Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pieni karhunkierros lokakuussa

Näin marraskuun pimeydessä on mukava muistella syyslomaa ja lokakuun värejä, nyt kun marraskuu tarjoilee ”parastaan”: on pimeää ja harmaata lähestulkoon koko ajan. Jouluihmisen mieltä toki lämmittää ensi viikolla alkava joulukuu sekä lähestyvä joululoma, mutta palataan nyt ajassa aikalailla tasan kuusi viikkoa taaksepäin.

Minulla oli syysloma viikolla 42 ja syyslomaviikkoni maanantaina lähdin Iso-Syötteen tukikohdastani kohti pientä karhunkierrosta. En ole aamuihminen, joten melkolailla rakkaudesta lajiin tätä ulkoiluharrastusta tekee, sillä syyslomani maanantai-aamuna oli jo klo 8:45 juomassa aamukahvia, jotta ehdin kiertää kierroksen valoisan aikaan. En tiedä mihin aika aamulla hurahti, aamukahvista tuli ilmeisesti nautiskeltua ajan kanssa ja eväitä mietittyä huolella, sillä matkaan pääsin lähtemään vasta vähän jälkeen kymmenen, mikä tarkoitti sitä, että parin tunnin ajomatkan jälkeen kello oli jo puolen päivän tienoilla, kun pääsin lähtemään kävellen itse kierrokselle.

Kun pääsin pienen karhunkierroksen lähtöpisteelle, olin hieman järkyttynyt autojen määrästä parkkipaikalla. Olin kyllä tietoinen siitä, että reitti on todellla suosittu, mutta herranjestas, iso paikoitusalue oli täynnä autoja. Olin tässä vaiheessa jo vähän pettynyt siitä, että ajatukseni yksin samoilusta ei tulisi toteutumaan, mutta samaan aikaan olin edelleen tyytyväinen päätökseeni ylipäätään lähteä kierrokselle. Olin nimittäin saanut päähänpinttymän siitä, että jokaisen pitäisi käydä edes kerran elämässään kiertämässä Pieni karhunkierros, ja nyt olin saamassa rastin ruutuun tähän kohtaan to do -listaa. Pienesti harmittelin myös sitä, että ruska oli jo ohi, ja maisema sen takia melko karunkin näköistä, mutta samalla teki mieli välillä ihan hihkua, kun näin siellä täällä pieniä lumisia kohtia. Olen mielestäni melko tasaisesti sekä kesä- että talvi-ihminen. Rakastan kesän kuumuutta ja aurinkoa, mutta rakastan myös lunta ja hiihtämistä. Voisinkin skipata syksyn ja kevään sateet ja loskan ja elää ikuista kesä-talvi-sykliä. Toki ruska on hienoa aikaa kaikkine upeine väreineen, joten sen voisin ottaa kesän ja talven väliin myös.

Vaikka parkkipaikka oli täynnä autoja, kanssani samaan aikaan kierrokselle oli lähdössä vain pari muuta seuruetta. Ilmeisesti muut olivat aamuvirkumpia kuin minä, tai tulleet vielä lähempää, ja alkumatkan saisin ainakin taivaltaa rauhassa. Koska retkeilyni nykyään on enemmänkin tyyliä ”pari askelta ja tuhat kuvaa”, oli toiset seurueet myös nopeasti karistaneet minut kannoiltani ja yllättäen sain alkumatkan kävellä ylhäisessä yksinäisyydessä, mitä nyt vastaan kävelii jo porukkaa pois kierrokselta. Sain nauttia luonnon rauhasta, mutta myös kuvausrauhasta – edelleen tuntuu välillä vähän noloa ottaa tuhat ja yksi kuvaa kaikesta, mutta ehkä joskus tästä nolostelusta pääsee eroon, ja kehtaan aivan vapaasti ottaa kuvia ihan liikaa muista ihmisistä välittämättä.

Yllättäen yksi mielestäni hienoimmista maisemista koko reitiltä tuli vastaan lähes heti kierroksen alussa: Niskakoski ja sen ylitse menevä riippusilta. Vesi elementtinä on aina kiehtonut minua, ja huomaan kuvistani sen, että ne omasta mielestä kaikista hienoimmat kuvat on otettu niin, että niissä näkyy vettä. Olkoon vesi merta, pieni lampi tai vaikka joki, jokin vedessä kiehtoo ja rauhoittaa. Veden lisäksi riippusillat ovat jostain syystä mielestäni todella hienoja, vaikka niiden ylittäminen onkin pelottavaa. Riippusiltoja ja ylityksiä pienellä karhunkierroksella oli kolme, ja vaikka sillat sinänsä tuntuivat turvallisilta ja jykeviltä, niin sai niiden ylittäminen joka kerta sykkeen nousemaan pienestä jännityksestä.

Myllykoski oli myös yksi upeimmista nähtävyyksistä kierroksella. Myllykoski on vaikuttavan näköinen, mutta myös kuuloinen, sen kuohunta ja jylinä on mieleenpainuvaa. Myös Myllykosken vanha mylly on jo itsessään hieno nähtävyys. Olen käynyt aiemmin Myllykoskella kääntymässä, ja tämä onkin hyvä pääkohde esimerkiksi lasten kanssa retkeileville. Myllykoskelle ei ole pitkä matka, joten lapset jaksavat siihen hyvin, minkä lisäksi jo tällä välillä näkee upeita maisemia. Myllykoskelle oli pysähtynyt paljon muitakin, erityisesti lapsiperheitä. Minä en siis jäänyt sen pidemmäksi aikaa ihmettelemään, vaan pienen eväs- ja juomatauon jälkeen jatkoin matkaa.

