SAN ANDRES, COLOMBIA: MATKALAUKKU MIAMISSA, MINÄ SAN ANDRESIN SAARELLA

Ihan ensimmäiseksi tuosta yläpuolelta ”Morado” soimaan taustalle, niin pääset fiilikseen!

Paratiisissa! Hymy korvissa tietenkin.
San Andres on Kolumbialle kuuluva saari Nicaraguan rannikolla. Tulin tänne Suomesta lentäen reittiä Helsinki-Miami-Bogota-San Andres. Kotiovelta kohteeseen hotellille kesti 36h, mutta välissä kävin ottamassa Bogotassa suihkun ja 2,5 tunnin välikuoleman sekä syömässä herkullisen hotelliaamiaisen. Tuo järjestely tekee ihmeitä!

Miamissa ei tullimuodollisuuksia ollut nimeksikään, passintarkastuskin hoidettiin koneella. Kunnon ristikuulusteluun tottuneena tuli vähän jo sellainen olo, että eikö kukaan välitä? Saako täällä mellastaa miten vaan? Mitä jos mulla olisi laukussa vieraskasvi, kinkkupaketti takataskussa ja nimenikin olisi oikeasti Elviira?

San Andresin saarelle tultaessa pitää hankkia turistikortti, josta pulitetaan 112 000 pesetaa eli karkeasti 33 euroa. Kalkuloin suuntaa-antavasti niin, että poistan neljä viimeistä numeroa ja kerron jäljelle jäävät kolmella ja itselleni, että summa on riittävän tarkka lomalaiselle.

Ihan putkeen ei kaikki kuitenkaan mennyt, sillä matkalaukkuni jäi Miamiin seikkailemaan. Se turkoosi pullukka luuli kai löytävänsä Sonny Crocketin ja Rico Tubbsin ja pääsevänsä vähän hauskanpitoon vanhaan kunnon Miami Vice -tyyliin. (Jonnet ei muista)

Onnekseni olen varmistelija ja pakkaan aina käsimatkatavaroihin oleellisen tärkeät asiat. Niillä tulee pärjätä muutamia päiviä. Samoin kannattaa miettiä, mitä on kerrospukenut päälleen lentomatkalle. Kauheasti ei kannata laittaa painoarvoa tyylikkyydelle, jos päälleen saa kasattua yhdistetyt ranta-, treeni- ja erittäin kasuaalit illallisvaatteet.

San Andresin lentokentällä oli melkoinen show, kun ravasin kahden paikallisen lentoyhtiön edustajien tiskien väliä, kun yritettiin selvittää, että missä matkalaukkuni on tulossa ja kuka siitä on vastuussa. Vanha kunnon ”there was an important job to be done….”. Ensimmäinen yhtiö mokasi, toinen sai syyt, kolmas sen laukun kuljettaa, mutta kukaan ei tiedä, kuka maksaa. En hermostunut yhtään vaan kaikki naurettiin ja vitsailtiin.
En tosin antanut periksikään, kun kumpikin yhtiö sanoi, että ei ole tapana kuljettaa kadonnuttakaan laukkua hotellille, vaan se pitäisi itse hakea kentältä. Kerroin selvällä espanjankielellä(ni) että minulle on ollut tapana kuljettaa laukku perille hotelliin ja tapa otettiin myös täällä käytäntöön. En minäkään nyt ihan pelkkä naureskelija ole, vaikka tuppaankin heittämään kauhallisen huumoria vastoinkäymisten päälle.

Enpä kerennyt vielä kylää tutkimaan sen kummemmin, kävin noin tunnin kävelyllä ja syömässä taivaallista cheviche tropicalia, joka sisälsi kalan ja katkarapujen lisäksi mangoa ja tuoretta ananasta. Kyytipojaksi mansikkamehua. Suolainen kala ja siihen makeus….. uiuiui!

Hintaa tälle satsille tuli yhteensä 32 000 pesetaa eli 9€.

Hämmennyin lentokoneessa kun tajusin olevani ainoa valkonaama porukassa, mutta kyllä täällä kylällä sitten meikäläisiäkin näkyi. Tai ei nyt ihan tällaisia viikingin näköisiä kuten minä (mistä tuo ajatus tuli päähäni?), mutta jotain vanhan mantereen porukkaa tai jenkkejä nyt ainakin.

Aurinko laskee lentokentän ylle eikä laukkuani näy…..