Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Suomi

Ahvenanmaa on kesämatkailijan saaristokeidas

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 13.05.2020
Ahvenanmaan tunnelma vie matkailijan mukanaan ruotsinkieliseen kulttuuriin, saarielämään ja rentoon elämänmenoon.

Ahvenanmaa on kesäparatiisi

Ahvenanmaa sijaitsee keskellä Itämerta, Suomen ja Ruotsin välissä. Se koostuu 6 700 saaresta, joista 67 on asuttuja. Ahvenanmaalla asuu noin 28 500 asukasta, joista 11 000 asuu maakunnan ainoassa kaupungissa Maarianhaminassa.

Ahvenanmaa kuuluu Suomeen, mutta maakunnalla on itsehallinto ja oma lippu, postimerkit, rekisterikilvet sekä verkkomaatunnus. Ahvenanmaalla puhutaan ruotsia. Virallinen valuutta on euro, mutta monissa paikoissa voi maksaa myös kruunuilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ahvenanmaalle matkailijoita houkuttelee etenkin sen kaunis luonto ja koskematon saaristo. Luonnon lisäksi Ahvenanmaalla riittää mielenkiintoisia, merenkulkuun ja saaristolaiselämään liittyviä käyntikohteita kuten merenkulun museo, museolaiva Pommern ja Kastelholman linna ympäristöineen. Maarianhaminassa on myös runsaasti ostosmahdollisuuksia, ravintoloita ja baareja, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan.

Visit Åland / Ingmar ErikssonAhvenanmaa
Ruotsalaiset juhannusperinteet ovat näkyvästi esillä myös Ahvenanmaalla.

Ahvenanmaa on kesäkohde

Ahvenanmaalla on hieman leudompi ilmasto kuin Manner-Suomessa. Ahvenanmaalla aurinko paistaa tilastollisesti enemmän kuin mantereella. Sen sanotaankin olevan Suomen aurinkoisin maakunta.

Paras aika matkustaa Ahvenanmaalle onkin juuri kesäisin, kun saaristo on parhaimmillaan. Ahvenanmaa on kuitenkin mainio matkakohde ympäri vuoden, sillä alueen luontokohteet ja hyvä palvelutarjonta hemmottelevat kävijöitä kaikkina vuodenaikoina.

Meren läheisyys vaikuttaa Ahvenanmaan ilmastoon ja kasvillisuuteen. Ahvenanmaa kuuluu pohjoiseen tammivyöhykkeeseen ja siellä kasvaa paljon jaloja lehtipuita kuten tammea, jalavaa ja lehmusta. Ominaisia ovat myös rehevät lehdot. Lehdot ja metsät tarjoavat kodin monille perhos- ja kovakuoriaislajeille, joita ei tavata mantereella. Heinikossa vaanivat myös puutiaiset, joilta on syytä suojautua Ahvenanmaalla liikuttaessa.

Pyöräilijöiden ja purjehtijoiden suosikki

Ahvenanmaalle matkustetaan tyypillisesti rennolle mökkilomalle, aktiivimatkalle saaristoon tai tunnelmalliselle kaupunkilomalle Maarianhaminaan. Saaristo on myös loistava purjehduskohde.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ahvenanmaan lukuisat saaret tarjoavat pyöräilijöille paljon nähtävää ja koettavaa. Maasto on sopivan vaihtelevaa ja erilaisia reittejä löytyy päiväretkistä pidempiin yöpymistä vaativiin reitteihin. Telttaa ei ole pakko kuljettaa mukana, sillä reittien varrella on runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja.

Purjehtijoita ja veneilijöitä palvelee parikymmentä vieras- ja käyntisatamaa. Ne sijaitsevat pääsaaren eri osissa, Maarianhaminassa ja muualla saaristossa. Satamat tarjoavat hyvät peruspalvelut ja sijaitsevat usein myös lähellä nähtävyyksiä.

