Colombia

Päivät
-1
-4
Tunnit
-1
-1
Minuutit
-5
0
Sekunnit
-4
-7
http:/

Mitä ihmeen hipaisuja?

Niin, mitä hipaisuja? Reissatessani näen vain pikkuriikkisen osan kohteiden ihmisistä, luonnosta, tavoista ja kulttuurista. Niin pienen, että minun on ihan turhaa alkaa paukutella henkseleitäni muka tietäen jostain paikasta paljonkin. Oman pienen kokemukseni -hipaisun- sen sijaan voin yrittää pukea sanoiksi ja välittää kuvin.

CARTAGENA, COLOMBIA: ET VOI SAADA KAIKKEA

Heti kärkeen huomautus. Tätä kirjoittaessani puhelimeni on sökönä, jonka takia en saa siirrettyä kuviani. Päätin kuitenkin julkaista jutut ja lisätä kuvat joskus myöhemmin, kun olen taas kotona.Ei pidä antaa vastoinkäymisten lannistaa:) Kun kirjoituksen lomassa on teksti esim. ”KUVA ITSESTÄNI YLÄOSATTOMISSA RANNALLA”, siihen tulee myöhemmin kyseinen kuva, mutta nyt joudut vaan kuvittelemaan sen. Tai stten ei tule.

Ilouutinen, mitä taksimatkaan kentältä hotellille tuli. Hienosti järjestetty jonotussysteemi ja juuri ennen taksiin astumista luukku, jossa kerotaan rouvalle, minne ollaan menossa ja tältä saadaan kuitin näköinen lappu, jossa on summmittainen hinta taksimatkalle. Ei enää öögaan viilaamista! Jee! Iso jee!

KUVA TAKSIKUITISTA

Kauhea laitoshotelli. Se oli ensimmäinen mietteeni, kun tulin Cartagenaan ja isoon hotelliin meren rannalla.

KUVA ITSESTÄNI HOTELLIN EDESSÄ

Kun on ollut ensin muutamassa ihanassa boutique-hotellissa, tämä oli kulttuurishokki. Apua! Hengetöntä, liukuhihnamaista, tylsää, kaavamaista. Ehdin jo niin tottua siihen, että minua kutsutaan Bogotassa señora Laaksoksi ja tiedetään ja muistetaan, että tilaan aamiaisella paljon kaikkea (ekana aamuna tosin tarjoilija nyki jo lähteäkseen useamman kerran ja joutui aina pakittamaan, koska minulla oli vielä jotain tilattavaa) ja juon vähintään kolme kuppia cappuccinoa sekä syön lautaseni tyhjäksi. Kaikki lautaseni. Ei uskoisi, että en ole sota-ajan lapsi. Kun taas tulen illalla hotellille, on kiva kun tiedetään, että on aika tuoda cappuccino huoneeseeni. Rakastan hyvää palvelua. Olen kuitenkin vaan osa-aikainen kermapeppu. Voin syödä ja syön mitä vaan katuruokaa ja usein lounas/illallinen on jossain ”kansanpaikassa”. Mutta aamiainen, sen haluan mahdollisimman fiininä.

Mietin, että miksi ihmeessä olen sitten tämän hotellin valinnut kotona reissukuumeessani. Kunnes muistin. Ai niin! 25 metrin oikea uima-allas. Ja uimaan pääsee jo klo 7 eli kun on lähtenyt rantaan kövelylle auringonnousun aikaan, voi vedellä kunnon uinnit ja siltikin ehtii aamiaiselle, kun suurin osa vasta heräilee. Ne on ne samat tyypit, jotka bilettää, kun minä jo painan päätä tyynyyn.

KUVA UIMA-ALTAASTA

Altaalla olikin aamutuimaan sukellusharjoittelijoita, mutta saatiin sovittua, millä alueella allasta kukin operoi. Tutuille tiedoksi, että en määrännyt enkä ohjeistanut mitään. Me neuvottelimme.

Löytyi muutakin plussaa. Altaalla soi jazz, soul sun muu miellyttävä musiikki ja aurinkopedit on ihanat.
Osa on tavallisia, mutta sitten on muutama ihana iso pehmustettu auringonottolavetti. Ne on tarkoitettu tietenkin sydänkäpysille, mutta mä sellaisen nyt kuitenkin olen valloittanut.
Kuten lapsena kysyttiin: ”Ai lukiks tässä jossain nimi vai nän-nän-nää?”

Pyyhkeet saa kuitilla kojusta ja ne pitää palauttaa päivittäin. En tykkää siitä, sillä samaa allaspyyhettä voisi käyttää monena päivänä, varsinkin jos siellä on vaan aina muutaman tunnin, kuten minä.

