Kesämuistelut jatkuvat edelleen. Ajantasaisia reissupäivityksiä tulee seuraavan kerran aikaisintaan viikolla 42 eli lokakuun puolenvälin tienoilla, jolloin lähden syyslomani ajaksi mökillemme Iso-Syötteelle. Siihen asti saatte luettavaksi luontomuistoja kesälomaltani. Juhannuksena kävimme perheen kanssa Posion…
Monthly Archives
-
-
Syksyn sateissa ja viileydessä on hyvä hetki muistella vielä lisää kesän retkiä. Kuten jossakin aiemmassa blogitesktissä olen jo kirjoittanut, perheelläni on mökit Iso-Syötteen laskettelukeskuksen vieressä sekä Posiolla Sirniössä, joten olen pyörinyt paljon…
-
Takaisinheitto kesään, kun oli loma ja aikaa sekä jaksamista käydä kaikkialla. Marraskuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun olen muuttanut Oulusta Espooseen, ja vasta tämän vuoden puolella olen havahtunut siihen, että oikeasti asun…