Ahvenanmaa tarjoaa pyöräilyn ja veneilyn lisäksi paljon muutakin. Suosittua on muun muassa melonta, golfaus, vaeltaminen ja urheilukalastus. Lisäksi adrenaliinia nostattavat lajit kuten boulderointi eli kiipeily ilman köysiä kasvattaa suosiotaan.

Ruotsinkielinen saaristo

Ahvenanmaa eli Åland on ruotsinkielinen alue, ja monet paikallisista eivät puhu lainkaan suomea. Siitä syystä matkailijoiden kannattaakin palautella ruotsin alkeet muistiin ennen Ahvenanmaan-matkaa. Saarella voi kuitenkin pärjätä myös suomeksi tai englanniksi, joten jos ruotsin kieliopinnoista on aikaa, ei Ahvenanmaan-matkaa kannata jättää sen vuoksi väliin.

Vahvan ruotsalaisen kulttuurin vuoksi Ahvenanmaalla vietetään myös monia juhlia juurikin ruotsalaisittain. Kesämatkailija ei esimerkiksi voi olla huomaamatta sinne tänne saarta nousevia juhannussalkoja.

LENNOT, MATKUSTUS JA LIIKKUMINEN AHVENANMAALLA

Visit Åland / Heidi IkonenAhvenanmaa
Historiallinen Pommern-sotalaiva on ehdoton vierailukohde Ahvenanmaalla.

Perille lentäen tai laivalla

Ahvenanmaalle pääsee nopeimmin lentämällä. Helsingistä Maarianhaminaan lennettäessä aikaa kuluu noin tunti, mutta Turusta lähdettäessä vain noin puoli tuntia. Lennot maksavat 80–200 euroa. Finnair liikennöi Maarianhaminaan sekä Helsingistä että Turusta.

Maarianhaminan lentoasema sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta. Lentoasemalta keskustaan ei kuitenkaan ole julkisen liikenteen yhteyttä, joten keskustaan pääsee parhaiten kävellen tai taksilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Useimmat matkustavat Ahvenanmaalle laivalla. Laivat liikennöivät Helsingistä, Turusta ja Naantalista. Lyhimmillään laivamatka Turusta Maarianhaminaan kestää noin viisi tuntia. Laivalla matkustaessa on helppoa ottaa oma auto mukaan ja kiertää sillä saaristoa. Laivamatkoja voi tiedustella Viking Lineltä, Tallink Siljalta, Finnlinesiltä ja Eckerö Lineltä.

Ahvenanmaalle voi saapua myös omalla veneellä. Vierassatamat sijaitsevat yleensä isompien asutuskeskusten tuntumassa. Niitä on kaiken kaikkiaan 19 ja useimmat niistä tarjoavat laajasti palveluja. Joissain pienemmissä ja syrjäisemmissä satamissa, kuten Rödhamnin satamassa, ei kuitenkaan ole juoksevaa vettä tai sähköä.

Runsaasti majoitusvaihtoehtoja

Ahvenanmaalla on paljon erilaisia majoitusvaihtoehtoja, joista jokainen löytää helposti omalle budjetilleen ja vaatimustasolleen sopivan vaihtoehdon.

Hemmottelulomalle kannattaa valita joku kohteen laadukkaista hotelleista. Persoonallista ja edullista majoitusvaihtoehtoa etsiville Ahvenanmaalla on myös lukuisia retkeilymajoja ja vieraskoteja. Aamupala sisältyy usein vieraskotien hintaan, ja samalla pääsee tutustumaan aitoon ahvenanmaalaiseen elämään.

Ahvenanmaalla on useita leirintäalueita, joista monet sijaitsevat meren rannalla. Leirintäalue sopii hyvin etenkin auton kanssa liikkuvalle, mutta myös pyöräilijät ovat tervetulleita. Saaristosta löytyy myös mökkikyliä, joista voi vuokrata mieleisensä mökin pidemmäksikin aikaa. Myös kokonaisen saaren vuokraaminen on mahdollista.

