Yleinen

Loman jälkeiset kuulumiset

perjantai, toukokuu 24, 2019

Olen tainnut aloittaa muutaman kerran loman tai viikonlopun jälkeisen blogipostauksen käyttämällä ilmaisuja ”paluu arkeen” tai ”pudotus maan pinnalle”. Tällä kertaa nuo termit kuulostavat jokseenkin vaisuilta ja tätä kulunutta aikaa tiistai aamusta alkaen kuvaisikin ehkä pikemmin ”syöksy maan alle”. Tuo artikkelikuvana toimiva otos Amos Rexin näyttelystä kuvaa myös tätä kotiin paluun helppoutta aika hyvin, jos siis kuvittelee itsensä tuon valtavan kivikuution alle jännittämään, romahtaako se kohta niskaan vai ei 😉 Mutta onneksihan mitään vakavaa tai kauheaa ei ole tapahtunut, ainoastaan useat eri osatekijät ovat tehneet tästä viikosta erityisen rankan. Ja mikä tärkeintä, oli Suomessa viettämämme aika aivan ihanaa ja rentouttavaa (itselleni ja lapsille, mies oli normaalisti töissä) ja tuollaisen viikon jälkeen olisi se ihan tavallinenkin arki tuntunut varmasti vähän tahmealta!

Tässä kuitenkin vielä muutama kuva rentouttavalta Suomen reissulta:

Kiasmassa oli vielä menossa ihana Shoplifterin karvanäyttely.

Tässä kokeillaan mallista piirtämistä.

Pojan lempinäyttely oli tämä kuuluisa ”Autot Mannerheimintiellä”. Tämän lisäksi häntä kiinnosti juosta kerroksesta toiseen niin, että allekirjoittanut ehti nauttia tästä museovisiitistä mahdollisimman vähän.

Ehdittiin nähdä onneksi myös Amos Rexin paljon puhuttanut  leijaileva kivimötikkä sekä juhlia rakkaan anoppini syntymäpäivää.

Viikonlopuksi ajoimme vielä Keski-Suomeen ystävien häihin ja jotain juhlien onnistumisesta kertonee se, ettei puhelimeen ollut tallentunut juhlapäivältä kuin pari hassua videota tanssilattialta. Tämä kuva on napattu edellisenä päivänä, kun olimme koristelemassa juhlapaikkaa.

Mutta palatakseni vihdoin näihin loman jälkeisiin kuulumisisiin, niin saavuimme siis takaisin Tukholmaan tiistaiaamuna. Jo edellisen viikon lopussa mies sai tietää, että joutuu lähtemään keskiviikoksi ja torstaiksi Kööpenhaminaan. Itse taas tajusin maanantaina, että mullahan on tiistai-iltana koulua. Samalla tajusin myös eläneeni kouluaikatauluani viikon verran jäljessä, mikä tarkoittaa sitä, että ensimmäistä kertaa näiden ruotsinopintojeni aikana olin tehtävänpalautuksesta myöhässä. En edes tiedä, miten olen voinut järkeillä viime viikon ja tämän viikon väliin yhden lisäviikon??? Toiveajattelua, kenties 😉

Näin seesteinen oli tunnelma vielä tiistaiaamuna laivan lipuessa Tukholman saaristossa. Onneksi sitä osaa nykyään nauttia hetkestä 😉

Tiistaina mies pudotti mut ja lapset suoraan satamasta kotiin ja jatkoi itse matkaa töihin. Tämän jälkeen kaivoin lapsille pakkasesta jotain paniikkilounasta. Pojan päiväunien jälkeen pääsin vihdoin hirveällä kiireellä ruokakauppaan ja sieltä takaisin kotiin laittamaan iltaruokaa. Tämän jälkeen ehdin kuin ehdinkin vielä kouluun. Keskiviikkona palautin yhden koulutehtävän ainoastaan päivän myöhässä ja nyt olen saanut onneksi jo toisenkin tehtävän palautettua. Ensi keskiviikkoon mennessä täytyisi vielä saada kurssin laajempi lopputyö pakettiin.

Eipä tarvinnut herätä tyhjästä sängystä, vaikka mies olikin reissussa.

Koko keskiviikkoaamupäivä menikin puhtaasti opiskellessa, jonka jälkeen hain lapset ja laitoin meille taas kauhealla kiireellä ruokaa. Illalla oli vuorossa esikoisen baletti ja koska mies ei ollut häntä sinne kuljettamassa, hyppäsin auton rattiin ensimmäistä kertaa elämässä täällä Tukholmassa ilman, että kukaan oli pelkääjän paikalla neuvomassa. Tämä balettimatka sujui odotettua paremmin: autoon ei tullut naarmun naarmua, lapset oppivat ainoastaan kaksi tai kolme suomalaista kirosanaa ja mulle töötättiin koko matkan aikana vain kerran (?!). Mutta kuka ihme suunnittelee kaksikaistaisen liikenneympyrän kuudella sisään-/uloskäynnillä, kysyn vaan! Parkkiautomaatin luona onnistuin ilmeisesti näyttämään jotenkin poikkeuksellisen avuttomalta, sillä ystävällinen mieshenkilö neuvoi mua ihan pyytämättä sen käytössä. Mutta hei, nyt löytyy sitten parkkiAppi puhelimesta eli olen valmis autoilemaan täällä enemmänkin!