Myllykoskelta lähdin kiertämään reittiä myötäpäivään. Ilmeisesti suosituskin on niin, että sulan aikaan reitti kierretään myötäpäivään, mutta lumisena aikana vastapäivään.  Tässä kohdassa tapahtui seuraava riippusillan ylitys. Hetken jouduin jonottamaan, että edellä oleva porukka pääsee yli, sillä tällä riippusillalla ohjeistus on, että sen saa ylittää vain kaksi henkilöä kerrallaan. Minun jälkeeni ei kuitenkaan tullut uutta seuruetta, joten uskaltauduin pysähtymään riippusillalle hetkeksi napsaisemaan pari kuvaa. Vähän pelotti, että mitä jos puhelin tippuu kesken kuvaamisen koskeen, mutta onneksi näin ei käynyt.

Harmitukseni ”jonossa kävelemisestä” ja ruuhkasta osoittautui turhaksi, mitä pidemmälle reittiä kävelin. Vaikka taukopaikoilla oli paikoitellen lähes ruuhkaa ja muita ihmisiä näkyi sekä edessä, takana että vastaantulijoina, ei minulle missään vaiheessa tullut tunnetta siitä, että ihmisiä oli ollut liikaa. Itseasiassa, välillä sain kävellä niinkin yksinäni, että vaikka reitti oli enemmän kuin hyvin merkitty, jouduin miettimään, olenko eksynyt reitiltä, sillä missään ei näkynyt ketään muita. Sain siis todellakin nauttia luonnon rauhasta ja omasta seurastani.

Näkymät Kallioportilta ja sen näköalatasanteelta olivat huikeat ja kiitin hetken kuluttua onneani, että noudatin kierrossuuntaohjeistusta. Kallioportin jälkeen tuli nimittäin portaita enemmän kuin jaksoi laskea, ja pudotusta kertyikin noin 100 metriä lyhyellä matkalla. Hetken päästä edessä oli reitin kolmas riippusilta Harrisuvannossa.

 

Loppumatkan Pieni karhunkierros seuraa Kitkajoen vartta. Välillä Kitkajoki näyttää niin seesteiseltä ja rauhalliselta, mutta vielä loppumatkasta se näyttää voimansa: Jyrävä on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista. Sen pauhu kuului jo kauas lupaillen jotain suurempaa luonnonnäytelmää. Jyrävän jälkeen Kitkajoella tulee vastaan vielä Aallokkokoski, minkä jälkeen ollaankin taas takaisin Myllykoskella, josta matka jatkuu jo kertaalleen kuljettua reittiä takaisin Juumaan.

 

Reitin kesto

Koko kierrokseen minulle meni vähän vajaat neljä tuntia. Reitin kiertoajaksi arvellaan monissa paikoissa neljästä tunnista ylöspäin, mutta mielestäni kävelytahtini ei ollut nopea, ja pysähtelin ottamaan paljon kuvia, joten kierros on varmasti kierrettävissä lyhyemmässäkin ajassa. Toki minun ”nopeuteeni” varmasti vaikutti se, että olin liikkeellä yksin ja pystyin liikkumaan täysin omaan tahtiini, minkä lisäksi en pysähtynyt pitämään pitkiä taukoja. En myöskään laittanut ruokaa missään vaiheessa reittiä, ja vaikka eväitä söinkin monessa kohdassa, ei ruuanlaittoon tai lämmittämiseen mennyt aikaa.

Kierroksen vaativuus

Reitti on vaativuudeltaan mielestäni kohtalaisen vaativa. Toisaalta reitti on todella hyväkuntoinen: polut ovat leveitä ja helppokulkuisia ja pitkospuut hyvässä kunnossa, mutta korkeuseroja reitillä on hyvin paljon, mikä tekee reitistä vaativan. Välillä kierroksella tulikin tuskailtua, että miten sitä on niin huonossa kunnossa, mutta kyllä reitin lopulta jaksoi kiertää yllättävän hyvin, kun vain oli tarpeeksi juomista mukana. 12 km matkana ei ole onneksi paljon, ja reitin varrelta löytyy hyvin taukopaikkoja, joten kyllä peruskuntoinen jaksaa kierroksen ongelmitta. Myös aloittelevat retkeilijät uskaltavat kylä hyvin lähteä reitille, sillä opasteet ovat erinomaiset.

Vaikka en siis päässytkään kiertämään Pientä karhunkierrosta ruskan väreistä nautiskellen, oli maisemat kaikessa karuudessaan upeita myös lokakuun loppupuolella. Reitin varrella on henkeäsalpaavan kauniita maisemia: on erilaisia vesistöjä, koskien kuohuntaa, kanjoneita, riippusiltoja, suomaisemaa ja kaunista metsää. Yllättävän monipuolisesti monenlaista maastoa. Uskoisinkin, että Pieni karhunkierros pystyy tarjoamaan jokaiselle jotakin. Suosittelen lämpimästi!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 28 marraskuun, 2021 at 22:41

    Joo, kyllä nuo maisemat lokakuussakin hienolta näyttävät, vaikka ruskan värejä ei enää ollutkaan. Itselleni syksy, lokakuu mukaan lukien, on oikein mieluisaa patikointiaikaa kesään verrattuna, sillä itseäni suunnattomasti häiritsevät hyttyset ovat poissa. Itse asiassa kesällä tulee tuosta syystä vietettyä aikaa hyvinkin vähän luonnossa.

    • Reply hennanmaailma maanantai, 29 marraskuun, 2021 at 16:27

      Hyttysiä on syksyllä vähemmän, tai ei siis ollenkaan, mikä todella tekee patikoinnista mukavampaa. Myös lämpötilaa on helpompi säädellä syksyisin vaatetuksella, kesällä kun välillä tulee kuuma, vaikka millaisissa vaatteissa liikkuu.

    Leave a Reply