Matkustaminen Ahvenanmaalla

Ahvenanmaalla on helppo liikkua ympäriinsä, sillä välimatkat ovat lyhyitä. Julkiseen liikenteeseen kuuluvat linja-autot ja saaristolautat. Myös taksiyrittäjiä on runsaasti. Taksilla ajaminen on edullisempaa kuin Manner-Suomessa ja useimmat autoista ovat tilatakseja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Linja-autolla pääsee pääsaaren eri osiin viittä reittiä pitkin. Kun maantie päättyy, matkaa voi jatkaa saaristolautalla. Lauttamatka on matkustajille ilmainen, mutta pyöristä ja muista kulkuneuvoista peritään lauttamaksu. Ahvenanmaan saariston pienimmät paikat saavuttaa parhaiten veneellä.

Saaristossa pyöräileminen on suosittua juuri lyhyiden välimatkojen takia. Pisin välimatka on pääsaarella ja sekin on vain 50 kilometriä. Pyöräillessä meri on aina lähellä ja pikkukylät tarjoavat runsaasti kokemuksia ja nähtävää. Kesä-elokuussa toimivat polkupyörälautat yhdistävät pyöräilyreitit tieverkostoksi.

Jos et halua ottaa omaa autoa mukaan, voi Maarianhaminasta myös vuokrata auton. Auton voi vuokrata paikan päältä tai ennakkoon. Se voidaan toimittaa satamaan, lentokentälle tai hotellille toiveiden mukaan.

AHVENANMAAN NÄHTÄVYYDET

Visit Åland / Heidi IkonenAhvenanmaa
Maarianhaminan keskusta on kesäkuukausina hyvin eläväinen.

Merenkulkumuseo ja S/V Pommern

Meri on tärkeä osa Ahvenanmaan historiaa ja nykypäivää. Siksi jokaisen Ahvenanmaalle matkustavan kannattaa vierailla Merenkulkumuseossa ja alkuperäisessä kunnossaan olevassa isossa purjealuksessa S/V Pommernissa.

Merenkulkumuseo on avoinna ympäri vuoden. Siellä on nähtävillä interaktiivisia näyttelyitä, jotka kertovat tarinoita merenkulusta. Näytteillä on myös erilaisia merenkulussa käytettäviä esineitä. Museossa on tarjolla puuhaa lapsille. Perheen pienimmät voivat osallistua esimerkiksi aarteen etsintään laivarotta Rubyn kanssa.

S/V Pommern on maailman ainoa nelimastoinen rahtipurjelaiva, joka on säilytetty alkuperäisessä kunnossaan. Se on seilannut maailman meriä 1900-luvun alkupuolella. Laivalla pääsee tutustumaan toukokuusta syyskuuhun menneiden aikojen merimiesten elämään. Talvisin laiva on suljettu.

Kastelholman linna

Ahvenanmaalla Sundissa sijaitseva historiallinen linna on suosittu vierailukohde.

Linna rakennettiin 1300-luvulla ja sitä laajennettiin aina 1600-luvulle saakka. Alun perin se oli puolustuslinnake, mutta ajan myötä se sai enemmän hallinnollista merkitystä. 1600-luvulla linna hylättiin ja se alkoi rappeutua. Linnan ensimmäiset peruskorjaukset tehtiin 1800-luvun lopussa. Museo siellä on toiminut 1930-luvulta saakka.

Linna on avoinna toukokuusta syyskuuhun. Pääsymaksuun sisältyy ilmainen opastettu kierros, joita järjestetään kerran päivässä. Opastettujen kierrosten aikataulu on hyvä tarkistaa ennakkoon linnan verkkosivuilta.

Maarianhaminan Merikortteli

Paras paikka aidon ahvenanmaalaisen tunnelman aistimiseen on Maarianhaminan Merikortteli. Sen perinteiset venevajat ja ranta-aitat sekä veneenveistoa, raudantaontaa ja muista käsityötaitoja esittelevät pajat tarjoavat elämyksiä jokaiselle. Merikorttelista voi myös ostaa käsitöitä kotiin viemisiksi.

