Hej pĂ„ er! TĂ€mĂ€ viikko on ollut tĂ€ynnĂ€ tunteita ja vastakkain asettelua. NĂ€iden viiden pĂ€ivĂ€n aikana olen saanut kaivaa itsestĂ€ni esiin kaksi tĂ€ysin eri puolta: SiinĂ€ missĂ€ alkuviikon olen touhunnut oloasussa dagiksen lattialla poikamme ja monen muun 1-3-vuotiaan kanssa, oli eilen aamuna aika vetÀÀ ykköset pÀÀlle, jĂ€ttÀÀ perÀÀni itkevĂ€ taapero dagikseen ja suunnata kohti ensimmĂ€istĂ€ työhaastatteluani tÀÀllĂ€ Tukholmassa. Tunteet ovatkin vaihdelleet laidasta laitaan: jĂ€nnitystĂ€, stressiĂ€, iloa, helpotusta, ahdistusta sekĂ€ kiitollisuutta â you name it!
Pojan dagis-treenit alkoivat siis viime perjantaina, kun olimme molemmat vihdoin selvinneet meidÀn monsteri-flunssasta. Kaikki on mennyt pÀÀosin hyvin: poika selvÀsti viihtyy dagiksessa ja luottaa uusiin hoitajiinsa. EnsimmÀisen pÀivÀn hÀn pysytteli visusti mun lÀheisyydessÀ, mutta kolmantena pÀivÀnÀ hÀn jo touhusi siellÀ ihan omiaan, eikÀ olisi vÀlttÀmÀttÀ edes huomannut, vaikka olisinkin lÀhtenyt vÀlillÀ kÀymÀÀn jossakin. Sen sijaan nukkuminen ei ensimmÀisinÀ pÀivinÀ vielÀ onnistunut ja lÀhdimmekin aina suosiolla kotia kohti, kun homma alkoi mennÀ enemmÀnkin pelleilyn puolelle. Mutta kuten hoitajat mulle vÀhÀn vakuuttelivatkin, on nukkuminenkin alkanut sujua heti, kun minÀ en ole siellÀ paikalla. TÀllÀ hetkellÀ ainoa mieltÀni painava juttu on se, ettÀ vaikka poika lÀhtee kotoa kohti dagista intoa puhkuen ja juoksee oman ryhmÀnsÀ ovelle hymy kasvoillaan, tulee hÀnelle kauhea paniikki siinÀ vaiheessa, kun meidÀn on aika sanoa heipat toisillemme. Hoitajien mukaan poika on rauhoittunut kyllÀ parissakymmenessÀ minuutissa, mutta eihÀn se nyt ole kiva jÀttÀÀ itkevÀÀ lasta sinne. Toivonkin todella, ettÀ pÀÀstÀisiin tÀssÀ kevÀÀn mittaan vielÀ siihen pisteeseen, ettÀ hÀn jÀisi hoitoon ilman itkuja.

Jos meidÀn pojalta kysyttÀisiin, ottaisi hÀn joka pÀivÀ kaikki unikaverinsa mukaan dagikseen

Ne kaikkein tÀrkeimmÀt nalle ja pupu on kuitenkin riittÀnyt onneksi ihan hyvin
Sen sijaan maaliskuussa dagiksen aloittaneet tytöt ovat onneksi jo kotiutuneet todella hyvin omaan ryhmÀÀnsĂ€. Jopa meidĂ€n 4-vuotias nirsoilija on alkanut syödĂ€ kunnolla ja hĂ€n onkin alkanut ylpeĂ€sti raportoimaan mulle joka pĂ€ivĂ€, mitĂ€ kaikkea on syönyt ja kuinka paljon. Olen myös ollut erittĂ€in onnellinen saadessani hoitajilta sellaista palautetta, ettĂ€ tyttömme ovat heidĂ€n mielestÀÀn todella kohteliaita ja huomaavaisia. On ilo kuulla, ettĂ€ kotona opetellut tavat, jotka eivĂ€t siis ole sen kummemmat kuin âkiitosâ, âole hyvĂ€â ja âanteeksiâ, siirtyvĂ€t lasten mukana myös kodin ulkopuolelle. EhkĂ€ olen siis onnistunut ainakin yhdessĂ€ asiassa tĂ€llĂ€ usean vuoden kotiĂ€iti-urallani đ
Ja urasta pÀÀstÀÀnkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen eli ensimmĂ€iseen työhaastatteluuni. Olen siis tĂ€ssĂ€ kevÀÀn mittaan kĂ€ynnistĂ€nyt työnhakuani pikkuhiljaa sillĂ€ ajatuksella, ettĂ€ nyt haen ainoastaan sellaisia paikkoja, jotka vaikuttavat todella mielenkiintoisille ja muutenkin sellaiselle âomalle jutulleâ. Ja jos tĂ€llĂ€ rauhallisella tĂ€smĂ€isku-taktiikalla ei synny toivottua tulosta, on sitten kesĂ€n jĂ€lkeen aika laittaa âall inâ eli haikea kaikkea mahdollista, jotta vain pÀÀsen taas kiinni työelĂ€mÀÀn. YllĂ€tys olikin melkoinen, kun sain pari viikkoa sitten kutsun työhaastatteluun. Olin jo aivan varma, etten tulisi tĂ€llaista soittoa tĂ€nĂ€ kevÀÀnĂ€ saamaan ja voitte vain kuvitella, miten innostunut ja jĂ€nnittynyt olen nĂ€mĂ€ kuluneet kaksi viikkoa ollut, kun olen odottanut tuota eilistĂ€ haastattelua. KyseessĂ€ on työ, jossa tarvitaan sekĂ€ suomen- ettĂ€ ruotsinkielentaitoa, joten siinĂ€ mielessĂ€ mahdollisuuteni olivat paremmat verrattuna niihin työpaikkoihin, joissa ainoa kielivaatimus on ruotsi ja/tai englanti.
Itse haastattelu meni mielestĂ€ni hyvin. TietenkÀÀn en voi, enkĂ€ edes halua sen kummemmin arvioida, mitĂ€ haastatteleva osapuoli on asiasta mieltĂ€, mutta itselleni jĂ€i tĂ€stĂ€ keskustelusta ainakin todella hyvĂ€ mieli. Ajattelenkin tĂ€mĂ€n niin, ettĂ€ vaikka en tulisikaan valituksi, voin kuitenkin olla iloinen siitĂ€, ettĂ€ pystyin antamaan parastani ja ettĂ€ ainakin omasta mielestĂ€ni onnistuin tĂ€ssĂ€ ensimmĂ€isessĂ€ työhaastattelussani kymmeneen(!) vuoteen. Mutta todellakin siis toivon, ettĂ€ tulisin valituksi tĂ€hĂ€n paikkaan, tĂ€mĂ€ työ olisi niin âmuaâ! Realistina kuitenkin tiedostan sen, ettĂ€ hakijoiden joukossa on varmasti useita, erittĂ€in vahvoja kandidaatteja, joten ei siis auta kuin odotella ensi viikkoa, jolloin haastattelijat lupasivat ilmoittaa jatkosta. Niin jĂ€nnittĂ€vÀÀ!
Mutta tiedĂ€ttekö, nyt on taas palattava todellisuuteen ja otettava vessaharja kauniiseen kĂ€teen ja lĂ€hdettĂ€vĂ€ siistimÀÀn nuo meidĂ€n kylppĂ€rit! Me ollaan lĂ€hdössĂ€ iltapĂ€ivĂ€llĂ€ Suomeen ja vielĂ€ viimehetken siivoilujen jĂ€lkeen olisi myös pakattava loppuun (kerrankin saan tehdĂ€ tĂ€mĂ€n kaiken ilman pojan âapuaâ). On niin ihanaa lĂ€hteĂ€ pitkĂ€stĂ€ aikaa Suomeen koko perheen voimin. Erityisen kivan tĂ€stĂ€ reissusta tekee sen, ettĂ€ ehditÀÀn nĂ€hdĂ€ niin appivanhemmat kuin mun omatkin vanhemmat sekĂ€ iso joukko ihania ystĂ€viĂ€! Luvassa on ainakin Ă€itienpĂ€ivĂ€n viettoa, synttĂ€rijuhlat sekĂ€ hÀÀt. Aika hyvĂ€ saldo kymmenelle pĂ€ivĂ€lle!
Seuraavat kuulumiset naputtelin siis lahden toiselta puolen đ Ihanaa viikonloppua kaikille!!!
<3 Heini