KUVA PYYKKIKUITISTA

Kuinka paljon voi tapahtua kassajonossa? Olin ruokakaupassa ja jonotin käsissäni kolme pulloa ja joku pussi . Edessäni oli miehiä ja heille tuli hätä, kun näkivät, että señora joutuu pitämään tavaroita kädessään. (Korejakin oli tarjolla, mutta enhän mä tartte). Siinä sitten jo kassalla oleva uros teki tilaa omien ostostensa viereen ja pullot lähti parin ukon käsien kautta yksi kerrallaan odottamaan minua tiskille. Mitä tyyppejä!

KUVA PULLOISTA KASSALLA

Kun pääsin kassalle, rouva kassarouva hämmentyi jotenkin. En tiedä mistä, sillä en nauranut kovaa enkä ollut outo, mutta hän menetti oman äidinkielentaitonsa ja alkoi viittoa. Sanoin, kuten täällä sanotaan, että ”tranquila”, osaan kyllä espanjaa. Hän sai kuitenkin kassansakin jotenkin jumiin, pudotti yhden pullon, rikkoi kassastaan yhden rahanpidikkeen ja lopulta työnsi vaihtorahat mykkänä minulle.
Jälkiruoaksi takanani olleelta mieheltä luiskahti kokonainen täytekakku lattialle. Ulvoin naurusta. Pyytelin anteeksi ja jatkoin ulvomista. Täällä Cartagenassa on sittenkin ihan superhauskaa.

Kaupassa oli myös tuttuja tuotteita. Kiekaisin tietenkin viinapullojen vahtijalle (kyllä, siellä oli vahtija), että tuo on minun maastani.
Aina saa hävetä -itseään.

KUVA FINLANDIA-VODKAPULLOSTA

BOGOTA, COLOMBIA: VIDEOHIPAISUJA

Bogotá kohteli minua hyvin enkä voisi olla tyytyväisempi. Vietin täällä neljä yötä ja kolme täyttä päivää. Sain ihan pienen pienen hipaisun ja kosketuksen tähän kaupunkiin. Täällä riittäisi tekemistä ja näkemistä loputtomiin, joten valintoja tein fiiliksen mukaan. Monet suunnitelmat jäi tekemättä myös sen takia, että aikaa meni ihan vaan haahuiluun ja ihmettelyyn. Sehän on lomassa parasta. Voi tehdä suunnitelmia, mutta jättää ne myös toteuttamatta ja nauttia vaan istukselemisesta käsityöläisten ja korukauppiaiden kanssa rotvallinreunalla. Sitä harrastan paljon. Siinä tulee vaihdettua ajatuksia ympäri maailmaa olevien oman tiensä kulkijoiden kanssa ja niistä kohtaamisista jää aina ihana fiilis.

Videolla sutaisuja sieltä sun täältä kaupungilla

BOGOTA, COLOMBIA: TAKSIKUSKIN UKOTUS JA BOGOTA-BAG

Bogota Colombia

Aamiaista söin pariisilaisen pariskunnan kanssa. He rakastavat myös kaikkea kaunista, kuvaavat, hortoilevat graffitien perässä ja nauttivat hyvästä ruoasta.
Oli meissä jotain eroakin. He olivat tyylikkäinä ja minä… no sellaisena kuin lomalla olen.
Kuten ystäväni (jätetään nyt nimi mainitsematta, mutta alkaa kirjaimella L ja sitä seuraa I,I,S ja A. Jos osaat rikkoa kaavan ja arvata missä järjestyksessä kirjaimet tulee, niin yksityisyyden suoja lensi just romukoppaan)
…..niin siis kuten ystäväni sanoi Intian reissullamme: ”Voisitko sä edes joskus laittaa vaikka ripsiväriä? Ja miksi ostat noin upean mekon ja haluat ”pudottaa sen maanpinnalle” jollain oudolla sipulipussia muistuttavalla päähineellä?”
Vastaus: Koska mä todellakin voin😂

Lähtiessäni kohti lentokenttää kävin vielä kierroksella mun huudeilla, latasin jokaiseen neljään farkkujen taskuun tietyn rahasumman ja päätin, että ennen kuin taskut on tyhjät, en takaisin tule. Myöhästyn sitten vaikka lennolta. Siinä ei kauaa nokka tuhissut ja onnekseni taskut tyhjentyivät ihan omasta aloitteestani ja niin, että pussillinen vastineita oli mukanani

Lentokentälle ja kohti uutta seikkailua.
Taas kerran selvisi, että mua oli vedetty höblästä. El Clasico! Taksikuskin mulkeroiset!
Maksoin hotellilta kentälle 9€ ja aiemmin kentältä hotellille 60€.
Aivan huippua!! En jaksa noista välittää. Jos olisin muistanut ottaa selvää hinnasta olisin ehkä kiivaillut itseni halvemmalla, mutta semmosta se on. Iso hatunnosto kunnon ukotukselle!