Alueella on myös puulaiva- ja veneiden rakentamista esittelevä museo. Lisäksi siellä on merimoottorimuseo, jossa voi tutustua vanhoihin moottoreihin.

Bomarsundin linnoituksen rauniot

Bomarsundin linnoitus oli aikoinaan valtava rakennushanke. Linnoitus suunniteltiin maakuntaan sijoitettavia venäläisjoukkoja varten. Se oli mitoitettu noin viidelle tuhannelle sotilaalle. Linnoitus saatiin valmiiksi vuonna 1854. Samana vuonna se myös tuhoutui täysin englantilais-ranskalaisessa hyökkäyksessä.

Krimin sodan aikaisen linnoituksen nousu ja tuho näkyvät Ahvenanmaalla vielä tänäkin päivänä. Sota loi perustan Ahvenanmaan puolueettomuudelle ja aseettomuudelle.

Rauniot ovat suosittu nähtävyys. Alueella sijaitsee lisäksi pieni museo, jossa voi tutustua Bomarsundin kuviin ja esineisiin. Lisäksi entiset puolustustornit ovat hyviä näköalapaikkoja.

Olutpanimo Stallhagen

Stallhagenin pienpanimo perustettiin vuonna 2004, ja sen takana on joukko olutharrastajia. Tällä hetkellä se on Ahvenanmaan ainoa panimo. Panimoide historia on kuitenkin pitkä, sillä Ahvenanmaalla on ollut panimoja vuodesta 1850 saakka.

Stallhagen valmisti aluksi tuotteitaan vain Ahvenanmaan markkinoille, mutta suosion kasvun myötä niitä on nyt saatavissa myös Suomesta ja Ruotsista. Stallhagenin oluiden valmistuksessa käytetään vain luonnollisia raaka-aineita.

Stallhagenin tuotteita voi nauttia useissa ravintoloissa ympäri Ahvenanmaata. Panimolla on myös oma ravintola. Panimoon on myös mahdollista tutustua tarkemmin, sillä siellä järjestetään ryhmille panimokierroksia. Kierrokset tulee varata ennakkoon.

Golfaa Kastelholmassa

Kastelholman linnan läheisyydessä sijaitsee Ålands Golfklubb. Vuonna 1983 avattu golfkenttä on yksi Suomen suosituimmista kentistä. Siellä on kaksi 18-reikäistä kenttää: Linnakenttä ja Kuninkaankenttä.

Linnakentän vanhempi osa on ollut käytössä klubin avaamisesta saakka, ja se sulautuu luontoon paremmin kuin monet muut kentät. Useimmilta rei’iltä on näkymä merenlahdelle. Myös Kastelholman linna näkyy kentälle.

Kuninkaankenttä sijaitsee hieman kauempana merenrannasta metsäisemmässä maastossa. Silti sieltäkin voi nähdä meren. Kuninkaankenttä sijaitsee Kastelholman kuninkaankartanon entisillä metsästysmailla.

Shoppaile putiikeissa

Suurin osa kaupoista sijaitsee Maarianhaminassa Sittkoff Galleriassa tai kävelykatu Torggatanin varrella. Molemmista löytyy ihania pikkuputiikkeja, jotka myyvät taidekäsitöitä ja koruja. Sieltä sijaitsee myös merkkivaatteita myyviä liikkeitä. Ostosten lomassa voi piipahtaa persoonalliseen kahvilaan.

Ahvenanmaalla on useita maatilakauppoja ja luomupuoteja, joista voi ostaa ahvenanmaalaisia herkkuja. Ahvenanmaalla valmistetaan myös Taffelin perunalastut, joita voi käydä ostamassa suoraan tehtaanmyymälästä.

Maarianhaminassa on myös useita paikkoja, joissa voi tehdä kierrätys- ja vintagelöytöjä. Valikoimissa on vaatteita, kenkiä, laukkuja, musiikkia ja kirjoja. Sieltä löytyy myös muutama veneilyyn ja venetarvikkeisiin erikoistunut liike.

