IBD

IBD-päivitys: Seuraavaksi magneettikuvaus!

lauantai, kesäkuu 1, 2019

Heipä hei!

Meidän 6-vuotiaallamme oli tiistaina magneettikameran ”koeajelu”, eli kävimme sairaalassa tutustumassa vähän magneettikuvauslaitteeseen ja samalla saimme tietoa tutkimukseen valmistautumisesta ja sen kulusta. Jännitin tuota käyntiä aika paljon, sillä jos tyttö ei vaikka uskaltautuisikaan kameran lähelle/kyytiin, tietäisi se tietysti sitä, ettei tutkimusta kannattaisi lähitulevaisuuteen varata. Hermostuneisuuttani lisäsi myös se, että tytöllä on viime aikoina ollut taas vähän enemmän vatsakipuja ja kaiken lisäksi hän on alkanut valittaa kipua vasemmassa kainalossaan. Koitin tietysti itse tutkia kainaloa ja imusolmuke oli selkeästi suurentunut toiseen puoleen verrattuna. Ja voitte vain kuvitella, miten erilaiset pelot taas nousivat mieleeni. Päätinkin jo kotoa lähtiessämme, että poikettaisiin samalla kysymässä tuosta kainalokivusta tytön poliklinikalla, kun kerran sairaalassa ollaan.

6-vuotiaamme kyllä yllätti mut (jälleen kerran) reippaudellaan. Vaikka hän selvästi oli jännittynyt, suostui hän kokeilemaan magneettikameraa ilman minkäänlaista epäröintiä. Hän kävi kaksi kertaa tunnelissa edes takaisin ja toisella kertaa jopa tutkimukseen kuuluvat peitteet päällään. Mukana ollut sairaan hoitaja oli aivan ällistynyt, miten reippaalla asenteella tyttömme oli. Sairaanhoitaja kertoi, että itse tutkimus tulisi olemaan lapsen kannalta vähän haastavampi, sillä se edellyttää 4h paastoa ennen tutkimusta. Sairaalaan tulee saapua 1,5h ennen magneettikuvausaikaa juomaan jokin neste. Kun kysyin, millaisesta nesteestä oli kyse, hän kuvaili sitä vaaleaksi, paksuhkoksi nesteeksi, jossa voi myös olla vähän klumppeja ☹ Tämän lisäksi käsivarteen täytyy pistää kanyyli tai vastaava, jonka kautta laitetaan myös jotain ainetta. Meidän tyttöä jännittääkin eniten juurikin tuo pistäminen, ei niinkään itse tutkimus. Tutkimus kestää lähemmäs tunnin, joten lapsen voi olla myös raskasta/tylsää/vaikeaa maata paikoillaan laitteessa niin kauan. Onneksi tutkimuksen aikana on mahdollista kuitenkin pitää pieni tauko, jos lapsi sellaista tarvitsee. Summa summarum, meni tuo koeajelu niin hyvin, että tytölle varataan nyt pikimmiten aika magneettikuvaukseen. Toivon todella, että se onnistuisi toivotulla tavalla!