Nyt lennolle: Cartegena odottaa jo!

P.s. Pitihän lopuksi vielä kentältä ostaa laukku itselleni kiitollisuuslahjana siitä, että selvisin ilman Bogota-bagia.

Ookoo, kaksi uutta sanaa? Kiitollisuuslahja on täysin tuulesta temmattu tekosyy ostaa uusi laukku.
Bogota-bag on sen sijaan mielenkiintoisempi. Termi on kirurgisella työskentelevien slangia ja tulee siitä, jos sinua on esim ammuttu vatsaan esim Bogotassa ja se on jouduttu aukaisemaan jo useasti ja pitää tarkkailla, että miten parantuu. Silloin ommellaan vaan aukon päälle muovilappu, josta pääsee kurkistelemaan, että ”que pasa?” . Ei tarvi niin sanotusti rampata ovissa.

Nyt sille lennolle siitä höpöttämästä!!!

P.s. Ylhäällä videonpätkä pukumuseosta

BOGOTÁ, COLOMBIA: TAIDETTA JA VAROITUS TUNTEMATTOMALTA

Museo Botero, Museo de arte Miguel Urrutea eli MAMU ja Bogotá Museum of Modern Art Siinä oli päivän suunnitelmani.

Naurattaa, kun on vähän suunnitellut, että tuonne kävelen niin ja niin kauan, mutta todellisuus on aina jotain ihan muuta. Vaikka askeleeni on pitkä ja reipas, on silmäni ja korvani niin uteliaat, että joka nurkan taakse pitää kurkkia ja jokaisen joka tulee kyselemään alkuperääni kanssa pitää alkaa juttusille.Siinä päivä kuluu leppoisasti ja näkee kaikenlaista. Ja täällä näkee kyllä koko ajan jotain. Mietin, että voisin vaan ottaa jakkaran, istua johonkin nurkkaan ja katsella koko päivän realityä. Ja antaa haastatteluja. Aivan mahtavaa!

Kun kerron, että olen suomalainen, kiinnostus herää ja kulmat ja suupielet nousee poikkeuksetta. Meitä ei vielä niin kovin paljon näy, että ollaan eksoottisia täälläkin. Kiva! Mahtava mahdollisuus näyttää, että olemme kivoja ja iloisia tyyppejä. Emme mitään jurottajia ja mörrimöykkyjä.

Museo Botero oli ilmainen ja herralla olikin laaja kokoelma. Hän on itse myös taiteilija ja olikin hauskaa, kun tunnistin myöhemmin toisessa museossa hänen töitään jo kaukaa.

Nykytaiteen museon näyttely ei ollut kummoinen, mutta pääsin seuraamaan joidenkin (ilmeisesti ) muotinäytösharjoittelua. Aina näkee jotain kivaa, usein jotain ihan muuta, mitä tuli katsomaan.

Oli tarkoitus mennä kuvaamaan yksille pienille kaduille ja olin siinä käsityksessä, että ei olisi erityisen huonoa aluetta. Olin jonkun aikaa siellä pyörinyt, kun eräs nainen tuli sanomaan, että susta olla kiinnostuneita, eikä hyvällä tavalla. Jos olet yksin ja ei ole ihan pakko mennä suuntaa , minne ole menossa, niin hän suosittelisi täyskäännöstä toiseen suuntaan. Minulle riittää, kun sanotaan kerran. Sujautin kameran laukkuuni, vedin uubiduubit eli uukkarit ja lähdin syömään väljemmille vesille.
Kiitos, että on ihmisiä, jotka jeesivät ja välittävät. Yksin reissussa nuo asiat korostuvat. Haluan itsekin olla tuollainen tyyppi❤️

Taimen quinoa-salaatilla ja Columbiana-limulla noin 20€

Tarjoilija tuli jo laskun maksettuani sanomaan, että haluaisivat tehdä minulle vielä jälkiruoan, koska naapuripöydän lapset olivat olleet niin häiritseviä. Lapset konttasivat jaloissani ja hosuivat pöydän vieressä eli kyllä he ihan oikeastikin häiritsivät.
Otin tietenkin tarjouksen vastaan.

Kansallismuseo sattui eteeni, joten hyökkäsin sinne. Vaeltelin ympäriinsä tajuamatta kovinkaan paljon mistään mitään. Historia ei kiinnosta enkä millään jaksa keskittyä yksityiskohtiin, mutta ihan kiva vaeltelu se silti oli.

Muutamien ”mun kadun” jo tutuiksi tulleiden korukaupustelijoiden kanssa vielä turinat ja ihan vaan muutamat ostokset. Ihan muutamat. Muutamat.
Hirvee kasa uusia ihania koruja!

Huomasitko videon jutun yläosassa? Siinä näkyy, miten mukakokenut näyttelyiden kävijä saa muikkarin.