AHVENANMAAN PARHAAT

Ahvenanmaa-Majakka-Visit-Aland-Heidi-Ikonen

1. Vuokraa pyörä ja valloita koko saari

Ahvenanmaa on suosittu pyöräilykohde, sillä hyvien puitteiden lisäksi pienikokoisen saaren tutkimiseen ei välttämättä tarvita autoa. Lyhyiden etäisyyksien saari on vain 45 kilometriä pitkä ja 55 kilometriä leveä. Pyöräreitit löytyvät helposti seuraamalla valkovihreitä viittoja.

Pyörävuokraamojen lisäksi monet hotellit ja muut majapaikat välittävät vieraille vuokrapyöriä. Monet matkatoimistot tarjoavat myös valmiita pyöräilypaketteja Ahvenanmaalle.

2. Kaupunki-idylliä Maarianhaminassa

Maarianhamina on Ahvenanmaan maakunnan pääkaupunki ja samalla saaren ainoa kaupunki. Kesäkuukausina reilun 11 000 asukkaan pikkukaupunki herää henkiin veneiden täyttäessä sataman ja turistien saapuessa nauttimaan saaristotunnelmasta. Maarianhamina onkin Ahvenanmaan yöelämän keskus.

Maarianhaminan tunnetuin nähtävyys lienee laivamuseo Pommern, joka on koko maailman ainoa alkuperäisessä asussaan säilytetty nelimastoinen rahtipurjelaiva. Vuonna 1903 vesille laskettu Pommern on ollut ankkurissa vuodesta 1957 saakka.

Majoitusvaihtoehtoja Maarianhaminassa riittää sympaattisista mökeistä keskustassa ja rannassa sijaitseviin hotelleihin. Kaupungin suurin hotelli on Arkipelag, josta löytyy myös ravintola, yökerho ja kasino. Maarianhaminassa lomailevan kannattaa myös ehdottomasti tehdä kävelyretki viehättävissä puutalokortteleissa.

Kauppakatu Maarianhaminassa
Maarianhaminassa voi tehdä ostoksia ja nauttia kesäkuukausien eloisasta tunnelmasta.

3. Poikkea Kastelholman linnassa

Sundissa sijaitseva Kastelholman linna on ollut osa Ahvenanmaan kulttuurimaisemaa jo 1300-luvulta lähtien. Suurin rakennustyö tehtiin 1300-luvun lopulla, ja aikanaan Kastelholma oli koko Ahvenanmaan hallintokeskus.

Linnassa ovat viihtyneet monet historian merkkihahmoista kuten Kustaa Vaasa, jonka kunniaksi Kastelholmassa vietetään vuosittain Kustaa Vaasan päiviä. Sodat ja tulipalot aiheuttivat vuosisatojen saatossa linnalle merkittävää vahinkoa, ja restauroinnit aloitettiin 1890-luvulla.

Kastelholman linna Ahvenanmaalla
Kastelholman linna on yksi Ahvenanmaan suosituimmista nähtävyyksistä.

Kastelholman linnassa järjestetään perinteisiä linnan historiaa esitteleviä kiertokäyntejä. Linnan läheisyydessä sijaitsee myös ulkomuseoalue Jan Karlsgården, jossa voi tutustua alueen vanhaan talonpoikaiskulttuuriin. Lähellä sijaitsevat myös vankila- ja valokuvausmuseot.

Nälän yllättäessä ei Kastelholman linnassa vierailevan matkailijan tarvitse lähteä kauas: ahvenanmaalaisen julkkiskokki Mikael Björklundin pyörittämä herkuttelukeskus Smakbyn tarjoaa puhdasta lähiruokaa aivan linnan kupeessa.