Selvittyämme magneettikamerasta siirryimme poliklinikalle, jossa halusin käydä kysymässä jonkun asiantuntijan mielipidettä tytön kainalosta. Gastrohoitaja sanoi, ettei ole ainakaan aiemmin kuullut, että IBD aiheuttaisi suurentumista imusolmukkeissa ja että jos asia meitä kovin huolettaa, kannattaa varmuuden vuoksi käydä näytillä husläkarella eli ns. omalla lääkärillä terveysasemalla. Tämä oli juuri se vastaus, jota en olisi halunnut kuulla, sillä se tarkoittaa sitä, että ensin odotetaan lähemmäs kuukausi vapaata aikaa, jonka jälkeen terveysasemalla käydään toteamassa, ettei tämä lääkäri osaa/uskalla ottaa kantaa tällaiseen ongelmaan ja saadaan taas lähete erikoislääkärille 1-2 viikon päähän. Mulla oli takana kaksi erittäin huonosti nukuttua yötä (pojan flunssa ja tämä tytön kummallinen uusi oire), joten olin tavallistakin herkemmällä päällä, enkä vain voinut tässä vaiheessa estää kyyneleitä, vaikka kuinka yritin. Pahoittelin reaktiotani sairaanhoitajalle ja sanoin, että olen vain niin huolissani, etten pysty oikein nukkumaan öisin ja siitä tämä tunteilu nyt johtuu. Hoitaja katsoi mua vähän normaalia pidempään ja ilmoitti palaavansa pian takaisin. Kohta hän palasikin erään gastrolääkärin kanssa ja kävimme pikaisesti näyttämässä tytön kainaloa hänelle. Lääkäri kokeili kaulan ja kainalon imusolmukkeet ja sanoi, että tuo yksi suurentunut imusolmuke vaikutti täysin normaalille. Tytön kropassa on todennäköisesti menossa jokin tulehdus tai infektio, josta tuo imusolmukkeen suurentuminen johtuu. Aikaa tähän ”tutkimukseen” kului ehkä 3min, joten en osannut tuntea edes huonoa omaatuntoa häiritessäni tätä ystävällistä lääkäriä ilman ajanvarausta. Jälkeenpäin ajateltuna olen iloinen, että multa tuli tuolla käynnillä se itku, sillä säästettiin aika paljon aikaa ja vaivaa, kun asia saatiin hoidettua tuolla samalla reissulla. Olen aina vihannut tätä helposti herkistyvää puolta itsessäni, mutta kerrankin siitä oli jotain hyötyä!

Tämä huoli omien lapsien terveydestä on kyllä jotakin niin raastavaa. Varmasti aivan kaikki vanhemmat sen voivat allekirjoittaa. En ainakaan omasta mielestäni ole se kaikesta hysteerisin äiti, mitä lasten sairasteluihin tulee, mutta tämän meidän 6-vuotiaan kanssa olen tullut erityisen herkäksi kaikenlaisille oireille. Syitä on varmasti monia, mutta luulen että mulle on jäänyt myös pienehkö trauma niiltä ajoilta, kun hänen oireitaan ei otettu vakavasti ja hänen tilansa ehti päästä jo todella huonoksi. Nyt olen päättänyt, että haluan tutkia jokaisen pienimmänkin huolenaiheen heti, etten sitten myöhemmin joudu ainakaan syyttämään itseäni mistään.

Tytön vatsa on oireillut viime päivinä paljon, keskiviikkona jopa dagiksesta soitettiin ja kysyttiin, onko mitään, mitä he voisivat tehdä auttaakseen tyttöä vatsakipujen kanssa. Onneksi pian sain soiton, että lounaan syönti oli auttanut ja loppupäivä sujui taas normaalisti. Myös tänä aamuna tytön vatsa oli niin kipeä, ettei hän pariin tuntiin halunnut tehdä mitään muuta kuin makoilla sohvalla. Ei auta kuin toivoa, että oireet taas hellittäisivät pian ja että tuleva magneettikuvaus antaisi lääkärille toivottuja vastauksia.

Kaikesta huolimatta täällä viikonloppu jatkuu ja ollaan tehty ihan kivojakin juttuja. Eilen käytiin tutustumassa taidekeskus Artipelagiin ja tänään kaksi vanhinta tyttöä kävi meidän ystäväpariskunnan mukana kiipeilemässä.

Mitä parhainta viikonlopun jatkoa teille kaikille!

<3 Heini

Ps. Haluan kiittää sähköpostiviesteistä, joita olen teiltä saanut. On todella kiinnostavaa vaihtaa kuulumisia lasten IBD:hen liittyen. Syy, miksi päätin myös tästä lapsen sairaudesta täällä blogissa kirjoittaa, on juurikin se, etten itse silloin muutama vuosi sitten löytänyt aiheesta mitään käytännön kokemuksia. Niinpä ajattelin, että jos nämä kirjoitukseni antavat jollekin toiselle edes vähän vinkkejä, minkälaisen sairauden kanssa sitä elellään, niin on tämä sen arvoista.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.