Torstaina koulutehtävät jatkuivat heti, kun olin saanut lapset dagikseen. Mulla olisi ollut myös koulua illalla, mutta lapsenvahti (mies) oli vielä reissussa, joten jouduin taas skippaamaan koulun. Torstai-illalle oli ohjelmassa myös 6-vuotiaan kouluun tutustuminen, jonne sain taas kuljettaa koko entourageni, kuinkas muuten. Lopulta tämä kouluun tutustuminen paljastuikin aika lailla turhaksi: lapset saivat kiertää tulevissa luokissa ja tervehtiä muutamaa opettajaa ja that’s it. Meidän lapset käyvät päivittäin noissa koulun tiloissa, sillä haemme sieltä yhdessä esikoista, joten sinänsä mitään uutta emme tästä tutustumiskerrasta saaneet. Mutta tietysti haluan, että 6-vuotias pääsee mukaan kaikkeen mahdolliseen koulunaloitusfiilistelyyn, sillä onhan se koulunaloitus nyt todella tärkeä, jännittävä ja ihana juttu!

Tällä hetkellä olo on kyllä kuin jyrän alle jääneellä. Tästä koneen näytöltä ei tämä viime päivien intensiivisyys ehkä oikein välity, mutta voin kertoa, että lepohetkiä ei juurikaan ole ollut.

Mutta on mulla myös jotain erittäin iloistakin kerrottavaa: sain Suomessa ollessamme sen kovin toivotun puhelun: tulin valituksin siihen työhön, jonka haastattelussa olin juuri ennen reissuamme! En voi oikein vieläkään uskoa tätä! Kyseinen työ jotain sellaista, jossa tiedän olevani omimmillani! Olen niin kiitollinen ja ihmeissäni, että oltuani kokonaiset kuusi vuotta poissa työelämästä, voin päästä suoraan sellaiseen työhön, jollaisesta en ole uskaltanut edes uneksia. Tämä teki myös todella hyvää itsetunnolleni! Pian en olekaan ainoastaan se neljän lapsen kotiäiti, vaan koulutettu ja ammattitaitoinen nainen, jota on myös siunattu ihananalla, isolla perheellä. On muuten aika huvittavaa, että olen kaiken tämän kotona viettämäni ajan ollut ihan yhtä lailla tuo edellä mainittu nainen, mutta jotenkin oma kunnioitukseni osaamistani ja kykyjäni kohtaan on laskenut samassa tahdissa kuin kotona viettämäni vuodet ovat lisääntyneet.

Mitä tähän työhön tulee, ei tarkoituksenani ole suinkaan salata, mihin olen ryhtymässä, mutta en halua kuitenkaan kertoa tämän enempää ennen kuin olen allekirjoittanut työsopimuksen. Sitä ennenhän ei mikään ole vielä virallista eikä näin ollen myöskään 100% varmaa. Mutta kesäkuun alussa pääsen toivottavasti kertomaan, missä tulen aloittamaan tämän uuden luvun työelämässäni.

Tänään oli muuten vielä kolmen nuorimman lapsen dagiksessa planering dag, joten koko päiväkoti oli suljettu. Näin menetin taas kallista aikaa lopputyötäni ajatellen, mutta täytyy sitten vain puristaa itsestäni vähän enemmän jäljellä olevina päivinä. Sunnuntaina täällä vietetään äitienpäivää, mutta tässä on ollut nyt sen verran paljon kaikenlaista juhlaa sekä muuta toimintaa, etten ihan rehellisesti odota tuolta päivältä tällä kertaa yhtään mitään! On vaan kiva, kun saadaan olla viikonloppu ihan rauhassa kotona koko perheen voimin. Ja olen kiitollinen pelkästään siitä, jos saan jossakin vaiheessa keskittyä pari tuntia lopputyöhöni 😉 Onko teillä siellä ruudun toisella puolella kovasti viikonloppusuunnitelmia?

Perjantain kouluhommat vaihtuivatkin leikkipuistoelämään.

Ensi viikolla onkin sitten luvassa pikainen IBD-päivitys, sillä 6-vuotias käy tiistaiaamuna koeajamassa magneettikuvauslaitetta. Toivon todella, että tyttö tulisi sinuiksi laitteen kanssa ja näin ollen pääsisimme varaamaan sen ihan oikean tutkimusajan mahdollisimman pian.

Tässäpä mun kuulumiset nyt tältä erää. Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

<3 Heini

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.