Kastelholman linna

4. Ihaile maisemia Getavuorilta

Ahvenanmaan pohjoispuolella sijaitsevat saaren upeimpiin näköalapaikkoihin lukeutuvat Geta-vuoren kalliot, jotka kohoavat 107 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Ylös kapuamisen vaivanpalkkana huipulla sijaitsee 15-metrinen näkötorni ja Lars Sonckin vuonna 1930 suunnittelema matkailumaja. Vuorilla risteilee eritasoisia luontopolkuja, joista lapsillekin sopiva vaihtoehto on Trollstigen eli Peikkopolku.

Vuorten eteläpuolelta löytyy torniton keskiaikainen pyhäkkö, Pyhälle Yrjölle omistettu Getan kirkko.

5. Lapsiperheiden Ahvenanmaa

Rauhallinen Ahvenanmaa on ihanteellinen kohde pienten lasten kanssa matkustavalle. Pienimpien huvitukseksi riittävät rantaleikit, joita voi harrastaa vaikka Maarianhaminan keskustan kupeessa sijaitsevalla Lilla Holmenin saarella. Lasten iloksi Lilla Holmeniin on rakennettu esimerkiksi merirosvolaiva ja lintutalo.

Lapsiperheen vinkit Ahvenanmaalle
Ahvenanmaalla riittää tekemistä lapsiperheille.

Monet Ahvenanmaan tärkeimmistä nähtävyyksistä sopivat myös pikkuväelle: esimerkiksi museolaiva Pommern ja Kastelholman linna ovat jännittäviä käyntikohteita. Isompia lapsia voi viedä vaikka ratsastamaan, ajamaan kartingia tai pelaamaan minigolfia.

Riistasafarilla lapset pääsevät tutustumaan ahvenanmaalaiseen savanniin strutseineen ja villisikoineen junan kyydissä. Kesätapahtumat heinäkuisista Viikinkimarkkinoista syyskuisiin Sadonkorjuujuhliin ovat hauskoja elämyksiä myös lapsille, ja kesäteatteriesitysten joukosta löytyy koko perheelle sopivia vaihtoehtoja.

6. Näe Nåtön lehtoniityt

Nåtö on Maarianhaminan eteläpuolella sijaitseva luonnonsuojelualue, josta matkailija voi löytää palasen katoavaa saaristolaismaisemaa. Lehtoniityt olivat 1800-luvulle asti osa Ahvenanmaan maisemaa, mutta muuttuneen maatalouden seurauksena suurin osa niistä on kasvanut umpeen, eikä lehtoniittyjä löydy enää kuin harvoista paikoista.

Nåtön biologiselta asemalta alkavan luontopolun varrella komeilee kukkaniittyjä, pähkinäpuulehtoja ja kaunis saaristolaistila. Luontopolun pituus on kaksi kilometriä.

7. Nauti lomasta kalliohuvilalla

Ahvenanmaalta löytyy majoitusvaihtoehtoja kaikenlaisille budjeteille leirintäalueista hotelleihin ja vuokramökkeihin. Upeita maisemia kaipaavan lomailijan kannattaa suunnata saaren pohjoisosassa sijaitsevaan HavsViddeniin, jossa toimivaa hotellia ympäröivät tyylikkäät kalliohuvilat.

Visit ÅlandHotelli Havsvidden Ahvenanmaalla
Havsvidden tarjoaa vierailleen upeat kallio- ja merimaisemat.

Yksityisessä omistuksessa olevia rantahuviloita vuokrataan matkailijoille hotellihuoneiden tapaan. Vaihtoehtojen joukosta löytyy niin romanttisia sviittejä kuin perheille tai kaveriporukoille sopivia tilaihmeitäkin – yhteistä kaikille on ikkunasta suoraan petiin aukeava saaristolaismaisema.

Hotellin yhteydessä toimii myös tasokas ravintola, joka tarjoaa ahvenanmaalaista lähiruokaa. Kesäkuukausien lisäksi Havsvidden sopii yllättävän hyvin majapaikaksi myös sesongin ulkopuolella: lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista käsin syysmyrskyt näyttävät upeilta.

