Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Slovenia

Ljubljana on pieni ja hurmaava viikonloppukohde

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 25.07.2019
Ljubljana on pieni ja sympaattinen, monelle vielä tuntematon aarre, joka odottaa löytäjäänsä.

Kaupungin nimi vastaa melkein slovenian kielen sanaa ”rakastettu”, ja sitä Ljubljana monelle onkin heti ensi hetkestä alkaen. Slovenian pääkaupunki tarjoaakin mitä täydellisimmät puitteet romanttisen viikonlopun viettoon.

Pieni ja intiimi Ljubljana

Ljubljana on pieni ja intiimi kaupunki, joka hurmaa välittömyydellään. Kaikki löytyy kävelyetäisyyden päästä, ja kaupungin vilinään on matkailijan helppo sukeltaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Etenkin ydinkeskustan alue sykkii elämää ympäri vuorokauden, erityisesti kesällä. Ljubljanica-joen rantakatujen kahvilat ja ravintolat täyttyvät ilta toisensa jälkeen paikallisista ja turisteista, eikä paikallinen elämänilo voi olla tarttumatta.

Ljubljana on Slovenian liike-elämän ja kulttuurin keskus, mutta se on silti onnistunut säilyttämään välittömän tunnelmansa. Kaupungista löytyy runsaasti historiaa, museoita, kulttuuria sekä erinomainen ravintolatarjonta. Ljubljanassa on myös paljon hyviä ostosmahdollisuuksia aina kansainvälisistä merkeistä pieniin paikallisiin erikoisuuksiin ja käsitöihin.

Inka KhanjiLjubljana, Slovenia
Kaupungin tunnus lohikäärme tulee matkailijaa vastaan useissa paikoissa ympäri Ljubljanaa.

Parhaimmillaan keväästä syksyyn

Ljubljana sijaitsee sisämaassa, joten kesät ovat yleensä kuumia, ja elohopea voi kohota kolmeenkymmeneen helleasteeseen. Kesäisin kaupunki on vilkkaimmillaan, ja kadut ja terassit täyttyvät ihmisistä ja tapahtumista. Lämmöstä saa nauttia myöhään yöhön, eikä siis ihme, että kesäillat joen rannan terasseilla tapaavat venyä pitkiksi.

Mikäli kaupunkiloma helteessä ei houkuttele, kannattaa kaupunkiin suunnata syksyllä. Sää on tällöin yleensä edelleen lämmin, mutta paahteisuus helpottaa.

Parhaimmillaan Ljubljana onkin keväästä syksyyn, mutta kaupunki sopii hyvin myös ympärivuotiseen matkailuun. Ljubljanasta on myös helppo tehdä retkiä alppikohteisiin, joten talvimatkailussakin on puolensa. Hintatasoltaan Slovenia on aavistuksen Suomea edullisempi, ja rahalle saa tyypillisesti hyvin vastinetta pahimpia turistipuljuja välttämällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maisemakierros jokiristeilyn kyydissä

Yksi parhaista tavoista tutustua Ljubljanan kauniiseen arkkitehtuuriin on jokilaivan kyydistä. Risteilyjä lähtee useita päivässä, ja ne kestävät tyypillisesti puolesta tunnista tuntiin. Tässä ajassa ehtii saada kattavan katsauksen Ljubjanican rantojen rakennuksista, mutta myös eläväisestä tunnelmasta.

Oppaan selostuksen ansiosta kaupunkiin pääsee tutustumaan pintaa syvemmältä. Risteily kustantaa aikuiselta noin kymmenen euroa, ja lapset pääsevät osallistumaan puoleen hintaan.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN LJUBLJANASSA

Inka KhanjiLjubljana, Slovenia
Ljubljanan keskusta on kompakti, ja paras tapa taittaa välimatkat on liikkua jalkaisin.

Suoria lentoja kesäisin

Finnair lentää suoria reittilentoja Ljubljanaan, jolloin matka-ajaksi tulee vain reilut kaksi ja puoli tuntia. Yhdellä välilaskulla Ljubljanaan pääsee useiden Euroopan kaupunkien kautta. Lentojen hinnat vaihtelevat matkustusajankohdasta ja lentoyhtiöstä riippuen noin 200–400 euron välillä.

Ljubljanan lentokenttä sijaitsee 26 kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen. Lentokentältä on bussiyhteys keskustaan noin kerran tunnissa. Paikallisbussista lentokentältä kaupunkiin saa pulittaa alle viisi euroa, taksimaksu lähtee puolestaan noin 30 eurosta.

