Suomen suurin matkablogiyhteisö

Syötteen kierros sähköavusteisella fatbikella

”Voishan tää olla ihan hauskaa, jos ei koko ajan pelkäis oman henkensä puolesta.” Tuo lause pyöri päässä ainakin ensimmäiset 10 km, kun pyöräilin Iso-Syötteen maastoja sähköavusteisella fatbikella. Ihan hävettää, kuinka arkajalaksi sitä on tullutkaan, lapsena olin melkoinen rämäpää, jolle sattui ja tapahtui, ja nyt maastopyöräily tuntuu liian pelottavalta.

Lokakuun puolen välin jälkeen syyslomalla vuokrasin siis Iso-Syötteen vuokraamosta itselleni fatbiken koko päiväksi. Alunperin olin ajatellut lähteä ajamaan Ahmankierroksen, mutta kun luin luontoon.fi-sivuston kuvauksen ensimmäisen lauseen ”Ahmankierros tarjoaa erittäin kovia haasteita vaativammille maastopyöräilijöille!”, tiesin heti, että tuo kierros ei ollut minua varten. Syötteen kierrosta sen sijaan mainostetaan samalla sivustolla sanoilla ”Alueen helpoimpiin maastopyöräreitteihin lukeutuva Syötteen kierros..”. Kyllä, tuo kuulostaa jo paljon paremmalta. Päätinkin lähteä pyöräni kanssa ajamaan 19 km mittaisen Syötteen kierroksen.

Minulla kävi erityisen hyvä tuuri pyöräilyn suhteen, sillä olin vuokrannut pyörän syyslomaviikkoni tiistaiksi, ja keskiviikkona Syötteelle tuli kunnon lumipeite. Jos minua pelotti pyöräily todella paljon jo sulan maan aikaan, niin ensilumen satamisen jälkeen en olisi varmaan uskaltanut reitille alkuunkaan. Minulla oli viime talvena tällainen samanlainen sähköavusteinen fatbike vuokralla yhden päivän ajan, ja silloin reitit olivat melko pehmeässä kunnossa eikä pyöräilystä meinannut tulla mitään. Pyöräily sulan maan aikana oli siis siinä mielessä paljon helpompaa, mutta kaatuminen pelotti enemmän, kun ei olisi ollut pehmeää lumikerrosta vastaanottamassa.

Lähdin Iso-Syötteen vuokraamolta kiertämään reittiä myötäpäivään eli kohti pytkynharjua. Polku tuntui niin hirvittävän kapealta ja paikoitellen liukkaalta. Etupyörä meni välillä ihan eri reittiä kuin päässä oli suunnitellut ja tuntui, että pyörä vei naista eikä meno ollut hallittua. Pian edessä siinsi ensimmäiset pitkospuut, joilla näytti olevan muita pyöräilijöitä tulossa vastaan. Pysähdyin odottamaan ja katselin jännittyneenä muiden menoa. Taisin kysyä vastaantulijoilta, että onko pitkospuut pelottavia ajaa ja sain vastauksen ”on”. Jaahas, kiitos paljon pelonlievennyksestä. Vastaantulijat jatkoivat, että kyllä kannattaa silti yrittää ajamista, että ei se lopulta niin vaikeaa ole. Vuokraamosta olin saanut myös vinkin, että ei saa jäädä tuijottamaan eturengasta ja ihan pyörän eteen, vaan samalla tavalla kuin autoa ajaessa katse kannattaa suunnata kunnolla eteenpäin ja antaa pyörän kulkea. Otinkin pitkospuutaktiikaksi ”mitä nopeammin, sitä nopeammin” enkä jäänyt liikaa hidastelemaan. Ei menoni pitkospuilla varmasti kovin nopeaa ollut, mutta en myöskään jäänyt liikaa hidastelemaan. Välillä piti vilkaista eturengasta, onhan se tukevasti pitkospuun keskivaiheilla, mutta muuten vuokraamon vinkkiä katseen paikasta kannatti noudattaa.

Pitkospuiden lisäksi sydämentykytyksiä aiheutti aikalailla kaikki muukin ja jossain vaiheessa lähes kaduin pyörän ottamista alle. Tämähän oli hirvittävää. Ylämäet jännitti, mutta alamäet jännitti sitäkin enemmän. Välillä tuntui, että jarrut olivat ihan pohjassa, ja pyörä vain liukui eteenpäin. Parempi olikin ettei jarruja laittanut ihan lukkoon ja antoi renkaiden pyöriä hitaasti, ja silti meno pelotti sen verran, että joissain alamäissä harkitsin taluttavani pyörää. Jotkut ylämäet jouduinkin talutushommiin, kun sähköavusta huolimatta pyörä jäi suttaamaan paikalleen eikä taitoni riittäneet polkemiseen. Reitillä oli pehmeiden paikkojen, pitkospuiden sekä mäkien (ylä- ja alamäet) lisäksi juurakoita, jotka saivat sykkeen kohoamaan, kun ei oikein tiennyt, mikä reitti missäkin kohdassa kannattaisi valita juurakoiden välttämiseksi niin, että pysyisi kuitenkin reitillä ja pystyssä. Paikoitellen harjulla ajaessa pelkoa ja kunnioitusta herätti myös vieressä laskeutuvat rinteet. Mielessä kävi, että jos tässä kohtaa horjahtaisi, niin aika monta kymmentä metriä sitä pyörisi rinnettä alas. Taidan olla mestari itseni pelottelussa.