HavsVidden

8. Aikamatka keskiaikaiseen kirkkoon

Ahvenanmaan suojeluspyhimykselle Pyhälle Olaville omistettu Jomalan kirkko on rakennettu arvioiden mukaan jo 1200-luvulla. Se on eräs Suomen vanhimmista keskiaikaisista pyhäköistä. Kirkon 52-metrisen tornin ainutlaatuiset maalaukset lienevät nekin 1200-luvun peruja.

Kirkon kupeessa sijaitsee rauta-aikainen kalmisto sekä keskiaikaisia talonpohjia ja kellareita. Yhden talonpohjan päälle on pystytetty näyttelytiloiksi puinen rakennus. Ehdoton käyntikohde on kirkonkylän lähellä sijaitseva Pohjoismaiden kuuluisimpiin kivikautisiin asuinpaikkoihin lukeutuva Jättböle.

Ahvenanmaalla on kaikkiaan 16 kirkkoa, joista monet rakennettiin jo keskiajalla.

9. Kokeile uutta harrastusta

Pyöräilyn lisäksi Ahvenanmaalla on monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Kesällä saari vetää puoleensa massoittain veneilijöitä, mutta tiesitkö, että Ahvenanmaalle voi lähteä myös golfmatkalle?

Saaren kolmesta golfkentästä kaksi sijaitsee komean Kastelholman linnan kupeessa ja yksi viihtyisässä Eckerössä. Ahvenanmaalla ilmasto on mannerta suotuisampi, ja siksi golfkautta voikin kätevästi venyttää piipahtamalla saarella pelireissulla.

Visit ÅlandGolfaajan Ahvenanmaa
Ahvenanmaalle voi lähteä myös golfmatkalle.

Ahvenanmaalla voi myös esimerkiksi ratsastaa, pelata tennistä, meloa kajakilla, uida ja kokeilla leijasurffausta. Myös kalastus on suosittu aktiviteetti, jota voi harrastaa myös ohjatusti.

10. Herkuttele paikalliseen tapaan

Ahvenanmaalainen riisi- tai mannapuurosta valmistettu pannukakku, paikallisilla tiloilla kypsyneet omenat, saaren ainoassa panimossa hitaasti valmistettu olut – siinä vain muutama esimerkki paikallisista erikoisuuksista, joita Ahvenanmaalla kannattaa kokeilla.

Lähiruoasta innostuneilla matkailijoilla on Ahvenanmaalla oivalliset apajat: useilla paikallisilla tiloilla voi vierailla tutustumassa tuotantoon ja tekemässä ostoksia. Paikallisten raaka-aineiden arvostus näkyy myös ravintoloissa.

Koe ainakin nämä

  • Tutustu historiaan Merenkulkumuseossa
  • Pyöräile kauniissa maisemissa
  • Nauti tuoppi paikallista olutta
  • Herkuttele idyllisessä kahvilassa
  • Golfaa Kastelholman linnan mailla

Ahvenanmaan parhaat nähtävyydet

  • Kastelholman linna
  • Sotalaiva Pommern
  • Saaristo

Vinkkejä ja ideoita

Ahvenanmaan ravintolat

Vietä herkutteluloma Ahvenanmaalla – ravintolavinkit matkalle

Ahvenanmaa lasten kanssa

Lasten kanssa Ahvenanmaalla – 11 paikkaa, joissa viihtyvät myös perheen pienimmät

Kesäinen Ahvenanmaa

Melkein kuin ulkomailla! Tällaista on Ahvenanmaalla – katso 12 kuvaa

Michael Björklund

Huippukokki Michael Björklundin vinkit Ahvenanmaalle: kokeile näitä ruokia

Lue lisää: Ahvenanmaan viralliset matkailusivut

Teksti: Maria Hietala, Jenna Lehkonen, Anu Vaheristo ja Inka Khanji
Kuvat: Visit Åland / Heidi Ikonen, Ingmar Eriksson, Shuttesrtock, Inka Khanji ja Visit Åland

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää