Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Saksa

Matkaopas: Saksa

Mia Pennanen Päivitetty: 21.08.2023
Saksa tunnetaan erityisesti suurkaupungeistaan, mutta monipuolinen matkailumaa on paljon muutakin.

Kiinnostavia kaupunkeja ja upeita luontokohteita

Saksa on noin 84 miljoonalla asukkaallaan Euroopan väkirikkain maa. Monipuolisessa maassa riittää nähtävää ja koettavaa, ja Saksa sopii matkakohteeksi niin perheille kuin yksin tai ystävien kanssa matkustavalle.

Saksassa paikallisvaihtelut niin kulttuurin kuin maisemienkin suhteen ovat suuria. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Siinä missä Pohjois-Saksasta löytyy rantalomakohteita pitkine uimarantoineen, pääsee etelässä ihastelemaan vuorimaisemia. Suurkaupungeistaan tunnetussa maassa riittää kansallispuistoja, ja Saksan jokilaaksoissa maisemat hurmaavat vehreydellään.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Harva tulee ajatelleeksi, että myös Saksaan voi lähteä rantalomalle.

Kulttuurinnälkäiselle Saksan kaupungeissa on paljon kiehtovaa historiaa ja taidetta. Liikunnallinen löytää monipuolisia aktiivikohteita, ja kaupunkilomailija iloitsee loistavista ostosmahdollisuuksista. 

Kulinaarimatkailijalle Saksa tarjoaa muutakin kuin olutta ja makkaraa. Lapsiperheille Saksasta löytyy esimerkiksi lukuisia teemapuistoja ja hauskoja museoita, joissa saa kulumaan vaikka koko päivän.

Maahan ensi kertaa matkustavan kannattaa pitää mielessään, että vaikka valtio ja kieli ovat yhteiset, eletään maan eri seuduilla erilaisissa todellisuuksissa. Oman lisänsä alueellisiin eroihin tuo jaetun Saksan kausi, joka kesti toisen maailmansodan jälkeen aina vuoteen 1990 saakka ja jätti vahvat jälkensä silloisen rajan molemmille puolille.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Saksan Alpeilla sijaitseva Berchtesgaden on yksi Saksan upeimmista luontokohteista.

Saksan ilmasto

Saksan ilmasto on keskieurooppalaisen leuto eli kesät ovat kuumia ja talvet kostean viileitä. Lämpimät säät alkavat aikaisin keväällä ja jatkuvat pitkälle syksyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesäisin lämpötilat saattavat nousta Saksassa helposti yli 30 asteeseen, joskus jopa lähemmäs 40 astetta. Jos siis haluaa välttää pahimmat helteet, kannattaa matka ajoittaa loppukevääseen tai alkusyksyyn. 

Talvikaudella lämpötila voi pudota nollan tienoille tai hieman sen alapuolelle, mutta harvoin pitkiksi ajanjaksoiksi. Lunta sataa silloin tällöin, ja vaikka sitä ei sataisikaan kerralla paljoa, aiheuttaa se poikkeuksetta liikenneongelmia kaikkialla maassa.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Saksa on ympärivuotinen matkakohde. Loppuvuodesta Saksassa pääsee nauttimaan maan sadoista joulumarkkinoista.

Saksan hintataso

Saksan yleinen hintataso on hieman Suomea edullisempi. 

Matkailija huomaa edullisemman hintatason erityisesti ravintoloissa ja elintarvikkeissa. Myös esimerkiksi hotellit sekä autonvuokraus ovat Saksassa hieman halvempia.

Vaikka Saksassa korttimaksaminen onnistuukin nykyään useimmissa paikoissa, voi vastaan hyvin tulla tilanteita, joissa vain käteinen käy. Saksassa kannattaakin aina kantaa edes pieni summa käteistä mukanaan. 

Saksassa yleisissä vessoissa käymisestä on tapana maksaa wc-tilojen siivoojalle, joten senkin takia muutama kolikko on aina hyvä olla taskun pohjalla.

Suomalaisilla pankkikorteilla voi nostaa rahaa Saksan automaateista eikä pankkien omista automaateista nostettaessa tästä yleensä aiheudu lisäkulujakaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suurista kaupungeista esimerkiksi München ja Frankfurt ovat hieman kalliimpia, kun taas Berliini on pääkaupunkiasemastaan huolimatta matkailijalle melko edullinen kohde. Hintataso on tyypillisesti Itä- ja Pohjois-Saksassa edullisempi kuin maan etelä- ja länsiosissa.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
München on muuta maata kalliimpi, kun taas Berliini sopii hyvin budjettimatkailijankin lompakolle.

