Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Portugali

Viinin, kauneuden ja kulttuurin Porto

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 10.08.2019
Porton matkailuvaltteja ovat historiallinen keskusta, rikas kulttuurianti sekä kaupungin nimikkoviini.

Kaunis punatiilikattoisten talojen Porto on rento lomakohde, jossa reissun voi viettää nähtävyyksiä kierrellen, portugalilaisella ruoalla herkutellen tai vaikkapa shoppaillen.

Kulttuuria ja rakennustaidetta monilta vuosisadoilta

Pohjois-Portugalissa, Douro-joen rannalla sijaitseva Porto on maan toiseksi suurin kaupunki ja se on viime vuosina kasvattanut suosiotaan matkakohteena. Rento ja monipuolinen kaupunki on helppo valinta viikonloppuloman kohteeksi, mutta siihen voi tutustua myös päiväseltään Portugalissa autolla reissatessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Porton sydän ja sielu lepäävät vanhassakaupungissa, joka kuuluu Unescon on maailmanperintökohteiden listalle. Ribeiraksikin kutsuttu historiallinen keskusta on nähnyt kaupungin kasvavan ja muuttuvan yli 2000 vuoden ajan. Lukuisat monumentit ja rakennukset aina liki tuhatvuotiaasta katedraalista neoklassiseen pörssiin ja portugalilaishenkiseen Santa Claran kirkkoon huokuvat historian siipien havinaa.

Porton muita tunnettuja nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Serralvesin museo taideannillaan, arkkitehtuurisesti kiinnostava Casa de Música -kulttuuritalo sekä kaupungin lukuisat kirkot. Vierailun arvoinen kohde on ehdottomasti myös Livraria Lello, joka on yksi maailman kauneimmista kirjakaupoista.

Kesäisin kuumaa, muuten sateista

Porton ilmastossa yhdistyvät Välimeren vaikutus ja Atlantin kosteat kumpupilvet. Kesäisin Pohjois-Portugalin suurin kaupunki paistattelee Välimeren maiden tapaan auringossa, eivätkä sateet muodosta ongelmaa. Kesäkauden ulkopuolella Atlantin valtameri antaa kuulua itsenään sateenropinan muodossa ja Porto onkin yksi Euroopan sateisimmista suurkaupungeista.

Kuivat kesät ovatkin otollisinta aikaa matkustaa kaupunkiin. Portosta voi nauttia myös keväisin ja syksyisin, jolloin matkailijoita on vähemmän ja sateen sattuessa voi paeta vaikkapa museoiden kattojen suojiin.

Shutterstock
Porton alue on tunnettu myös viineistään.

Portviinin kotikaupunki

Porto on tunnettu maailmalla kaupungin mukaan nimetystä portviinistä. Douron viinialueilla valmistettava makea jälkiruokaviini on mainio tuliainen Porton-lomalta. Viinin ystävien kannattaa loman aikana vierailla myös alueen viinitiloilla tai -kellareissa, joissa järjestetään maistelukierroksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viinin lisäksi Portossa voi nauttia myös maistuvasta ruoasta. Kaupungissa syödään paljon kalaa ja mereneläviä, ja esimerkiksi turskasta valmistetut annokset ovat suosittuja. Yksi kaupungin erikoisuuksista on tuhti francesinha, joka on lihalla täytetty ja juustolla kuorrutettu kerrosvoileipä.

Porto on herkuttelijoiden lisäksi kiinnostava kohde myös shoppailijoille. Kaupungissa voi ostaa niin perinteisiä käsitöitä kuin vaatteita, kenkiä ja asusteita. Paljon liikkeitä löytyy esimerkiksi Santa Catarina -kadulta ja sen läheisyydestä.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN PORTOSSA

Porto on kiehtova kaupunkikohde, jonne on helpot yhteydet Suomesta.

Kesällä perille suorilla lennoilla

Pohjois-Portugalissa sijaitsevaan Portoon pääsee Suomesta suoralla lennolla kesäkuukausina. Finnair lentää Helsingistä Portoon kaksi kertaa viikossa ja suorien lentojen hinnat ovat reilusta 200 eurosta ylöspäin.

Muina vuodenaikoina Portoon voi lentää kätevästi yhdellä vaihdolla esimerkiksi Portugalin pääkaupungin Lissabonin kautta, josta on Portoon vajaan tunnin lento. Vaihdollisia yhteyksiä on myös esimerkiksi Lufthansalla Münchenin ja Frankfurtin kautta. Hyvissä ajoin ostettuna vaihdolliset lennot voi saada edullisimmillaan 150-200 eurolla.

Porton lentokenttä sijaitsee noin 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja sinne pääsee helposti esimerkiksi metrolla tai taksilla.

Monipuolinen majoitustarjonta

Portossa on kattava majoitustarjonta, josta löytyy sopiva vaihtoehto jokaiselle budjetille. Edullisimpia vaihtoehtoja ovat hostellit ja vaatimattomammat hotellit, joissa majoitus maksaa halvimmillaan parikymmentä euroa yötä kohden.

Vaativampikaan asiakas ei pety Portossa, sillä kaupungissa on lukuisia neljän ja viiden tähden hotelleja, jotka ovat varsin laadukkaita. Majoituksen suhteen Porto on kohtuuhintainen matkakohde ja mikäli varauksen tekee hyvissä ajoin voi myös tasokkaisiin majapaikkoihin saada varauksen edullisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toimivat kulkuyhteydet

Portossa liikkuminen ympäri kaupunkia on helppo, sillä julkisen liikenteen verkosto on kattava. Kaupungissa on niin busseja, metro kuin raitiovaunut, jotka ovat erityisesti matkailijoiden suosimat. Jos julkista liikennettä aikoo käyttää paljon, kannattaa ostaa Andante Tour -kortti. Kortti on voimassa joko 24 tai 72 tuntia.

Myös taksi on helppoudessaan varteenotettava vaihtoehto liikkumiseen Portossa. Taksat ovat suomalaisiin taksilaskuihin tottuneelle kohtuuhintaiset.

PORTON NÄHTÄVYYDET

Porton arkkitehtuuri ja näyttävät rakennukset ovat osa kaupungin viehätystä.

Hurmaava Ribeira

Ribeira, eli Porton historiallinen keskusta, on kaupungin suurin nähtävyys. Vanhakaupunki on kuin valtava ulkoilmamuseo, jonka ilmassa tuoksuu historia ja sen tunnelmallisilla kaduilla riittää ihasteltavaa. Kuvauksellisella alueella on myös lukuisia kahviloita, ravintoloita ja baareja.

Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuva vanhakaupunki pitää sisällään lukemattomia rakennuksia menneiltä vuosisadoilta. Vastapainoksi löytyy myös uudempaa arkkitehtuuria, joka sulautuu saumattomasti vanhempaan rakennuskantaan. Katsastaa kannattaa ainakin Porton 1100-luvulla rakennettu katedraali, uusklassinen pörssirakennus mahtavine aulatiloineen sekä periportugalilainen Santa Claran kirkko.

Serralvesin taidemuseo

Serralvesin taidemuseo on Porton taidekeskittymistä kenties tunnetuin. Nykytaiteeseen keskittynyt museo on jo arkkitehtuurisesti vaikuttava ilmestys, joka vain parantaa otettaan ihailijasta, mitä syvemmälle museon saloihin eksyy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvataiteen lisäksi Serralves-säätiön ylläpitämä museo toimii myös muunlaisen taiteen estradina. Oikeaan aikaan paikalle osuva vierailija voi nauttia vaikkapa tanssi- musiikki- ja elokuvaesityksistä.

Porton katedraali ja São Franciscon kirkko

Portossa on lukuisia historiallisia kirkkorakennuksia, joista näyttävin on kaupungin katedraali. Sen rakennustyöt aloitettiin jo 1100-luvulla, mutta myöhemmin sen sisätiloihin on tehty muutoksia. Katedraali on avoinna päivittäin ja sisäänpääsy on ilmainen.

Toinen kiinnostava kirkko Portossa on São Franciscon kirkko, joka valmistui 1400-luvun alussa. Kirkon erikoisuus ovat osittain kullalla päällystetyt sisätilat.

Kierros viinikellareissa

Kaupungissa, joka on antanut nimensä yhdelle maailman tunnetuimmista viineistä, ei kannata jättää näkemättä, kuinka nestemäistä kultaa valmistetaan.

Etenkin Ribeiran alueella on monia kodikkaita viinikellareita, joissa viininvalmistuksen lisäksi voi asiantuntijoiden avustuksella perehtyä portviinien hienostuneeseen makumaailmaan. Kellareiden ovelta voi hyvässä lykyssä saada vielä tuliaispullotkin alennushintaan.

PORTON PARHAAT

Shutterstock
Portossa riittää nähtävyyksiä ja elämyksiä moneen makuun.

Parhaat nähtävyydet

  1. Ribeira kokonaisuudessan
  2. Dom Luis-silta
  3. Vanhankaupungin viinikellarit
  4. Serralves-museo
  5. Museu Romantica

LISÄTIETOJA

Porton matkailusivut

Teksti: Kalle Jokinen, Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock