1

Dagiskuulumisia ja ensimmäinen työhaastattelu

perjantai, toukokuu 10, 2019

Hej på er! Tämä viikko on ollut täynnä tunteita ja vastakkain asettelua. Näiden viiden päivän aikana olen saanut kaivaa itsestäni esiin kaksi täysin eri puolta: Siinä missä alkuviikon olen touhunnut oloasussa dagiksen lattialla poikamme ja monen muun 1-3-vuotiaan kanssa, oli eilen aamuna aika vetää ykköset päälle, jättää perääni itkevä taapero dagikseen ja suunnata kohti ensimmäistä työhaastatteluani täällä Tukholmassa. Tunteet ovatkin vaihdelleet laidasta laitaan: jännitystä, stressiä, iloa, helpotusta, ahdistusta sekä kiitollisuutta – you name it!

Pojan dagis-treenit alkoivat siis viime perjantaina, kun olimme molemmat vihdoin selvinneet meidän monsteri-flunssasta. Kaikki on mennyt pääosin hyvin: poika selvästi viihtyy dagiksessa ja luottaa uusiin hoitajiinsa. Ensimmäisen päivän hän pysytteli visusti mun läheisyydessä, mutta kolmantena päivänä hän jo touhusi siellä ihan omiaan, eikä olisi välttämättä edes huomannut, vaikka olisinkin lähtenyt välillä käymään jossakin. Sen sijaan nukkuminen ei ensimmäisinä päivinä vielä onnistunut ja lähdimmekin aina suosiolla kotia kohti, kun homma alkoi mennä enemmänkin pelleilyn puolelle. Mutta kuten hoitajat mulle vähän vakuuttelivatkin, on nukkuminenkin alkanut sujua heti, kun minä en ole siellä paikalla. Tällä hetkellä ainoa mieltäni painava juttu on se, että vaikka poika lähtee kotoa kohti dagista intoa puhkuen ja juoksee oman ryhmänsä ovelle hymy kasvoillaan, tulee hänelle kauhea paniikki siinä vaiheessa, kun meidän on aika sanoa heipat toisillemme. Hoitajien mukaan poika on rauhoittunut kyllä parissakymmenessä minuutissa, mutta eihän se nyt ole kiva jättää itkevää lasta sinne. Toivonkin todella, että päästäisiin tässä kevään mittaan vielä siihen pisteeseen, että hän jäisi hoitoon ilman itkuja.

Jos meidän pojalta kysyttäisiin, ottaisi hän joka päivä kaikki unikaverinsa mukaan dagikseen

Ne kaikkein tärkeimmät nalle ja pupu on kuitenkin riittänyt onneksi ihan hyvin

Sen sijaan maaliskuussa dagiksen aloittaneet tytöt ovat onneksi jo kotiutuneet todella hyvin omaan ryhmäänsä. Jopa meidän 4-vuotias nirsoilija on alkanut syödä kunnolla ja hän onkin alkanut ylpeästi raportoimaan mulle joka päivä, mitä kaikkea on syönyt ja kuinka paljon. Olen myös ollut erittäin onnellinen saadessani hoitajilta sellaista palautetta, että tyttömme ovat heidän mielestään todella kohteliaita ja huomaavaisia. On ilo kuulla, että kotona opetellut tavat, jotka eivät siis ole sen kummemmat kuin ”kiitos”, ”ole hyvä” ja ”anteeksi”, siirtyvät lasten mukana myös kodin ulkopuolelle. Ehkä olen siis onnistunut ainakin yhdessä asiassa tällä usean vuoden kotiäiti-urallani 😉

Ja urasta päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen eli ensimmäiseen työhaastatteluuni. Olen siis tässä kevään mittaan käynnistänyt työnhakuani pikkuhiljaa sillä ajatuksella, että nyt haen ainoastaan sellaisia paikkoja, jotka vaikuttavat todella mielenkiintoisille ja muutenkin sellaiselle ”omalle jutulle”. Ja jos tällä rauhallisella täsmäisku-taktiikalla ei synny toivottua tulosta, on sitten kesän jälkeen aika laittaa ”all in” eli haikea kaikkea mahdollista, jotta vain pääsen taas kiinni työelämään. Yllätys olikin melkoinen, kun sain pari viikkoa sitten kutsun työhaastatteluun. Olin jo aivan varma, etten tulisi tällaista soittoa tänä keväänä saamaan ja voitte vain kuvitella, miten innostunut ja jännittynyt olen nämä kuluneet kaksi viikkoa ollut, kun olen odottanut tuota eilistä haastattelua. Kyseessä on työ, jossa tarvitaan sekä suomen- että ruotsinkielentaitoa, joten siinä mielessä mahdollisuuteni olivat paremmat verrattuna niihin työpaikkoihin, joissa ainoa kielivaatimus on ruotsi ja/tai englanti.

