Itä-Uudenmaan luontokohteita: Askolan Hiidenkirnut

Hiidenkirnut, Askola Aurinkoisen sunnuntaipäivän ratoksi lähdimme ajelulle kohteena Askolan Hiidenkirnut. Sukulaisperhe vieraili muutama vuosi sitten kirnuilla ja kovasti kehuivat luonnon muovaamaa ainutlaatuista nähtävyyttä. Joten olihan se aika meidänkin jo kokea! Hiidenkirnut pähkinänkuoressa: Hiidenkirnut löytyvät Korttian kylästä, Kirnukallion kyljestä Askolasta. Kyse on 20 kuopasta eli hiidenkirnusta, jotka jääkauden päättyessä urautuivat kallion kylkeen. Teorian mukaan sulamisvedet toivat mukanaan jauhinkiven ja muuta kiviainesta, jotka kavitaation ja veden pyörimisen voimasta pyörittivät kallioon kyseiset kuopat. Askolan hiidenkirnut löytyivät, kun paikallinen isäntä Soini Järvelä oli 1950-luvulla metsässä poikansa kanssa. He kipusivat ylös Kirnukalliota ja Soinin ottaessa tukea männystä, se lähtikin irti juurineen päivineen. Alta paljastui hiidenkirnu. Kerrotaan, että kirnut olisivat olleet paikallisten tiedossa jo aiemmin, mutta tarvetta niiden ”paljastamiseksi” ei juurikaan ollut. Kyseessä on Suomen laajin kirnuesiintymä. Alue avattiin yleisölle vuonna 1965. Päästäksemme hiidenkirnuille, ajoimme läpi hyvin alavien peltomaisemien sekä satunnaisten metsäpalstojen. Siellä täällä oli somia pieniä, lähinnä punaisiksi maalattuja taloja, joiden pelloilla kävi kova vilske, koska kevätpuuhat olivat juuri meneillään. Hiidenkirnut löytyvät parhaiten navigaattorin avulla. Osoite on Hiidenkirnujentie 720, Askola. Lähemmäksi päästyämme, ruskeat tieviitat opastivat kulkijaa. Hiidenkirnujen parkkipaikka on heti tien vieressä, tästä on 500 metriä kävelymatkaa itse hiidenkirnuille. Matka kulki pitkin polkua, jonka alkuosaan oli tuotu pientä sepeliä. Polku ja itse asiassa koko retki … Jatka artikkelin Itä-Uudenmaan luontokohteita: Askolan Hiidenkirnut lukemista