Suomen suurin matkablogiyhteisö

Päiväretki Soiperoisella

Syksyn sateissa ja viileydessä on hyvä hetki muistella vielä lisää kesän retkiä. Kuten jossakin aiemmassa blogitesktissä olen jo kirjoittanut, perheelläni on mökit Iso-Syötteen laskettelukeskuksen vieressä sekä Posiolla Sirniössä, joten olen pyörinyt paljon siellä suunnalla Suomea. Talvella pyörin enemmän Syötteellä, kun taas kesäisin aikaa tulee vietettyä Posiolla.

Kesällä viikko ennen juhannusta kävin ensimmäistä kertaa vierailemassa Soiperoisessa, jonka bongasin netistä, kun etsin luontokohteita mökin läheisyydestä. Soiperoisen maisemaa hallitsee harjut sekä erilaiset vesistöt, ja se on sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Taivalkoskelta. Alkumatkan mökiltämme saimme ajella hyviä asvalttiteitä pitkin, mutta loppumatkasta alkoi jo kaivata autoa, jossa olisi ollut korkeampi maavara, sillä paikoitellen tie oli melko huonokuntoinen.

Soiperoinen

Soiperoinen

Saavuttuamme Soiperoisen länsi-päässä olevalle parkkipaikalle huomasimme kyltin ”kirkko”, joka osoitti keskelle metsää. Kiinnostuneina lähdimmekin ensin katsomaan, millainen kirkko keskeltä metsää voisi löytyä. Kyseessä oli viehättävä metsäkirkko – löytyi niin risti kuin penkitkin. Tällaista maisemaa kirkonpenkissä tuijottelisi oikein mielellään.

Metsäkirkko

Metsäkirkko

Soiperoisen alueen kauneimmat maisevat sijoittuvat Soiperoisenharjun ympäristöön. Harjun toisella puolella ovat Rääpysjärvi sekä Saarilampi ja toisella puolella itse Soiperoinen. Tässä luontokohteessa minua etukäteen viehätti kuvat Soiperoisen kirkkaasta vedestä.

Lähdimme kiertämään 3,3 kilometrin mittaista Soiperoisenpolkua myötäpäivään. Heti kierroksen alussa näimme keittokatoksen, joka oli Soiperoisen rannalla. Jo tässä vaiheessa reittiä huomasimme myös sen, että turhaan alueen vesistöjä ei oltu netissä kehuttu kirkasvetisiksi.

Soiperoinen

Ympärillämme oli mäntyvaltaista kangasmetsää, kun lähdimme kiipeämään harjun päälle. Soiperoharju, jota pitkin reitti pääosin kulkee, on muodostunut, kun mannerjää on perääntynyt alueelta.

Soiperoinen

Soiperoinen

Poikkesimme Soiperoisenpolulta harjun päältä poromyhkyrän polulle, joka toi reittiin lisämatkaa noin puolentoista kilometrin verran. Poromyhkyrän polku kiertää Rääpysjärven itärannan kupeesta Saarilammelle ja siitä takaisin harjun päälle. Polun varrella on myös laavu, jossa pysähdyimme syömään eväitä ja nauttimaan nokipannukahveista. Kuinka hyvältä kahvi ja pulla maistuukaan ulkona nautittuna!

Poromyhkyrän laavu

Tauon aikana kävin myös Rääpysjärven rannassa ihastelemassa kirkasta vettä, mutta erityisesti järven hiekkarantaa.

Rääpysjärvi

Jatkoimme matkaa laavulta kiertäen koko poromyhkyrän polun. Polulla oli paikoitellen pitkospuita, mutta ne olivat heikohkossa kunnossa. Muuten polun varrella pääsimme ihastelemaan mm. pientä puroa sekä Saarilammen rannalla olevaa unohdettua venettä.

poromyhkyrän polku

poromyhkyrän polku

saarilampi

Saarilammelle päin katsoessa oli helppo kuvitella, mistä lampi on saanut nimensä.

Saarilampi

Poromyhkyrän polun yhdistyttyä takaisin soiperoisenpolulle, tuli hetken kuluttua vastaan mielestäni koko reissun hienoimmat maisemat: näkymä harjun päältä suoraan Soiperoiselle päin ennen kuin portaat veivät meidät alas Soiperoisen rannalle.

Soiperoinen

Valitsemamme päivä retkeilyyn oli täydellinen: aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja sai Soiperoisen kimmeltämään niin nätisti. En usko, että maisemat olisivat kovin paljon paremmilta näyttää. Soiperoisen vesi oli niin kirkasvetistä, kuin alunperin netissä oli lupailtukin.

Soiperoinen

Luontopolku kulki keskeltä Soiperoista ja toisella puolella vettä sijaitsi Soiperoisen päivätupa, jossa joku muu perhe olikin viettämässä evästaukoa. Meidän tauostamme laavulla ei ollut pitkä aika, joten jatkoimme samalla vauhdilla päivätuvan ohitse kierroksen loppuun asti.

Soiperoinen

Soiperoinen

Tällä reissulla mukana ei ollut koko perhe, minkä lisäksi porukassa olevat innokkaat koirat pitivät huolen siitä, että liikaa ei jääty ihmettelemään. Seuraavalla reissulla mukaan voisikin ottaa vaikka uimapuvun, jotta kirkasvetisyyttä pääsisi ihmettelemään vielä lähempää. Tai ehkä seuraavan kerran käynkin Soiperoisella syksyllä ja otan marjaämpärin mukaan.

Suosittelen Soiperoista lämpimästi kaikille. Alueen polut olivat hyvässä kunnossa, vaikka korkeuserot tekivätkin paikoitellen reissusta vaativamman.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, 16 lokakuun, 2021 at 19:15

    Itsekin tykkään Soiperoisesta ja olen täysin samaa mieltä vesien kirkkaudesta, en tiedä olenko Lapin ulkopuolella nähnyt Suomessa yhtä kirkkaita vesiä.

    Jos tietä muuten jatkaisi vielä kohti Pyhitystä, Syötteen korkeinta vaaraa, tie huononee entisestään. Sieltä on hienot näkymät, mutta tie on niin huono, että sinne en toiste nykyisellä autollani varmaankaan lähtisi. Soiperoiselle saakka sen vielä pystyy kyllä ajamaan, vaikka kehno sekin paikoin tosiaan on.

    • Reply hennanmaailma sunnuntai, 17 lokakuun, 2021 at 17:56

      Ja mehän silloin ajettiin juurikin tuon Pyhityksen kautta takaisin mökille. Olen kyllä samaa mieltä, tie oli järkyttävän huonossa kunnossa. Itse Pyhityksellä olen käynyt viimeksi aikalailla tasan kolme vuotta sitten, pitäisi taas käydä katsastamaan sekin maisema pitkästä aikaa.

    Leave a Reply