Saksassa ravintoloissa ja kahviloissa on tapana tipata. Kahviloissa pikkusumman voi pyöristää seuraavaan tasaeuroon, ja isommissa laskuissa hyvä tippi on noin 10 prosenttia laskun loppusummasta. Tippisumma joko kerrotaan tarjoilijalle maksettaessa tai jätetään käteisenä pöytään.

Shoppailijalle Saksa on ostostaivas, ja erityisesti maan suurkaupungit ovat suosittuja shoppailukohteita laajan tarjontansa vuoksi. Suurkaupungeista löytyy monia kansainvälisiä ketjuliikkeitä, jotka eivät ole vielä rantautuneet Suomeen.

Suosittuja tuliaisia Saksasta ovat esimerkiksi erilaiset elintarvikkeet, kuten viini ja suklaa sekä muut makeiset. Monilla kaupungeilla tai alueilla on myös omat perinteiset tuliaisensa: esimerkiksi Berliinissä matkustava ei voi välttyä Ampelmännchen-hahmolla koristelluilta tuotteilta.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Saksa on täynnä ihastuttavia pienempiä kaupunkeja, joissa myös hintataso voi olla edullisempi.

Saksan tapakulttuuri ja turvallisuus

Saksalaiset ovat varsin korrektia ja käytöstapoja arvostavaa kansaa. 

Tuntemattomia kuuluu teititellä ja puhuteltaessa käytetään aina herra- ja rouva-etuliitteitä. Teitittelyn voi jättää pois vasta pidemmän tuntemisen jälkeen ja silloinkin asiasta sovitaan yhdessä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saksalaiset saattavat olla ajoittain ujoja puhumaan englantia, vaikka etenkin nuoret puhuvat sitä erinomaisesti. Tästä huolimatta turisti pärjää Saksassa englannilla hyvin. Yleisimpien ilmaisujen opettelusta saksaksi ei ole kuitenkaan haittaa, ja palvelu voi olla parempaa, jos osaa edes hieman paikallista kieltä. 

Saksa on turvallinen matkustusmaa. Suurkaupungeissakin riittää tavanomainen varovaisuus. 

Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien on turvallista matkustaa Saksaan. Kaupungeista etenkin Berliini ja Köln ovat tunnettuja eläväisestä LGBTQ+-kulttuuristaan. Suurimmissa kaupungeissa näkee myös paljon samaa sukupuolta olevien parien hellyydenosoituksia.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Saksa on turvallinen matkakohde kaikille.

Saksassa on tehty paljon työtä myös esteettömän matkailun edistämiseksi. Kaupunkien joukkoliikenteessä on panostettu esteettömyyteen, ja esimerkiksi Saksan kansallispuistoihin on rakennettu pyörätuolilla saavutettavia reittejä. Historiallisten nähtävyyksien esteettömyydessä voi kuitenkin olla puutteita.

Lasten kanssa

Saksa on erinomainen koko perheen matkakohde. Suuresta maasta löytyy kaikenikäisille lapsille lähes loputtomasti tekemistä, ja monissa kohteissa viihtyvät myös aikuiset.

Vesipedot polskuttelevat mielellään jossain maan kymmenistä vesipuistoista. Legojen ystävälle ehdoton kohde on Legoland Etelä-Saksassa. Ilmaisia, monipuolisia leikkipaikkoja löytyy pienemmistäkin kylistä.

Koko perheen kohteisiin Saksassa lukeutuvat myös maan monet teemapuistot. Teemapuistoissa pääsylippujen hinnat ovat Suomen hintaluokassa, mutta lipuista voi saada tuntuviakin alennuksia, jos ne ostaa etukäteen internetistä.

Tropical IslandsSaksan matkaopas 2023
Tropical Islands -vesipuistossa pääsee tropiikin tunnelmaan vain tunnin ajomatkan päässä Berliinistä.

Jos perhelomalla mielii oppia uutta, on maa pullollaan mielenkiintoisia museoita.

Vierailun arvoisia ovat esimerkiksi teknilliset museot Münchenissä ja Speyerissä. Hampurista löytyy maailman suurin pienoisrautatie Miniatur Wunderland, joka sekin on kiehtova koko perheen kohde.

Moni perhe matkustaa Saksaan aktiivilomalle. Talvisin maassa pääsee esimerkiksi hiihtämään ja laskettelemaan, ja kesäisin koko perhe voi lähteä vaikkapa pyöräretkelle. Saksasta löytyy myös paljon erilaisia seikkailupuistoja, joissa viihtyvät niin lapset kuin aikuiset.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Saksan suurin ja suosituin huvipuisto on Etelä-Saksassa sijaitseva Europa-Park.

Saksassa lasten kanssa matkatessa kannattaa suosia joukkoliikennettä: usein alle 6-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi ja lastenlipulla saa matkustaa 14-vuotiaaksi asti. Ainakin suurkaupungeissa lastenrattaiden kanssa liikkuminen sujuu vaivattomasti: bussit ovat pääosin matalalattiabusseja, ja useimmilta metro- ja juna-asemilta löytyy hissit.

