Suomen suurin matkablogiyhteisö

Auttikönkään vesiputous Rovaniemellä

Kesämuistelut jatkuvat edelleen. Ajantasaisia reissupäivityksiä tulee seuraavan kerran aikaisintaan viikolla 42 eli lokakuun puolenvälin tienoilla, jolloin lähden syyslomani ajaksi mökillemme Iso-Syötteelle. Siihen asti saatte luettavaksi luontomuistoja kesälomaltani.

Juhannuksena kävimme perheen kanssa Posion mökiltä käsin vierailemassa Auttikönkään vesiputouksella, ja kiersimme samalla alueen n. 3,6 kilometrin mittaisen luontopolun. Itse en ollut kertaakaan aiemmin käynyt Auttikönkäällä, mutta vanhempani olivat käyneet siellä jo edellisenä kesänä.

Auttikongas

Luontopolun parkkipaikalle saapuessamme huomasimme sen, että emme olleet suinkaan ainoat, jotka olivat juhannuksen kunniaksi päättäneet lähteä nauttimaan luonnosta. Parkkipaikka oli täynnä autoja, ja melkein jäimme ilman parkkipaikkaa.

Auttikongas

Parkkipaikalta lähti todella hyväkuntoinen pitkospuureitti Auttikönkään rotkon reunalle, josta aukenikin mielestäni koko reitin kirkkaasti parhaat maisemat. Kosken kuohu herätti kunnioitusta.

Tuo kuvassa kosken reunassa näkyvä kohta on muuten vanha uittoränni ja alueella pystyikin tutustumaan vanhaan uittokulttuuriin.

Auttikongas

Auttikongas

Tästä kohdasta lähti ritiläportaat kohti seuraavaa näköalapaikkaa, josta köngästä pääsi ihailemaan päinvastaisesta suunnasta. Hauska yksityiskohta ritiläportaissa oli se, kuinka hyvin karvaiset kävelykaverit oltiin otettu huomioon. Portaissa meni nimittäin reunassa oma ritilätön baana koirille. Koko reitin pystyykin hyvin kiertämään myös koirien kanssa.

Auttikongas

Reitin ehkä itselleni jännittävin osuus oli Auttijoen ylitys riippusiltaa pitkin. Riippusillalle mennessä oli kyltti turvavälien säilyttämisestä, ja se selvästi oli paikallaan, sen verran silta eli jo yhden ihmisen askelluksen alla.

Riippusillan kupeessa olisi ollut laavu, jossa olikin perheitä paistamassa makkaraa. Me ohitimme laavun tällä kertaa, sillä emme lähteneet eväiden kanssa liikkeelle.

Auttikongas

Auttikongas

Auttikongas

Luonto Auttikönkään maisemissa oli pääosin vanhaa metsää sekä jylhää kalliota. Itse reitti oli hyvässä kunnossa, mutta korkeuserojen takia reittiä voisi luonnehtia jopa vaativaksi. Varsinkin aurinkoisena päivänä korkeuserot saivat hien pintaan ja askeleen painamaan jo lyhyenkin reitin aikana.

Reitin varrelta löytyi mukavia kohdeopasteita, joita lukiessa aikaa reitillä voikin vierähtää yllättävän paljon.

Auttikongas

Auttikongas

Reitin loppupuolella noustiin könkäänvaaralle, ja vaaran huipulla kävimme ihailemassa maisemia näköalatornista käsin. Tornista näki silmänkantamattomiin metsää ja silmä lepäsikin tässä maisemassa.

Auttikongas

Auttikongas

Auttikongas

Näköalatornin jälkeen maasto lähtikin viettämään alaspäin, ja pian olimme takaisin parkkipaikalta, josta kierros oli lähtenyt liikkeelle. Kävelyn jälkeen kävimme katsomassa parkkipaikan vierestä löytyvän pienen museoalueen, josta löytyy uittonäyttely.  Viimeisimpänä nautimme vielä parkkipaikan kahvilassa maukkaat vohvelikahvit (ja limukat).

Auttikongas

Auttikongas

Auttiköngäs on kuulemma suosittu ulkoilualue ympäri vuoden, joten seuraavan kerran vesiputousta voisinkin käydä katsomassa talvella. Maisema on silloin varmasti ihan erinäköinen!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, 16 lokakuun, 2021 at 18:42

    Me käytiin tuolla syksyllä, silloin oli ihmisiä enää kourallinen. Oli hieno myös syksyllä, kun ruska oli värjännyt puut. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa kiertää koko reittiä, vaan kävelimme noin kilometrin, kunnes käännyimme takaisin. Itseäni tuo uittoränni häiritsi huomattavan paljon, en ollut tajunnut, että siellä on sellainen. Hyvästä kuvakulmasta olet kuitenkin saanut tuon pääkuvan otettua, siinä se ränni ei juurikaan häiritse.

    • Reply hennanmaailma sunnuntai, 17 lokakuun, 2021 at 17:59

      Hienoimmat maisemat minun mielestäni tuossa putouksen ympärillä sijaitsikin. Ilman uittoränniä putous olisi kyllä ollut upeampi ilmestys, vaikka se kertookin alueen historiasta.

    Leave a Reply