Itse haastattelu meni mielestäni hyvin. Tietenkään en voi, enkä edes halua sen kummemmin arvioida, mitä haastatteleva osapuoli on asiasta mieltä, mutta itselleni jäi tästä keskustelusta ainakin todella hyvä mieli. Ajattelenkin tämän niin, että vaikka en tulisikaan valituksi, voin kuitenkin olla iloinen siitä, että pystyin antamaan parastani ja että ainakin omasta mielestäni onnistuin tässä ensimmäisessä työhaastattelussani kymmeneen(!) vuoteen. Mutta todellakin siis toivon, että tulisin valituksi tähän paikkaan, tämä työ olisi niin ”mua”! Realistina kuitenkin tiedostan sen, että hakijoiden joukossa on varmasti useita, erittäin vahvoja kandidaatteja, joten ei siis auta kuin odotella ensi viikkoa, jolloin haastattelijat lupasivat ilmoittaa jatkosta. Niin jännittävää!

Mutta tiedättekö, nyt on taas palattava todellisuuteen ja otettava vessaharja kauniiseen käteen ja lähdettävä siistimään nuo meidän kylppärit! Me ollaan lähdössä iltapäivällä Suomeen ja vielä viimehetken siivoilujen jälkeen olisi myös pakattava loppuun (kerrankin saan tehdä tämän kaiken ilman pojan ”apua”). On niin ihanaa lähteä pitkästä aikaa Suomeen koko perheen voimin. Erityisen kivan tästä reissusta tekee sen, että ehditään nähdä niin appivanhemmat kuin mun omatkin vanhemmat sekä iso joukko ihania ystäviä! Luvassa on ainakin äitienpäivän viettoa, synttärijuhlat sekä häät. Aika hyvä saldo kymmenelle päivälle!

Seuraavat kuulumiset naputtelin siis lahden toiselta puolen 😊 Ihanaa viikonloppua kaikille!!!

<3 Heini

0 Kommenttia

Lapset Lasten Tukholma Yleinen

Lasten Tukholma: Junibacken

tiistai, tammikuu 22, 2019

Meidän perhe ei ole todellakaan sieltä aktiivisimmasta päästä, mitä viikonlopun viettoon tulee. Koska arjessa ei ehditä viettää juurikaan aikaa yhdessä iltaopintojeni vuoksi, on viikonloppuna vaan ihana löllätä porukalla kotona tai ainakin pysytellä muutaman kilometrin säteellä täältä. Eikä meidän lapsetkaan ole valittaneet, että heillä olisi tylsää. Tai ehkä raukat eivät vain osaa, kun eivät juuri tiedä paremmasta 😉

Nyt kun meidän kaikki tytöt alkavat olla jo aika isoja, olen alkanut kuitenkin miettiä, että olisi ehkä korkea aika alkaa tutustumaan myös Tukholman lapsille suunnattuihin aktiviteetteihin. Tukholmahan on pullollaan kaikkea kivaa tekemistä lapsille ja olisi jotenkin sääli, jos lapsemme eivät pääsisi nauttimaan tästä tarjonnasta vain aikaansaamattomien vanhempiensa vuoksi. Niinpä olen nyt ottanut asiakseni järjestää jotain vaihtelua lasten viikonloppuihin vähän useammin. En kuitenkaan suostu ottamaan tästä asiasta mitään paineita, joten tulemme keräilemään näitä kokemuksia ihan rauhallisessa tahdissa. Eli nähtävää ja koettavaa tulee riittämään vielä pitkäksi aikaa 😊

Mutta tuumasta toimeen; lupasin meidän tytöille, että kunhan vain päästään heitä piinanneesta influenssasta eroon, lähdetään päiväretkelle jonnekin kivaan, yhdessä valittuun paikkaan. Ensimmäiseksi tyttöjen retkikohteeksi valikoituikin täydellä yksimielisyydellä Djurgårdenilla sijaitseva Junibacken. Junibackenissa olemme käyneet jo kaksi kertaa aiemminkin, aikana jolloin emme asuneet vielä Ruotsissa. Nuorin tyttö ei näistä kerroista tosin muista mitään, mutta kahdella vanhimmalla tytöllä oli kyllä mielikuva, millaiseen paikkaan olimme menossa. Viime sunnuntaina me tytöt siis jätimme sitten pojat kotivahdeiksi ja lähdimme intoa puhkuen kohti Djurgårdenia.

Junibackenhan on alun perin perustettu lastenkirjailija Astrid Lidgrenin innoittamana paikaksi, jossa lastenkirjallisuuteen keskittyvien kirjailijoiden ja kuvittajien teokset pääsevät ansaitusti esiin. Tänä päivänä Junibacken on lasten kulttuuritalo ”med hjärtat i boken”, jonka merkittävin visio on herättää lasten mielenkiinto lukemista kohtaan. (www.junibacken.se/om/)

Junibacken onkin aivan ihana kohde lasten kanssa! Paikka on jaettu useampaan eri näyttelyyn, joissa lapset pääsevät vapaasti katsomaan, koskemaan ja leikkimään. Näyttelyistä löytyy rekvisiittaa monesta tunnetusta sadusta, kuten Peppi Pitkätossusta, Katto Kassisesta, Viirusta ja Pesosesta, Mikko Mallikkaasta sekä monesta, monesta muusta. Tavallaan paikkaa haluaisi luonnehtia sisäleikkipuistoksi; löytyyhän sieltä leikkitaloja liukumäkiä, satumaisia huoneita, tunneleita ja piilopaikkoja, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Lasten kulttuuritalo on todellakin paljon osuvampi nimitys. Vapaan leikin ja tutkimisen ohella Junibackenissa voi nauttia laadukkaasta lasten musiikkiteatterista. Esitys kestää parikymmentä minuuttia ja ainakin tällä kertaa se kertoi Peppi Pitkätossusta. Nämä esityksen lapsinäyttelijät olivat vieläpä erittäin lahjakkaita, niin itse näyttelemisen kuin laulamisenkin sarallalla.

Niin meidän kuin varmasti monen muunkin ehdoton suosikki Junibackenissa on satujuna. Satujuna kuljettaa matkustajiaan Astrid Lingrenin rakastetuimpien satujen läpi. Matkalla tavataan muiden muassa Vaahteramäen Eemeli perheineen, Katto Kassinen ja pikkuveli, Ronja Ryövärintytär Männiäisineen ja Kakkiaisineen sekä Joonatan ja Korppu sadusta Veljeni Leijonamieli. Satujuna on kiva kokemus myös aikuisille, tai ainakin allekirjoittaneessa se on joka kerta herättänyt suuria tunteita ja ihania lukumuistoja lapsuudesta.

Lapsi on terve, kun se leikkii 😉

Tutustuimme mm. Katto Kassisen sotkuiseen taloon

Junibackenissa riittää paljon hauskoja yksityiskohtia

Esityksen odottelua Huvikummun edustalla

Lopuksi piipahdettiin myös avaruudessa

Junibackeniin ovat tervetulleita aivan kaiken ikäiset ja kukin saakin siitä varmasti irti vähän eri juttuja. Oman kokemukseni mukaan tämä satutalo uppoaa kuitenkin parhaiten 3-7-vuotiaisiin. Ainakin meidän 4- ja 6-vuotiaat olivat kaikesta aivan intoa piukeina 😊 8-vuotias viihtyi myös todella hyvin, mutta ehkä vähän enemmän siinä huolehtivan isosiskon roolissa. Hän sanoikin, että teki jo vähän tiukkaa ensinnäkin mahtua joka paikkaan ja muutenkin osa jutuista oli hänen mielestään ehkä vähän nuoremmille suunnattu. Kaiken kaikkiaan meillä oli kuitenkin mahtava tyttöjen päivä. Ja loppujen lopuksi meillä vierähtikin Junibackenissa reippaat kolme tuntia tuosta vain. Tähän kolmeen tuntiin sisältyi toki myöhäinen lounas Junibackenin omassa ravintolassa, jossa tarjoillaan muuten oikein maistuvaa ruokaa. Ei kuitenkaan mitään niin hyvää, että ainoastaan ruuan perässä kannattaisi Junibackeniin lähteä, mutta jos ja kun nälkä siellä sattuu yllättämään, saa rahalleen ihan sopivasti vastinetta.

Ravintolassa on laaja valikoima myös makeita herkkuja

Ravintolan sisustus miellyttää lasten ja lasten mielisten silmää

Junibackenissa on myös Ruotsin suurin lasten kirjakauppa

Junibacken ei ehkä ole lasten retkikohde sieltä aivan edullisimmasta päästä. Sisäänpääsy on aikuiselta 185 kr ja 2-15-vuotiailta lapsilta 155 kr. Alle 2-vuotiaat pääsevät sisälle maksutta. Sisäänpääsymaksuun sisältyy kuitenkin matka satujunassa sekä musiikkiteatteriesitys kaiken muun hauskan lisäksi, joten loppujen lopuksi hinta on mielestäni varsin kohtuullinen. Ja kuten arvata saattaa, on lapset huomioitu kaikessa; wc:t ovat siistit, ravintolassa riittää syöttötuoleja jne. Ensikertalaisten on ehkä hyvä tietää se, ettei Junibackenin sisälle saa viedä lastenrattaita, vaan rattaat on jätettävä rakennuksen ulkopuolelle vaunuparkkiin. Suosittelen myös lämpimästi ottamaan lukon mukaan rattaiden kanssa reissaaville, Tukholmassa kun lastenrattaatkin kelpaavat varkaille oikein hyvin. Vierailuun Junibackenissa vauvan kanssa kannattaa myös siis varustautua jollakin kantovälineellä. Meillä on ollut kaksi kertaa 1,5v mukana Junibackenissa ja senkin ikäinen nauttii tästä elämyksestä aivan varmasti, mutta tällä kertaa halusin, että tytöt saavat nauttia päivästään kaikessa rauhassa ilman, että tarvitsee (kuten tavallisesti) mennä pienimmän ehdoilla. Meidän poika ei esim. olisi todennäköisesti jaksanut istua paikoillaan koko teatteriesityksen aikaa ja muutenkin oma aikani olisi kulunut sinkoillessani hänen perässään paikasta toiseen. Mutta vähän rauhallisemman 1,5-vuotiaan kanssa voisi siellä varmasti viettää hyvinkin leppoisan päivän 🙂

Kuten ehkä rivien välistä olettekin voineet jo päätellä, on lopputulemani Junibackenista ainoastaan positiivinen. Se on ihanan erilainen ja virkistävä elämys, verrattuna niihin tavallisimpiin huvipuistoihin ja Hop Loppeihin. Jos siis liikutte lasten kanssa Tukholmassa päin, ettekä ole vielä käyneet testaamassa Junibackenia, suosittelen sen ehdottomasti tekemään, ja ehkäpä jo ihan sillä seuraavalla matkalla 😊

Meidän tyttöjen päivän kruunasi kauniin, hämärtyvän Tukholman ihastelu Djurgårdenin sillalta

Ihanaa, talvista viikon jatkoa!

<3 Heini

Ps. Täällä viikko on alkanut oikein iloisissa merkeissä, kun vanhempani tulivat taas auttamaan mua miehen työmatkan ajaksi. Ihanaa, kun lapset pääsevät isovanhempien kanssa luistelemaan ja touhuilemaan kaikkea muutakin ja itse pääsen taas orientoitumaan uuteen lukukauteen ja akateemiseen kirjoittamiseen på svenska 😊

0 Kommenttia

Lapset Ruotsi Tukholma Ulkosuomalaisuus Yleinen

Koulun aloituksesta

torstai, tammikuu 17, 2019

Hei taas!

Kuten jo aiemmin taisinkin kertoa, aloittaa jo järjestyksessään toinen meidän lapsista koulutiensä ensi syksynä. Viime viikolla meidän postilaatikkoomme sitten tipahtikin brosyyri, joka ohjeistaa siihen, miten ja milloin koulunvalinta ja kouluun ilmoittautuminen täällä Tukholmassa tapahtuu.

Vaikka meidän vanhin tyttömme on jo puolentoista lukukauden ajan käynyt täällä koulua, on tämä virallinen kouluunhakuprosessi meille ihan uusi. Esikoinenhan joutui muuttomme ajankohdan vuoksi aloittamaan koulun kesken lukukauden, jolloin otimme suoraan yhteyttä koulun rehtoriin ja näin (onneksi) saatiin hänelle järjestymään paikka lähikoulusta.

Viime vuoden marraskuussa päätti Ruotsin eduskunta, että oppivelvollisuus alkaa myös Ruotsissa sinä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta. Näin ollen tuli Förskoleklass eli esikoululuokka myös täällä pakolliseksi, mikä on mielestäni tosi hyvä juttu. Lapset siirtyvät eskariluokalla jo oikean koulun tiloihin ja tämä esikouluvuosi pitää sisällään opettelua koulun rutiineihin ja sääntöihin ja toimii ns. pehmeänä pudotuksena koulumaailmaan. Näin ollen ykkösluokan alkaessa lapsi on valmiimpi keskittymään itse oppimiseen, kun koulumaailma on jo entuudestaan tuttu.

Itse kouluun hakeminen tapahtuu sähköisesti, kuinkas muutenkaan. Vanempien tulee valita kolme koulua, joihin olisivat lapsensa valmiita laittamaan ja sitten vain odotellaan, mihin kouluun lapsi päätyy. Tässä prosessissahan on omat sääntönsä, miten paikat jaetaan silloin kuin hakijoita on enemmän kuin itse paikkoja, mutta en nyt ala niitä tässä sen yksityiskohtaisemmin selvittämään.

Ruotsalainen koulusysteemi pähkinänkuoressa

Tämä oli ehdottomasti oma suosikkisivuni esitteestä. Jopa minä ymmärrän tästä, miten homma toimii 😉

Mutta mahtavaa on se, että ensimmäistä kertaa täällä Ruotsissa oloaikanamme mekin olemme siellä ”etuoikeutettujen” puolella; nimittäin kun vanhempi sisarus on jo sisällä toivotussa koulussa, pääse nuorempi sisarus käytännössä automaattisesti samaan kouluun. Tämä on meille suuri helpotus, sillä meidän asuinalueellamme on huutava pula koulu- ja päiväkotipaikoista (kuten ehkä jo nuorempien tyttöjen 1,5 vuotta kestäneestä dagis-jonotuksesta voi päätellä). Viime syksynä tänne Mariehälliin perustettiinkin uusi koulu, joka sijaitsee noin 1,5 km päässä meidän kotoamme. Mutta koska tämä uusi koulu sijaitsee vähän syrjässä tämän asuinalueen ”ytimestä”, hakee suurin osa vanhemmista mieluiten paikkaa lapselleen tästä meitäkin lähinnä olevasta ”pääkoulusta.” Olemmekin siis todella onnekkaassa asemassa, sillä vanhin tyttömme käy jo tätä ”pääkoulua”, jonne on kotoamme vain n. 300 metrin matka. Nyt vain toivotaan, ettei sääntö tee poikkeusta tämän asian suhteen, ainakaan meidän kohdallamme. Sekään ei kyllä minua enää yllättäisi, niin vaikeaa on ollut saada näitä meidän nuorempia tyttäriämme edes sinne dagikseen!

Kouluvalintoja tehdessämme puntaroimme tietysti myös muitakin vaihtoehtoja kuin tätä meidän lähikouluamme. Tukholman alueella on myös muutama suomalainen koulu ja etenkin Fridhemsplanilla sijaitsevaa Sverigefinska skolaa olen kuullut kehuttavan todella paljon. Päädyimme kuitenkin siihen, että tämänhetkisessä elämäntilanteessa helppous ajaa suomenkielisen opetuksen edelle. Kuulostaa ehkä hurjalle, mutta näin isossa perheessä on logistiikalla todella suuri merkitys. Ja koska ainakin toistaiseksi kaikki meidän arkiaktiviteettimme sijoittuvat tänne tullien pohjoispuolelle, emme koe järkeväksi lähteä kuljettamaan osaa lapsista joka arkiaamu Kungsholmenille.

Tämä ruotsinsuomalainen koulu tulee tietysti taas kyseeseen, jos jossain vaiheessa alkaa näyttää siltä, että lapset alkaisivat kadottaa suomenkielentaitoaan. Mutta ainakin me vanhemmat ollaan päätetty vakaasti tehdä kaikkemme, ettei näin pääsisi käymään. Sen, miten hyvin onnistumme tässä haasteessa, tulee ainoastaan aika näyttämään. Mutta rehellisesti sanottuna on minun vaikea uskoa, että lapsemme jossain vaiheessa menettäisivät suomenkielentaitonsa. (Toivottavasti nämä eivät ole niitä kuuluisia viimeisiä sanoja!)

Lasten kaksi- tai monikielisyys on kyllä muutenkin niin mielenkiintoinen juttu. Juuri tässä pohdiskelin, että jos asuisimme Suomessa, täytyisi meidän painottaa ruotsin kieltä, jotta se säilyisi lapsilla suomenkielisessä majoriteettiympäristössä. Nyt täällä Ruotsissa se on tietysti ihan päinvastoin, täytyy olla todella tarkkana siitä, että suomenkieltä käytetään aina kuin mahdollista.

Mutta täällä siis odotetaan jo kovasti ensi syksyä ja 6-vuotiaan koulunaloitusta, eikä ainakaan vähiten tulevan koululaisen itsensä toimesta. Aika harva lapsi voi sanoa olleensa äidin ja pikkusisarusten kanssa kotona 6-vuotiaaksi asti, vai mitä olette mieltä? Mutta tämä meidän 6-vuotiaamme on kyllä maailman herttaisin; aina kun pahoittelen hänelle, että hän ei ole vieläkään saanut paikkaa dagiksesta, muistaa hän sanoa miten hyvä hänellä on olla myös minun kanssa kotona, vaikka ehkä vähän omanikäisiä kavereita jo kaipaakin 😊

Näissä tunnelmissa siis kohti viikonloppua! Täällä viikonloppu alkaakin vauhdikkaasti, kun tytöt viettävät huomenna meillä kaverisynttäreitään. Lisäksi sunnuntaina olen luvannut viedä heidät vielä Junibackeniin siitä hyvästä, että raukat olivat tänäkin vuonna oikeina synttäripäivinään kipeinä. Ajattelin, että olisi kiva tehdä vähän jotain tavallisesta poikkeavaa, niin että saadaan unohdettua ne viimeisimmätkin influenssan rippeet!

Ihanaa viikonloppua myös sinne ruudun toiselle puolelle!

<3 Heini

0 Kommenttia

IBD Lapset Yleinen

IBD-päivitys – sairauden tämän hetkinen tilanne

torstai, joulukuu 6, 2018

Heipä hei ja hyvää Itsenäisyyspäivää!

Yksi ulkosuomalaisuuden haittapuolista on ehdottomasti se, ettei tätä tärkeää päivää pääse aina niin perusteellisesti viettämään kuin haluaisi, kuten tänään. Miehellä on ihan normaali työpäivä ja hänen tultua kotiin se on läpsystä vaihto ja meikäläinen suuntaa kohti yliopistoa. Blaah. Koristelin kuitenkin kodin asiaankuuluvasti Suomenlipuilla ja kynttilöillä, eipähän pääse keneltäkään ainakaan arjen kiireissä tämä merkittävä päivä unohtumaan.

Mutta asiaan! Eilen 5-vuotias tyttäremme kävi isänsä kanssa lasten gastropolilla kontrollikäynnillä. Koko Ruotsissa oloaikanamme hänet on kutsuttu sinne aina kolmen kuukauden välein. Useimmiten käynti noudattaa tätä samaa kaavaa; hoitaja tulee vastaanottamaan tytön, hänet punnitaan ja mitataan ja jutustellaan yleisiä kuulumisia ja tietysti hänen voinnistaan. Sitten siirrytään lääkärin luokse, jossa taas jutellaan lisää. Lääkäri myös tunnustelee vatsan, imusolmukkeet ja kuuntelee hengityksen. Käynnin tärkein asia on kuitenkin käydä läpi pari viikkoa ennen vastaanottoa laboratorioon jätettyjen näytteiden tulokset. Näitä ovat Kalpro (ulostenäyte) ja lukuisat verinäytteet (en nyt millään muista mitä kaikkea verinäytteitä otetaan).