> Löydä halvat lennot Ljubljanaan Rantapallon lentohausta

Ljubljanaan voi matkustaa myös junalla muualta Euroopasta esimerkiksi Venetsiasta, Wienistä, Zagrebista ja Münchenistä. Slovenia onkin suosittu Interrail-kohde. Rautatieasema sijaitsee vajaan kilometrin päässä ydinkeskustasta. Bussiterminaali löytyy aivan rautatieaseman vierestä.

Majoitus hyvissä ajoin

Majoitusvaihtoehtoja Ljubljanasta löytyy kaikille kukkaroille, mutta tilaa on rajoitetusti. Kannattaakin varata yösija hyvissä ajoin etenkin kesäkaudella, mikäli haluaa majoittua tietyn tasoisessa tai tietyn hintaluokan majoitusliikkeessä. Hotellien hintataso on suunnilleen sama kuin Suomessa.
>> Löydä edullinen hotelli Ljubljanasta Rantapallon hotellihausta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaupunki tutuksi jalkaisin, julkisella tai fillarilla

Etäisyydet Ljubljanassa ovat lyhyet, joten omat jalat riittävät hyvin liikkumiseen. Bussiliikenne on kuitenkin toimiva ja hyvä vaihtoehto, jos haluaa välillä lepuuttaa jalkojaan. Myös autonvuokraus on suositeltava vaihtoehto, mikäli tarkoituksena on liikkua myös muualla Sloveniassa.

Sloveniassa on kauttaaltaan hyvin toimiva julkinen liikenne, jota kannattaa hyödyntää. Busseilla ja junilla pääsee liikkumaan nopeasti ja kohtuullisen edullisesti.

Ljubljanassa on myös erinomainen kaupunkipyöräjärjestelmä. Pyörän voi vuokrata käyttöön euron hintaista rekisteröitymistä vastaan, ja ensimmäinen pyöräilytunti on ilmainen. Mikäli ennen tunnin vuokra-ajan päättymistä palautat pyörän kaupunkipyörätelineeseen, voit jälleen napata uuden pyörän maksuttomaksi tunniksi.

Lue lisää kaupunkipyöristä täältä.

LJUBLJANAN NÄHTÄVYYDET

ShutterstockLjubljana, Slovenia
Ljubljanan halki virtaa Ljubljanica-joki.

Upeat näkymät Ljubljanan linnasta

Ljubljanan linna sijaitsee korkealla kukkulalla kaupungin yläpuolella ja sieltä on upeat näkymät yli koko kaupungin. Linna on rakennettu 1500-luvulla ja se on toiminut aiemmin muun muassa kuninkaallisten asuntona. Linna on restauroitu viime vuosien aikana, ja nykyään siellä järjestetään paljon erilaisia kulttuuritapahtumia kuten konsertteja ja näyttelyitä. Linnasta löytyy myös Slovenian historiaan perehdyttävä museo.

Kukkulalle voi kiivetä jalan, mutta sinne pääsee myös funikulaari-kärryllä. Linnaan voi tutustua pääosin maksutta, mutta opastetuista kiertokäynneistä ja vierailuista tietyissä linnan osissa, kuten näköalatornissa, on maksettava pääsymaksu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kolmen sillan yli jokirannan vilinään

Ljubljanan sydän on Prešernov trg -aukio Ljubljanica-joen varrella. Arkkitehtuuriltaan upeaa aukiota reunustavat useat kahvilat, ja sen ympäristöstä löytyvät myös parhaat ostoskadut. Etenkin kesäisin aukiolla esiintyvät monenlaiset katutaiteilijat.

Vaaleanpunaisen Fransiskaanikirkon portaat on suosittu kohtaamis- ja ajanviettopaikka niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Istahda portaille tarkkailemaan ihmisvilinää ja nauttimaan kaupungin kylämäisestä tunnelmasta.

Huhtikuusta lokakuuhun aukiolla järjestetään ruokamarkkinat, jossa paikalliset ravintolat ja kokit esittelevät osaamistaan ja tarjoavat herkullista ruokaa. Markkina-aika on oiva tilaisuus tutustua slovenialaiseen ruokaan, mutta tarjolla on myös kansainvälisen keittiön herkkuja.

Aukiolta lähtee kolme kuuluisaa siltaa vieri vieressä joen yli vanhaan kaupunkiin. Joen rannat ovat täynnä baareja ja ravintoloita terasseineen sekä erilaisia myyntikojuja. Iltaisin ljubljanalaiset kerääntyvätkin joenrannan baareihin viihtymään ja nauttimaan hyvästä juomasta ja ruuasta.