Matkustaminen Saksaan

Suomesta on loistavat yhteydet Saksaan. Saksaan pääsee useita kertoja viikossa sekä lentäen että laivalla.

Suoria lentoja Saksaan tarjoavat Finnair, Lufthansa sekä Eurowings. Halvimmillaan yhdensuuntaisen lennon voi saada noin 60 eurolla, mutta yleisesti yhdensuuntaisen lennon hinta Saksaan on noin 100–200 euroa.

Pääosa Saksan-lennoista lähtee Helsingistä, mutta Saksaan on mahdollista matkustaa myös esimerkiksi Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilta. Suomesta pääsee muutamassa tunnissa suorilla lennoilla Berliiniin, Hampuriin, Müncheniin, Frankfurtiin ja Düsseldorfiin. 

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Suomesta pääsee suorilla lennoilla esimerkiksi Frankfurtin kaupungin sykkeeseen.

Saksaan on mahdollista matkustaa myös Finnlinesin laivalla. Noin 30 tuntia kestävä laivamatka kulkee Helsingistä Vuosaaren satamasta Pohjois-Saksassa sijaitsevaan Travemündeen. Laivayhteys on erityisesti automatkailijoiden suosiossa, ja moni Keski-Eurooppaan autolomalle suuntaava aloittaakin matkansa juuri Travemünden satamasta.

Omatoimimatkailu ei ole ainoa vaihtoehto, sillä myös monet matkatoimistot, kuten Aurinkomatkat, IMT, Tjäreborg sekä TUI, järjestävät matkoja Saksaan.

Majoitus Saksassa

Saksassa hotellien hintataso on hieman Suomea edullisempi: perustasoisen hotellihuoneen saa yleensä noin 60–70 eurolla per yö. Messut tai muut suurtapahtumat voivat hetkellisesti nostaa hotellien hinnat pilviin.

Hostellitarjonta Saksan kaupungeissa on kattava, ja hostellien siisteystaso on varsin hyvä niiden halvemmasta hinnasta huolimatta. 

Edullista majoitusta etsivän kannattaa pitää silmällä myös Zimmer frei -kylttejä, jotka kertovat vapaana olevista pienten majatalojen tai yksityisten majoittajien huoneista. Pienemmät, perheomisteiset hotellit ovat monesti edullisempia kuin kansainväliset hotelliketjut, ja niissä saa usein todella henkilökohtaista ja ystävällistä palvelua.

Liikkuminen Saksassa

Saksa on matkakohteena erityisesti autolomailijoiden suosiossa. Moottoritiet ovat erinomaisessa kunnossa ja verkosto niin kattava, että lähes kaikkialle pääsee autobahnoja pitkin. 

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Saksan moottoriteillä ei ole nopeusrajoituksia, ja maa on siksikin automatkailijoiden suosiossa.

Saksassa teiden käytöstä ei tarvitse maksaa. Maassa voi ajaa suomalaisella ajokortilla ja suomalaisella autolla ilman mitään erityistoimenpiteitä. Jotkut kaupungit tosin vaativat, että myös ulkomaisista autoista löytyy ympäristötarra (Umweltplakette), joka kertoo auton päästöluokan.

Moni matkustaa Saksaan omalla autolla, mutta autonvuokraus on myös mahdollista ja edullisempaa kuin Suomessa. Polttoaine on hieman halvempaa kuin Suomessa. Kalleinta tankkaaminen on moottoriteiden varsilla.

Vaikka Saksa kuuluukin automatkailijoiden suosikkeihin, on maassa todella helppo reissata myös ilman omaa kulkuvälinettä.

Junaverkosto Saksassa on laaja ja toimiva: junalla pääsee lähes kaikkialle. Junalippujen hinnat pyörivät Suomen hintaluokassa, mutta junamatkustukseen on tarjolla monenlaisia alennuslippuja, joiden avulla pitkätkin matkat taittuvat pienellä rahalla.

Kaukoliikenteen bussit kulkevat pieniinkin paikkoihin, ja kaupunkien bussit ja metrot liikennöivät myöhään yöhön.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Saksan suurkaupungeissa joukkoliikenne on toimivaa ja kohtuuhintaista.

Ravintolat ja ruoka Saksassa

Saksa on monikulttuurinen maa, ja tämä näkyy myös maan ravintolatarjonnassa.

Saksalaisten ravintoloiden ja Biergarteneiden lisäksi maasta löytyy rutkasti esimerkiksi italialaisia, kreikkalaisia ja aasialaisia ravintoloita.

Laajan ravintolatarjonnan lisäksi Saksassa on myös paljon herkullisia katuruokavaihtoehtoja. 

