus Machu Picchulle. Upea reissu!

    • Reply Hannele / Hipaisuja Maapallolla 3.4.2023 at 15:30

      Titicaca-järvelle sentään pääsin ja se olikin aivan ihana reissun osa. Siitä myöhemmissä postauksissa varmasti lisää.

  • Reply Paula - Gone with the Gastons 1.4.2023 at 20:44

    Olipa harmillinen juttu, että et päässyt pyramideja näkemään. Meillä se oli kanssa suunnitelmissa miehen synttäreiden kunniaksi (hänen suuri haave) mutta sitten tuli covid. Ja nyt kun suunnittelimme sitä uudelleen, alkoivat levottomuudet. Harmittaa kyllä mutta jospa tilanne jossain kohtaa rauhoittuisi. Mielenkiintoinen tuo tikkarijuttu, en ole ainakaan kuullut, että sielä mitään ”erityistikkareita” saisi. Vaikka jotenkin tuntuu, että vähän kaikenlaista siellä on tarjolla kyllä.

    • Reply Hannele / Hipaisuja Maapallolla 3.4.2023 at 15:33

      Punossa ja Juliacassa näyttää edelleen olevan levotonta, mutta Machu Picchu on käsittääkseni taas ”auki”. Jospa pääsette sinne puolisosi seuraaviksi synttäreiksi?

  • Reply Nimetön 2.4.2023 at 11:34

    Vai jatkuu levottomuudet vieläkin. Omalla haavelistalla on myös käydä joskus Machu Picchussa, mutta täytynee odottaa seesteisempiä aikoja. Etelä-Amerikka muutenkin vielä korkkaamatta, joten samalla reissulla tulee varmaan käväistyä myös tuolla Ecuadorissa, minne haluan myös (ja Brasiliaan).

    • Reply Hannele / Hipaisuja Maapallolla 3.4.2023 at 15:36

      Etelä-Amerikka on kyllä mun suosikki. Olen kolunnut jo aika monta maata. Käymättä on vielä Paraguay, Surinam ja Guyanat. Saaps nähdä tuleeko koko Etelä-Amerikan kartta ”miinoitettua”. Iso suositus Brasilialle(kin)!

  • Reply Laura - Seikkailijattaret.fi 2.4.2023 at 18:57

    Ikävä tilanne siellä Perussa tosiaan. Melkein kuitenkin jo sait tuon ihmeen suoritettua unelmalistaltasi. Onneksi se ei katoa minnekään ja palata voi otollisemmalla hetkellä. Silti, saitpahan vähän edes seikkailla :).

    • Reply Hannele / Hipaisuja Maapallolla 3.4.2023 at 15:39

      Sain paljonkin seikkailla. Tämän reissun aikana ehdin käydä Perussa kääntymisen lisäksi Ecuadorissa, Boliviassa ja Chilessä. Niistä sitten myöhemmissä postauksissa lisää.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.