Vanhakaupunki vie kauas historiaan

Ljubljanan vanhakaupunki on pieni, mutta sitäkin hurmaavampi. Kahviloiden ja ravintoloiden lisäksi vanhastakaupungista löytyy paljon pieniä putiikkeja, ja aikaa kuuluu kuin huomaamatta kiertelemällä ja katselemalla kauniita historiallisia rakennuksia.

Vanhassakaupungissa kannattaa myös käydä katsomassa kaunista St. Nicholasin katedraalia sekä sen takaa löytyvää vilkasta markkina-aluetta. Samalla voi käydä katsastamassa neljän lohikäärmeen vartioiman sillan. Näistä mystisistä olennoista on tullut Ljubljanan symboleita.

Tivoli-puisto

Tivoli-puisto on Ljubljanan suurin ja viehättävin puisto. Kauniista puistosta löytyy suihkulähteitä, patsaita, kastanjapuita sekä kukkaistutuksia, joiden seassa käyskenteleminen on ihmeen rauhoittavaa puuhaa kaupunkilomalla.

Puiston kasvitieteellinen puutarha on myös kokemisen arvoinen. Puutarhan lasiset kasvihuoneet tarjoavat trooppista tunnelmaa ympäri vuoden.

Puisto toimii myös kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena, jossa järjestetään usein tapahtumia, konsertteja ja näyttelyitä. Viheralue tarjoaa myös oivalliset mahdollisuudet urheiluun, ja puisto onkin paikallisten suosima ulkoilualue.

Elämyksellisiä päiväretkiä

Slovenian upea luonto ja lyhyet välimatkat tekevät päiväretkien tekemisestä erittäin houkuttelevan vaihtoehdon kaupunkilomalle. Päiväretkimahdollisuudet kattavat niin kulttuuri-, aktiivi- kuin hemmottelulomakohteitakin. Ljubljanan-matkalla kannattaa kokea vähintään tarumainen Bled-järvi sekä maanalaisen Slovenian luolat.

Bled-järven maisemat samannimisessä pikkukaupungissa ovat kenties Slovenian ikonisimmat. Upea vihreä vesi, Juliaaniset Alpit sekä keskellä järveä saarelta kohoava kaunis kirkko tekevät Bledin alueesta yhden Slovenian suosituimmista matkailukohteista. Bledin tavoittaa Ljubljanasta bussilla tai autolla noin tunnissa, ja alue on todella visiitin väärti.

Myös Triglavin kansallispuisto sijaitsee Bledin alueella ja tarjoaa mahtavat maisemat patikointiin ja retkeilyyn.

Slovenia tunnetaan paitsi korkeista huipuistaan, myös maanalaisista nähtävyyksistään. Sloveniasta löytyy rekisteröityjä luolia peräti 11 000, ja näistä turisti pääsee vierailemaan muutamassa kymmenessä. Suosituimmat luolakohteet ovat Škocjanin sekä Postojnan luolat, joiden luonnonmuodostelmat, tippukivet sekä vesiputoukset tekevät väistämättä vaikutuksen.

Postojnan luoliin pääsee Ljubljanasta käsin tutustumaan varautumalla noin tunnin mittaiseen bussimatkaan, kun taas Škocjaniin mielivän tulee ottaa juna Divačan asemalle, josta on edessä vielä puolen tunnin kävely luolille.

LJUBLJANAN PARHAAT

Inka KhanjiLjubljana, Slovenia
Ljubljanan keskustassa järjestetään viikottain ruokamarkkinat, joita ei kannata jättää väliin.

Parhaat päiväretkikohteet Ljubljanasta

  1. Bled-järvi
  2. Triglavin kansallispuisto
  3. Postojnan ja Škocjanin luolat
  4. Luonnonkylpylät Itä-Sloveniassa

Parhaat kokemukset Ljubljanassa

  1. Illanvietto Ljubljanica-joen rantaravintoloissa
  2. Eväsretki Tivoli-puistossa
  3. Näköalat Ljubljanan linnasta
  4. Ruokamarkkinat keskusaukiolla
  5. Veneajelu Ljubljanica-joella

LISÄTIETOA

Slovenian virallinen matkailusivusto

Teksti: Suvi Huttunen, Anna Mäkelä
Kuvat: Shutterstock ja Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Bled, Slovenia

Slovenian Bled-järvi on maan suosituin luontokohde, eikä ihme – katso kuvat ja ihastu vuoristomaisemiin!

Ljubljana, Slovenia

Finnairilta kolme uutta kohdetta kesälle 2023 – lisää lentoja Eurooppaan

Pieni Slovenia on monipuolinen matkailumaa.

10 syytä matkustaa satumaiseen Sloveniaan

Triglav

Lähde luontomatkalle! Nappaa tästä ideat Euroopan upeisiin kansallispuistoihin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja