SRI LANKA: SAFARIAJELUJA JA ELUKOITA

Safari sanana vie välittömästi Afrikkaan, mutta kyllähän meillä Suomessakin tehdään esim. moottokelkkasafareita. Sri Lankassakin pääsee erilaisille safareille. Itse osallistuin niille kahdessa luonnonpuistossa -Udawalawessa ja Yalassa- sekä merellä Mirissassa, jossa toivoin näkeväni ensimmäistä kertaa elämässäni sinivalaita, mutta jouduin ”tyytymään” delfiineihin. Voi mua raukkaa, kyllä elämä potkii.

Mutta first things first: ylipäätään minulle parhaat matkakohteet on sellaisia, joissa joutuu tsekkaamaan vessanpytyn ennen kuin istuu ( ei lian, vaan elukoiden takia) ja tarkistamaan myös kengät, että loikoileeko siellä joku. Tällaisilla reissuilla ollaan lähellä luontoa ja sellaisia tapahtumia, joita ei rahalla saa. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka ostaisit kuinka kalliin safarireissun, ei mitään takuita ole siitä, että näet tiettyjä eläimiä— koska luonto. Toki jos alueella on valtavasti esim norsuja, ei ne oikein pääse piiloon ja tulee kyllä nähdyksi.

Olen ollut tiikerisafarilla Intiassa näkemättä tiikerin tiikeriä ja orankisafarilla Borneolla näkemättä yhtään vapaana kulkevaa orankia. Semmosta se on ja hyvä niin. Vaikka olisi ollut kiva nähdä nuo eläimet, olen myös sitä mieltä, että ihan hyvä vaan, ettei ihminen pysty kaikkea kontrolloimaan ja hallitsemaan. Ähäkutti.

Vähän jännitti, että jos valitsen tuon Yalan safarin, päädynkö johonkin hulluun safariralliin, jossa eläimiä ”jahdataan” autoilla ja ajetaan kilpaa paikasta toiseen, jotta ollaan eturivissä töllöttämässä luontokappaleita. Olin näet sekä lukenut että kuullut ihan lähipiiristäkin moisia kokemuksia. Onnekseni turisteja oli niin vähän liikkellä, että toiveeni toteutui, eli ihan leppoisan rauhassa sai eläimet olla.

Miten valita oikein? No en todellakaan osaa sanoa. Tarjontaa on niin paljon, että se on ihan herrassa, mitä saa ellei ole jossain ”oikeiden” luontotyyppien retkellä, jonka joku oikea asiantuntija hoitaa.

Udawalawessa ei ollut safari-autossa kuin kuski ja se näkyi siinä, että jos halusi tarkempaa tietoa lajeista, sai vastaukseksi lähinnä arvailuja. Tämä toki riittää, jos haluaa vaan nautiskella, mutta itse haluan tietää tarkalleen lajin ja tutkiskella sitten jälkeenpäin tarkemmin, mitä tuli nähtyä.
Yalassakin yritettiin tyrkyttää pelkkää kuskia, mutta nyt halusin oman oppaan ja kerroin myös selkeästi, että tulen kyselemään paljon. Sainkin varsin asiantuntevan ja palvelualttiin oppaan seuraani.

Valitettavasti minulla ei valtavasti kuvia safarilta ole. Tiedostan kyllä, että juuri ne kiinnostaisi kenties enemmän kuin höpöttelyni, mutta on vaan niin, että elämässä tulee tilanteita, jolloin tulee valita, haluaako elää hetkessä ja nauttia vai yrittää kuvata kaikkea. Lisäksi kun en nykyään viitsi raahata oikeaa kameraa mukanani, on tuo kuvien laatu puhelimen kameralla vähän niin ja näin, jopa noin ja niin:)

Luettelo näkemistäni lajeista. Siis niistä, jotka ehdin kirjata ja joista olen varma. Lisäksi näin lukuisia ehkä-lajeja, joista tarkka tyttö ymmärtää olla hissun-kissun-hiljaa, ettei nolaa itseään:)

Muutamassa vastaan tulleessa autossa istui ihmisiä yrmeän näköisinä ja jäykkinä kuin puujumalat. Mieleeni nousi väkisinkin kysymys, että miksi he olivat tulleet safarille? Itselläni pää pyöri kuin napatanssijan lanne ja olin aivan innoissani. Olivatkohan yrmyt tulleet, koska Sri Lankalla ”kuuluu” käydä safarilla? Se olisi todella sääli, sillä nimenomaan reissussa pitäisi saada valita, mitä haluaa nähdä ja kokea riippumatta siitä, mitä muut tekevät.