Ruokakojuista on helppo napata mukaansa esimerkiksi makkaraa, ranskalaisia, kalasämpylä tai perinteinen saksalainen rinkeli, brezel. Katuruuista saksalaisten suosikki lienee kuitenkin döner: lihalla tai falafelillä ja kasviksilla täytetty pitaleipä.

Saksan maine olutmaana ei ole tuulesta temmattu: maassa juodaan paljon olutta, kuten myös viiniä. Vaikka alkoholi kuuluukin Saksassa arkipäivään, on sen käyttö sivistynyttä.

ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Biergartenissa pääsee oluen lisäksi nauttimaan perinteisistä saksalaisista ruuista.

Saksalainen keittiö on perinteisesti hyvin lihapainotteinen, mutta nykyään etenkin suuremmista kaupungeista löytää helposti myös kasvis- ja vegaaniruokaan erikoistuneita paikkoja. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja on tarjolla monissa ravintoloissa ja kaupoissa.

Saksassa usein myös kahviloissa on pöytiintarjoilu.

Saksalaiset rakastavat leipomoita ja leivonnaisia: kakut eivät kuulu pelkästään juhlaan, vaan niillä herkutellaan myös arkena. Paikalliseen kakkukulttuuriin ja -tarjontaan kannattaakin ehdottomasti tutustua Saksan-matkalla. 

Myös Saksan monet jäätelökahvilat, joissa annokset tuodaan suoraan pöytään, ovat herkkusuun ykköskohde.

Saksan nähtävyydet

Monipuolisessa ja isossa maassa nähtävyyksiä riittää: historiallisia rakennuksia, erilaisia teemapuistoja, mielenkiintoisia museoita sekä Unescon maailmanperintökohteita.

Saksan suosituimpiin nähtävyyksiin lukeutuvat muun muassa: 

  1. Miniatur Wunderland, Hampuri
  2. Elbphilharmonie, Hampuri
  3. Museosaari, Berliini
  4. Berliinin muuri, Berliini
  5. Kölnin tuomiokirkko, Köln
  6. Frauenkirche, Dresden
  7. Vanhakaupunki, Rothenburg ob der Tauber
  8. Europa-Park, Rust
  9. Deutsches Museum, München
  10. Neuschwansteinin linna, Schwangau
ShutterstockSaksan matkaopas 2023
Konserttitalo Elbphilharmonien vierailuun voi yhdistää veneajelun Hampurin satamassa.

Saksan kohteet

Kaipaapa lomaltaan sitten rauhallista luontokohdetta tai suurkaupungin vilinää, löytyy Saksasta molempia. 

  • Berliini: Saksan pääkaupunki ja maan vierailluin kaupunki, jossa historia on läsnä kaikkialla.
  • Hampuri: Tunnelmallinen ja hieman rosoinen satamakaupunki, joka sykkii elämää.
  • München: Oktoberfestin kotikaupunki ja Baijerin osavaltion keskus.
  • Dresden: Kaupunki, joka pommitettiin toisessa maailmansodassa maan tasalle, mutta on sittemmin entisöity takaisin täyteen loistoonsa.
  • Heidelberg: Yksi Saksan suosituimmista kaupunkikohteista, jossa matkailijan hurmaavat Neckar-joen lisäksi vanhakaupunki, kukkulaiset maisemat sekä Heidelbergin linna.
  • Sylt: Pohjanmeren suosittu lomasaari, jossa hiekkarantaa on yli 40 kilometriä.
  • Rügen: Saksan suurimmalta saarelta löytyy muun muassa pitkiä hiekkarantoja, Jasmundin kansallispuisto sekä kauniita pikkukaupunkeja.
  • Reinin ja Moselin jokilaaksot: Vehreillä ja kukkulaisilla viininviljelyalueilla järjestetään esimerkiksi jokiristeilyitä.
  • Schwarzwald: Upeassa kansallispuistossa voi viettää aktiivilomaa vaikkapa vaeltaen, pyöräillen tai hiihtäen.
  • Berchtesgaden: Saksan Alpeilla sijaitsevassa kansallispuistossa maisemia on mahdollista ihailla esimerkiksi Königssee-järveltä käsin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakotzbrücke

Tähän salaperäiseen paikkaan voi tehdä retken Berliinistä – ”paholaisen sillalle” ei ole lupa astua

Neuschwansteinin linna, Saksa

Tämä tosielämän linna Saksassa on kauniimpi kuin sadussa – toimi mallina Disney-linnoille

Berliinin nähtävyydet

Berliinin parhaat nähtävyydet – 21 paikkaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Tropical Islands, Saksa

Kokeilisitko? Saksan keinotekoinen tropiikki hämmentää – helppo päiväkohde Berliinistä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja