Suomen suurin matkablogiyhteisö

Seurasaari tammikuun auringossa

Taitaa olla niin, että kerran talvessa jalat lähtevät viemään minua kohti Seurasaarta. Olen asunut pääkaupunkiseudulla nyt reilut kaksi vuotta ja olen käynyt Seurasaaressa kahdesti – eilen ja viime vuoden helmikuussa. Vannon, että jonain vuonna käyn pyörähtämässä saaressa vielä lumettomanakin aikana, mutta näin toistaiseksi olen päässyt ihailemaan saarta lumihunnussa.

Vuosi sitten vierailullani pyörin saarella enemmänkin –  ihastelin museoalueen kohteita ja lueskelin rauhassa kylttejä kohteista. Tämänkertainen vierailu oli kuitenkin ehkä vielä mielenkiintoisempi – piti kävellä kieli keskellä suuta, jotta pysyi pystyssä. Halusin kiertää saaren rantoja pitkin, mutta paikanpäälle saavuttuani jouduin toteamaan, että näitä kävelyreittejä ei oltu huollettu nyt mitenkään. Reitit olivat aivan järkyttävän liukkaita, joten jo parinkymmenen metrin jälkeen totesin, ettei kävelystä tule yhtään mitään.

Enne tätä toteamustani pysähdyin ostamaan siltojen kupeessa olevasta kahviosta kaakaon, jota kipusinkin juomaan saaren kalliolle. Tässä kalliolla istuskelin hörppimässä kaakaota ja ottamassa lukuisia kuvia. Tunsin oloni hetken ajan suunnattoman onnelliseksi ja vapaaksi. Hetkessä tuntui olevan kaikki kohdallaan – rauhallisuus, kiireettömyys, aurinko, luonto. En kaivannut tässä hetkessä yhtikäs mitään muuta, niin oli hyvä.

Koska kävelytiet olivat paikoitellen peilijäällä, ja vaelluskenkäni eivät pitäneet tällaisella alustalla, jouduin kävelemään pitkin metsiä. En oikeastaan edes tiedä, missä päin saarta edes kiertelin, mutta se ei tällä kertaa edes haitannut. Jos en olisi aiemmin käynyt saarella, olisi asia harmittanut varmasti enemmän, mutta nyt otin tämän pienenä seikkailuna. Paikoitellen näin kävelyteitä, jossa oli kunnon hiekoitukset, mutta itsepintaisesti kieltäydyin kulkemasta kyseisiä reittejä, sillä niitä pitkin en ollut aikonut kulkea.

Kävelyä reissullani kertyi yhteensä 16 km, joista kyllä hyvin pieni osa tällä kertaa tuli itse saaren kiertelyssä. Tämä oli hyvää kävelyharjoittelua ensi kesän pyhiinvaellustani varten, mutta kaikista tärkeimpänä vaikutuksena kävelyn tuoma levollisuus. En ole koskaan käynyt kävelyillä urheilun vuoksi, vaan kävelyillä hoidan henkistä hyvinvointiani. Yksin kävellessäni, varsinkin luontoon päästessäni, tunnen olevani aina onnellisimmillani.

Mites teillä muilla, mikä on teidän motivaationne kävelyillä ja retkillä käymiseen? Onko urheilu päämotivaattori vai sivuseikka?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 16 tammikuun, 2022 at 14:36

    Urheilu taitaa itselläni olla sivuseikka. Erityisesti motivaattorina on upeat maisemat, mitä retkikohteet usein tarjoavat. Toki myös luonnon rauhallisuudessa liikkuminen itsessään on sellaista, josta pidän kovasti.

    • Reply hennanmaailma sunnuntai, 16 tammikuun, 2022 at 14:48

      Luonto on kyllä itsellekin ehdottomasti se ykkösjuttu. Kyllähän luonnossa olemisella on ihan tutkitustikin hyvinvointivaikutuksia, joten ei ihme, että se vetää puoleensa.

    Leave a Reply