Olin hieman huolissani, sillä syyskuun käynnillä todettiin kalpron taas olleen jostain syystä koholla (muistaakseni jotain 300 luokkaa?). Tytär syö tällä hetkellä Pentasa-nimistä lääkettä hänen painolleen maksimiannostuksella ja jos tulehdus vielä jatkuisi, olisi edessä lääkityksen/hoitomenetelmän vaihto ja todennäköisesti myös uusi tutkimus (tarkoittaa yleensä tähystystä). Koska tyttö oli ollut kalpron kohoamisesta huolimatta täysin oireeton, päätimme lääkärin kanssa, että seurataan rauhassa seuraavat kuukaudet ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Nyt kuitenkin saimme onneksemme iloisia uutisia; tulehdus oli rauhoittunut itsestään eli kalpro oli laskenut taas normaaliksi (tulisi olla lähes 0, meidän tytöllä se on tähän asti vaihdellut asteikolla 0-4000).

Tämä ilouutinen tarkoittaa nyt sitä, että sama tuttu lääkitys jatkuu ja taas me vanhemmat saamme olla ainakin seuraavat kolme kuukautta kevein mielin 🙂 Tätä sairautta on todella hankala itse arvioida/seurata, sillä ainakaan meidän tytön käytöksessä tai edes ulosteessa ei välttämättä huomaa mitään eroa, vaikka tulehdus olisikin aktivoitunut. Tietysti silloin kun kalpro huitelee tuolla >1000 lukemissa alkaa selkeitä oireitakin tulla.

Seuraavaksi saamme kutsun alkuvuodesta ultraäänitutkimukseen. Tyttö kävi viime tammikuussa samaisessa tutkimuksessa ja silloin havaittiin ohutsuolen alussa pientä turvotusta ja tämän lääkäri haluaa nyt vielä tarkistaa. Se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään (ultraääni ei ymmärtääkseni ole tätä sairautta tutkiessa kovin luotettava, vaan pikemminkin viitettä antava), mutta hän haluaa kuitenkin tarkistaa kaiken varalta. Näin pienillä lapsillahan harvoin tavataan Crohnin tautia, mutta lapsen kehittyessä sairaus voi laajeta ohutsuoleen ja muualle ruuansulatuskanavaan (taisinkin tästä jo aiemminkin mainita), joten tätä silmällä pitäen täytyy ylempääkin ruuansulatuskanavaa tarkkailla.

Ultraäänitutkimuksen odottelua viime tammikuussa

Mutta jos tammikuun tutkimuksesta selvitään puhtain paperein, siirrytään meidän tytärtä kontrolloimaan enää vain puolen vuoden välein, niin vakaalle hänen tilanteensa on nyt vaikuttanut! Olen tästä tietysti todella iloinen ja helpottunut, mutta tietysti tällaisen sairauden kanssa tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Mutta itse osaan ainakin iloita ilman turhaa huolta tulevasta, se kun ei auta yhtään mitään eikä ketään. Ja lasten gastropolilla niin Helsingissä kuin Tukholmassakin on aivan mahtava tunnelma. Sinne on aina helppo mennä ja olla muutenkin yhteydessä. Henkilökunta siellä painottaakin, että heille saa ja pitää soittaa aina, kun jokin lapsen voinnissa askarruttaa. Kontrollikäynti järjestetään siis tietysti myös suunniteltua aiemmin, jos sille ilmenee tarvetta.

Mutta tällaisia kuulumisia tällä kertaa.

Tekisi mieli vielä jatkaa tätä postausta valittamalla, miten huonosti olen tällä viikolla nukkunut lähes kaikkien lasten oltua vuorollaan kipeänä ja miten raskasta on taas lähteä kouluun(kolmas ilta putkeen tällä viikolla) ja miten pimeää täällä onkaan, mutta onneksi ei ole aikaa 😉

Minun on nyt nimittäin aika alkaa perehtyä ruotsinkielen rakenteiden maailmaan, mikäs olisikaan parempi tapa viettää Suomen itsenäisyyspäivää 😉

Mutta nauttikaa te muut minunkin puolesta linnanjuhlista, glögistä ja suklaasta, tai mitä ikinä teidän Itsenäisyyspäivän viettoon kuuluukaan!

Vi hörs snart igen!

<3 Heini

2 Kommenttia

Older Posts