Jottei tämä olisi pelkkä valitusvirsi tai pelottelua muille, niin lopulta pyöräily kääntyi myös iloksi ja onneksi. Vaikka pelotti, välillä enemmän ja välillä vähemmän, oli luonnossa liikkuminen ihanaa. Suonäkymät olivat jo kaupunkinäkymään tottuneelle mitä ihaninta vaihtelua, mutta pytkynharjulle päästessä piti pysähtyä jo pidemmäksi aikaa katselemaan ympärilleen. Kuinka kauniit maisemat harjun päältä aukenivatkaan! Harjumaisemien jälkeen olosuhteetkin helpottivat, oli ihanaa pyöräillä helpommassa kangasmaastossa, jossa ehti jo vähän pyöräilyn aikanakin vilkaista ympärilleen.

Jos olet lukenut aiempia postauksiani, olet varmasti jo tietoinen, kuinka viehättynyt olen vedestä elementtinä. Tälläkin pyöräreissulla pääsi nauttimaan metsän, harju- ja kangas-maisemien lisäksi myös veden läheisyydestä erilaisten lampien ja Pärjänjoen värittäessä ympäristöä tällä Syötteen kierroksen lenkillä.

Syötteen luontokeskuksen lähellä saa rullailla pyörän kanssa leveitä väyliä pitkin, ja tässä vaiheessa pyöräily alkoi luistaa sen verran, ja vuokra-aikaakin oli vielä hyvin jäljellä, etten tyytynytkään pelkkään Syötteen kierrokseen. En kuitenkaan enää halunnut liikaa rasittaa mieltäni pelkäämisellä, joten jatkoin seuraavaksi asfalttia pitkin takaisin Pytkynharjun maisemia, sillä mielessäni siinsi jo Pytky Cafen munkit, jotka ovat erinomaisia.

Välitankkauksen, munkkia ja kaakaota, jälkeen poljin takaisin alfalttitietä pitkin Iso-Syötteelle. Vuokrausaikaa oli edelleen jäljellä, joten ajattelin ottaa pyöräilystä kaiken ilon irti, ja lähdin käymään vielä mutkan Annintuvalla, joka sijaitsee aivan Pärjänjoen varressa noin kilometrin päässä Syötteen luontokeskukselta. Lopulta, takaisin vuokraamolle päästessä, urheilukelloni oli mitannut pyöräilymatkaksi yhteensä 40 km ja aikaa oli kulunut piirun verran yli 4 tuntia.

Kaiken kaikkiaan pyöräilypäivästä jäi todella hyvä mieli ja alun pelkäämisen jälkeen maastopyöräily oli positiivinen kokemus. Luulen kuitenkin, että minun maastopyöräilyt on nyt ainakin hetkeksi pyöräilty: olen päässyt kokemaan pyöräilyn sekä talvella että lumettomaan aikaan, eikä kumpikaan kokemus saanut minua innostumaan. Vähän liian hurjaa hommaa minun makuuni. Suosittelen kuitenkin kaikille edes kerran elämässä testaamaan tätä, kokemuksena tämä oli huikea!

 

Päivän top 3 -pelottavimmat asiat:

1. Pitkospuut

2. (Ala)mäet

3. Juurakkoiset ja/tai kiviset kohdat

 

Päivän top 3 -parhaat asiat:

1. Maisemat. Ylivoimaisesti paras asia!

2. Liikkuminen luonnossa

3. Sähköapu (omasta pyöräilystäni tällä reitillä ei olisi tullut yhtään mitään ilman sähköä)

En koskaan halua sanoa ”ei koskaan”, sillä nämä sanat harvoin pitävät paikkaansa. Vaikka sanoinkin aiemmin tässä postauksessa, että tuskin enää tulen kokeilemaan maastopyöräilyä, niin voisin heti syödä sanani ja kysyä, olisiko kenelläkään vinkata helpompia maastopyöräilymaastoja, vai olenko vain liian turvallisuushakuinen tähän maastopyöräilyyn?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 19 joulukuun, 2021 at 17:11

    Kauniit syksyiset maisemat sekä Pytkynharjulla että suo-osuuksilla, ja varsinkin nimenomaan jälkimmäiset ovat syksyllä omaan mieleen. Voin hyvin kuvitella, että paikoitellen osuudet ovat varmasti olleet varsin vauhdikkaita. Pytkynharjulla pöräilijöillä taisi olla oma reitti, kun patikoidessa sinne sai nousta varsin pitkät portaat?

    • Reply hennanmaailma sunnuntai, 19 joulukuun, 2021 at 17:37

      Suot ovat kyllä syksyisin erityisen kauniita!
      Ei kyllä portaita näkynyt reitillä, joten oma reitti taitaa löytyä pyöräilijöille. En itseasiassa tiedä poikkesinko juuri pytkynharjun kohdalla hetken viralliselta reitiltä, kun yksi vastaantulija neuvoi, että säästyn jyrkältä nousulta, jos jatkan harjua pitkin ylöspäin enkä poikkea reittiä pitkin alas harjulta. Tiedä sitten oliko se fiksu valinta, tuo osuus nimittäin muistaakseni pelotti eniten koko reitiltä, olisi vain pitänyt seurata virallisia opasteita, heh.

    Leave a Reply